Nuoret ajassa – laadullinen seurantatutkimus nuorista (2014–2025)
Hankkeen tutkijat: Sinikka Aapola-Kari, Tomi Kiilakoski, Antti Kivijärvi, Jenni Lahtinen
Sinikka Aapola-Kari
Tutkimusjohtaja
VTT, dosentti (sosiologia, Helsingin yliopisto)
Olen tehnyt pitkän uran nuorisotutkijana, koulutustaustaltani olen sosiologi. Aiemmin olen toiminut myös opetus- ja hallintotehtävissä yliopistolla sekä toiminnanjohtajana lastensuojelujärjestössä. Tällä hetkellä koordinoin "Nuoret ajassa - laadullinen pitkittäistutkimus nuorista" -tutkimushanketta, joka on Nuorisotutkimusverkoston, Helsingin yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston yhteistyöhanke. Tehtäviini kuuluu mm. hankkeen tutkimustiimin vetovastuu, viestintä, taloussuunnittelu ja aineistonhallinta. Teen myös omaa tutkimustani hankkeessa. Olen tehnyt tutkimusta myös Purkutalkoot -tutkimushankkeessa, jossa tarkasteltiin sukupuolisegregaatiota koulutuksessa.
Erityisalojani ovat mm. koulutus- ja kasvatussosiologia, nuorisotutkimus, lapsuudentutkimus, perhetutkimus, sukupuolen tutkimus, kulttuurintutkimus, laadulliset ja osallistavat menetelmät, diskurssianalyysi ja narratiivinen analyysi.
Olen kirjoittanut ja toimittanut runsaasti julkaisuja, sekä kotimaassa että kansainvälisillä foorumeilla.
Hankkeet
-
-
Työelämään tutustumisjaksojen (TET-jaksot) toteutus, yhdenvertaisuus, tasa-arvo ja saavutettavuus perusopetuksen aikana (TETTI-hanke, 2021–2022)
Hankkeen tutkijat: Sinikka Aapola-Kari, Karla Malm, Jenni Lahtinen -
Tutkimus nuorten kokemuksista korona-aikana (2020–2022)
Hankkeen tutkijat: Sinikka Aapola-Kari, Tomi Kiilakoski, Mikko Salasuo, Sami Myllyniemi, Jenni Lahtinen, Lotta Haikkola, Eila Kauppinen, Tuuli Pitkänen, Alix Helfer -
Nuorten hyvinvointi ja sosiaalisuus koronatilanteessa -tutkimushanke (2022–23)
Hankkeen tutkijat: Sinikka Aapola-Kari, Sofia Laine, Susanna Jurvanen, Alix Helfer, Anni Nyyssölä -
Selvitys koronapandemian vaikutuksista lasten ja nuorten osallisuuteen Pohjoismaissa (2022–2023)
Hankkeen tutkijat: Sinikka Aapola-Kari, Alix Helfer -
Purkutalkoot: Nuorten koulutusvalintojen taustat ja keinot koulutus- ja ammattialojen sukupuolisegregaation lieventämiseksi (2017–2019)
Hankkeen tutkijat: Sinikka Aapola-Kari, Tommi Hoikkala, Jenni Lahtinen