Nuoruuden tilat ja tilojen nuoret - Nuorisotutkimuspäivät 2014
XIII Nuorisotutkimuspäivät 6.–7.11.2014 Joensuussa
Nuorisotutkimusseura järjestää yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden laitoksen kanssa järjestyksessä kolmannettoista Nuorisotutkimuspäivät 6.–7.11.14. Tänä vuonna uutta on päivien järjestäminen pääkaupunkiseudun ulkopuolella ja yhteistyössä yliopiston kanssa. Niin päivien pitopaikka kuin Joensuun vahva aluetutkimuksen painotus virittävät nuorisotutkimuspäivien yleisteemaan, alueellisuuteen.
Alueellisuus on keskeinen nuorten elämismaailmaa ja toimijuutta muokkaava ulottuvuus, mutta jäänyt nuorisotutkimuksessa ja nuoriin kohdistuvassa päätöksenteossa vähäiselle huomiolle. Päivien tavoitteena on herättää keskustelua alueellisuuden ja tilallisuuden merkityksistä nuorten elämässä, ja kiinnittää huomiota alueelliseen eriytymiseen ja eriarvoisuuteen, julkisen ja yksityisen rajanvetoon sekä lokaalin ja globaalin välisiin kytköksiin niin kaupungeissa kuin maaseudulla. Lisäksi pyrkimys on lisätä tutkimuksellista vuoropuhelua nuorisotutkimuksen ja aluetutkimuksen välillä, puhuttiinpa sitten lähiötutkimuksesta tai syrjäseutututkimuksesta. Päivien yleisteema avaa mahdollisuuden tarkastella nuoruutta monista näkökulmista. Mikä on nuorten tilaa ja mihin tiloihin nuoret eivät ole tervetulleita? Miten alueellisuuden huomioon ottaminen avaa ymmärrystä tasa-arvosta, syrjinnästä ja yhdenvertaisuudesta? Miten maantieteelliset ja tilalliset erot asemoivat nuoria kulutusyhteiskunnassa? Miten nuoret hahmottavat maailmansa spatiaalisesti?
Nuorisotutkimuspäivien ohjelma koostuu kahdelle päivälle jakautuvista yleisesitelmistä, paneelikeskusteluista ja työryhmätyöskentelystä. Torstaina päivien pääpuhujat Professori Anoop Nayak (Newcastle University, UK) sekä Professori Laura Assmuth (UEF) purkavat alueellisuuden tematiikkaa urbaaniin ympäristöön ja rajaseutuun kytkeytyvistä näkökulmista lähtien. Perjantain symposiumissa alueellisuuden merkityksistä nuorten elämänkulussa keskustelevat Yliopistonlehtori Päivi Harinen (UEF), Yliopistonlehtori Venla Bernelius (HY) ja Yliopistonlehtori Tarja Tolonen (HY). Lisätietoja puhujista Puhujat-sivulla.
Päivien aikana pidetään Nuorisotutkimusseuran syyskokous sekä jaetaan nuorisotutkimuksen opinnäytepalkinnot.
Nuorisotutkimuspäivät sosiaalisessa mediassa
Nuorisotutkimuspäiviä voi kommentoida ja seurata Facebookissa ja Twitterissä hashtagilla #ntpaivat2014.
Päivien plenaryt streamataan verkkoon, jossa ne voi katsoa joko suoratoistona tai jälkikäteen tallenteina. Streamausta voi seurata Bambuserissa.
Yhteistyössä
Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden laitos.