Sukupolvien vastakkaisliike ja nuoruus aikuishuolen kohteena

Puheenjohtaja: Päivi Armila (Itä-Suomen yliopisto), paivi.armila(at)uef.fi

Työryhmä kokoontuu keskiviikkona 9.11. klo 16.15–18.00 (paikan päällä).

Työryhmässä on esityksiä, joissa tarkastellaan nuoruuteen ja nuorten elämään kohdistuvaa aikuishuolta. Digitalisaatioimperatiivin myötä niin sanottu ”ruutuaikahuoli” on yksi keskeisimmistä nuoriin suuntautuvan moittivan katseen kohteista, mutta se ei ole suinkaan ainoa. Työryhmän esityksissä avataan erilaisia hankkeita, tutkimuksia tai muita yrityksiä, joiden puitteissa pyritään tai on pyritty ratkomaan ongelmaisiksi määriteltyjä nuoruuden olosuhteita ja tarkastellaan nuoria heitä eri tavoin kasvattamaan pyrkivien aikuisten kasvatushuolen kohteina.

Työryhmän esitykset

Esitysten abstraktit

Löytyvätkö suurimmat haasteet harrastamiselle pelikentän ulkopuolelta? Maahanmuuttajataustaisten nuorten jalkapalloharrastamisen haasteita junioriorivalmentajien silmin

Kari Saari (Juvenia/ Xamk), Marko Kananen (SUEK)

Vaikka urheilun merkitys kotoutumiselle ja maahanmuuttajien osallisuudelle on laajalti tunnustettu, on urheilun kautta tapahtuvan kotoutumisen mekanismeista ja kipupisteistä olemassa vain vähän tutkittua tietoa. Esitys pohjautuu ”OFFSIDE: Pois paitsiosta – maahanmuuttaja nuoret ja jalkapallo” –tutkimushankkeen (2019–2022) yhden osa-aineiston, valmentajakyselyn tutkimustulosten esittelyyn.

Pois paitsiosta-hankkeen kysely toteutettiin juniorivalmentajille syksyllä 2021. Kyselyyn vastaajat (n=113) ja heidän vastauksensa muodostavat näytteen juniorivalmentajien perusjoukosta Suomessa. Kyselyyn vastanneiden valmentajien ilmoittamien taustietojen valossa näyte edustaa kuitenkin monipuolisesti erilaisia valmentajia, eri puolilta Suomea.

Tutkimuksessa kysyttiin juniorivalmentajilta heidän näkemyksistään monikulttuurisuudesta ja suvaitsevaisuudesta jalkapallossa ja yleisemmin yhteiskunnassa. Yleisesti valmentajien maahanmuuttajiin, suvaitsevaisuuteen ja monikulttuurisuuteen liittyvät asenteet näyttäytyvät kyselyn tulosten valossa myönteisinä.

Kysely kartoitti valmentajien näkemyksiä erityisesti maahanmuuttajataustaisten nuorten harrastamisen haasteista. Kolme selkeästi merkittävintä haastetta harrastamiselle valmentajien mukaan olivat taloudelliset vaikeudet, nuorten omien vanhempien tuen puute harrastamiselle sekä puutteellinen kielitaito. Myös yli kolmannes kaikista valmentajista piti tasavahvasti joko kulttuurieroja, tiedotus- tai matkustusongelmia nuorten harrastamista hankaloittavina tekijöinä.

Kysely selvitti myös valmentajien tyytyväisyyttä monikulttuurisuuteen liittyvään toimintaan omassa ja seuran toiminnassa. Valtaosa valmentajista oli tyytyväisiä sekä omaan vuorovaikutukseensa maahanmuuttajataustaisten pelaajiensa kanssa että oman seuransa rasismin- ja syrjinnänvastaiseen työhön. Sen sijaan tyytymättömyyttä ja kehitettävää löytyy joka viidennen vastaajan mielestä valmentajien omassa vuorovaikutuksessa maahanmuuttajataustaisten pelaajien vanhempien kanssa sekä seurojen tarjoaman monikulttuurisuusasioihin liittyvän tiedon, tuen ja koulutuksen kohdalla.

Muotoilua soveltava tutkimus nuorten kouluhyvinvoinnin tutkimuksessa

Minna Lumme (Aalto yliopisto)

Tutkimukseni tavoitteena on tutkia, miten muotoilua soveltavin keinoin on mahdollista edistää nuorten kouluhyvinvointia. Voimakkain yhteys koettuun subjektiiviseen kouluhyvinvointiin on sosiaalisilla suhteilla, suhteilla ikätovereiden kanssa, sukupolvien välisillä sosiaalisilla suhteilla ja koulun yleisellä ilmapiirillä (Alridge 2016). Tutkimukseni on muotoilun tutkimusalaan perustuva laadullinen mixed-method tutkimus.

Tutkimukseni on käynnistynyt professori Turkka Keinosen määrittelemistä hyvinvoinnin muotoilun periaatteista, jotka ovat suunnanneet työtäni käyttäjälähtöiseen, läsnäolevaan ja arkea tarkastelevaan lähestymistapaan. Integroin tutkimuksessani erilaisia nuorten kanssa käytettäviä place-making -työtapoja laajentaen siten muotoilussa nuorten kanssa käytettävää menetelmästöä (projektit, sosiaaliset käytännöt, työpajat, prototilat, katutaide, photovoice, kännykkäkamera osallistumisen keinona). Olen toteuttanut neljä tapaustutkimusta sekä ammatillisessa koulutuksessa, opiskelija-asuntolassa että yläkoulussa. Tapaustutkimuksissa luodaan koulun arkeen liminaalisia muotoilutiloja, jotka ovat työskentelytilanteita, joissa voidaan olettaa syntyvän hyvinvointia vahvistavia kokemuksia niin yksilöllisesti kuin yhteisöllisesti.

Tutkimukseni alkuvaiheessa nuorten arkitiloissa tekemäni havainnot herättivät kysymyksen siitä, miten nuorten arkiset tilat vaikuttavat heidän hyvinvointiinsa ja millaisia toimijuuden mahdollisuuksia he saavat identiteettinsä kehitykselle sekä sosiaalisten suhteiden kehittymiselle. Tätä kautta tiedostuin aikuisten vastuusta resurssien ja mahdollisuuksien tarjoamisesta nuorten käytettäviksi. Lähestyn kokeilevaa aineistoani erityisesti Sarah Atkinsonin hyvinvoinnin tilaa käsittelevien tekstien kautta.

Työtavat soveltuvat lähtökohtaisesti hyvin nuorten kanssa työskentelyyn. Haasteet liittyvät nuorten yhteisön alaryhmien välisten suhteiden tuottamiin ilmiöihin. Myös aikuisten osallistuminen osallistavaan työskentelyyn voi olla haasteellista, koska eri ammattiryhmillä voi olla erilaisia tulkintoja hyvinvoinnista. Aikuiset soveltavat herkästi muotoilutilanteissa niitä kontrolloinnin keinoja, joita he muulloinkin arjessa käyttävät.

Digitaalisuus näyttäytyy arkitilanteista pakenemisen keinona. Se voi tarjota nuorelle mahdollisuuden valita ja poistua vallitsevasta tilanteesta. Se voi olla ryhmässä myös pois sulkemisen keino, joka nostaa esiin materiaalisen eriarvoisuuden kysymykset.

Ruutuajan uudet muodot ja niihin kääntyvä moraalikatse

Päivi Armila & Ville-Samuli Haverinen (Itä-Suomen yliopisto) & Sari Tuuva-Hongisto (Xamk, Juvenia)

Esitys perustuu tekeillä olevaan artikkeliin, jossa tarkastellaan sitä moraalista huolta ja keskustelua, jota käydään nuorten digitaalisen ”ruutuajan” ympärillä. Artikkeli perustuu DEQUAL-hankkeessa koottuun ysiluokkalaisten parissa koottuun verkkokyselyaineistoon (n=406) sekä 28 yläkoululaisen teemahaastatteluun. Suomalaista yhteiskuntaa voi hyvin kutsua digiyhteiskunnaksi, ja erityisesti nuorten on niin sanottuina diginatiiveina nähty hyötyvän digitaalisista mahdollisuuksista aivan eri tavoin kuin vanhempien sukupolvien. Samanaikaisesti nuorten digitaalisten laitteiden parissa viettämästä ajasta (ja erityisesti sen määrästä) ollaan kovasti huolissaan - ja monenlaisin perusteluin. Vaikka kyseessä on aikalaisilmiö, asia ei ole mitenkään uusi: nuorten ja teknologian suhteeseen on aina kiinnitetty erityistä ”nuoriso menee pilalle” -aikuishuolta.

Analyysimme osoittaa, että nuorten digitaalista ajankäyttöä kontrolloidaan ja sanktioidaan heidän perheissään, ja myös nuoret itse ovat sisäistäneet moraalipuheen ”liiallisesta” ruutuajasta. Ruutuajan nähdään vievän liiaksi aikaa ”oikeilta” tekemisiltä ja tapaamisilta. Nuoret kuitenkin pohtivat ajankäytön ohessa myös sen sisältöä ja laatua: ”hyvä ruutuaika” on esimerkiksi tiedonhakuun ja opiskeluun liittyvää toimintaa, ja kaikkein eniten itsemoitintaa aiheuttava digiajankäytön muoto heille on ”somessa huvikseen hengailu”.

Takaisin työryhmien esittelysivulle.