Koulu ja eriarvoistuva 20-luvun nuoriso

Puheenjohtajat: Sanna Ulmanen & Tiina Soini-Ikonen, Tampereen yliopisto

Työryhmä kokoontuu torstaina 5.11. klo 15-17 ja perjantaina klo 6.11. klo 9-11

Koululla on merkittävä rooli lapsen ja nuoren kehityksessä. Koulupolku ja sen varrella rakentunut motivaatio ja into oppimiseen sekä hyvinvointi ja edelleen siirtyminen näiden eväiden varassa seuraavaan koulutukselliseen vaiheeseen määrittävät ihmisen koko elämänkulkua. Parhaimmillaan koulu tukee yksilön hyvinvointia tarjoamalla perustan elinikäiseen oppimiseen ja aktiiviseen toimijuuteen kansalaisyhteiskunnassa. Yhtäläisten koulutusmahdollisuuksien tarjoamisessa koko oppilasjoukolle koulu on kuitenkin yhä haastavamman tehtävän edessä. Viimeaikaiset tutkimukset antavat viitteitä sekä yksilöllisestä, että alueellisesta eriarvoistumisesta. Yksilölliset erot ovat kasvaneet, kun hyväosaisuuden yleistyessä heikommassa sosiaalisessa asemassa olevat eivät ole päässet mukaan tähän myönteiseen kehitykseen. Tämä näkyy koulussa oppilaiden hyvinvoinnin ja oppimisen eriytymisenä heijastuen yksittäisen oppilasryhmän ja edelleen koko koulun hyvinvointiin. Se, mihin luokkaan tai kouluun kuuluun, näyttää vaikuttavan nuoren osaamisen kehitykseen ja koulutuksellisiin mahdollisuuksiin. Myös tyttöjen ja poikien erot oppimistuloksissa ja kouluun sopeutumisessa ovat esillä jatkuvasti. Tutkimukset osoittavat, että poikien opiskelumotivaatio ja into oppimiseen on poikkeuksetta heikompaa kuin tytöillä.

Työryhmässä tarkastelemme sitä, millaisen pohjan nuoret saavat tämän päivän koulusta tulevaisuuteen ja onko koulu tasa-arvoa ja yhdenmukaisuutta lisäävä instituutio. Erityisesti keskitymme kysymykseen koulun roolista nuorten oppimisen ja hyvinvoinnin tukijana. Tarkastelun keskiössä on niin heikossa sosiaalisessa asemassa olevien kuin myös menestyvien nuorten koulukokemukset. Koulussa, jossa oppilaat kokevat olevansa osa yhteisöä, tulevat kuulluksi ja nähdyksi, ja saavat tarvitsemaansa tukea niin opettajien kuin oppilaiden joukossa, oppilaat voivat hyvin ja säilyttävät opiskeluintonsa. Sen sijaan ulkopuolisuuden kokemus tai tuen puute johtavat kyynistymiseen ja heikentävät opiskelumotivaatiota ja edelleen kiinnittymistä yhteiskuntaan.

Työryhmän esitykset

Torstaina 5.11. klo 15-17

Perjantaina klo 6.11. klo 9-11

Hyvinvoiva ja elämänintoinen nuori – koulutuksen tärkein tavoite

Sanna Ulmanen (Tampereen yliopisto)

Kysymys oman opiskelun ja edelleen koko elämän merkityksellisyydestä on nykyihmisen yksi suurimmista kysymyksistä. Merkityksellisyyden löytäminen vahvistaa yksilön aktiivisuutta ja tyytyväisyyttä myöhemmin elämässä. Vastavuoroisesti kyynistyminen ja uupumus etäännyttävät paitsi opinnoista myös tarkoituksenmukaisesta yhteiskunnan jäsenyydestä. Vaikka kyky rakentaa merkityksellinen suhde maailmaan ja löytää oppimisen ilo määrittelevät keskeisellä tavalla ihmisen hyvinvointia ja elämänkulkua, niiden tukeminen koulu- ja opiskeluympäristössä on jäänyt taka-alalle. Tämä näkyy koulussa ja jatko-opinnoissa paitsi oppimistulosten myös hyvinvoinnin eriytymisenä. Osa oppilaista voi entistä paremmin, osa putoaa entistä syvempään kuiluun.

Tässä tutkimuksessa tartutaan osaamisen ja hyvinvoinnin eriytymisen taustalla oleviin prosesseihin ja tarkastellaan niitä sosiaalisia hetkiä ja tilanteita kotona ja koulussa, joissa opiskelun merkityksellisyyden kokemusta ja edelleen kokonaisvaltaista opiskeluhyvinvointia rakennetaan. Tutkimuksessa kysytään, minkälaisessa sosiaalisessa opiskeluympäristössä merkityksellisyyden kokemus, ilo ja innostus opiskelua ja koulua kohtaan syntyy (opiskeluinto) ja toisaalta, miten puskuroida kyynisyyden ja uupumisen kokemusta (opiskelu-uupumus). Oppilaan osallisuutta ja toimijuutta sosiaalisessa ympäristössä tarkastellaan sosiaalisen tuen käsitteen avulla. Opiskeluun liittyvällä sosiaalisella tuella tarkoitetaan niitä opiskeluun liittyviä resursseja, jotka ovat saatavilla oppilaan lähiympäristössä. Keskeisimmät tuen lähteet opiskelijalle ovat vertaiset, opettajat ja vanhemmat. Tarkastelemalla näissä konteksteissa oppilaan kokemusta koulutyöhön liittyvästä sosiaalisen tuen saajana ja antajana päästään käsiksi niihin tilanteisiin, joissa opiskeluhyvinvointia rakennetaan.

Tutkimuksessa seurattiin niin heikossa sosiaalisessa asemassa olevien nuorten kuin myös menestyvien nuorten (n=1549) koulukokemuksia yläkoulun opintojen ajan. Kolmivaiheinen seuranta-aineisto kerättiin Oppiminen ja hyvinvointi –kyselyllä vuosina 2017, 2018 ja 2019. Ensimmäisellä mittauskerralla oppilaat olivat seitsemännellä ja viimeisellä mittauskerralla yhdeksännellä luokalla. Hyödyntämällä henkilökeskeistä lähestymistapaa (latenttia siirtymäanalyysia) tutkimuksessa tarkasteltiin sosiaalisen tuen profiileja ja niiden yhteyttä oppilaan opiskeluinnon ja opiskelu-uupumisen kehittymiseen yläkoulun aikana. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin oppilaan sukupuolen ja sosioekonomisen taustan merkitystä sosiaalisen tuen ja opiskeluinnon ja opiskelu-uupumisen kokemuksen selittäjänä. Tarkastelemalla yksilöllisten koulupolkujen rakentumista voimme tunnistaa erilaisten kehityskulkujen taustalla olevia syitä ja edelleen löytää keinoja vaihtelevissa tilanteissa olevien lasten ja nuorten opiskeluhyvinvoinnin tukemiseen.

Oppilaiden sosiaalinen tuki ja koulutyöhön liittyvät merkittävät kokemukset peruskoulussa

Rea Ahola (Tampereen yliopisto)

Voidaksemme tukea oppilaiden koulunkäyntiä, tarvitsemme lisää ymmärrystä siitä, mitä he pitävät koulutyön hoitamisessa tärkeänä, sekä mitkä asiat vahvistavat heidän käsitystään koulutyön merkityksestä. Tiedämme, että opettajalta ja vanhemmilta saatava sosiaalinen tuki luo pohjan vertaisten keskinäiselle tuen jakamiselle luokkayhteisössä. Tukea antavassa ilmapiirissä opitaan vastaanottamaan, antamaan ja jakamaa tukea, jolloin yhteenkuuluvuuden tunne ja luokkahenki voivat vahvistua. Tuen saannin kokemus (esim. vertaistuki) muovaa omalta osaltaan oppilaiden käsitystä itsestä oppijana ja ryhmän jäsenenä, ollen myös tärkeä tekijä tulevaisuuden suunnitelmien tekemisessä. Nuoruusiässä erityisesti vertaisryhmän merkitys korostuu tuoden omat haasteensa koulutyön hoitamiseen ja siihen sitoutumiseen. Tutkimuskysymykset ovat: Mitä merkittäviä koulutyöhön liittyviä kokemuksia oppilailla on omalla peruskoulupolulla? Mitä koulutyö oppilaille merkitsee? Mitä tukea oppilaat saavat vertaisilta omaan koulutyöhönsä? Vaikuttavatko vertaiset jatko-opintoihin hakeutumiseen?

Tämän tutkimuksen keskiössä on oppilaiden peruskouluvuosien aikaiset merkittävät koulutyöhön liittyvät kokemukset. Yksilöhaastatteluaineisto on kerätty kevään 2020 aikana kahdeltakymmeneltä 9. luokkalaiselta oppilaalta, jotka ovat raportoineet (aiemmin kerätty kyselylomakeaineisto), koulutyöhön liittyvän sosiaalisen tuen opettajalta, vertaisilta ja vanhemmilta, joko toistuvasti matalaksi tai vahvaksi tai ensimmäisestä mittauskerrasta jyrkästi laskevaksi.

Eri tuen profiileihin kuuluvien oppilaiden puheessa erityisesti uusien kavereiden saaminen, keskinäinen avunanto koulutehtävien teossa, joukkoon kuulumisen tunne, hyvä luokkahenki sekä kouluasioista keskusteleminen yhdessä luokkakavereiden kanssa, ovat jääneet mieleen merkittävinä koulukokemuksina. Vertaiset sosiaalisen tuen lähteinä ovat ’ihan perusjuttu’ kuten eräs oppilas asian hyvin kuvaa. Yhdessä tekeminen erilaisten ryhmätöiden ja projektien merkeissä kuuluvat myös mieluisiin tapoihin oppia uutta. Monet oppilaat mainitsevat luokkahuoneen ulkopuoliset tapahtumat tärkeinä muistoina, kuten esimerkiksi välitunnit, luokkaretket ja teemaillat. Vaikka stressiä ja painostustakin koetaan, silti koulutyötä pidetään mukavana ja hyödyllisenä asiana, johon halutaan panostaa omia jatko-opintojakin silmällä pitäen. Oma vastuu koulutyön hoitamisessa ja tulevaisuuden rakentamisessa tiedostetaan varsin hyvin. Päätös jatko-opintoihin hakeutumisesta tehdään pääosin itsenäisesti ilman, että vertaiset siihen vaikuttavat. Sen sijaan opettajien ja erityisesti vanhempien rooli päätöksen tekemisen taustalla on vertaisia suurempi.

Avainsanat: sosiaalinen tuki, koulutyö, koulukokemukset, vertaistuki

Mitä on eteläsavolaisen lukiolaisen mahti?

Piia-Elina Ikonen (Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, Nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juvenia) & Sari Murtonen (Kansallinen audiovisuaalinen instituutti)

Viimeaikaiset tutkimukset ovat nostaneet keskusteluihin nuorten opinto- ja urapoluillaan kokemat ja niihin liittämät monenlaiset haasteet ja huolet. Nuorisobarometrin (2019) mukaan lähes puolet tytöistä ja reilu neljännes pojista on huolissaan omasta jaksamisestaan tulevaisuuden työelämässä. (Haikola & Myllymäki, 2019.) Itäsuomen nuorisopuntarin (2018) mukaan nuoret ovat huolissaan jaksamisestaan ja tulevaisuuden työelämän vaativuudesta. (Ikonen & Tuuva-Hongisto, 2019.)

Salmela-Aron ja Upadyayan (2020) tuoreesta lukiolaistutkimuksesta ilmenee, että puolet lukiolaisista kärsii stressistä ja joka viides on voimakkaasti uupunut. Tulevaisuuden epävarmuus konkretisoitui viime kevään koronapandemian aiheuttamissa poikkeuksellisissa oloissa. Lukiolaistutkimuksen mukaan kolmannes kokee kuitenkin innostusta opinnoistaan. Innostuneiden ryhmää leimaa sisu, uteliaisuus ja resilienssi, joka tarkoittaa mukautumiskykyä, joustavuutta ja kimmoisuutta. Tällainen osaaminen, sosioemotionaaliset taidot psykologisena pääomana, (Salmela-Aro & Upadyaya, 2020; Tomlinson ym. 2017.), suojaavat ja ovat voimana elämän haasteissa nyt ja tulevaisuudessa.

Tässä esityksessä tarkastelemme, mitä on eteläsavolaisten lukiolaisten mahti ja millaisista taidoista ja osaamisesta se koostuu. Suomen kielen perussanakirjan (1992) mukaan mahti on: 1. jllek. ominainen (sisäinen) voima, teho, kyky, taito, pystyvyys. Aineistona tarkastelussa on kolmekymmentäviisi eri-ikäisten lukiolaisten kirjoittamaa osaamisidentiteettitekstiä vuosilta 2019 – 2020. Tekstit ovat syntyneet Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juvenian sekä eri Etelä-Savon lukioiden uraohjaukseen liittyvän kehittämisyhteistyön aikana.

Tekstit ovat kuvauksia lukiolaisten omassa elämänkulussa rakentuvasta toimijuudesta, moninaisesta osaamisesta sekä tulevaisuudensuunnitelmista, jotka luovat kuvaa myös tämän päivän eteläsavolaisesta nuoruudesta toiveineen ja mahdollisuuksineen. Päättäväisyyden ja selkeiden orientaatioiden ohella mahti on myös kykyä sopeutua muuttuviin tilanteisiin ja sietää epävarmuutta, jo mainittua resilienssiä. (Tomlinson ym. 2017; Penttinen, 2020).

Kuvauksia osaamisidentiteeteistä voi hahmottaa yhdenlaisina identiteettikertomuksina. Nämä kertomukset ja niiden representoima toimijuus ja osaaminen ovat syntyneet erilaisissa nuoren elämänkulun merkityksellisissä yhteisöissä. Identiteetin ja toimijuuden rakentuminen edellyttävät vuorovaikutuksessa olemista, relationaalisuutta (Pasanen, 2007; Vanhalakka-Ruoho 2015). Lukiolaiset kuvaavat teksteissään oman elämänsä tärkeitä mahdin kartuttajia. Samalla tekstit ilmentävät ohjauksen ja tuen merkitystä vahvistamassa askeleita omalle polulle.

Lukiolaisten hyvinvoinnin ulottuvuudet ja oppimisen tuki: nuorten näkökulma

Minna Saarinen (Helsingin yliopisto) & Nelli Saarelainen (Merilahden peruskoulu) & Markku Jahnukainen (Helsingin yliopisto)

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten lukiolaiset määrittelevät oman hyvinvointinsa – mistä osa-alueista se koostuu ja millaista tukea lukiolta tarvitaan. Lukion säädöspohjaan on tullut muutoksia syksyllä 2019. Lukiouudistuksen myötä opiskelijoiden hyvinvointiin ja oppimisen tukeen tulisi kiinnittää entistä paremmin huomiota, joka näkyy esimerkiksi siinä, että erityisopetuksen tarjoaminen lukioissa tulee lakisääteiseksi. Lukiolaisten hyvinvointi ja jaksaminen on viime aikoina ollut paljon esillä julkisessa keskustelussa. Aikaisemmassa tutkimuksessa koulu-uupumus on ollut keskeisessä asemassa liittyen lukiolaisten jaksamiseen. Tässä tutkimuksessa pyrkimys oli lähestyä aihetta hyvinvoinnin näkökulmasta.

Tutkimuksen keskiössä on lukiolaisten omat kokemukset. Tutkimus perustuu kvalitatiiviseen tutkimusotteeseen, jossa kohderyhmanä on 29 lukiolaista kolmesta eri lukiosta. Tutkimusaineisto kerättiin kuudella fokusryhmahaastattelulla ja sähköisella kyselyllä. Lukiolaiset pääsivät tutkimuksessa kertomaan omia kokemuksiaan ja ajatuksiaan liittyen oppimisen tukeen, hyvinvointiin ja jaksamiseen. Tutkimusaineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla. Tutkimuksen tulosten perusteella rakentui lukiolaisten hyvinvointimalli, jonka perusteella lukiolaisten hyvinvointi koostuu kolmesta ulottuvuudesta: elämänhallinnasta, koulun olosuhteista ja sosiaalisista suhteista. Jokainen osa-alue jakautuu useampaan alakohtaan. Elämänhallintaan kuuluu lukiolaisen oman elämän ohjaus, elämäntavat ja terveys. Koulun olosuhteisiin puolestaan linkittyvät opinnot, itsensä toteuttamisen mahdollisuus ja koulun fyysiset olosuhteet. Sosiaaliset suhteet koostuvat lukiolaisten omasta tukiverkostosta ja lukion yleisestä ilmapiiristä. Jotta lukiolainen voi hyvin, jokaisen hyvinvointimallin osa-alueen tulee olla tasapainossa. Tutkimustuloksissa korostui lukiolaisten oma toimijuus, mutta tukea lukiolta kaivataan.

Avainsanat: elämänhallinta, hyvinvointi, lukio, oppimisen tuki, osallisuus"

Etnografinen tutkimus nuorten alueellisten elämän osa-alueiden eriytymisestä paikallisessa koulussa ja naapurustossa

Riikka Oittinen (Helsingin yliopisto)

Viimeaikaiset tutkimukset osoittavat, että kaupunkikoulut ovat alkaneet eriytyä huolestuttavalla tavalla Suomessa (Bernelius & Vaattovaara 2016). Sosiaalisen sekoittamisen politiikkaa on käytetty keskeisenä yhteiskunnallisena keinona vähentää naapurustojen välisiä sosioekonomisia eroja pääkaupunkiseudulla (Vilkama & Hirvonen 2018). Vaikka sosiaalisella sekoittamisella voidaan tasata asuinalueiden eroja, se ei kuitenkaan ratkaise oppilaiden välisten sosiaalisten erojen taustalla piileviä syitä (van Ham ym. 2018). Koulu ja naapurusto kytkeytyvät monin tavoin yhteen nuorten arjessa, sillä he käyvät usein lähikoulua, koulun oppilaspohja muodostuu alueen väestörakenteesta ja nuorten vertaisryhmä ja sosiaaliset suhteet muodostuvat usein paikallisessa koulussa (Bernelius 2013, 34). Suomessa on kuitenkin harvoin tutkittu koulun ja naapuruston suhdetta kaupunkien eriytymisprosesseissa laadullisesti oppilaiden näkökulmasta. Etnografinen väitöskirjatutkimukseni vastaa tähän tarpeeseen tarkastelemalla, miten koulu ja naapurusto kietoutuvat yhteen oppilaiden alueellisten elämän osa-alueiden tasolla.

Tutkimuksen viitekehys perustuu van Hamin ja Tammarun (2016) kaupunkimaantieteen alalla luomaan uuteen lähestymistapaan (domains approach), jossa tarkastellaan elämän osa-alueiden (life domains) eriytymistä tilassa ja ajassa. Kun alueellista eriytymistä tutkitaan yksilön, tässä tapauksessa oppilaiden tasolla, tarkastellaan heidän arkeensa liittyviä tila-aika polkuja: missä oppilaat käyvät (elämän osa-alueet), keitä he kohtaavat, keiden kanssa he ovat vuorovaikutuksessa ja kuinka sosiaalisesti ja etnisesti sekoittuneita vuorovaikutukset ovat.

Tutkimuksessani tarkastelen yhden lukuvuoden ajan, missä määrin oppilaiden alueelliset elämän osa-alueet (asuminen, koulun arki, vapaa-aika, liikkuminen alueella, julkisen tilan käyttö ja sosiaalisia suhteet) ovat eriytyneitä paikallisessa koulussa ja naapurustossa. Olen kiinnostunut oppilaspohjan sosiaalisen sekoittumisen toteutumisesta koulussa eli siitä, miten kouluyhteisössä onnistutaan yhdistämään erilaisista taustoista ja alueen eri osista tulevia oppilaita. Tutkimukseen valittu peruskoulu sijaitsee kaupungin keskiarvoon verrattuna matalan sosioekonomisen tason asuinalueella pääkaupunkiseudulla. Tutkimus on osa Paikallinen koulutuseetos -tutkimushanketta, jossa tutkitaan hyvin toimivia peruskouluja ja kaupunkien eriytymisen haasteita. Olen kerännyt etnografisen aineistoni, sisältäen havainnointia (48 päivää) ja kouluyhteisön haastatteluja (n=42) yhdessä peruskoulussa (7.-8.-luokat) lukuvuonna 2019-2020.

Tässä esityksessä tarkastelen tutkimuksen alustavia tuloksia. Käytän menetelmänä kvalitatiivista sisällön analyysia ja aineistona oppilaiden haastatteluja (n=22), kenttäpäiväkirjoja sekä oppilashaastatteluissa käyttämääni karttaa, jossa on sijoitettuna oppilaiden elämän osa-alueita.

Erilaisista taustoista tulevien oppilaiden oppimisen ja osallistumisen mahdollisuudet: etnografinen tutkimus urbaanissa yläkoulussa

Tiina Luoma (Helsingin yliopisto)

Viimeaikaisten tutkimusten mukaan naapurustojen ja koulujen väliset maine-erot voivat ohjata perheiden asumista ja koulua koskevia valintoja etenkin suurimmissa kaupungeissa. Lisäksi koulujen sisällä on havaittu luokkien välistä eriytymistä: perheet saattavat esimerkiksi välttää levottomiksi kokemiaan luokkia hakemalla lapselleen paikkaa painotetusta opetuksesta. Asuinalueiden, koulujen ja luokkien eriytymiskehityksen vaikutuksista oppilaiden oppimiseen ja hyvinvointiin tiedetään Suomessa kuitenkin vasta vähän.

Tämä esitys pohjautuu etnografiseen aineistoon yhdestä pääkaupunkiseudulla sijaitsevasta yläkoulusta. Koulu valikoitui tutkimukseen sen perusteella, että se sijaitsee matalan sosioekonomisen tason alueella mutta sen oppilaat voivat ja oppivat tilastollisten mittareiden mukaan paremmin kuin muiden koulujen oppilaat vastaavilla alueilla. Tutkimuksen lähtökohtana on ollut selvittää, millaisia ovat ne käytänteet, jotka tukevat erilaisista taustoista (sosioekonominen ja etninen) tulevien oppilaiden oppimista ja hyvinvointia. Havainnoin lukuvuoden 2019–2020 ajan kahta seitsemättä luokkaa oppitunneilla ja koulun muussa arjessa sekä haastattelin koulun oppilaita (n = 24), henkilökuntaa (n = 14) ja oppilaiden huoltajia (n = 3). Toinen tutkimusluokista on painotetun opetuksen ja toinen yleisopetuksen luokka.

Tutkimukseni teoreettinen viitekehys rakentuu sosiologi Basil Bernsteinin (2000) hahmottelemista pedagogisista demokraattisista oikeuksista (enhancement, inclusion, participation), joiden toteutumista tarkastelen tutkimuskoulussa. Tässä esityksessä keskityn oikeuksista ensimmäiseen, joka on enhancement: jokaisella oppilaalla on Bernsteinin (2000) mukaan oikeus kriittiseen ymmärtämiseen ja luottamukseen omista mahdollisuuksistaan. Itseluottamus taas edistää aktiivista toimijuutta yhteisössä ja yhteiskunnassa.

Alustavien tulosten mukaan suurin osa molempien tutkimusluokkien oppilaista pitää oman koulunsa hyvänä puolena opettajia. He kokevat, että opettajat pääsääntöisesti tekevät parhaansa ja ovat aidosti kiinnostuneita oppilaiden oppimisesta. Oppilaiden ja koulun aikuisten väliset suhteet näyttäytyvätkin mutkattomina ja välittöminä sekä oppitunneilla että niiden ulkopuolella. Tästä huolimatta opetus on monin paikoin opettajajohtoista ja asiasisältöjä korostavaa. Enhancement-käsitteen avulla tarkastelen, millaisena oppimisen ja osallistumisen mahdollisuudet näyttäytyvät eri luokilta ja erilaisista taustoista tuleville oppilaille: mikä on koulussa mahdollista ja kenelle?

Bernstein, Basil 2000. Pedagogy, Symbolic Control and Identity. Theory, Research, Critique. Oxford: Rowman & Littlefield.