Lasten ja nuorten liikkuminen arjessa ja vapaalla

Puheenjohtajat: Päivi Berg, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu / Juvenia & Susan Eriksson, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu / Juvenia, VAIKOS-hanke & Marko Kananen, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu / Juvenia, OFFSIDE-hanke

Työryhmä kokoontuu torstaina 5.11. klo 15-17.30

Työryhmässä pohditaan lasten ja nuorten liikkumiseen, liikuntaan ja urheiluun liittyviä ilmiöitä. Missä ja miten lapset ja nuoret liikkuvat 2020-luvulla? Millaiset asiat edistävät tai estävät lasten ja nuorten liikkumista? Ja keiden heistä? Millaista on lasten ja nuorten itsenäinen liikkuminen?

Esitykset käsittelevät lasten ja nuorten arkista kulkemista paikasta toiseen ja siihen liittyviä liikkumismuotoja sekä kouluun, työhön tai vapaa-ajan harrastuksiin liittyvää liikettä. Työryhmän järjestävät yhteistyössä tutkimushankkeet FREERIDE: Lasten itsenäisyys ja tasa-arvo päivittäisessä liikkumisessa ja mitattu fyysinen aktiivisuus Mikkelin ilmainen bussi -kokeilun seurauksena (XAMK & Aalto-yliopisto), OFFSIDE: Pois paitsiosta – maahanmuuttaja nuoret ja jalkapallo (XAMK) ja VAIKOS: Vaikeasti kehitysvammaisten nuorten mahdollisuudet osallisuuteen nuorten urheiluaktiviteeteissa (XAMK & Helsingin yliopisto).

Työryhmän esitykset

Nuorten (liikunta)harrastukset sosiaalisen eriytymisen tasoittajina vai tekijöinä?

Johanna Niemi & Terhi Dahlman (Metropolia Ammattikorkeakoulu)

Suurin osa nuorista harrastaa jossain vaiheessa nuoruuttaan jotain joko ohjatusti tai omatoimisesti. Harrastamisen hyvinvointivaikutukset ovat kiistattomia ja kuuluvat kaikille, jonka vuoksi yhteiskunnalla on velvollisuus mahdollistaa harrastaminen myös niille nuorille, jotka eivät pysty perheen taloudellisen tilanteen, asuinpaikan sijainnin, vanhempien harrastuskulttuurin tai muun tuen puutteen vuoksi osallistumaan haluamaansa harrastustoimintaan. Toteutuuko lapsille ja nuorille luvattu harrastustakuu 2020-luvun Suomessa? Mitä olemme oppineet nuorten (liikunta)harrastuksen trendeistä ja vaikutuksista fyysiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin?

Edelleen osa nuorista rajautuu harrastusten ulkopuolelle fyysisten, psyykkisten tai sosiaalisten ominaisuuksien vuoksi. Yhteisistä harrastuksista pois jääminen aiheuttaa helposti myös muunlaista ulossulkemista ja lisää syrjäytymismekanismia voimistavaa kehitystä. Mitkä ryhmät ovat erityisessä vaarassa jäädä harrastusten ulkopuolelle ja miksi? Voiko harrastaminen perustua samanlaiselle ajatukselle kuin suomalainen peruskoulu alunperin - tarjotaan kaikille samaa, erot tasoittuvat ja mahdollisuudet kasvavat eri taustoista tuleville nuorille? Mitä tilastot kertovat (liikunta)harrastamisen nykytilanteesta, pääsevätkö kaikki mukaan ja miten voisimme liikkua kohti omaehtoisempaa harrastamista? Onko ohjattu seuraharrastaminen paras mahdollinen liikkumisen muoto? Mitä voimme tarjota tilalle? Esityksessä käsitellään liikuntaharrastamista yhdenvertaisuuden näkökulmasta, erityisesti taloudellisten ja sosiaalisten reunaehtojen valossa. Yhdenvertaisuudella käsitetään myös monien liikuntaharrastusten tavoitteellisuuteen ja kilpailullisuuteen liittyvät valinnat, jotka jakavat osallistujia joko omasta, perheen tai ohjaajien valinnasta."

Työpajaohjaajien koulutus edistää nuorten liikkumista

Miia Länsitie (ODL Liikuntaklinikka)

ESR-osarahoitteisen NOVA2-hankkeen vaikuttavuuden arvioinnin tavoitteena oli selvittää, edistääkö työn ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten ohjaajille suunnattu kokemusliikunnan koulutus työpajanuorten liikkumista, työkykyä ja osallisuutta.

Työpajaohjaajat osallistuivat NOVA2-hankkeen 12 tuntia kestävään kokemusliikunnan koulutukseen, jonka jälkeen työpajoilla toteutettiin nuorten liikuntatoiveisiin perustuvaa liikuntatoimintaa. Työpajanuoret osallistuivat hyvinvointikyselyyn ennen ohjaajien koulutusta (n=95) sekä 8-12 viikon seurantajakson päätyttyä (n=23). Lähtötilanteessa 64 ja seurantamittauksessa 19 nuorta osallistui lisäksi viikon kestävään fyysisen aktiivisuuden ja paikallaan olon mittaukseen kiihtyvyysanturiin perustuvalla mittausmenetelmällä (Polar Active).

Lähtötilanteessa aktiivisuusmittaukseen osallistuneet nuoret olivat kiihtyvyysanturilla mitattuna paikallaan (istuminen, seisominen, makaaminen) keskimäärin 11,7 tuntia vuorokaudessa valveillaoloajastaan. Nuoret, jotka olivat lähtötilanteessa vähiten paikallaan, kokivat selviävänsä paremmin arkipäivän asioiden hoidosta, olevansa harvemmin yksinäisiä sekä kokivat elämänsä helpommaksi ja onnellisemmaksi. Nuorten keskimääräinen paikallaan olon määrä väheni seurantajakson aikana 34 minuuttia.

Lähtötilanteessa 45 % ja seurantajakson jälkeen 57 % nuorista ilmoitti liikkuvansa ripeästi vähintään kaksi kertaa viikossa. Liikunnan harrastamisen esteet, kuten sopivan liikuntamuodon puute, liikunnan aiheuttama epämukava olo ja väsymys koettiin vähäisemmäksi seurantajakson jälkeen. Sekä lähtötilanteessa että seurantamittauksissa useampi kuin joka toinen nuori koki olevansa työpajapäivän jälkeen niin väsynyt, että ei jaksanut liikkua vapaa-ajalla.

Kiihtyvyysanturilla mitattu liikkuminen tai paikallaan olon määrä ei ollut yhteydessä nuorten koettuun työkykyyn. Sen sijaan nuoret, jotka kokivat nukkuvansa riittävästi, antoivat työkyvylleen arvosanan 7,0 (asteikolla 1-10), kun taas liian vähän nukkuvat nuoret antoivat työkyvylleen arvosanan 5,6. Nuorista kuitenkin ainoastaan 30 % koki nukkuvansa riittävästi. Riittävästi nukkuvien nuorten kiihtyvyysanturilla mitattu liikkumisen määrä oli suurempi ja heidän ruokailurytminsä oli säännöllisempi kuin liian vähän nukkuvilla nuorilla.

Kouluttamalla työn ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten ohjaajia voidaan edistää nuorten liikkumista ja vähentää paikallaan olon määrää. NOVA2-hankkeen vaikuttavuuden arvioinnin perusteella näyttäisi siltä, että työpajanuoret ovat noin tunnin enemmän paikallaan vuorokaudessa kuin vastaavan ikäluokan nuoret väestötasolla. Yhdenvertaisten liikuntamahdollisuuksien toteutumiseksi on tärkeää, että säännöllinen matalan kynnyksen liikunta on osa työpajatoimintaa ja myös unen merkitys hyvinvoinnille huomioidaan jatkossa kehittämistoiminnassa."

Nuoret harrastavat enemmän kuin koskaan ja liikkuvat vähemmän kuin koskaan - urheiluseurojen rooli liikuntakasvattajina?

Johanna Niemi & Terhi Dahlman (Metropolia Ammattikorkeakoulu) & Kristofer Clement (Helsingin NMKY) &
Judit Kemppilä (Suomen Nuorisoseurat)

Suomessa liikkuminen ulkoistetaan urheiluseuroille, mutta pystyvätkö ne kantamaan vastuuta lasten ja nuorten liikuntakasvatuksesta? Mitä täytyy tapahtua, että nuoret liikkuisivat edes lähelle liikuntasuosituksia? Miten rakennetaan ja totetutetaan kestävää liikkumisfilosofiaa, joka perustuu johonkin muuhun kuin kerran viikossa tapahtuvaan ohjattuun liikuntaan? Harrastukset ovat yksi merkittävimmistä eriarvoistavista tekijöistä nuorten keskuudessa ja liikuntaharrastukset ovat kaikkein suosituin ohjattujen harrastusten muoto. Tutkimuksista tiedämme, että

  1. lähes jokaisella nuorella on jossain vaiheessa ohjattu harrastus
  2. suurin osa nuorista käy ohjatuissa ja maksullisissa urheiluseuroissa
  3. silti suurin osa nuorista ei liiku lähellekään liikuntasuositusten mukaisesti, riippumatta käyvätkö he urheiluseuroissa vai ei.

Esitys purkaa auki syytä ja seurauksia tälle epätodennäköiselle liikkumisen dynamiikalle, joka Suomeen on syntynyt osana urheiluseurojen toimintalogiikkaa, harrastusten tukirakennetta, ohjaajakulttuuria ja perheiden liikkumiskulttuuria.

Laadukkaan liikuntakasvatuksen, eli liikunnalliseen elämäntapaan ja liikunnan avulla kasvattamisen, tulisi olla lasten sekä nuorten urheiluseuratoiminnan keskiössä. Urheiluseuratoimintaa täytyy (taloudellisesti) ohjata suuntaan, jossa tavoitteena on lasten ja nuorten innostaminen liikkumaan ohjattujen harjoituksien ulkopuolella. Liikuntakasvatuksen ytimessä eivät ole harjoituksissa opittavat taidot vaan liikkumisen potentiaali ja alttius, joka ohjaa toimimaan myös omassa elinympäristössä. Tämä vaatii ohjaajilta sekä valmentajilta oman roolin ymmärtämistä liikuntakasvattajina sekä vahvaa pedagogista osaamista. Käsittelemme esityksessä liikuntakasvatuksen periaatteita ja mahdollisuuksia lisätä nuorten ohjaajien pedagogisia valmiuksia."

Maahanmuuttajanuoret ja jalkapallo – arjen vuorovaikutuksen roolit ja normit kahdessa poikien jalkapallojoukkueessa

Kari Saari (Juvenia / Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu)

Vaikka urheilun merkitys kotoutumiselle ja maahanmuuttajien osallisuudelle on laajalti tunnustettu, on urheilun kautta tapahtuvan kotoutumisen mekanismeista ja kipupisteistä olemassa vain vähän tutkittua tietoa. Esitys pohjautuu ”OFFSIDE: Pois paitsiosta – maahanmuuttajanuoret ja jalkapallo” -tutkimushankkeen yhden osa-aineiston alustavien tutkimustulosten esittelyyn. Tutkimuksen etnografinen aineisto (havainnoinnit ja haastattelut) on kerätty vuoden 2020 aikana kahden eri seuran poikien B-juniorijoukkueissa. Analyysi tuo esiin erilaisia rooleja ja normeja, jotka ilmenevät ja ohjaavat, erityisesti maahanmuuttajataustaisten nuorten pelaajien arjen vuorovaikutusta jalkapalloharrastuksessa. Päätavoitteena on kuvata ja jäsentää teoreettisesti maahanmuuttajanuorten kohtaamia inkluusion ja ekskluusion muotoja, jotka ilmenevät tutkittujen esimerkkijoukkueiden harjoitusten ja pelien näyttämöillä ja takahuoneissa (Goffman).

Arjen ja vapaa-ajan liikkuminen vaikeimmin vammaisten nuorten elämässä – kuntoutuksen ja riehan institutionaaliset raamit

Susan Eriksson (Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu / Juvenia) ja Eero Saukkonen (Helsingin yliopisto)

Esityksessä käsitellään vaikeimmin vammaisten nuorten liikunnallista arkielämää VAIKOS- tutkimushankkeessa (2019–2022) tehtyjen empiiristen havaintojen kautta. Tutkimuksessa tarkastellaan vaikeimmin vammaisten nuorten mahdollisuuksia liikunnalliseen osallisuuteen, sekä liikunnallisia aktiviteetteja mahdollistavia ja rajoittavia tekijöitä nuorten arjessa. Tutkimusaineistoa on kerätty monipaikkaisen etnografisen havainnoinnin menetelmällä nuorten elinpiireissä sekä teemahaastattelumenetelmällä heille läheisten perheenjäsenten ja ammattilaisten keskuudessa.
Aineiston perusteella olemme havainneet, että kuntoutus ja muut institutionaaliset käytännöt määrittävät heidän arkeaan pitkälti, mutta näiden käytäntöjen puitteissa liikunnallisia mahdollisuuksia myös tarjoutuu ja niitä järjestetään. Institutionaaliset käytännöt ja ruumiin kompetenssi muodostavat liikkumisen reunaehdot, ja nuorten liikunnallinen osallisuus tuleekin arjessa usein näkyväksi juuri neuvotteluina liikkumisen mahdollisuuksista ja ruumiillisista rajoitteista.

Vaikeimmin vammaisen nuoren elämä on voimakkaasti sidoksissa palvelujärjestelmään, mutta siellä luodaan ja ylläpidetään merkityksiä optimaalisesta hyvinvoinnista ja elämän mielekkyyden elementeistä. Institutionaaliset puitteet muodostavat ne reunaehdot, joiden sisällä myös läheisten ja ammattilaisten on operoitava, mutta arjessa ponnistellaan sen eteen, että nuoren elämä tuntuu hyvältä ja että siinä tarjoutuu paljon spontaania toimintaa ja hauskuutta.

Ilmaisen bussin vaikutus lasten itsenäiseen liikkumiseen ja fyysiseen aktiivisuuteen kahdessa kaupungissa

Päivi Berg & Pirjo Hakala (XAMK - Juvenia nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus & Tiina Laatikainen (Aalto-yliopisto) & Arto Pesola (XAMK)

Harrastusten erikoistumisen sekä kouluverkon harvenemisen myötä lasten liikkuminen on enenevässä määrin riippuvaista vanhemmista. Lasten itsenäinen liikkuminen ja kokonaisaktiivisuus ovat vähentyneet. Aiemman tutkimustiedon perusteella julkisen liikenteen saavutettavuus lisää fyysistä aktiivisuutta ja terveyttä aikuisilla, mutta tutkimustietoa sen vaikutuksista lapsiin ja nuoriin on vähemmän.

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun ja Aalto-yliopiston tutkimushanke FREERIDE: Lasten itsenäisyys ja tasa-arvo päivittäisessä liikkumisessa ja mitattu fyysinen aktiivisuus Mikkelin ilmainen bussi -kokeilun seurauksena selvittää, lisääkö ilmainen joukkoliikenne 10–12-vuotiaiden lasten koettua ja todellista itsenäistä liikkumista ja mitattua fyysistä aktiivisuutta. Tutkimuskaupunkina on Mikkeli, jossa kaupunki on tehnyt vuonna 2017 päätöksen kaikille peruskoululaisille maksuttomasta joukkoliikenteestä. Verrokkikaupunkina toimii Kouvola, jossa julkinen liikenne on maksullista. Tutkimusoletuksemme on, että mikkeliläisten lasten aktiivisuus on suurempaa verrattuna kouvolalaisten lasten aktiivisuuteen. Oletamme aktiivisuuden lisäyksen tulevan kahdesta lähteestä: lisääntynyt bussin käyttö lisää aktiivista kulkemista pysäkille ja pysäkiltä kohteeseen, ja harrastusten saavutettavuus paranee.

Tutkimukseen osallistuu noin 400 lasta. Tutkimusmenetelminä käytetään fyysisen aktiivisuuden mittausta, PPGis -kyselyjä sekä etnografiaa lasten ja heidän perheidensä arkiliikkumisesta. Puheenvuorossamme esittelemme tätä monimenetelmäistä ja -tieteistä tutkimushanketta. Jos tutkimusoletuksemme pitää paikkaansa, poliittisella päätöksellä voi lisätä lasten itsenäistä liikkumista yhdenvertaisesti kokonaisen kaupungin alueella.