Kanssatutkimuksellisia käännekohtia nuorisotutkimuksen kentällä

Puheenjohtajat:
Marjukka Laiho, Itä-Suomen yliopisto, marjukka.laiho(at)uef.fi
Nina Tokola, Itä-Suomen yliopistosta nina.tokola(at)uef.fi
Sanna Spišák, Turun yliopisto, sanna.spisak(at)utu.fi

Työryhmä kokoontuu torstaina 4.11. klo 14.30-16.50 ja perjantaina 5.11. klo 12.00-14.30

Kanssatutkimus (co-research, co-science, co-creation, tiedon yhteistuotanto) sateenvarjoterminä kokoaa yhteen tutkijoita, jotka käyttävät osallistumista tukevia ja osallistavia menetelmiä (mm. participatory research, vertaistutkimus, osallistava toimintatutkimus, kansalaistiede) tiedon tuottamisessa. Osallistavia menetelmiä on käytetty pitkään esimerkiksi antropologiassa, etnografiassa, kehitysmaatutkimuksessa sekä erilaisissa ruohonjuuritason kehitysyhteistyöprojekteissa. Ihmistieteiden piirissä kanssatutkimuksen menetelmillä pyritään horjuttamaan perinteisiin tutkimusasetelmiin liittyviä valtapositioita. Menetelmiä hyödynnetään myös tutkimustiedon syvemmäksi kontekstualisoimiseksi.

Kanssatutkimuksen metodologiat tuovat tutkimukseen osallistujat entistä aktiivisemmin mukaan tiedon luomiseen, tuottamiseen ja sen levittämiseen. Samalla se laajentaa tiedontuotantoa akateemisen kielellisyyden tuolle puolen. Niin sanotun osallistavan käänteen vanavedessä myös luovat menetelmät ovat tehneet uutta nousua. Samalla haastetuksi ovat tulleet vakiintuneet konventiot siitä, mitä tieto on ja kuka sitä tuottaa sekä se, miten ihmistieteiden aineistoja, analyysiä ja julkaisuja tulisi arvioida. Nämä kehityskulut ja niissä tapahtuvat käänteet haastavat myös tutkijaa entistä suurempaan refleksiivisyyteen.

Viime vuosina virinneet laadullisen tutkimuksen kriittiset metodologiakeskustelut ovat tuoneet nuorisotutkijatkin eräänlaiseen käännekohtaan: Onko kanssatutkimuksen kautta generoituva tutkimustieto episteemisessä mielessä ’parempaa’ kuin perinteisillä asetelmilla saatu tieto? Millaisia tutkimuksen tekoa vaikeuttavia ilmiöitä kanssatutkimukselliset menetelmät saattavat tuottaa? Millaisia mutkikkaita tutkimuseettisiä käännekohtia tutkijat ovat kohdanneet? Miksi ja milloin kanssatutkimusta tarvitaan voidaksemme tarkastella laajoja yhteiskunnallisten muutosprosessien ja käännekohtien vaikutuksia?

Työryhmässä pureudutaan nuorisotutkimuksellisen kanssatutkimuksen ajankohtaisiin käännekohtiin mm. metodologisista, epistemologisista, teoreettisista, käytännöllisistä, eettisistä ja poliittisista tulokulmista käsin. Kutsumme mukaan puheenvuoroja, joissa pohditaan, miten kanssatutkimuksen avulla voidaan sekä edistää tutkimuksellisia käytäntöjä että yhteiskunnallista muutosta.

Työryhmän esitykset

Torstaina 4.11. klo 14.30-16.50

Perjantaina 5.11. klo 12.00-14.30

Esitysten abstraktit

Osallistavat keinot ymmärtää nuorten joukkokokoontumisten taustalla olevia motivaatioita

Tiina Määttä (Tampereen yliopisto), Riikka Korkiamäki (Tampereen yliopisto, Porin yliopistokeskus), Riikka Turtiainen & Elina Vaahensalo (Turun yliopisto, Porin yliopistokeskus)

Keväällä 2020 valtakunnallisen median uutisotsikoihin nousi ”porilaisnuoriso”, joka korona-ajan kokoontumisrajoituksista huolimatta ”lähes satapäisin joukoin ajelehti” paikallisten automarkettien parkkialueilla (MTV Uutiset 13.4.). Uutisten kuvaamana nuorten kokoontumiset olivat vastuuntunnotonta ja uhmakasta ”mussutusta” (Iltalehti 13.4.; Helsingin sanomat 13.4.). Lisäksi nuorten ja heidän lähipiirinsä terveydestä oltiin aidosti huolissaan (Iltasanomat 13.4.; Satakunnan Kansa 13.4.). Nuorten tarve kokoontua sai osakseen myös ymmärrystä (esim. YLE Uutiset 13.4.), ja aikuisten mahdollisuus, oikeus ja vastuu kontrolloida nuorten kokoontumisia nousi osaksi keskustelua (esim. Satakunnan Kansa 14.4.). Mediassa luvattomat joukkokokoontumiset paikantuivat erityisesti porilaiseksi ilmiöksi.

Tässä puheenvuorossa tarkastellaan sitä, mitä lisäarvoa nuorten osallistaminen voi tuoda yllä kuvatun ilmiön tarkasteluun. Puheenvuoro pohjautuu Suomen Kulttuurirahaston Satakunnan rahaston tukemaan syksyllä 2021 käynnistettyyn tutkimukseen. Tutkimuksessa kysytään, mikä saa nuoret kokoontumaan yhteen suurina joukkoina, mitä kokoontumiset nuorille merkitsevät sekä millaisista yhteisöllisyyksiin, solidariteetteihin ja paikallisuuteen liittyvistä valinnoista kokoontumisten yhteydessä neuvotellaan – ja miten. Empiirisesti tutkimus kohdistuu yläkouluikäisiin nuoriin. Se nojaa osallistavan tutkimuksen periaatteeseen sekä toteuttaa digitaalisen etnografian menetelmää, jonka avulla kyetään käsittelemään moraalisesti ja emotionaalisesti latautuneita ilmiöitä nuoria syyllistämättä.

Puheenvuoron erityinen mielenkiinto on siinä, mitä poikkeustilanteet kertovat yhteiskunnassa vallitsevista valtarakenteista ja eriarvoisuudesta. Käsitteellisellä tasolla tutkimus tekee näkyväksi niitä solidariteettiin ja kontrolliin liittyviä moraalisia ja emotionaalisia neuvotteluja, joiden varassa yhteisöjä, yhteisöllisyyttä, yhteisöihin kuulumista sekä niihin liittyviä erontekoja, ryhmäpolarisaatiota ja normatiivista kontrollia tuotetaan ja ylläpidetään. Tutkimusidea sai alkunsa liittyen ajankohtaiseen koronapandemiaan ja sen tuottamiin äärimmäisiin yhdessä olemisen rajoituksiin, mutta tutkimuksen tuottama tieto nuorille merkityksellisistä yhteisöllisistä kiintopisteistä sekä yhteisöllisyyden rakentumisen mekanismeista ja sen edistämisen paikallisista mahdollisuuksista on tärkeää myös vakaina aikoina. Tutkimuksen tulokset auttavat käsittelemään nuorten kokemuksia yhteiskunnan jäsenyydestä sekä vahvistamaan osallisuutta yhteiskunnallisissa poikkeustilanteissa.

Ihme satu – matkalla opettajasta ja opiskelijasta tutkijaksi ja kanssatutkijaksi ammatillisen koulutuksen kontekstissa

Penni Pietilä (Helsingin yliopisto), Jesse Sinikoski

”Pääsen vihdoin perille: pienessä koulussa on lämmin. Tervehdin opiskelijoita tietokonetilassa. Ilmassa löyhkää energiajuoma. Sitten huomaan: tuttu tyyppi! Hykertelen, sillä muistan hänen käsialansa oikein (kuten kait kaikkien oppilaitteni käsialan; opettajan mieli säilöö kummallisia asioita): täydellisen pyöreän o:n, suljetun koukeroisen S:n; paksun, tumman lyijykynän viivan ja tilankäytön ruutupaperilla.”

Vuodelta 2018 peräisin olevan kenttäpäiväkirjan katkelman ”tuttu tyyppi” on Jesse Sinikoski, ja minä Penni Pietilä. Sinikoski oli tuolloin 18-vuotias rakennusalan opiskelija ja Pietilä 35-vuotias tohtoriopiskelija. Työkseen Sinikoski rakentaa taloja ja Pietilä akateemisia tekstejä. Molemmat ajattelemme, että työmme on eräänlaista palapelin rakentamista. Hallitsemme siis erilaisia näkökulmia ja tietoa sekä tietysti resursseja. Esityksemme käsittelee kirjoittamista ja rakentamista.

Esittelemme luonnosvaiheessa olevaa projektia, joka on alkanut entisen opettajan ja opiskelijan, sitten tutkijan ja tutkittavan ja nykyisen tutkijan ja kanssatutkijan yhteistyössä. Projekti on osa Pietilän tekeillä olevaa etnografista väitöstutkimusta, jossa tutkitaan ammatillisen äidinkielen ja suomen opiskelemista tekniikan alalla. Metodologialtaan tutkimus on feminististä etnografiaa, jossa sitoutuminen sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen ja normikriittisyyteen on keskeistä.

Co-research with young people as parallel pathways

Nina Tokola & Irmeli Mustalahti (University of Eastern Finland)

We argue that co-research is essential for understanding young people’s interests, values, knowledge and goals concerning sustainable well-being and for including these in decision-making processes. We see co-research as two-way processes and as genuine interaction between scientists, young people, partners of research projects, decision-makers, and the public audience. Co-research has allowed us to study sustainable well-being with young, Finnish people, aged 15-29 years. Research often entails power hierarchies however, co-research is seen to fix the asymmetry of power relations between young people and researchers. Pyyry (2012, 37) defines co-research as “participation of people under study in the implementation of the research and considering them as capable actors who have knowledge about their own world”. We adapt an approach in which co-research with young people is understood as "parallel pathways": the researcher jointly with the young people affirms that the latter have pathways that motivate and give direction to their participation (Lohmeyer, 2019). We share our notion of co-research as a method for more participatory, inclusive, and empowering research and highlight the ethical aspects to increase understanding on what considerations are crucial while planning and conducting co-research with young people. We discuss the possibilities and challenges of the parallel pathways approach based on eight co-research processes.

Kanssatutkijuus, affektiivisuus ja valta

Heta Mulari (Tampereen yliopisto)

Tarkastelen tässä esitelmässä kanssatutkijuuden eri merkityksiä ponnistaen kahdessa eri tutkimushankkeessa tekemistäni havainnoista. Näissä hankkeissa pyrin tekemään osallistumiseen ja kanssatutkijuuteen perustuvaa etnografista tutkimusta lasten kanssa päiväkodissa sekä nuorten aikuisten kanssa alakulttuurisessa ja taidelähtöisessä yhteisössä. Tarkastelen kriittisesti sitä, kuinka kanssatutkijuus hankkeissa lopulta toteutui ja miten ymmärrykseni siitä kehittyi hankkeiden eri vaiheissa.

Kiinnitän erityistä huomiota kanssatutkijuuden väistämättömään affektiivisuuteen ja tunnesidonnaisuuteen. Teoreettisena inspiraationani ovat feministifilosofi Sara Ahmedin käsitykset ihmisten välisistä kohtaamisista ja niiden kehollisuudesta ja affektiivisuudesta. Kaikki ihmisten kanssa tehtävä tutkimus ja erityisesti kanssatutkijuuteen sitoutuva tutkimus pohjautuu kohtaamisiin tutkijoiden ja tutkimukseen osallistuvien välillä. Kuinka tutkijan omat tunteet ovat väistämättä mukana jokaisessa kentällä tapahtuvassa kohtaamisessa ja miten ne vaikuttavat siihen, millaiseksi tutkimuskenttä ja tulkinnat muodostuvat?

Pohdin myös kriittisesti kanssatutkijuuden rajoja tutkimusprosessin eri vaiheissa sekä tutkimukseen väistämättä liittyviä valta-asetelmia. Niin sanotun osallistavan käänteen myötä ovat vahvistuneet pohdinnat tutkijan paikasta ja siitä, missä määrin tutkimukseen osallistuvat todella pääsevät vaikuttamaan tutkimuksen kulkuun. Kiinnitän huomiota siihen, kuinka kanssatutkijuuden, tutkijan paikan ja valta-asetelmien reflektointi tulisi olla läsnä tutkimuksen eri vaiheissa.

Muutoslaboratoriotyöskentelyä nuorten kanssa – kanssatutkimuksellisia reflektioita

Maria Tapola-Haapala & Yrjö Engeström (CRADLE, Helsingin yliopisto), Pauliina Rantavuori (Tampereen yliopisto), Piia Ruutu & Maria Tapola-Haapala (CRADLE, Helsingin yliopisto)

Esityksessämme tarkastelemme kahdeksasluokkalaisten kanssa toteuttamaamme, In Search for Significance -tutkimushankkeeseemme liittyvää Muutoslaboratorio-työskentelyä kanssatutkijuuden näkökulmasta. Pohdimme, millä tavoin työskentelyyn sisältyi kanssatutkimuksellisia elementtejä ja käsittelemme eräitä kriittisiä, huomioitavia, kysymyksiä, joita hankkeemme on nostanut esille liittyen nuorten aktiivista (tutkimuus)toimijuutta korostaviin tutkimusasetelmiin. Aineistona hyödynnämme Muutoslaboratorio-tapaamisten videotallenneaineistoa, nuorten ja toiminnassa mukana olleiden aikuisten haastatteluja sekä omia reflektioitamme hankkeen tutkijoina.

Muutoslaboratorio on kulttuurihistorialliseen toiminnan teoriaan pohjautuva toimintamalli, jota on tähän asti hyödynnetty pääasiassa aikuisten parissa työelämän organisaatioiden kehittämiseen liittyen. Nuorille järjestämässämme Muutoslaboratoriossa nuoret toteuttivat ryhmissä projekteja merkityksellisiksi katsomistaan aiheista. Muutoslaboratoriomme oli osa kouluopetusta yhdessä yläkoulussa lukuvuoden 2020-2021 aikana ja koostui kahdeksasta Muutoslaboratorio-kerrasta sekä useista muista tapaamisista.

Suhteessa kanssatutkijuuteen toteuttamaamme Muutoslaboratorio-työskentelyä voidaan pitää kaksijakoisena. Koko tutkimushankkeen asetelma on siinä mielessä perinteisen aikuislähtöinen, että nuoret eivät ole osallistuneet tutkimushankkeen suunnitteluun eivätkä varsinaisen työskentelyn aikana kertyneen tutkimusaineiston analysoimiseen. Itse Muutoslaboratorio-työskentelyyn kuuluneissa nuorten omissa projekteissa nuorten toimijuus on ollut sen sijaan lähtökohtaisesti vahvaa. Projektien aiheita, toteutustapoja tai tavoiteltua lopputulosta ei päätetty ennalta vaan ne muodostuivat nuorten omien kiinnostusten kohteiden ja keskustelujen pohjalta. Vaikka Muutoslaboratorion tavoitteena ei ollut toteuttaa nimenomaisesti tutkimusprojekteja, sisältyi projekteihin tutkimuksentekoon liittyviä elementtejä.

Monet nuoret kokivat työskentelyn eroavan merkittävästi tavanomaisesta koulutyöstä muun muassa siksi, että nuorilla oli projektien toteuttajina hyvin paljon vapautta. Pääsääntöisesti työskentely oli herättänyt nuorissa myönteisiä tunteita. Mahdollisuus vaikuttaa projektien avulla itselle merkityksellisiin asioihin oli joillekin nuorille tärkeä osa projektia. Toisaalta myös aikuisten rooli projektien tukijoina oli olennainen. Julkistettavaan lopputuotokseen perustuva projekti saattaa aiheuttaa paineita. Työskentelyä toteutettaessa on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, että lopputulos ei saa liikaa painoarvoa vaan prosessi itsessäänkin voisi näyttäytyä kaikissa tilanteissa mielekkäänä. Kerätessään toisten nuorten kokemuksia nuoret saavat oivalluksia mutta saattavat kohdata myös raskaita aiheita; tärkeää onkin, että nuoria tuetaan tarvittaessa riittävästi näiden käsittelemisessä. Oma kysymyksensä on, millä tavoin työskentelyssä tulisi huomioida ennalta projektien saama julkisuus – tai vaihtoehtoisesti mahdollinen julkisen huomion puute - ja kenties kriittinenkin palaute.

Millaista tietoa taideperustaisella kanssatutkimuksella saadaan?

Jarmo Rinne & Aki Lintumäki (Nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juvenia, XAMK)

Kanssatutkimuksen painottaa tarvetta ottaa huomioon tutkittavien omat kokemukset, näkökulmat ja merkityksenannot. Tutkimuksen kohderyhmä siis otetaan mukaan tutkimuksen eri vaiheisiin. Tutkimusta tehdään yhdessä suunnittelemalla ja toteuttamalla. Kanssatutkimuksessa tutkijat eivät päätä valmiiksi, mitä tutkitaan ja miten. Kanssatutkimus metodina soveltuu yhteiskunnallisten marginaaliryhmien ja nuorten tutkimukseen. Näin siksi, että niin marginaalisilla ryhmillä kuin nuorillakin on omia erityislaatuisia alakulttuureita, jotka ovat monesti intransparentteja (Undurchsichtigkeit, ks. Habermas Der Philosophische Diskurs der Moderne 1985) ryhmien tai alakulttuurien ulkopuolisille.

Nuoria tutkittaessa on syytä huomioida, että nuoret eivät ole homogeeninen monoliittinen ryhmä. Jos ja kun nuorten maailmaa halutaan ymmärtää ja analysoida on oleellista, että nuoria lähestytään oman elämänsä tuntijoina ja aktiivisina tekijöinä, ei akateemisen tutkimuksen tai ylhäältä-alas suuntautuvan ’aktivointipolitiikan’ passiivisina kohteina. Nuoret kanssatutkijat ovat tutkijalle korvaamaton metodinen avain, koska heillä on omakohtainen syvällinen tuntemus oman viiteryhmänsä kulttuuristen, sosiaalisten, poliittisten jne. käytänteiden/arvojen/asenteiden tulkitsemisessa; ne ovat itse asiassa osa tutkittavien nuorten elämismaailman (Lebenswelt) konstituutiota. Nuorilla on ”tieto” omasta maailmastaan (oman elämän ja elämäntilanteen asiantuntijuus).

Nuorten syvällistä omaan elämäänsä liittyvää tunnetietoa, kokemustietoa ja spatio-temporaalista situationaalista tietoa on mahdollista representoida ja tehdä näkyväksi taiteellisten interventioiden, näyttelyiden, performanssien ja esitysten keinoin. Taideperustaisen kanssatutkimuksen tiedonintressi perustuu kriittiseen ja emansipatoriseen näkökulmaan, jossa tutkimuksella pyritään saamaan muutoksia aikaan yhteiskunnassa. Taiteellinen työskentely itsessään tuottaa merkityksiä maailmaan ja maailmasta. Keskeistä merkityksien tuottamisessa on tutkimusprosessin toimijoiden dialogi, joka rakennetaan taiteellisessa prosessissa siihen osallistuvien toimijoiden välille tapahtumilla, teoksilla joskus hyvinkin pienillä taiteellisilla teoilla. Näin taideperustainen kanssatutkimus tuottaa tietoa kehollisista aistimuksista, yksilöllisistä kokemuksista tai muutoin hiljaiseen tietoon perustuvista ilmiöistä, joiden tulkinta ja analyysi olisi tavattoman vaikeaa ja virhealtista ilman kanssatutkijallista panosta.

Esityksessämme pohdimme tutkimuksemme liittyen taideperustaisen kanssatutkimuksen tuottamaa (tutkimus)tietoa ja sen suhdetta tieteellisenä pidettyyn episteemiseen tietoon. Kysymme myös, miten relevanttia alakulttuurien luonnollisen asenteen doksa-tietoa on verrata ns. tieteellisesti pätevään tietoon, onko se tutkimuksen näkökulmasta perusteltua ja lopuksi mitä tällainen vastakkainasettelu kertoo tutkimuksellisista valta-asetelmista ja tiedonvartijuudesta.