Kanssatutkimusta – mutta miksi ja miten? Empiirisiä, teoreettisia ja tieteenfilosofisia tarkasteluja kanssatutkimuksen kokeiluista nuorisotutkimuksen kentillä

Puheenjohtajat: Satu Venäläinen, Helsingin yliopisto & Tiina Rättilä, Tampereen yliopisto

Työryhmä kokoontuu torstaina 5.11. klo 15-17.

Nuorisotutkimuksen piirissä on viime vuosina virinnyt kasvavaa kiinnostusta kokeilla kanssatutkimuksen metodologiaa (myös esim. kansalaistiede, vertaistutkimus, tiedon yhteistuotanto) perinteisiin tutkimusasetelmiin liittyvien valtapositioiden horjuttamiseksi ja nuoria koskevan tutkimustiedon syvemmäksi kontekstualisoimiseksi. Nuorten kaltaisten, usein marginaalisessa asemassa olevien ryhmien tutkimuksessa ja niitä koskevien palveluiden ja politiikkojen kehittämisessä on alettu korostaa, että tietoa tulisi aina tuottaa yhdessä niiden kanssa, joita asia koskee.

Kanssatutkimuksen yleistyminen on sidoksissa myös laajempiin metodologisiin keskusteluihin laadullisen tutkimuksen kentällä. Pyrkimys ihmistieteitä ohjaaviin uusiin ihanteisiin ja tutkimuskäytäntöjen kehittämiseen kääntää katseen entistä korostuneemmin paitsi yhteiskunnallisiin valtasuhteisiin myös siihen, millä tavoin erilaiset tietämisen ja tutkimisen tavat ylläpitävät tai horjuttavat niitä. Perinteisten menetelmien on nähty jähmettävän tutkijan ja tutkittavien välisiä valtaeroihin perustuvia asemointeja, joita on haluttu purkaa yhdenvertaista tiedollista kumppanuutta korostavan kanssatutkimuksen avulla.

Toisaalta kanssatutkimuksista käydyissä keskusteluissa on myös kysytty, onko kanssatutkimuksen kautta generoituva tutkimustieto lopulta episteemisessä mielessä ’parempaa’ kuin perinteisillä asetelmilla saatu tieto. Kanssatutkimukseen sitoutuneet tutkijat ovat niin ikään joutuneet myöntämään, että tutkittavien tai muiden ulkopuolisten osallistaminen tutkimusprosesseihin on käytännössä usein työlästä ja tutkimuseettisesti haastavaa. Kriittisesti voidaankin pohtia, miksi tai milloin kanssatutkimusta itse asiassa tarvitaan, ja edellyttääkö kanssatutkimus tutkijoilta jopa liian pitkälle menevää neuvottelua sellaisten osallisten kanssa, jotka eivät ole perillä tieteen tekemisen käytännöistä ja aiemman tutkimustiedon muodostamasta korpuksesta.

Työryhmässä pureudutaan nuorisotutkimuksellisen kanssatutkimuksen ajankohtaisiin metodologisiin kysymyksiin erilaisista tulokulmista käsin.

Työryhmän esitykset

Nuorten unelmia ja käsityksiä kestävästä tulevaisuudesta: Miten tutkimme niitä yhdessä?

Päivi Honkatukia (Tampereen yliopisto & Olli Sillanpaa (Valomo-valmennus)

Esityksessä kerromme, miten olemme tutkineet nuorten unelmia ja käsityksiä kestävästä tulevaisuudesta yhteistyössä ALL-YOUTH-hankkeen tutkijoiden, nuorten parissa työtä tekevien ammattilaisten ja nuorten kanssa. Olemme nimenneet tutkimusotteemme kanssatutkimukseksi. Keskeistä on, että ajattelemme tutkimukseen osallistuvien ihmisten olevan oman elämänsä asiantuntijoita ja tasavertaisia tutkimuskumppaneita. Lähtökohtana on ollut huomioida tutkimukseen osallistuvien nuorten tärkeinä pitämät asiat ja toiveet tutkimuksen toteuttamisessa. Kanssatutkimuksessa perinteisesti ajateltu tutkimussuhde kääntyy ylösalaisin: tutkimukseen osallistuvat nuoret ovat aktiivisia toimijoita sen sijaan, että heidät nähtäisiin pelkästään toimenpiteiden kohteina tai tutkimustietoa tuottavina objekteina. Olemme kohdanneet nuoria heidän arkisissa ympäristöissään tunnustelevasti ja identifioiden yhdessä mielenkiintoisia tutkimusaiheita. Kokeiluissamme olemme pyrkineet tekemään yhteistyötä nuorten kanssa kaikissa tutkimusprosessin vaiheissa, onnistuen tässä vaihdellen. Reflektoimme esityksessä kokeilujamme ja pohdimme, mitä olemme oppineet kanssatutkimuksen merkityksestä eri osapuolille tieteellisen mutta samalla yhteiskunnallisesti vaikuttavan tieteellisen tiedon tuottamisen muotona.

Enemmän kuin osiensa summa: Kanssatutkimuksen ja (kriittisen) refleksiivisyyden kumppanuudesta

Marjukka Laiho (Itä-Suomen yliopisto)

Sosiaalitieteiden metodologisessa keskustelussa on viime aikoina noussut esiin kaksi erillistä mutta samansuuntaista lähestymistapaa: (kriittinen) refleksiivisyys ja kanssatutkimus. Oma ymmärrykseni refleksiivisyyden laajasta käsitteestä ankkuroituu erityisesti Bourdieun refleksiiviseen sosiologiaan ja sosioanalyysiin (esim. Bourdieu & Wacquant 1992; Bourdieu & Nice 2007). Politiikan tutkimuksen ja uskontososiologian välimaastosa toimiessani olen kuitenkin kohdistanut viime aikoina katseeni kohti niin sanottua kriittistä reflektiota (esim. Morley 2014), tarkemmin kriittistä eli intersuhteellista refleksiivisyyttä (inter-relational reflexivity, mm. Gilbert & Sliep 2009). Kriittinen refleksiivisyys nousee nimensä mukaisesti kriittisestä yhteiskuntatutkimuksesta; näistä lähtökohdista käsin se lähestyy refleksiivisyyttä ei vain yksilön vaan erityisesti vallitsevat valtarakennelmat ja totuusväittämät kyseenalaistavan emansipaation näkökulmasta. Vaikka kriittinen refleksiivisyys ammentaa erityisesti sosiaalityön ja kolmannen maailman konteksteista, näen sen erittäin toimivana monenlaisissa sosiaalitieteiden kentillä.

Refleksiivisyyden kanssa paljolti samaan aikaan akatemiassa kehittyneen tutkimuksellisen ja opetuksellisen yhteiskehittämisen eli kanssatutkimuksen, -oppimisen ja -opetuksen yleistyminen luo kiinnostavan mahdollisuuden tuoda nämä kaksi metodologista virtaa vuoropuheluun. Tutkimuksen informantin tai opiskelijan näkökulmasta yhteiskehittämisellä voidaan sanoa tavoiteltavan inkluusion ja luottamuksen kokemuksia; tämä taas mahdollistaa yhä rikkaamman ja syvemmän aineistonkeruun samoin kuin oppimistulokset (esim. Bovill 2020). Yhtenä yhteiskehittämismenetelmien tavoitteena nähdään myös opiskelijan tai informantin voimaannuttaminen (Ryan & Tilbury 2013). Tutkimuksellisesti tällaiset näkökulmat haastavat perinteisen tutkijan aseman ja haastavat tiedonkeruun vallitsevia metodologioita; osallistava käänne kutsuu niin tieteentekijät kuin tutkimuskohteet mukaan refleksiiviseen prosessiin (mm. Henwood et al. 2019).

Tässä esityksessä syvennyn erityisesti tutkimuksestani nousevaan kriittisen refleksiivisyyden näkökulmaan ja kanssatutkimuksen mahdollisuuksiin (kriittisen) refleksiivisyyden tukemisessa. Tutkimuskysymyksiäni ovat:

  1. Millaisia tavoitteita kriittinen refleksiivisyys sisältää?
  2. Miten kanssatutkimus ja (kriittinen) refleksiivisyys linkittyvät toisiinsa?, ja
  3. Miten kanssatutkimus voi kutsua informantteja osallistumaan ja jatkamaan (kriittisen) refleksiivisyyden polulla. Syvennyn näihin teemoisin sekä teoreettisesti että empiirisesti; esimerkit nousevat niin väitöskirjatyöstäni kuin opetustehtävistäni Itä-Suomen yliopistossa.

Kirjallisuus

Bourdieu, P. & Wacquant, L. J. D. (1992) An invitation to reflexive sociology . Cambridge: Polity Press.
Bourdieu, P. & Nice, R. (2007) Sketch for a self-analysis. Cambridge: Polity.
Gilbert, A. & Sliep, Y. (2009) Reflexivity in the practice of social action : from self- to inter-relational reflexivity. South African Journal of Psychology. [Online] 39 (4), 468–479.
Henwood, K. et al. (2019) QR in reflexive mode: The participatory turn and interpretive social science. Qualitative research: QR. [Online] 19 (3), 241–246.
Morley, C. (2014) Using Critical Reflection to Research Possibilities for Change. The British journal of social work. [Online] 44 (6), 1419–1435.
Ryan, A., & Tilbury, D. (2013). Flexible pedagogies: new pedagogical ideas. York: Higher Education Academy.

Kanssatutkimusta nuorten starttipajalla – menetelmällisiä ja eettisiä pohdintoja tutkimusprosessista

Tiina Rättilä (Tampereen yliopisto)

Suomessa valmistellaan parhaillaan laajoja sosiaali- ja terveydenhuollon sekä sosiaaliturvan uudistuksia, joilla tulee olemaan merkittäviä vaikutuksia myös nuorten elämään varsinkin erilaisissa terveyteen, itsenäistymiseen, työhön ja toimeentuloon liittyvissä nivelkohdissa. Uudistuksia valmistellaan parlamentaarisesti ja tutkimustietoon nojaten, mutta kuten tavallista, ei nuoria itseään kuullen ja kuunnellen. Esityksessä puretaan kokemuksia kanssatutkimusprosessista, jossa nykyisten sote- ja sotu-palvelujen toimivuutta ja ongelmia tarkasteltiin nuorten omasta näkökulmasta ja kokemuksista käsin. Tutkimus toteutettiin yhdessä Etelä-Suomessa sijaitsevan starttipajan nuorten ja heidän ohjaajiensa kanssa. Tutkimuksen aihe nousi nuorilta itseltään, ja tutkimuksen kulku suunniteltiin yhdessä, kuitenkin niin, että tutkijat fasilitoivat prosessia ja perehdyttivät starttipajan nuoret tutkimuksenteon perusteisiin. Esityksessä käydään lyhyesti läpi tutkimuksen tuloksia – nuorten kokemuksia ja arvioita palveluiden saatavuudesta ja käytettävyydestä – mutta keskustellaan syvemmin itse kanssatutkimuksen prosessista ja sen merkityksestä nuorten osallisuuden ja osallistumisen vahvistamisessa. Esityksessä kehitellään tulkinnallista lähestymistapaa, jossa kanssatutkimuksen ja osallisuuden/osallistumisen suhteita tarkastellaan moniulotteisesti ja kriittisesti niin episteemisenä ja kokemuksellisena kuin eettisenäkin kysymyksenä.

Kanssatutkijuuden mahdollisuudet seksuaalisen häirinnän tarkastelussa nuorten kanssa järjestettävissä yhteistoiminnallisissa työpajoissa

Satu Venäläinen (Helsingin yliopisto)

Seksuaalista häirintää on viime vuosina ruodittu julkisessa keskustelussa ja sosiaalisessa mediassa paljon, mutta nuorten kokemuksia on näissä keskusteluissa tuotu esiin vain harvoin. Myöskään tutkimuksellisissa keskusteluissa seksuaalisesta häirinnästä ja laajemmin seksualisoivista käytännöistä ei olla useinkaan kuultu nuorten omia ääniä. Pyrin osaltani paikkaamaan näitä keskustelullisia aukkoja aluillaan olevassa tutkimuksessani, jossa keskityn seksuaaliseen häirintään nivoutuviin intersektionaalisiin eriarvoisuuksiin, affekteihin sekä moninaisiin merkityksellistämisen mahdollisuuksiin nuorten keskuudessa. Erityisenä tavoitteenani on tukea nuorten osallistumista tutkimushankkeen aikana hahmottuvien tietämisen tapojen muodostumiseen. Keskeinen tutkimushankkeessani omaksuttu keino tämän tavoitteen toteuttamiseksi on osallistavien työpajojen järjestäminen, joiden on tarkoitus mahdollistaa tutkimuksen teemojen yhteistoiminnallinen tarkastelu, sekä ohjata niiden jälkeen toteutettujen haastatteluiden kysymystenasetteluja.

Esityksessäni pureudun näiden suunnitteluvaiheessa olevien työpajojen taustalla vaikuttaviin periaatteisiin ja oletuksiin, minkä lisäksi nostan esiin useita erityistä pohdintaa edellyttäviä kysymyksiä työpajojen toteuttamiseen liittyen. Työpajat pyrkivät kutsumaan nuoria mukaan tuottamaan tietoa hyvinkin sensitiivisistä aiheista, joihin liittyy vahvaa moralisointia ja nuoret monitahoisen kontrollin kohteiksi asettavaa toimintaa aikuisten ja erinäisten virallisten tahojen osalta. Niiden keskeisenä tavoitteena on moniulotteinen tarkastelun kohteena olevien aiheiden kartoittaminen, johon liittyy myös ajatus muutoksen mahdollistamisesta, oletetusti toisaalta osallistujien kokemuksia uusilla tavoin jäsentävän sosiaalis-affektiivisen yhteistoiminnan kautta sekä toisaalta heidän saatavilla olevien merkityksellistämisresurssien mahdollisen laajenemisen myötä.

Mutta missä määrin ja millä tavoin tämä teoreettisesti motivoitunut asetelma voi käytännössä mahdollistaa kanssatutkijuuttaa, jossa tutkimukseen osallistuvat eivät asetu tietämisen kohteiksi vaan ainakin osittain tutkimusprosessin aktiivisiksi toimeenpanijoiksi tutkijoiden rinnalla? Mitä nuorten osallisuuden vahvistaminen edellyttää tutkijalta, ja millä tavoin tutkija voi ruokkia avointa orientaatiota, jossa tietämisen prosessia ei lukita ennalta määriteltyjen tulkinnallisten kehysten rajaamaksi vaan pidetään jatkuvassa liikkeessä, jolloin myös suunnanmuutokset nuorten esiin tuomien näkökulmien inspiroimina mahdollistuvat? Näiden metodologisten ja epistemologisten kysymysten myötä pyrin esitykselläni osallistumaan kanssatutkijuudesta ja erityisesti nuorten osallistujien voimaannuttamisesta ja osallistamisesta käytyihin keskusteluihin myös laajemmassa mielessä.