Nuorisotutkimuksen osaamiskeskus

Kuvassa vasemmalta oikealle tilastotutkija Tiina Hakanen, tutkija Teemu Vauhkonen, erikoistutkija Leena Haanpää, tutkimusjohtaja Sinikka Aapola-Kari, vastaava tutkija Mikko Salasuo ja tutkimusprofessori Tommi Hoikkala. Kuvasta puuttuu erikoistutkija Tomi Kiilakoski.

Nuorisotutkimusseuran yhteydessä toimii nuorisotutkimuksen osaamiskeskus. Osaamiskeskukset ovat opetus- ja kulttuuriministeriön nimeämiä uusia nuorisoalan toimijoita, jotka kehittävät nuorisotoimialaa valtakunnallisen nuorisotyön ja -politiikan ohjelman (VANUPO) 2017–2019 tavoitteiden mukaisesti. Osaamiskeskuksia on yhteensä 12 ja ne toimivat neljällä eri painopistealueella. Niiden ensimmäinen toimikausi on kaksivuotinen, 2018–2019.

Nuorisotutkimuksen osaamiskeskus toimii nuorisotyön palvelujen, laadun ja menetelmien kehittämisen painopistealueella. Sen keskeisin tavoite on tuottaa luotettavaa ja ajantasaista nuorten elinoloja ja nuorisoalaa koskevaa tutkimustietoa palvelemaan niin nuorisopoliittista päätöksentekoa, kuin koko nuorisotoimialaa. Osaamiskeskus-toimintaa Nuorisotutkimusverkostossa johtaa tutkimusjohtaja Sinikka Aapola-Kari.

Osaamiskeskus-toiminnot muodostavat vain pienen osan Nuorisotutkimusseuran ja sen yhteydessä tutkimustoimintaa toteuttavan Nuorisotutkimusverkoston toiminnasta. Valtaosa toiminnasta ja tutkimustyöstä toteutetaan jatkossakin opetus- ja kulttuuriministeriön yleisavustuksen sekä muista rahoituslähteistä saadun tutkimusrahoituksen turvin. Ministeriöltä saatavasta perusrahoituksesta noin 75 prosenttia on yleisavustusta ja 25 prosenttia osaamiskeskus-rahoitusta. Nuorisotutkimusverkoston kokonaisbudjetista osaamiskeskusrahoitus vuonna 2018 muodostaa noin 14 prosenttia.

Osaamiskeskus-rahoituksen tuomien lisäresurssien turvin Nuorisotutkimusverkostossa toteutetaan seuraavat tutkimushankkeet:

I NEET-nuorten palvelut, kustannukset ja kohdentuminen

Hankkeessa tarkastellaan aiempaa tutkimusta ja vaikuttavuusmittareita NEET-nuoriin (ts. koulutuksen, harjoittelun ja työelämän ulkopuolella olevat nuoret) kohdistuneista aktivointitoimenpiteistä - erityisesti työpajoista ja etsivästä nuorisotyöstä - ja luodaan niistä synteesi. Työskentelyn pohjalta laaditaan julkaisu sekä vaikuttavuusmittari.

Hankkeen johtaja: Tutkimusprofessori Tommi Hoikkala
Hankkeen tutkija: VTM Teemu Vauhkonen

Lisätietoa hankkeesta. 

II Lasten ja nuorten harrastamisen yhdenvertaiset mahdollisuudet Suomessa

Hankkeessa selvitetään lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksien toteutumista valtakunnallisesti kuntatasoa painottaen. Tehtävässä selvitetään erityisesti kuntien ja järjestöjen tarjoamia harrastusmahdollisuuksia ja niihin suunnattuja taloudellisia resursseja, ja toisaalta harrastusten saavutettavuutta. Tutkimuksen tavoitteena on edistää yhdenvertaisia harrastusmahdollisuuksia.

Hankkeen johtaja: Vastaava tutkija Mikko Salasuo
Hankkeen tutkija: Dos. Leena Haanpää

Lisätietoa hankkeesta.

III Nuorisotyön koulutusarkkitehtuuri Suomessa

Tutkimuksessa luodaan kokonaiskuva suomalaisesta nuorisotyön koulutuksesta, joka on eurooppalaisittain vahva. Näkökulmana on se, miten Suomessa tuetaan nuorisotyöntekijöiden oppimista erityisesti formaalin koulutuksen puitteissa. Hanke tuottaa kuvauksen suomalaisesta nuorisotyöstä eurooppalaiselle yleisölle sekä analysoi, millaiseen käytäntöarkkitehtuuriin suomalainen nuorisotyön koulutus liittyy. Tutkimus raportoidaan englanniksi keväällä 2019.

Hankkeen tutkija: Erikoistutkija Tomi Kiilakoski

Lisätietoa hankkeesta.

IV Tiedontarpeet ja selvitykset

Osa osaamiskeskusrahoituksesta on myönnetty erilaisten valtionhallinnon tarvitsemien, nuoria ja nuorisoalaa koskevien ajantasaisten selvitysten tuottamiseksi sekä kansainvälisten nuorisoalan verkostojen luomiseksi. Tämä osaamiskeskus-toiminto ei muodosta Nuorisotutkimusverkoston tyypilistä itsenäistä tutkimushanketta.

Hankkeen tutkija: FM, tilastotutkija Tiina Hakanen

Lisätietoa hankkeesta.

Lisätietoa

Sinikka Aapola-Kari

Sinikka Aapola-Kari

Tutkimusjohtaja

VTT, dosentti (sosiologia, Helsingin yliopisto)

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

044 416 5303

Tutkijan profiili