Nuorten elämismaailma tutkimuksen kohteena

Puheenjohtajat:
Ari Sivenius (Itä-Suomen yliopisto), ari.sivenius(at)uef.fi
Päivi Armila (Itä-Suomen yliopisto), paivi.armila(at)nuorisotutkimus.f

Työryhmässä ruoditaan nuorten sosiaalisen maailman tutkimisen ehtoja aikamme digikulttuurissa. Miten lähestyä nuoren elämismaailmaa – esimerkiksi vastavuoroisuutta ja vuorovaikutusta – ymmärtämällä tätä todellisuutta osana digiyhteiskunnassamme ilmeneviä toiminnan, tilanteen ja kontekstin välisiä merkityssuhteita? Tarkastelun kohteena voivat olla yhtä lailla nuorten omaehtoiset, nuorisokulttuurisen sosiaalisuudet kuin merkitysmaailmojen tutkimisen mahdollisuudet ja/tai haasteet.

Työryhmä kokoontuu 9.11. klo 16.15–18.00 ja 10.11. klo 9–11 (paikan päällä).

Työryhmän esitykset

Keskiviikkona 9.11. klo 16.15–18.00

Torstaina 10.11. klo 9–11

Esitysten abstraktit

Vakavasti käytösoireilevan nuoren aikuisiän ennuste – koulukotitutkimuksen tuloksia

Marko Manninen (THL)

Nuorisorikollisuus ja etenkin nuorten tekemä väkivalta on ollut viime aikoina paljon otsikoissa. Aihe herättää tunteita, mutta vakavasti käytösoireilevista nuorista on myös luotettavaa tutkimustietoa. Esittelen puheenvuorossani sekä tämän hetken tietoa käytösoireilevan nuoren elämänpolusta että onnistuneelle hoidolle ja kuntoutukselle olennaisia tekijöitä.

Koulukoti on lastensuojelun viimesijainen sijoituspaikka. Sijoitus koulukotiin tehdään vakavan käytösoireilun, kuten kouluongelmien, päihteiden käytön ja rikollisuuden perusteella. Koulukodin jälkeen (KKJ) -hanke on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) laaja monimenetelmäinen tutkimuskokonaisuus, joka seuraa koulukotiin sijoitettujen nuorten elämänpolkua. Toimin KKJ-hankkeen päätutkijana.

KKJ jakautuu kolmeen alatutkimukseen. Rekisteritutkimusosio yhdistelee useita eri rekistereitä, ja sen avulla voidaan muodostaa luotettava kuvan koulukotiin sijoitettujen nuorten elämänpolusta aikuisuudessa. Toinen alatutkimus perustuu hyvin aikuisiässä pärjäävien koulukotitaustaisten henkilöiden yksilöhaastatteluihin. Tarkoituksena on määritellä tekijöitä, jotka ovat suojanneet riskien vaikutukselta. Kolmas osio on interventiotutkimus, jossa selvitetään uusien hoitomuotojen toimivuutta ja käytettävyyttä koulukotiympäristössä.

Esittelen puheenvuorossani tiiviisti KKJ-hankkeen olennaisimmat löydökset. Rekisteriosion tulosten perusteella vakavasti käytösoireilevan nuoren aikuisiän ennuste on ryhmätasolla valitettavan huono usealla mittarilla. Samalla on kuitenkin tärkeää huomioida, että kasautuneista ja toisiinsa limittyneistä riskitekijöistä huolimatta yksilötasolla on löydettävissä myös positiivisia elämänpolkuja. Tämä positiivinen polku ja siihen vaikuttavat tekijät tunnetaan kuitenkin edelleen valitettavan huonosti. Interventioiden osalta käsittelen käytösoireilevien nuorten hoidon erityishaasteita psykologian näkökulmasta, ja nostan esiin tutkimusperustaiselle hoidon kehittämiselle olennaisia tekijöitä. Rakentamani hyvän hoidon viisiapila -malli jaottelee käytösoireilun tehokkaan hoidon viidelle osa-alueelle. Esityksen lopussa katsotaan myös uusia lupaavia avauksia kliinisen työn kentällä.

Kamppailuja identiteeteistä ja toimijuudesta kerronnallisen asemoinnin kehyksessä

Heli Mutanen (Itä-Suomen yliopisto)

Esitykseni pohjana on viimeistelyvaiheessa oleva väitöstutkimus, jossa tarkastellaan, millä tavalla aktivointitoimenpiteisiin osallistuvat, koulutuksen ja työn marginaaliin asemoidut nuoret aikuiset jäsentävät koulutus- ja palkkatyöyhteiskunnan ideaaleja ja itseään suhteessa niihin. Tarkoitan ideaaleilla koulutukseen, työhön ja työelämään liittyviä identiteettejä, joiden rakentaminen vaatii toimijuutta.

Esityksen tavoitteena on tarkastella sosiaaliseen konstruktionismiin paikantuvaa kerronnallista lähestymistapaa ja tarkemmin, harvakseltaan hyödynnettyä kerronnallista asemointia (Bamberg 1997; 2004) nuorten identiteetti- ja toimijuustutkimuksen teoreettis-metodologisena kehyksenä. Sosiaalisen konstruktionismin yhtenä ajatuksena on kriittisyys suhteessa vallitseviin totuuksiin. Tämä tarkoittaa pyrkimystä tuoda julki erilaisia tulkintoja vallitsevista todellisuuksista ja pyrkimystä kyseenalaistaa niitä. (Burr 2015; Suoranta 2008.) Edellä mainitun ajatuksen voi konkretisoida esimerkiksi seuraavalla tavalla: 1) Sosiaalisen konstruktionismin lähtökohdista tieto ja ongelmamääritykset ovat kulttuuriin ja instituutioihin ja esimerkiksi koulutus- ja työvoimapolitiikkaan sidottuja rakennelmia, jotka saavat merkityksen sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. 2) Sosiaalinen konstruktionismi haastaa kyseenalaistamaan kulttuurisesti merkityksellistettyjä kategorioita. Koulutuksen keskeyttänyt, työtön ja ”syrjäytymisvaarassa oleva” oleva nuori on yksi tällainen kategoria. 3) Identiteetit, identiteettityö ja toimijuus merkityksellistyvät vuorovaikutuksellisena toimintana niin haastattelun, instituutioiden kuin kulttuurinkin kehyksessä.

Toimijuuden ja identiteettien rakentumisen näkökulmasta on oleellista, että nuorten elämäntapahtumille antamia merkityksenantoja ja heitä ympäröiviä sosiaalisia ympäristöjä, kuten toisen aseteen koulutusta, nuorten työpajaa ja myös yhteiskunnassamme saatavilla ja vallalla olevia kulttuurisia ideaaleja tarkastellaan yhdessä. Sosiaalisen konstruktionismin kehyksessä on mahdollista sanoa, että se, mitä voidaan tietää tutkimukseni kohteena olevasta nuorten aikuisten identiteettien ja toimijuuden rakentumisesta, on sidoksissa makrotasolla saatavilla olevaan kulttuuriseen ja institutionaaliseen ja tilanteisesti ja ajallisesti muuttuvaan tietoon. Toisaalta todellisuus ja tieto rakentuu paikallisesti mikrotasolla tuotetuissa kertomuksissa, joissa tuotetut merkitykset kerrotaan ja tulkitaan tilanteisesti. Esityksen pääargumentti on, että nuorten koulutukseen, työhön ja niiden marginaaliin liittyvät identiteetit ja toimijuus ovat yhteiskunnassamme vallalla olevien ideaalien kehyksessä tilanteisesti ja kontekstuaalisesti neuvoteltavia asemia, jotka voidaan myös neuvotella uudelleen.

Kohti vakaampaa elämänkulkua – koulukotitaustaisten ja vankien elämänpoluissa esiintyvä toimijuus, sekä osallisuuden ja identiteetin suhde

Janette Niiranen (THL)

Esityksessäni tarkastelen tutkimustuloksia liittyen marginaalissa olevien henkilöiden – lastensuojelutaustaisten sekä vankien – elämäntarinoissa esiintyvään toimijuuteen, osallisuuteen ja identiteetin rakentumiseen. Lisäksi esittelen teatteripajaan osallistumisen vaikutusta rikostaustaisten osallisuuden lisäämisessä ja identiteettityön tukemisessa.

Koulukotiin sijoitetut nuoret ponnistavat monella tapaa vaikeista olosuhteista. Vakavat käytösongelmat kuten koulupinnailu, päihteiden käyttö ja rikollisuus ovat yleisiä. Lisäksi yli 80%:lla perhe on sosiaalihuollon piirissä. Ongelmat jatkuvat monella myös koulukotisijoituksen jälkeen: Esimerkiksi alhainen koulutustaso, mielenterveyden ongelmat, aikuisiän rikollisuus ja ennenaikainen kuolleisuus ovat erittäin yleisiä. Osa koulukotitaustaisista pärjää kuitenkin aikuisuudessa hyvin.

Esittelen tutkimustuloksiani, jotka osoittavat, kuinka yksi positiivista kehitystä edistävä tekijä on koulukotitaustaisten elämäntarinoiden käännekohdissa esiintyvä prososiaalinen toimijuus. Löysimme tarinoista yhteensä viisi käännekohtaa, jossa nuoret vaikuttivat aktiivisesti omaan elämänkulkuunsa toiminnallaan ja valinoillaan – ja ohjasivat tätä kautta elämänkulkuaan positiivisempaan suuntaan. Yksi näistä oli kyky reflektioon, ja oman toiminnan ja sen seurauksien pohtimiseen. Huomion arvoista oli myös, että nuorten elämässä esiintyi myös vähemmän rakentavaa toimijuutta positiivisesta kehityssuunnasta huolimatta.

Esittelen myös tuloksia siitä, kuinka koulukotitaustaisten osallisuuden kokemus ja identiteettityö ovat läheisessä yhteydessä ja kuinka vahvempi osallisuuden kokemus voi lisätä nuorten hyvinvointia. Osallisuuden kokemuksen on aiemmissa tutkimuksissa havaittu olevan yhteydessä nuoren toimintavalmiuksien lisääntymiseen ja auttavan nuorta rakentamaan pärjäävän ihmisen identiteettiä. Se on yhteydessä mm. nuoren merkityksellisyyden kokemuksiin sekä kuulumisen ja koherenssin tunteeseen.

Kerron tutkimuksessani myös siitä, kuinka nuorten osallisuuden kokemusta voidaan tukea.

Tällä hetkellä valitettavan suuri osa koulukotitaustaisista saa aikuisiällä vankilatuomion. Vankeusaika on rangaistus, mutta tarjoaa myös mahdollisuuden muuttaa elämänpolun suuntaa. Esittelen case-esimerkkinä syyskuussa 2022 käynnistynyttä tutkimushanketta, jossa tutkitaan kuinka vankilateatteri voi rakentaa rikostaustaisten henkilöiden ja vapautumisvaiheessa olevien vankien osallisuuden kokemusta, sekä edistää identiteettityötä ja kykyä oman toimijuuden hyödyntämiseen.

Kokemus X:n vangitsemisen haaste nuoren elämismaailman ymmärtämisessä

Ari Sivenius (Itä-Suomen yliopisto)

Esitelmässäni pohdin kokemusta koskevan tieteellisen tiedon mahdollisuutta nuoren elämismaailmaa koskevana tutkimusmielenkiintona. Ei ole itsestään selvää, mitä kokemus on. Olkoonpa kokemus millaista tahansa, tieto siitä on välitettävä kielen avulla. Haasteita on lukuisia: Esimerkiksi eri kielet näkevät asiat eri tavoin. Massiivinen ongelma on kuitenkin se, että kokemus on subjektiivista, tiede taas objektiivista. Tieteellisen tiedon objektiivisuuden mittana pidetään sen reliabiliteettia ja validiteettia, luotettavuutta ja pätevyyttä. Näiden käsitteiden punnitsemista ja soveltamista kokemusta koskevaan tietoon ja sen hankkimiseen ei pidä myöskään sivuuttaa kivuttomasti. Sitä vastoin kokemuksellisuudesta kiinnostuneen elämismaailmatutkijan on omaksuttava lähtökohtaisesti kriittinen suhtautuminen tietoon, muun muassa "aritmetiikkaan", siis tilastotieteen tai muiden eksaktien metodien käyttöön kokemusta vangitessaan tai edes siitä puhuessaan, esimerkiksi nuorten syrjäytymistiedon kuvaamisessa – tai varovaisemmin sanottuna informaatioon ja sen välittämiseen. Kysymys kokemuksen luonteesta – ontologisesta statuksesta – kuuluu ensi askeleena tähän "itsekritiikkiin".

Uskonnottomien helsinkiläisten nuorten aikuisten uskontosuhde

Tiina Parkkinen (Helsingin yliopisto)

Helsinkiläiset nuoret aikuiset ovat Suomen uskonnottomin väestönosa. Uskonnottomuuden kasvu on tänä päivänä suomalaisen uskonnollisuuden merkittävin muutosilmiö. Uskonnottomuus voidaan hahmottaa jatkumona, jota on mahdollista lähestyä esimerkiksi uskonnollisen viiteryhmän, jumalauskon tai uskonnollisen identifikaation puuttumisena. Kaikilla näillä määrällisillä mittareilla tarkasteltuna suunta on sama – uskonnottomuus kasvaa. Samansuuntaisia trendejä on nähtävissä myös muualla Euroopassa sekä Pohjois-Amerikassa.

Kyselytutkimuksilla on mahdollista luonnehtia uskonnottomuuden suhdetta sosiaalisiin muuttujiin. Sukupolvi ja asuinalue ovat keskeisimpiä uskonnollisia ja uskonnottomia ihmisiä erottavia tekijöitä. Kaikkein uskonnottomimpia ovat Helsingissä asuvat millenniaalit ja z-sukupolveen kuuluvat. Sukupolvivaikutuksen näkökulmasta tarkasteltuna voidaan olettaa, että tämän päivän nuorten aikuisten uskontosuhde pysyy suurilta osin samana myös heidän ikääntyessä. Uskonnoton identifikaatio, etääntyminen perinteisistä uskontokunnista ja vähäinen kiinnostus uskontoa kohtaan ovat nuorten pääkaupunkilaisten keskuudessa niin yleisiä, että uskonnottomuuden voidaan sanoa olevan heille uusi normaali. Helsinki on paitsi uskonnottomuuden, myös katsomuksellisen kirjon ja uskontoon liittyvien kohtaamisten areena. Ongelma on, että emme juuri tunne uskonnottomimman väestönosan kokemuksia tai näkemyksiä arjestaan.

Tässä esitelmässä tarkastelen uskonnottomien helsinkiläisten nuorten aikuisten uskontosuhdetta arjen käytäntöjen näkökulmasta. Lähestymistapa on laadullinen ja perustuu haastatteluihin. Aineisto on kaksitahoinen. Pääaineistona käytetään Jumalaan uskomattomien 18–35-vuotiaiden helsinkiläisten virikehaastatteluja. Lisäksi hyödynnetään kognitiivisella haastattelulajilla toteutettuja uskonnottomaksi identifioituvien helsinkiläisten millenniaalien haastatteluja vuodelta 2018. Käsittelen esitelmässä sitä, millaista on uskonnottomimman väestönosan arki sekä millaisia merkityksiä he liittävät kaupunkitiloihin ja kuinka osallistuvat kaupungista käytävään neuvotteluun. Uskonnottomille helsinkiläisille nuorille aikuisille uskonnottomuus on ennen kaikkea etäisyyttä uskontoon. Tämä etäisyys, sen merkitykset sekä säilyttämisen strategiat määrittyvät omakohtaisesti. Uskontoihin ja katsomukselliseen moninaisuuteen liittyvät kohtaamiset tapahtuvat niin digitaalisissa kuin materiaalisissakin ympäristöissä ja näiden ympäristöjen vuoropuhelussa. Uskontosuhdetta jäsennetään arjen käytäntöjen kautta naapurustoissa, työ- ja opiskeluelämässä sekä erilaisissa ihmissuhteissa. Käsillä olevan tutkimuksen tarkoituksena on saavuttaa nykyistä tarkempi ymmärrys uskonnottomien helsinkiläisten nuorten aikuisten uskonnottomuudesta sekä suhteesta uskontoon.

Nuorten psykologinen resilienssi

Kitta Ripatti (THL)

Erilaisten vastoinkäymisten kohtaaminen ja niistä selviytyminen kuuluu normaaliin elämänkulkuun, myös nuoruudessa. Kuormittavien tapahtumien jälkeen on tavallista lyhytaikaisesti kokea joitain häiriöitä toimintakyvyssä, esimerkiksi ahdistusta tai univaikeuksia. Osa ihmisen kohtaamista vastoinkäymisistä kuitenkin voi vaarantaa psyykkisen hyvinvoinnin pitkäaikaisesti. Psykologisella resilienssillä tarkoitetaan yksilön ja ympäristön vuorovaikutukseen perustuvaa prosessia, jossa henkilö sopeutuu näihin vakaviin vastoinkäymisiin sekä palautuu niistä. Vastoinkäymisestä selviytyminen voi johtaa myös henkilökohtaiseen kasvuun.

Esitykseni koostuu kahdesta osasta, kirjallisuuskatsauksesta sekä resilienssitutkimuksesta. Kirjallisuuskatsauksessa luodaan silmäys resilienssitutkimuksen historiaan sekä tarkastellaan nykyistä resilienssin määritelmää. Viimeisten neljän vuosikymmenen aikana resilienssitutkimuksessa painopiste on siirtynyt vähitellen yksilön haavoittuvuuksien ja psyykkisen oireilun tarkastelemisesta hänen vahvuuksiinsa, pyrkimyksenä ymmärtää positiivista kehitystä, joka on mahdollistunut riskitekijöistä huolimatta. Nykykäsityksen mukaan mikään yksittäinen tekijä ei riitä selittämään koko resilienssiprosessia, vaan se muodostuu erilaisten henkilökohtaisten ominaisuuksien ja ympäristötekijöiden vuorovaikutuksessa. Prosessiin vaikuttaa myös kohdatun vastoinkäymisen vakavuus, mahdollinen toistuvuus, ja se, onko tapahtuman kohdannut suoraan. Ihmisen resilienssissä on toisaalta pysyvyyttä, mutta toisaalta se myös muokkautuu läpi elämän.

Tutkimusosuus perustuu Nuorisobarometri 2022:n aineistoon sekä kahteen samana ajankohtana kerättyyn erillisaineistoon. Tutkimuksessa vertailemme perusväestön (N=1900), koulukotiin sijoitettujen nuorten (N=71) ja nuorten vankien (N=140) resilienssiä. Tulosten perusteella koulukotiin sijoitettujen nuorten resilienssi on matalammalla tasolla kuin perusväestössä ja vangeilla. Vankien resilienssi on matalammalla tasolla kuin perusväestössä. Koulukotiin sijoitetuilla nuorilla korkea resilienssi on yhteydessä matalaan ahdistuneisuuteen ja masentuneisuuteen sekä hyvään positiiviseen mielenterveyteen. Yllätyksellistä oli, että koulukotiin sijoitettujen nuorten osajoukossa korkea resilienssi yhdistyy matalaan optimismiin.

Parempaan sopeutumiseen ja vähempään oireiluun liittyvien tekijöiden ymmärtäminen ja tukeminen on tärkeää paitsi inhimillisen kärsimyksen vähentämiseksi, myös kansanterveydellisistä ja -taloudellisista syistä. Resilienssin vahvistamisella on hyvin todennäköisesti mahdollista parantaa huonoista lähtökohdista ponnistavan nuoren aikuisiän ennustetta. Resilienssin tukeminen on perusteltua myös ennakoinnin näkökulmasta, sillä vaikka tämän hetken tilanne on monella nuorella hyvä, tulevaisuus väistämättä tuo jokaiselle jonkinlaisia vastoinkäymisiä. Esitykseni lopussa kokoan yhteen resilienssiä tukevia tekijöitä sekä esittelen käytännön mahdollisuuksia, joilla nuoren resilienssin kehittymistä voidaan vahvistaa.

Hermeneuttinen intuitio nuorten elämismaailman ja elämänkulun ymmärtämisessä

Päivi Armila & Mari Käyhkö (Itä-Suomen yliopisto)

Esityksemme perustuu metodologisiin huomioihin ja oivalluksiin, joita on syntynyt useissa laadullisen pitkittäistutkimusaineiston analyyseissamme kymmenvuotisessa Nuoret ajassa -tutkimushankkeessa (2015-2025). Haastamme nuorisotutkimusta usein sävyttävän instituutio- ja normilähtöisen lähestymistavan tuomalla esiin onnistuneen pitkittäisaineiston – ja sitä tuotettaessa syntyneen luottamukseen ja tuttuuteen perustuvan hermeneuttisen intuition – mahdollisuudet päästä kurkistamaan nuorten elämismaailmaan toisin kuin kertaluontoisissa aineistontuottamistilanteissa.

Olemme tavanneet tutkimuksemme vuonna 2000 syntyneet ja toisensa lapsista asti tunteneet nuoret säännöllisesti kaksi kertaa vuodessa. Olemme keskustelleet aina kuhunkin elämäntilanteeseen liittyvistä yhteisistä ja henkilökohtaisista asioista, katselleet valokuvia, lukeneet runoja ja jutelleet nuorten piirtämistä ihmissuhdekartoista. Asteittain kehkeytyneen tutkimussuhteen myötä olemme saavuttaneet tapaamisilmapiirin, jossa meille on kerrottu asioita, joista harvoin kerrotaan vieraille tutkijoille (seksi, päihteet, parisuhde- ja perheväkivalta jne.). Olemme oppineet tulkitsemaan nuorten keskinäisiä suhteita, samoin kuin sitä, mistä asioista juuri kyseisellä hetkellä on liian tuskallista puhua. Olemme myös saavuttaneet tutkimukselliset pysäytyskuvat ylittävää ymmärrystä siitä, miten elämänkulun kehkeytyessä nuorten elämismaailmaan rakentavat asiat ja suhteet aaltoilevat, sahailevat edestakaisin ja kytkeytyvät toisiinsa. Sillä, onko tapaamisemme nuorten kanssa järjestetty ”etänä” vai ”lähinä”, ei ole ollut suurta merkitystä tässä suhteessa.

Takaisin työryhmien esittelysivulle.