Ammattiin opiskelevat nuoret yhteiskunnan muutosten keskellä

Puheenjohtajat:
Susanna Ågren, Tampereen yliopisto, ALL-YOUTH-tutkimushanke, susanna.agren(at)tuni.fi
Riikka Suhonen, Helsingin yliopisto
Antti Seitamaa, Helsingin yliopisto

Työryhmä kokoontuu perjantaina 5.11. klo 12.00-14.30.

Ammatillinen koulutus houkuttelee vuosittain noin puolet peruskoulunsa päättäneiden nuorten ikäluokasta opiskelemaan itselleen ammatin. Monet nuorisotutkijat (esim. Maunu 2018, Tolonen 2008, Käyhkö 2006) ovat havainneet, että ammatilliseen koulutukseen hakeutuu nuoria, jotka toivovat löytävänsä toisen asteen ammatillisen koulutuksen kautta turvallisen paikan työmarkkinoilta ja siten yhteiskunnasta. Tämän rinnalla koulutukseen ohjautuu, tai ohjataan, myös nuoria, joiden koetaan tarvitsevan enemmän tukea työmarkkinoille kiinnittymiseen – kuten erityisen tuen tarpeessa olevia tai maahanmuuttajataustaisia nuoria (Kalalahti ym. 2020). 

Ammatillisen koulutuksen kytkös työelämään on vahva. Ammatillisen koulutuksen taannoisen uudistuksen on koettu vahvistaneen koulutuksen työelämäkeskeisyyttä ja myös oppivelvollisuuden laajentamisella pyritään edesauttamaan nuorten työmarkkinoille kiinnittymistä. Ammatillista koulutusta koskevissa tutkimuskeskusteluissa (esim. McGrath ym. 2020; Bonvin 2019) on kuitenkin arvosteltu työmarkkinoiden tarpeiden määrittämän koulutuksen mahdollisuuksia taata ammattiin valmistuneille nuorille yhdenvertaisesti edellytyksiä yhteiskunnalliseen osallistumiseen. Ammattiin opiskelevat nuoret tuntuvat omaksuvan työelämäosallisuuden tärkeänä yhteiskunnallisen osallisuutensa mahdollistajana, vaikkakin osa ammattiin opiskelevista kokee koulutuksen työelämäkeskeiset vaatimukset jo lähtökohtaisesti liian suuriksi. Lisäksi ammatillisen koulutuksen yksilö- ja työelämäkeskeisyyden on kritisoitu kaventavan oppilaitosympäristöjen yhteisöllisyyttä ja siten opiskelijoiden mahdollisuuksia harjoitella laajemmin kriittisen kansalaisuuden taitoja. Nämä avaukset asettavat ammatilliselle koulutukselle uusia kysymyksiä erityisesti työmarkkinoiden epävarmuuden näkökulmasta ja etenkin, jos ammatillinen toisen asteen koulutus ei riitä takaamaan ammattiin opiskelevien yhteiskunnallista toimijuutta.

Työryhmässä kysymme, millaisia mahdollisuuksia ammatillisella koulutuksella on yhdenvertaisesti tukea ammattiin opiskelevien nuorten yhteiskunnallista osallisuutta, varsinkin, jos nuorella on hankaluuksia löytää pysyvää paikkaa työmarkkinoilta. Miten ammattiin opiskelevat tai valmistuneet nuoret näkevät itse mahdollisuutensa toimia yhteiskunnan muutosten keskellä? Miten ammattiin opiskelevien yhteiskunnallista osallisuutta voisi lähestyä kestävän tulevaisuuden rakentamista ajatellen?

Työryhmän esitykset

Esitysten abstraktit

Yhteisöllisyyttä ja osallisuutta edistävät tekijät ammatillisessa koulutuksessa - osallisuuden tunne saa osallistumaan

Paula Kilpeläinen & Veera Hakamäki-Stylman (Karvi)

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) arvioi vuosina 2020–2021 ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen kykyä vahvistaa opiskelijoiden kasvua aktiivisiksi ja kriittisiksi kansalaisiksi. Arviointi keskittyy opiskelijoiden osallisuuden, yhteisöllisyyden ja vaikuttamisvalmiuksien kehittymiseen sekä opiskelijakuntien rooliin osana tätä prosessia.

Tässä arvioinnissa yhteisöllisyyttä ja osallisuutta tarkastellaan yhteisöön kuulumisen ja osallisena olemisen tunteena sekä osallistumisena esimerkiksi oppilaitoksen toimintaan ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Lisäksi arvioinnissa painottuu opiskelijoiden mahdollisuus vaikuttaa itseä koskevaan päätöksentekoon ja itseä koskeviin asioihin.

Arviointia varten laadittiin seuraavat arviointikysymykset eri sidosryhmille järjestettyjen kuulemistilaisuuksien pohjalta:

• Millä tavoin opiskelijoiden kasvua aktiivisiksi ja kriittisiksi kansalaisiksi tuetaan lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten toiminnassa?
• Miten ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen tutkinnon perusteiden ja opetussuunnitelman sisällöillä sekä pedagogisella toiminnalla tuetaan opiskelijoiden kasvua aktiivisiksi ja kriittisiksi kansalaisiksi?
• Miten opiskelijakuntatoiminta tukee kaikkien opiskelijoiden kasvua aktiivisiksi ja kriittisiksi kansalaisiksi?

Arviointihankkeeseen nimettiin viisihenkinen asiantuntijaryhmä, joka osallistui aineistonkeruun suunnitteluun, arvioititulosten tulkintaan sekä kehittämissuositusten laadintaan. Arviointiaineisto koostui koulutuksen järjestäjien itsearvioinnista ja opiskelijoille suunnatuista yksilökyselyistä. Koulutuksen järjestäjät toteuttivat itsearvioinnin monitahoisessa ryhmässä, jossa oli mm. ammatillisten ja yhteisten tutkinnon osien opettajia sekä muita arvioitavan teeman parissa työskenteleviä henkilöitä. Ammatillisessa koulutuksessa opiskelijakyselyyn vastasivat perustutkinto-opiskelijat opintojen päättövaiheessa. Ammatillisen koulutuksen järjestäjiltä vastauksia itsearviointiin saatiin 88 järjestäjältä ja vastausprosentti oli 79 %. Vastauksia ammatillisen koulutuksen opiskelijoilta saatiin 3 485.

Alustavien tulosten mukaan suurin osa opiskelijoista kokee olevansa osa oppilaitosyhteisöä ja työyhteisöä työelämässä oppimisen aikana. Enemmistö opiskelijoista kokee oppilaitoksen ilmapiirin hyvänä ja henkilöstön helposti lähestyttävänä. Erilaiset tapahtumat koetaan tärkeiksi yhteisöllisyyden luonnissa ja ylläpitämisessä. Toisaalta opiskelijat, joilla oli kiusaamiskokemuksia, ja jotka eivät kokeneet kuuluvansa osaksi oppilaitosyhteisöä, arvioivat yhteisöllisyyteen ja osallisuuteen liittyvät asiat muita opiskelijoita selvästi negatiivisemmin.

Arvioinnin mukaan opiskelijat voivat aika vähän vaikuttaa tiettyihin opetukseen liittyviin asioihin, kuten opintojen suorittamistapoihin tai opiskeluvälineisiin. Opiskelijakuntatoiminta koskettaa vain pientä osaa ammatillisen koulutuksen opiskelijoista ja sen organisoinnissa on paljon eroja oppilaitosten välillä. Arvioinnin lopulliset tulokset julkaistaan loppuvuodesta 2021."

Osallisuus rakentuu yhteistyössä

Sanna Ryökkynen, Anu Raudasoja, Sanna Heino, Päivi Pynnönen (HAMK University of Applied Sciences)

Koulutus on yksi keskeisimmistä tasa-arvoisuutta luovista ja yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta mahdollistavista rakenteista. Ammatillisen koulutuksen tavoitteena on paitsi kohottaa ja ylläpitää ammatillista osaamista niin tukea opiskelijoiden kehitystä hyviksi, sivistyneiksi ja tasapainoisiksi yhteiskunnan jäseniksi. Näin ollen yhdenvertaiset mahdollisuudet opiskella vahvistavat paitsi yksilön osallisuutta niin yhteisön turvallisuutta ja hyvinvointia. Toisaalta on huomioitava, että koulutus voi myös vahvistaa eriarvoisuutta yhteiskunnassa (Power, 2012), jos yhdenvertaisuuden toteutumista tukevista ja sitä vastustavista tekijöistä on eriäviä näkemyksiä.

Esityksemme pohjaa tutkimukseen, joka on osa Governance for Inclusive Vocational Education (GIVE) -Erasmus Plus hanketta. GIVE-hankkeen tavoitteena on rakentaa yhteistä ymmärrystä ja paikantaa inklusiivisia käytänteitä ja ajattelumalleja Euroopan tasolla. Tutkimuksemme tarkentuu suomalaiseen ammatilliseen koulutukseen, ja sen toimijoiden näkemyksiin inkluusiosta. Sovellamme osat
utkimuksessamme Quintuple helix -mallia eli viitoskierremallia, joka painottaa sosioekologisen muutoksen merkitystä yhteiskunnassa (Carayannis ym. 2012). Mallin taustalla on ajatus siitä, kuinka uuden tiedon avulla, joka rakentuu eri toimijoita kuullen, pystytään tukemaan yhteiskunnan kestävää kehitystä.

Inkluusion määritelmä on edelleen vakiintumaton siitä huolimatta, että peruskoulukontekstissa on sekä kansallisesti että kansainvälisesti tehty runsaasti inkluusiotutkimusta. Ammatillisen koulutuksen viitekehyksessä inkluusiota ei puolestaan juurikaan ole tutkittu, vaikka ammatilliselle koulutukselle on sitä kehystävässä laissa annettu erityinen tehtävä järjestää koulutusta siten, että kaikilla nuorilla on mahdollisuus osallistua ja saavuttaa tutkinnon perusteissa määritelty osaaminen. Tutkimuksemme tavoitteena onkin lisätä keskustelua ammatillisen koulutuksen merkityksistä ja selvittää ammatillisen koulutuksen toimijoiden käsityksiä inkluusiosta haastattelemalla sekä hallinnon, opetushenkilöstön, työelämän että opiskelijakunnan edustajia (N=70).

Esityksessämme kuvataan haastattelujen tuloksia ja alustavia johtopäätöksiämme, jotka antavat suuntaa paradigman päivittämiseen. Näkemyksemme mukaan osallisuus rakentuu yhteistyössä, yhteiseen ymmärrykseen nojaten. Keskiöön tutkimuksessamme asettuvat nuoret opiskelijat, joiden kokemukset, näkemykset ja tarpeet muodostavat lähtökohdan näkökulman päivittämiselle.

Ajelehtivat nuoret ja heidän ongelmansa”- miten ammattiin opiskelevat kehystetään yhteiskunnassa

Niina Meriläinen (Tampereen yliopisto)

Mitä ajattelemme, kun kuulemme sanan ”ammattikoululainen?” Mistä kehystämisemme ja ymmärryksemme tulevat, ja mitkä tekijät ovat vaikuttaneet ymmärryksien syntyyn?

Valtasuhteiden ja valikoivan arvokehystämisen värittämissä todellisuuksissa on hyvä kysyä, miksi ammattiin opiskelevat ovat kehystetty yhteiskunnan eri asia-areenoilla - niin päätöksenteon staattisissa rakenteissa kuin monissa medioissa - proletaaristen kehysten kautta. Miksei Valman nuoret ole mukana nuoriin ilmastovaikuttajiin keskittyvissä tutkimuksissa?

Monivuotinen ja monitieteinen tutkimukseni sekä juuri käynnissä oleva JÄLKES-kanssatutkimushankkeeni ammattikoululaisten kanssa on osoittanut, että ammattiin opiskelevat nuoret ovat toiseutettu Suomessa. Heidän luoksensa ei mennä. Yhteiskunnassa sekä mediassa ollaan lähinnä kiinnostuneita heidän ammateistaan ja nopeasta valmistumisesta – ei heidän ajatuksistaan, haaveistaan ja unelmistaan. Heitä ei tutkimukseni mukaan nähdä vaikuttajina ja aktiivisina yhteiskunnan rakentajina, vaikka he mitä suurimmassa määrin ovat aktiivisia ja kiinnostuneita vaikuttajia. Tämä liittyy vahvasti nykyhetken valtavirran nuorisotutkimukseen, missä luodaan vahvasti ammattiin opiskelevat ja lukiolaiset erottelevat identiteettikuvaukset. Tämä näkyy vahvasti mm. miten nuorisobarometreissä on käsitelty ammattiin opiskelevia proletaarien palkkatyökeskeisten kehysten läpi, samalla kun lukiolaiset kehystetään akateemisina osallistuvina nuorina, painottaen ammattiin opiskelevien vähäistä poliittista kiinnostusta. Nämä valikoivat valta-asetelmaiset kehykset eivät kuitenkaan vastaa ammattiin opiskelevien omia kehyksiä, mitä Meriläinen (2021 ja Meriläinen & Piispa 2020) ovat tutkimuksissaan löytäneet. Tästä nousee esiin kysymys, miten ammattiin opiskelevat kehystetään ja miten ulkopuolelta tulevat kehykset vaikuttavat nuorten omiin kehystyksiin, eli ymmärryksiin, itsestään ja tiloista yhteiskunnassa.

Kysyn esityksessäni, miksi nuoret ajattelevat:

”Lehdessä oli, että amikset narkkaa. Nyt mummu luulee, että narkkaan koska olen amis. Pliis en nyt.”

”Nuorilta kysellään mutta mikään ei kuiteskaan muutu. Mä en enää jaksa osallistua, jos sä [tutkija] et saa muutosta aikaan.”

”Mä en jaksa enää vastailla yhteenkään kouluterveyskyselyyn tai nettijuttuun. Tulkaa toimittajat kysyy multa suoraan! Mä kyl kerron mitä mä ajattelen.”

”Yleensä kun nuorilta kysellään mitä halutaan, mutta ikinä tule tapahtumaan mitään. Kun vanhassa koulussa kysyttiin, niin kyselyssä oli 60 kohtaa. Just tullaan kyselee mutta ne vaan halua kysyy muttei tee mitään. Se on hirveää ja mä en enää vastaa mihinkään. Mikään ei muutu koskaan.”

Niin, miksi nuorten omat ymmärrykset ovat tämänkaltaisia? Miksi me elämme valtasuhteiden värittämässä demokraattisessa ihmisoikeustodellisuudessa, jossa toisilla nuorilla on mikki ja toisten luokse ei edes mennä? Olisiko aika lopettaa demokratia- sekä ihmisoikeushymistely sekä selkään taputtelu ja keskittyä vaikeisiin kysymyksiin.

Kukoistaaksemme tarvitsemme yhteisöä

Sanna Ryökkynen (Faculty of Educational Sciences, University of Helsinki)

John Donne, englantilainen runoilija ja saarnaaja työsti vuonna 1623 sairasvuoteellaan runoa, joka alkaa paljon siteeratulla fraasilla: ”No man is an island”. Sen keskeinen viesti on, että kukoistaakseen ihminen tarvitsee yhteisöä, yksin kuihduimme. Mitä epävarmemmaksi yksilö kokee itsensä sosiaalisissa tilanteissa sitä keskeisemmäksi muodostuu käsitys itsestä (Yuval-Davis, 2006, 2011). Jos peilaamme tätä lähtökohtaa ammatilliseen koulutukseen ja erityistä tukea tarvitseviin opiskelijoihin, joiden täytyy usein taistella aliarvostusta ja negatiivisia stereotypioita vastaan eri foorumeilla, on itsestään selvää, että kuulumisen ja kelpaamisen kysymykset aktivoituvat. Osattomuuden kokemuksilla ja haurailla sosiaalisilla kontakteilla on tutkimusten mukaan vahva yhteys häpeän tunteeseen (Scheff 1990, 2000, 2003; Retzinger 1995). Kun taas ylpeys ja itsekunnioitus kertovat turvallisista sosiaalisista suhteista, joissa yksilö kokee itsensä hyväksytyksi ja tärkeäksi.

Väitöskirjani paikantuu vaativan erityisen tuen ammatilliseen koulutukseen. Tutkin opiskelijoiden kokemuksia ja rakennan uutta näkökulmaa ammatillisen koulutuksen laaja-alaisista merkityksistä. Tässä esityksessä keskiössä on osatutkimus, jossa tutkimme opiskelijoiden (N=11) ja opettajien välistä sosiaalista suhdetta ja siinä esiintyviä tunnekokemuksia. Porauduimme Greijmasin (1983) aktanttimallia hyödyntämällä haastatteluaineistoon. Tulokset osoittavat, että ylpeys ja itsearvostus kytkeytyivät sellaisiin kokemuksiin, joissa opiskelijat pystyivät vastaamaan opettajien vaatimuksiin. Toisaalta keskeistä oli myös opiskelijan kyky sallia itselleen myönteinen kehitys sosiaalisissa suhteissa aikaisemmista huonoista kokemuksista huolimatta. Tarinoissa, joissa häpeä otti erilaisia muotoja, oli yhteneväistä se, että opiskelijoiden erityisen tuen tarpeet ja aikaisemmat ikävät kokemukset varjostivat opiskelijan näkemyksiä siten, että he eivät kyenneet tunnistamaan myönteisen kehityksen mahdollisuuksia. Tutkimus osoitti, että painottamalla yksilöllisiä opintopolkuja, joiden tavoitteena on vastata tehokkaasti työelämän tarpeisiin, opiskelijoiden sosiaalisten tunteiden ja osallisuuden kysymykset voivat jäädä huomiotta. Opiskelijat, joilla on erityisiä tuen tarpeita, hyötyvät siitä, että opettajalla on riittävästi aikaa tukea opiskelijan osallisuutta erilaisissa oppimisympäristöissä sekä oppilaitoksessa että sen ulkopuolella. Ei ole olemassa vain yhtä kaikille sopivaa ratkaisua, mutta turvalliset ja vahvat sosiaaliset suhteet edesauttavat opiskelijan mahdollisuuksia nähdä itsensä myönteisen kehityksen kehällä ja näin ollen siirtymään varjosta valoon."

Kunnolliset ammattilaiset: työntekijöitä, veronmaksajia vai myös jotain muuta?

Susanna Ågren (Tampereen yliopisto)

Nuoriin kohdistettavat työllistettävyyden paineet ja nuorten asema työelämän epävarmuuksien keskellä on tällä hetkellä aktiivinen keskustelun aihe nuorisotutkimuksessa. Useissa suomalaisissa tutkimuksissa on esitetty huolta, miten nämä paineet vaikuttavat nuorten hyvinvointiin, jaksamiseen ja yhteiskunnallisen osallisuuden kokemuksiin (Helne & Hirvilammi 2021; Gretschel & Myllyniemi 2021; Honkatukia ym. 2020; Mertanen, Pashby & Brunila 2020; Rikala 2020). Pitkällä tähtäimellä tämä huoli vaikuttaisi olevan myös kestävän hyvinvoinnin huoli: onko nuorilla tasavertaisia mahdollisuuksia täyttää heihin kohdistettavia velvoitteita yhteiskunnan muuttuessa ainakin joillekin nuorille yhä epävarmemmaksi?

Työllistettävyyden ja työelämään kiinnittymisen paineilta eivät välty etenkään ammattiin opiskelevat nuoret. Puheenvuoroni tukee aiempia tutkimustuloksia, joiden mukaan ammattiin opiskelevat ja ammattiin valmistuneet kokevat työelämään kiinnittymisen tärkeänä tehtävänään ja hyvän elämän takaajana. Esitänkin kahden empiirisen aineiston pohjalta havaintoja, jotka osoittavat, että ammattiin opiskeleviin kohdistuu kahdenlaisia paineita: niin nuoriin yleisesti kohdistettavia työllistettävyyden paineita kuin myös ammatillisen koulutuksen kulttuuriseen kontekstiin liittyviä hyvän ammattilaisen paineita. Näistä toinen aineisto on kerätty ammattiin opiskelevilta nuorilta ryhmähaastatteluilla ja toinen aineisto taas pitää sisällään yksilöhaastatteluja ammattiin jo valmistuneilta nuorilta. Tulosten mukaan ammattiin opiskelevat nuoret oppivat, että heidän merkityksensä ja arvonsa yhteiskunnassa rakentuvat ammattilaisuuden ja työn tekemisen varaan ja he käyvät jatkuvaa neuvottelua tämänkaltaisen työntekijäkansalaisen aseman kanssa. Puheenvuoron tarkoitus on herättää kysymyksiä kestävän hyvinvoinnin näkökulmasta eli toisin sanoen siitä, millaisena nämä nuoret näkevät työntekijäkansalaisen ideaalin nykyisillä työmarkkinoilla ja onko kaikilla ammattiin valmistuneilla nuorilla mahdollisuuksia kokea itsensä, Helneen ja Hirvilammin (2014, 2021) kestävän hyvinvoinnin määrittelyn mukaisesti, merkitykselliseksi osaksi yhteiskuntaa – myös tulevaisuudessa (Gough 2017)?