Yhteistyökumppanit

Silta-Valmennusyhdistys ry

Tamperelainen Silta-Valmennus on yleishyödyllinen yhdistys ja oppimisen, työn ja osallisuuden kohtauspaikka.

Yhdistyksen perustehtävä on lisätä yhteiskunnallista tasa-arvoa, osallisuutta ja hyvinvointia auttamalla ja valmentamalla ihmisiä vahvistamaan työ- ja toimintakykyään.

Ihmisten kunnioittamiseen, vastuullisuuteen, sisuun ja yhdessä onnistumisen nimeen vannova Silta kannustaa asiakkaitaan kohti tavallista elämää ja löytämään oman paikkansa yhteiskunnassa.

Silta-Valmennus tarjoaa koulutusta, työpaja – ja nuorten palveluita, kuntouttavaa valmennusta sekä organisoi hankkeita, ja yhdistys tekee tiivistä yhteistyötä kaupungin ja muiden julkisten palveluiden sekä 3. sektorin toimijoiden kanssa.

Yhdistyksellä on Tampereella 5 toimipistettä, 14 työpajaa ja asiakkaita päivittäin noin 390. 

Aina on silta

 

Finlayson

Finlaysonin tarina alkoi vuonna 1820 kun skotlantilainen koneenrakentaja James Finlayson päätti perustaa puuvillatehtaan Tammerkosken rannalle Tampereelle. Tehtaasta kehittyi ajan mittaan yksi Suomen merkittävimmistä tekstiiliteollisuusyrityksistä ja se kantaa yhä perustajansa nimeä.

Keskellä Tampereen historiallista miljöötä sijaitseva tehtaanmyymälä valmistui vuonna 1923 ja tila restauroitiin alkuperäiseen asuunsa 2000-luvulla.

 

Inka Oy

Inka on Pohjoismaiden johtava nauhatuotteiden valmistaja ja toimittaja. Yli sadan vuoden kokemuksella, jo vuodesta 1898, Inka valmistaa korkealaatuisia kudottuja ja punottuja nauha- ja nyörituotteita. Inka-brandi on alalla kansainvälisesti erittäin tunnettu ja sitä pidetään hyvän laadun ja palvelukyvyn takeena.