Nuoret, talous ja kasvatus

Puheenjohtajat:
Marilla Kortesalmi, Laurea-AMK, Marilla.Kortesalmi(at)laurea.fi
Mette Ranta, Helsingin yliopisto, mette.ranta(at)helsinki.fi
Minna Autio, Helsingin yliopisto, minna.autio(at)helsinki.fi

Työryhmä kokoontuu torstaina 4.11. klo 14.30-16.50 ja perjantaina 5.11. klo 12.00-14.30.

Nuorten kasvaminen itsenäisiksi taloudellisiksi toimijoiksi nähdään yhtenä keskeisenä aikuistumisen polkuna. Myös kiinnittymistä yhteiskuntaan taloudellisen toiminnan, kuten rahankäytön, palkkatyön ja yrittäjyyden näkökulmista, pidetään tärkeänä. Useat eri tahot yhteiskunnassa osallistuvat nuorten taloudelliseen kasvuprosessiin, perhe yhtenä keskeisimpänä. Itsenäistymisen lähtökohdat ovat kuitenkin nuorilla erilaiset riippuen taloudellisista, sosiaalista ja kulttuurista resursseista. Koulun merkitystä on painotettu talouskasvatustehtävässä, sillä esimerkiksi talous- ja kuluttajakasvatuksen kautta pyritään edistämään taitoja ja siten tasaamaan nuorten välisiä eroja. Myös yhteiskunnan muut toimijat osallistuvat nuorille suunnattuun talous- ja kuluttajakasvatukseen (mm. pankit, Martat, Pörssisäätiö, TAT). Useat eri yhdistykset tarjoavat nuorille suunnattua talouskasvatusta, joissa sisällöt koostuvat oman taloudenhoidon, sijoittamisen ja yrittäjyyden sisällöistä eri tavoin painotettuina.

Kestävyyden teemat nousevat esille nuorten talous- ja kuluttajakasvatuksessa; kestävän kehityksen tavoitteet ja reunaehdot tulevat yhä useammin esiin arjen toiminnassa ja päätöksenteossa. Tutkimuksella voidaankin tuoda näkyväksi ja vahvistaa nyt jo olemassa olevia hyviä käytäntöjä kestävyysteemojen yhdistämisestä osaksi talous- ja kuluttajakasvatusta.

Työryhmässä pohditaan nuorten ja nuorten aikuisten talouteen, kulutukseen ja kestävyyteen liittyviä näkökulmia, lähtökohtia ja käytäntöjä. Myös nuorten kuluttaja-, talous- ja yrittäjyyskasvatukseen liittyvät tutkimukset ovat tervetulleita. Tarkasteltavana voivat olla esimerkiksi perheiden, koulun ja yhteiskunnan eri toimijoiden talous- ja kuluttajakasvatus sekä nuorille suunnattu kestävyyskasvatus.
Työryhmien esitykset

Torstaina 4.11. klo 14.30-16

Perjantaina 5.11. klo 12.00-14.30

Esitysten abstraktit

TET ja tasa-arvo – nuorten näkemyksiä peruskoulun työelämään tutustumisjaksoista

Sinikka Aapola-Kari & Jenni Lahtinen & Karla Malm (Nuorisotutkimusverkosto)

Lähes jokainen yläkouluikäinen nuori suorittaa peruskoulun aikana yhden tai useamman työelämään tutustumisjakson (TET-jakso). TET-jaksot kuuluvat perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa osaksi laaja-alaisen osaamisen kokonaisuutta, jonka tavoitteena on edistää oppilaiden kiinnostusta ja myönteistä asennetta työtä ja työelämää kohtaan sekä vahvistaa siihen liittyvää tietopohjaa. TET-jaksot ovat olleet jo pitkään koulutyöskentelyssä keskeinen instrumentti nuorten työelämätaitojen ja tietojen kartuttamiselle sekä erilaisiin aloihin ja työtehtäviin tutustumiselle. Jaksojen järjestämisen tavat vaihtelevat koulukohtaisesti, mutta pääpiirteissään viimeistään 8. ja/tai 9. luokalla nuorien odotetaan hankkivan itselleen TET-paikka, jossa he voivat suorittaa 1–2 viikkoa kestävän harjoittelujakson. 

TET-jaksoista on tehty melko vähän tutkimusta suhteessa siihen, miten kattavasti ne koskettavat nuoria, ja miten paljon ne sitovat myös opinto-ohjaajien työpanosta kouluissa. On kuitenkin ilmennyt, että paikkojen hankkiminen saattaa olla varsin haasteellista erityisesti pienillä paikkakunnilla ja nuorille, joiden vanhemmilla ei ole vahvoja työelämäyhteyksiä. Lisäksi on viitteitä siitä, että TET-jaksot saattavat osaltaan vahvistaa ammatillista sukupuolisegregaatiota. (Lahtinen 2019; Tuukkanen 2018.) Onkin tärkeää selvittää, millaisia erityisesti tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyviä haasteita TET-jaksoihin liittyy.
 
Esityksessämme kysytään, mitä nuoret ajattelevat TET-jaksoista ja niiden järjestämisestä. Aineisto koostuu neljässä koulussa kerätystä nuorten kirjoitusaineistosta, jossa nuorilla on ollut tilaisuus kertoa TET-kokemuksistaan ja arvioida TET-jaksoihin liittyviä kysymyksiä sekä kirjoitusaineistoa täydentävistä, samoissa kouluissa toteutetuista fokusryhmä-haastatteluista.

Tarkastelemme aineistoa aineistolähtöisesti, analysoiden muun muassa sitä, miten nuoret määrittelevät onnistunutta TET-jaksoa ja millaisia kokemuksia he tuovat esiin. Vertailemme mahdollisuuksien mukaan kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisten kokemuksia, tyttöjen ja poikien kokemuksia, kuten myös kaupungeissa ja maaseudulla asuvien nuorten näkemyksiä. Erityisesti pyrimme kiinnittämään huomiota siihen, ilmeneekö TET-jaksojen toteutuksessa sukupuolten tai alueellisen tasa-arvon kannalta ongelmallisia ulottuvuuksia.

Esitys liittyy yhteistyössä MDI Publicin ja Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otuksen kanssa yhdessä toteutettavaan TETTI-tutkimushankkeeseen, joka on VN TEAS-rahoitteinen. Hankkeessa tarkastellaan TET-jaksojen ulottuvuuksia niin nuorten, koulujen kuin työpaikkojenkin näkökulmasta ja pyritään tunnistamaan kehittämistarpeita sekä jakamaan hyviä käytäntöjä."

Nuorten aikuisten kestävää materiaalisuhdetta jäljittämässä – kuluttajan ja materian yhteistoimijuus

Henna Kettunen, Minna Autio & Anna Kouhia (Helsingin yliopisto)

Materia on kiistatta keskeinen osa ihmiselämää. Ekologista kestävyyttä tavoiteltaessa on olennaista oppia toimimaan materiaalisten resurssien kanssa kestävästi. Kuluttaja- ja kestävyyskasvatuksen kehittämisen kannalta on ymmärrettävä entistä syvällisemmin materiaalista maailmaa sekä ihmisten ja materian välisiä vuorovaikutussuhteita (Janhonen, ym. 2020). Kestävän kulutuksen ja kasvatuksen konteksteissa nähdään kuitenkin paljolti kuluttaja aktiivisena toimijana, ja ohitetaan ihmisen ja materian yhteenkietoutuminen. Uusmaterialistinen (Bennett, 2010) lähestymistapa lähtee ajatuksesta, että myös materialla on toimijuus. Esitys tarkastelee nuorten aikuisten yhteistoimijuutta (co-agency) (Glăveanu, 2015) materian kanssa vaatekulutuksessa.

Tutkimusaineisto koostuu yliopisto-opiskelijoiden (käsityöopettajat) kirjoitustehtävistä, joissa he reflektoivat suhdettaan omistamiinsa vaatteisiin (n=18). Tekstejä analysoidaan narratiivisella tutkimusotteella, jossa tekstejä tulkitaan nuorten käyttämien kielellisten ja kulttuuristen resurssien kautta.

Alustavien tulosten mukaan opiskelijat kävivät teksteissään neuvottelua omien vaatteiden säilyttämisen ja niistä luopumisen välillä. Opiskelijoiden suhde vaatteisiin muodostui niiden hankkimisen ja itse tekemisen kautta. Erityisesti itsetehtyjen vaatteiden kohdalla korostui tuotteen elinkaaren pohtiminen kestävän kuluttamisen muotona. Ihmisen ja materian välinen yhteistoimijuus ilmenee kehollisina kokemuksina ja erilaisina affekteina, kuten kokemuksena tekstiilin kuitujen hengittävyydestä tai kiintymyksenä itsetehtyyn vaatteeseen. Tämä ilmentää myös vaatteen toimijuutta, kuten miellyttävän tuntuisen tai esteettisen vaatteen kykyä lisätä elämänlaatua tai itsevarmuutta tai toisaalta vaatekaapin ”kaaoksen” kykyä saada kuluttaja luopumaan osasta vaatteistaan.

Lähteet
Bennett, J. (2010). Vibrant matter: a political ecology of things. Duke University Press.
Glăveanu, V. P. (2015). From individual agency to co-agency. Teoksessa C.W. Gruber, M.G. Clark, S.H. Klempe & J. Valsiner (toim.), Constraints of agency: Explorations of theory in everyday life (Vol. 12) (s. 245-265). Springer.
Janhonen, K., Mattila, M., Mesiranta, N., Kouhia, A., Autio, M., & Narvanen, E. (2020). Kohti kestävää kuluttamista: Materiaalitaju kuluttajien ja materiaalien aktiivisen suhteen hahmottajana. Alue Ja Ympäristö, 49(2), 4–21.

Nuorten kokemuksia perheen rahankäyttökulttuurista – ”Raha-asioista on saanut neuvoja mitä kannattaa tehdä ja mitä jättää tekemättä.

Minna Autio (Helsingin yliopisto), Marilla Kortesalmi (Laurea-AMK) & Sanna Sekki (Helsingin yliopisto)

Lasten ja nuoren kuluttajaksi kasvu tapahtuu niin perheen, vertaisryhmien, kaupallisten tilojen kuin sosiaalisen median sekä kouluympäristöjen kentillä. Nuorten kasvua on tutkittu paljolti sosialisaatioteorian näkökulmasta, jossa yhteiskuntaan kiinnittyminen tapahtuu ottamalla haltuun sosiaalisen käyttäytymisen kannalta keskeisiä taitoja, tapoja sekä normeja (Kylkilahti 2018). Vanhemmat, ystävät, media sekä itse kulutuskulttuuri (John 1999) on nähty keskeisinä kuluttajaksi sosiaalistajina. Etenkin vanhemmuuden merkitystä on painotettu (mm. Grohman ym. 2015). Pienet lapset voivat kuitenkin luoda vanhemmista riippumattomia kulutuskäytäntöjä (Ruckenstein 2013) ja näin lapset voivat toimia aktiivisina tiedon käyttäjinä ja tuottajina – ei vain tiedon omaksujina ja passiivisina kohteina.

Vanhempien talouskasvatustyö nähdään sekä esimerkin näyttämisenä ja mallien luomisena että ohjaamisena ja opettamisena (Grinnstein-Weiss ym. 2010). LeBaron ym. (2020) tutkimuksen mukaan vanhemmat jakaessaan rahankäyttökokemuksiaan lastensa kanssa tarjoavat heille samalla talousosaamista. Brownin ja Taylorin (2015) mukaan lasten osallistaminen työn ja ansaitsemisen logiikkaan ilmenee lasten säästämiskäyttäytymisessä: säännöllinen ja automaattinen viikkoraha ei kannustanut nuoria säästämään, mutta erilaisista työtehtävistä saatu korvaus näyttäisi tukevan säästämisten oppimista.

Nuorten näkemyksiä perheen rahankäyttökulttuurista sekä käsityksiä perheenjäsenten merkityksestä talous- ja kuluttajataitojen oppimisessa ei ole juurikaan tutkittu. Tarkastelemme 20–26-vuotiaiden nuorten (n=18) kokemuksia siitä, millaisia rahankäyttömalleja ja neuvoja vanhemmat ovat lapsilleen välittäneet sekä sitä, miten rahasta on puhuttu lapsuuden perheessä.

Alustavan analyysin mukaan vanhemmat voivat toimia sekä myönteisenä (harkitun rahankäytön malli) että kielteisenä (“tuhlailevat isät”) esimerkkinä. Nuoret myös tunnistavat itsessään näitä vanhempien välittämiä rahankäyttömalleja. Lapsuuden perheeltä omaksutut toimintatavat ohjaavat nuorten itsenäistä rahankäyttöä mm. ruokaostoksia ja erilaisia hankintoja tehdessä. Lapsuuden perheissä raha-asioista ei välttämättä puhuta avoimesti, eikä nuorille näin muodostu käsitystä perheen rahatilanteesta tai siitä, mihin perheen rahat arjessa kuluvat. Näin lapsuudenkoti ei lähtökohtaisesti tarjoa nuorelle riittävästi taitoja oman talouden hoitamiseen, rahan käytön seuraamiseen, pankkiasiointiin tai erilaisten sopimusten hallintaan. Nuoret kokevat tarvitsevansa tukea rahankäyttöön ja vastaavasti vanhemmat kantavat huolta nuorten talous- ja kuluttajaosaamisesta heidän itsenäistyessään.

Lasten musiikkifanius ja fanikulttuurisen musiikinkulutuksen ylisukupolviset ulottuvuudet

Janne Poikolainen (Helsingin yliopisto)

Faniudella tarkoitetaan musiikintutkimuksessa johonkin tiettyyn muusikkoon, kokoonpanoon tai tyylilajiin kohdistuvaa affektiivista kiintymystä ja ihailua. Tämäntyyppinen, erilaisina kulutuksen käytäntöinä aktualisoituva käyttäytyminen on yhdistetty perinteisesti ennen kaikkea nuorisoon ja nuorisokulttuuriin. 2000-luvulle siirryttäessä tutkijat alkoivat kuitenkin havahtua tämän ikäsidonnaisuuden murtumiseen – siihen, että populaarimusiikin fanikulttuuri on alkanut ulottaa vaikutuspiiriään yhä täysipainoisemmin myös aikuisten ja lasten elämään. Havainto on sittemmin poikinut koko joukon tutkimusjulkaisuja, joissa on käsitelty ikääntyviä musiikinkuluttajia ja musiikkifaneja. Lasten musiikkifanius ja siihen liittyvät kuluttajuuden ulottuvuudet ovat sen sijaan jääneet lähes kokonaan akateemisen keskustelun ulkopuolelle.

Esityksessäni pyrin vastaamaan edellä kuvattuun tiedonpuutteeseen tarkastelemalla fanikulttuurista musiikinkulutusta alle 12-vuotiaiden suomalaislasten näkökulmasta. Paneudun aiheen käsittelyssä erityisesti siihen, millaisia perhepiiriin paikantuvia ylisukupolvisia ulottuvuuksia nuorimpien fanien musiikkifaniuteen sisältyy. Tarkastelen muun muassa sitä, millä tavoin vanhemmat edesauttavat lastensa sosiaalistumista osaksi faniyleisöjä ja fanikulttuurisen kulutuksen malleja, sekä sitä, millaisia sukupolvirajat ylittäviä jaettuja kulttuurikokemuksia musiikkifanius voi perheiden sisällä tarjota. Esitykseni perustuu vuonna 2021 tehtyihin lapsifanien teemahaastatteluihin sekä vuonna 2020 toteutetun Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimuksen tuloksiin."

Onko nuori yrittäjyyskasvatuksen kohteena, välineenä vai subjektina?

Leena Käyhkö (Helsingin yliopisto)

Esitykseni taustalla on lähtökohta, että nuorten taloudellisen ajattelun kehittämistä tulee tarkastella ja tutkia suhteessa laajempaan kysymykseen siitä, kuinka nuori asemoi itsensä toimijana yhteiskunnan eri osa-alueilla, joissa hän väistämättä on läsnä ja vuorovaikutuksessa ihmisten ja erilaisten käytäntöjen kanssa. Olen tutkinut tästä näkökulmasta yrittäjyyskasvatusta, joka on tällä hetkellä keskeisimpiä, jos ei keskeisin uusi oppisisältö yleissivistävässä koulutuksessa. Tätä kehitystä ovat vauhdittaneet EU:n koulutuspoliittiset tavoitteet, joissa työelämän uudet taitovaatimukset ja nuorten työllistymisen mahdollisuudet kytketään yrittäjyyshenkiseen aloitteellisuuteen yhteiskunnassa ja henkilökohtaisessa elämässä. Yrittäjyyskasvatuksen on nähty haastavan yrittäjyyden aiempi talouslähtöinen ajattelu ja avaavan yrittäjyyden ihmislähtöistä ja sosiaalista dynamiikkaa nuorten ajattelun pohjaksi. Koulutuksen näkökulmasta muutosta kuvataan tutkimuksissa siirtymisenä traditionaalisesta, tiedonsiirron ja sitä kautta ajattelun kehittämisen viitekehyksestä persoonallisuuden sekä asenteiden ja motiivien kehittämisen viitekehykseen. Suomessa yrittäjyyskasvatusta on toteutettu 1990-luvulta asti erilaisin projektein ja 2000-luvulla siitä tuli vahvemmin koulutuspoliittinen intressi. Sitä on tutkittu mm. liiketalouden, oppimisen, psykologian, koulutuksen, kasvatuksen historian ja filosofian antamissa tieteellisissä viitekehyksissä. Nuorten osallistamista ja osallistumista yrittäjyyskasvatukseen on harvemmin tutkittu monitieteisenä tutkimuskohteena kiinnittämällä huomiota tutkimusten keskinäisiin ristiriitoihin ja sisällöllisiin jännitteisiin, jotka tulevat esille kasvattajien, kouluttajien ja tutkijoiden jakautumisena vastakkaisiin leireihin: yrittäjyyskasvatusta edistävään ja sitä vastustavaan leiriin. Pyrin esityksessäni kokoamaan ja pohtimaan yrittäjyyskasvatusta koskevia tutkimuksellisia dilemmoja, kun kontekstina on nuorten itsenäistyminen ja kasvaminen taloudellisiksi toimijoiksi.

Nuorten naisten työelämäprofiilit, toimintamahdollisuudet ja työn ja perheen yhteensovittamisen odotukset

Outi Alakärppä (Jyväskylän yliopisto)

Vanhemmuuden lykkäämisen myötä nuorten aikuisten työmarkkinoille siirtyminen ja vanhemmaksi tulo ajoittuvat samoihin aikoihin, mikä hankaloittaa työn ja perheen yhteensovittamista. Erityisesti korkeammin koulutetut naiset kokevat äitiyden ja työelämän tuomat vaatimukset ristiriitaisina ja vaikeasti yhteen sovitettavina. Toisaalta epävarmuus perheen perustamisesta koskettaa etenkin vähemmän koulutettuja, työttömiä ja pienituloisia nuoria aikuisia. Vaikka odotuksia työelämästä ja työn ja perheen yhteensovittamisesta on tutkittu nuorten aikuisten keskuudessa, on nuorten naisten päätöksenteon rakentuminen työ-perhesiirtymissä jäänyt vähälle huomiolle.

Tässä tutkimuksessa selvitimme, millaisia profiileja nuorten naisten työelämää koskevista odotuksista on löydettävissä, ja miten nämä profiilit ovat yhteydessä naisten taustatekijöihin. Lisäksi tutkimme profiilien yhteyttä siihen, mitä nuoret naiset odottavat työn ja perheen yhteensovittamiselta. Työhön, perheeseen ja näiden elämänalueiden yhteensovittamiseen liittyviä odotuksia tarkasteltiin toimintamahdollisuuksien lähestymistavan näkökulmasta.

Aineistona hyödynsimme Nuorisobarometriin 2019 vastanneiden 18–29-vuotiaiden, lapsettomien nuorten naisten vastauksia (N=527). Analyysissä käytettiin muuttujia, jotka mittasivat luottamusta tulevaisuuden uraan ja työelämään, sosioekonomista taustaa, parisuhdestatusta sekä työn ja perheen yhteensovittamista tulevaisuudessa. Ikä ja vanhempien koulutustaso vakioitiin. Aineiston analyysissä hyödynnettiin latenttiprofiilianalyysiä ja Bolck–Croon–Hagenaars (BCH) -menetelmää.

Tulosten mukaan sosioekonomiset resurssit ohjaavat nuorten naisten toimintamahdollisuuksia työhön ja perheeseen liittyvässä päätöksenteossa. Naisten työelämäodotuksista löydettiin kolme eri profiilia: luottavaiset (43%), varovaisen luottavaiset (37%) ja huolestuneet (20%). Työelämäprofiilit linkittyivät koulutustasoon, työstatukseen, taloudelliseen tilanteeseen ja asuinseutuun, ja siten että sosiaaliset ja taloudelliset resurssit kasautuivat luottavaisille. Työelämäprofiilit olivat myös yhteydessä työn ja perheen yhteensovittamisen odotuksiin nuorilla naisilla. Luottavaiset olisivat luopuneet työtilaisuudesta perhesyiden vuoksi, mikä viittaisi siihen, että laajemmat sosioekonomiset resurssit mahdollistavat valinnan työn ja perheen välillä. Sen sijaan varovaisen luottavaiset pitivät uran ja lasten yhdistämistä mahdottomana yhtälönä ja huolestuneet olisivat lykänneet perheen perustamista työhön liittävien syiden takia, mikä osoittaa, että vähäisemmät sosioekonomiset resurssit hankaloittavat työn ja perheen yhteensovittamiseen liittyvää päätöksentekoa.

Miten opettajat kokevat tulevaisuustaitojen opettamisen? Erityishuomiona talousosaaminen

Mette Ranta & Milla Kruskopf (Helsingin yliopisto), Marilla Kortesalmi (Laurea-ammattikorkeakoulu), Kirsti Lonka (Helsingin yliopisto) & Panu Kalmi (Vaasan yliopisto)

Tässä esityksessä keskitymme koulujen talous- ja kuluttajakasvatukseen osana koulujen opetussuunnitelmassa olevia tulevaisuuden taitoja (Opetushallitus, 2014). Seitsemän laaja-alaisen tulevaisuustaitokokonaisuuden tavoitteena on tukea nuorten hyvinvointia, oppimista ja kehitystä sekä tukea heidän valmiuksiaan erityisesti elinikäisen tai oppimaan oppimisen sekä sosioemotionaalisten taitojen saralla (Lonka, 2018; OECD, 2019).

Kulutustapojen ja rahankäytön digitalisaatiosta seuraavat muutokset vaativat nuorilta uusia taloudenhallinnan taitoja. Samalla heidän opettajiltaan vaaditaan näiden taitojen opettamista koulun talouskasvatuksen roolin ollessa yhä merkittävämpi. Opettajien kokemuksia ja valmiuksia opettaa talousosaamista tai yleisesti tulevaisuustaitoja on tutkittu varsin vähän (Björklund, 2019; Leumann, 2017). Aiempi tutkimus kuitenkin osoittaa opettajien epävarmuuden talousosaamisessa (Blue et al., 2014; Lee, 2010). Ecclesin (Eccles et al., 1983) odotusarvoteorian mukaan opettajat kokevat puutteita osaamisessaan heidän kiinnostuksestaan tai aihetta kohtaan osoittamastaan tärkeydestä huolimatta (Burcher et al., 2021; Feather, 1995).

Tässä tutkimuksessa olemme kiinnostuneita erityisesti opettajien itseluottamuksesta talous- ja kuluttajakasvatuksessa ja seitsemässä laaja-alaisessa osaamisalueessa odotusarvoteorian mukaisesti (Eccles et al., 1983; Lonka et al., 2017). Lisäksi tarkastelemme itseluottamuksen yhteyttä varsinaiseen talousosaamiseen niin opettajaksi opiskelevien kuin kokeneiden opettajien kohdalla. Kyselytutkimusaineisto koostui kahdesta otoksesta: luokanopettaja- ja aineenopettajaopiskelijoista koostuvasta otoksesta (n=614) ja opettajaopiskelijoista ja opettajista koostuvasta otoksesta (n=104).

Tulokset osoittivat, että yleisesti ottaen opettajaopiskelijat osoittivat suurta kiinnostusta ja itseluottamusta laaja-alaisten taitojen opettamista kohtaan mutta erityisesti ICT-, työelämä- ja yrittäjyystaitojen opettamisessa opettajaksi opiskelevat osoittivat alhaisempaa itseluottamusta. Lisäksi he eivät pitäneet näiden opettamista osana heidän toimenkuvaansa opettajina.

Opettajaopiskelijoiden ja jo opettajina toimivien yksilöiden itseluottamus työelämä- ja yrittäjyystaidoissa (ml. kulutustaidot) erosivat toisistaan huomattavasti. Opettajaopiskelijat osoittivat alhaisempaa itseluottamusta näiden taitojen opettamisessa. Lisäksi nykyiset ja tulevat talousaineiden opettajat osoittivat kiitettävämpää talousosaamista ja heidän itseluottamuksensa sen opettamisessa oli korkeammalla tasolla.

Erityisesti opettajiksi opiskelevien, tulevaisuuden opettajien valmiuksia ja heidän itseluottamustaan talouskasvatusta ja laaja-alaisten taitojen opettamista kohtaan tulee huomioida korkeatasoisen opetussuunnitelman mukaisen opetuksen varmistamiseksi. Näin lasten ja nuorten vastuullista talousosaamista ja kasvua kohti taloudellisiksi ja itsenäisiksi toimijoiksi voidaan tukea koulun opetussuunnitelman mukaisesti.