Nuorten terveyspalveluiden käyttö ja luottamus palveluihin korona-ajan ensimmäisen puolen vuoden aikana

Sami Myllyniemi


Syys-lokakuussa 2020 Nuorisotutkimusverkoston korona-aiheisessa tutkimushankkeessa haastateltiin puhelimitse tuhatta nuorta heidän kokemuksistaan ja arjen sujumisesta korona-aikana. Osa nuorille esitetyistä kysymyksistä oli samoja kuin Nuorisobarometria varten toteutetuissa haastatteluissa vuoden 2020 tammikuussa, juuri ennen pandemian rantautumista Suomeen. Koska kohderyhmä, kysymykset ja myös tiedonkeruutavat olivat samoja, tarjoavat nämä kaksi aineistoa mahdollisuuden vertailla koronavirusepidemian ja sen rajoitustoimien vaikutuksia nuorten elämään.

Tässä Poikkeusolot - nuorten arki koronan keskellä -kirjoitussarjan seitsemännessä kirjoituksessa tarkastellaan nuorten terveyspalveluiden käyttöä, palvelukokemuksia ja yhteiskunnan palvelujärjestelmää kohtaan tuntemaa luottamusta näissä kahdessa kyselyaineistossa.

Terveyspalveluiden käyttö, riittävyys ja tarve

Terveyspalvelujen käytössä ei aineiston perusteella ole havaittavissa merkittäviä muutoksia alkuvuoden ja syksyn 2020 välillä (kuvio 1). Sekä ennen koronaa että sen aikana noin 70 prosenttia 15–25-vuotiaista nuorista kertoi käyttäneensä terveyspalveluja ainakin kerran. 12–14-vuotiailla terveyspalveluita käyttäneiden osuus on vähän pienempi.

Tutkimus nuorten kokemuksista korona-aikana -hanke

  • Nuorisotutkimusverkostossa toteutettiin alkusyksystä 2020 puhelinhaastattelututkimus, jossa kysyttiin nuorten kokemuksia korona-ajan ensimmäisestä puolesta vuodesta.
  • Tutkimukseen osallistui yhteensä 1001 iältään 12–25-vuotiasta nuorta.
  • Haastatteluissa selvitettiin nuorten kokemuksia korona-ajan ensimmäisen puolen vuoden vaikutuksista arkeen, vapaa-aikaan ja harrastuksiin sekä kokemuksia nuoriso-, työllisyys- ja terveyspalvelujen käytöstä, riittävyydestä, saavutettavuudesta ja toimivuudesta.
  • Tutkimuksen tuloksia raportoidaan syksyn 2020 ja talven 2021 aikana Nuorisotutkimusverkoston verkkosivuilla Poikkeusolot – nuorten arki koronan keskellä -kirjoitussarjassa.
  • Tutkimuksen on rahoittanut opetus- ja kulttuuriministeriö.
  • Lisätietoa aineistonkeruusta ja tutkimuksen toteutuksesta: Miten koronatiedonkeruu toteutettiin?

Palkkikuvio, jossa kuvataan 12–14-vuotiaiden terveyspalvelujen käyttö korona-aikana, sekä 15–25-vuotiaiden palvelujen käyttö sekä ennen että jälkeen korona-ajan.

KUVIO 1. Terveydenhuollon palvelujen käyttö ennen koronaa ja korona-aikana. Kuvio suurenee klikkaamalla.

Aineistojen vertailukelpoisuutta heikentää kuitenkin se, että ennen korona-aikaa alkuvuonna 2020 tehdyissä Nuorisobarometrin haastatteluissa selvitettiin palveluiden käyttöä viimeisen 12 kuukauden aikana, koronakyselyssä puolestaan viimeisen 6 kuukauden aikana. Toinen ero kysymyksissä on siinä, että ennen korona-aikaa selvitettiin erikseen terveydenhuollon, koulu-/opiskelijaterveydenhuollon ja mielenterveyspalveluiden käyttöä, kun taas korona-aikana terveydenhuollosta kysyttiin yhdellä kysymyksellä niputtaen kaikki sen eri palvelutyypit yhteen. Todellinen muutos jää siis hieman epävarmaksi, mutta ainakaan palveluiden käyttö ei vaikuttanut vähentyneen tai kasvaneen kovin jyrkästi.

Kaikkiaan 69 prosenttia vastanneista ilmoitti käyttäneensä terveyspalveluita kerran tai useammin korona-aikana. Kuviossa 2 ovat mukana ne taustatekijät, joiden luokissa havaittiin merkitseviä eroja palveluiden käytössä. Yleisintä terveyspalveluiden käyttö oli tytöillä, 15–19-vuotiailla ja suomea äidinkielenään puhuvilla. Eroja ei ollut asumismuodon, pääasiallisen toiminnan, kotitalouden toimeentulon, eikä asuinalueen mukaan. Sen sijaan nuoret, jotka olivat tunteneet itsensä yksinäiseksi korona-aikana, olivat käyttäneet terveyspalveluita keskimääräistä todennäköisemmin. Tärkeä taustatieto tässä on se, että erityisesti heikosti toimeentulevat ovat kokeneet korona-aikana itsensä yksinäisiksi, mikä kertoo taustalla olevasta hyvinvoinnin vajeiden yleisemmästä kasaantumisesta, mutta viitteitä on myös siitä, että nimenomaan korona-ajan kielteiset vaikutukset kasautuisivat niille lapsille ja nuorille, joilla ei ole ystäviä tai aikuista kotona (Haikkola & Kauppinen 2020; Repo ym. 2020).

Palkkikuvio, jossa kuvataan terveyspalveluiden käyttö korona-aikana sukupuolen, ikäryhmän, äidinkielen sekä yksinäisyyden kokemuksen mukaan.

KUVIO 2. Terveyspalveluiden käyttö korona-aikana taustamuuttujien mukaan. Kuvio suurenee klikkaamalla.

Terveyspalveluita pitivät riittämättöminä vähintään 20-vuotiaat sekä jotain muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvat. Riittämättömyyden kokemus ei ole yhteydessä sukupuoleen, asumismuotoon, asuinalueeseen, pääasialliseen toimintaan eikä koettuun toimeentuloon. Palveluita riittämättöminä pitäviä on aineistossa tosin niin vähän, että tilastolliset testit jäävät epävarmoiksi.

Vaikka korona-aikana ja ennen sitä tehdyt haastattelut eivät ole täysin vertailukelpoisia, voi kuitenkin todeta, etteivät muutokset palveluiden käytössä ja riittävyyden kokemuksessa näytä kovin suurilta. Molemmissa aineistoissa noin kaksi kolmannesta on sekä käyttänyt terveyspalveluita että kokee ne riittäviksi. Vajaa kolmasosa nuorista ei koe tarvinneensa palveluita. Palvelut riittämättömäksi kokeneiden osuus on vain muutamia prosentteja. (Kuvio 3.) Koronatiedonkeruun aineisto on kuitenkin kerätty jo alkusyksystä 2020, joten tilanne on voinut muuttua koronatilanteen pitkittyessä ja hoitojonojen pidentyessä.


Palkkikuvio, jossa kuvataan 12–14-vuotiaiden terveyspalvelujen käyttöä, riittävyyttä ja tarvetta korona-aikana ja 15–25-vuotiaiden terveyspalvelujen käyttöä, riittävyyttä ja tarvetta ennen koronaa sekä korona-aikana.

Kuvio 3. Terveyspalveluiden käyttö, riittävyys ja tarve ennen koronaa ja korona-aikana. Kuvio suurenee klikkaamalla.

Sekä korona-aikana että ennen koronaa toteutettujen puhelinhaastatteluiden aineistoissa on nuoria, jotka eivät ole käyttäneet kotikuntansa palveluita, vaikka niihin olisi ollut tarvetta, mutta jotka samalla olivat suhteellisen tyytyväisiä kyseisen palvelun riittävyyteen. Tulos viittaa siihen, että vaikka palveluita olisi tarjolla, ei merkittävä osa nuorista ole edes hakenut niitä. Mahdollisia selityksiä voi hakea monesta suunnasta, esimerkiksi hankalista matkoista, terveyteen liittyvistä ongelmista, heikosta opiskelu- ja työkunnosta tai sosiaalisten tilanteiden pelosta. Syitä ei tutkittu, joten tämän erikoisen havainnon taustat jäävät jatkotutkimuksen selvitettäväksi.

Kokemukset terveyspalveluissa

Edellä esitelty käytön ja riittävyyden näkökulma ei juuri kerro siitä, millaisia varsinaiset kokemukset palveluista olivat. Kuviossa 4 esitellään palveluiden käyttökokemuksia korona-aineistossa. Palvelukokemuksia kysyttiin niiltä 69 prosentilta haastatelluista 12–25-vuotiaista, jolla oli ainakin yksi kokemus terveyspalveluista viimeisen 6 kuukauden aikana. Kysymyksillä selvitetään niin kokemuksia kohtelusta palveluiden asiakkaana, palveluprosessista kuin sen lopputuloksesta.


Palkkikuvio, jossa esitetään vastausten jakaumat palvelukokemuksia kuvaaviin väittämiin.

Kuvio 4. Korona-ajan terveyspalveluiden palvelukokemuksia kuvaavat väittämät. Kuvio suurenee klikkaamalla.

Monin osin nuorten kokemukset terveyspalveluista voi tulkita melko myönteisiksi. Palveluprosessin lopputulosta mittaavan kysymyksen kanssa (Koin tulleeni autetuksi) 64 prosenttia oli täysin samaa mieltä. Osallisuus koetetaan useimmiten riittäväksi, sillä 63 prosenttia on täysin samaa mieltä siitä, että on saanut vaikuttaa itseään koskeviin päätöksiin niin paljon kuin haluaa. Korona-ajan kestettyä puoli vuotta oli puolet (51 %) aineiston nuorista täysin samaa mieltä siitä, että pääsi palveluun nopeasti. Tilanne on saattanut ajan myötä heiketä, sillä korona-aikana aikana nuoret ovat myös kertoneet palveluiden ruuhkautumisesta (Kallio & Honkatukia 2021).Visuaalinen nosto tekstistä: Suurin osa nuorista on tyytyväinen saamaansa terveyspalveluun, mutta osa on kokenut epäkunnioittavaa käytöstä, ennakkoluuloja tai syrjintää palvelussa.

78 prosenttia on täysin samaa mieltä siitä, että henkilökunta kohteli heitä kunnioittavasti. Osuus on toki suuri, mutta kunnioittavaa kohtelua voi pitää vähimmäisvaatimuksena, riippumatta siitä, onko apua mahdollista antaa. Niinpä huomio kohdistuu myös siihen osaan nuoria, jotka eivät koe saaneensa kunnioittavaa kohtelua. Useampi kuin joka viides ei ole täysin samaa mieltä kunnioittavasta kohtelusta, yksi prosentti on täysin eri mieltä. Osuudet ovat suhteellisen pieniä, mutta kaikkiin Suomen 12–25-vuotiaisiin yleistettynä tulos tarkoittaa tuhansia terveyspalveluissa epäkunnioittavasti kohdelluksi tulleita nuoria.

88 prosenttia on täysin eri mieltä itseensä kohdistuvasta ennakkoluulosta tai syrjinnästä, mikä sisältää kääntöpuolenaan sen, että useampi kuin joka kymmenes kokee ainakin jossain määrin joutuneensa epäasiallisesti kohdelluksi terveyspalveluissa. Osuus on suuri, sillä kysymys mittaa laissa kiellettyä tilannetta. Yhdenvertaisuuslain mukaan välitöntä syrjintä on silloin, kun jotakin on kohdeltu tai kohdellaan epäsuotuisammin kuin jotakuta toista henkilöön liittyvän syyn perusteella (Yhdenvertaisuuslaki, §8; §10). Keskimääräistä useammin ennakkoluuloja tai syrjintää terveyspalveluissa ovat kokeneet työttömät sekä jotain muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvat.

Luottamus palveluihin

Nuorisobarometreissa on seurattu luottamusta sen eri merkityksissä, kuten luottamuksena kanssaihmisiin, yhteiskunnan instituutioihin, omaan, Suomen ja maailman tulevaisuuteen. Luottamus on tärkeää yksilön hyvinvoinnille, mutta myös yhteisöllisen moraalin ydin ja koko yhteiskunnan toiminta, jopa sen legitimiteetti pohjautuu luottamukseen muita toimijoita kohtaan.

Nuorisobarometrien vertailutiedot kertovat usealla rintamalla myönteisestä kehityksestä. Luottamus yhteiskunnallisiin instituutioihin on pääosin vahvistunut kysely kyselyltä 1990-luvulta lähtien. Nuoret tuntevat verrattain vahvaa ja tiivistyvää yhteenkuuluvuutta suomalaiseen yhteiskuntaan ja nuorten kannalta keskeisiä palveluja tuottavilla kunnalla ja valtiolla on edelleen vahva asema myös samastumisen kohteena. Nuorten luottamus tulevaisuuteen on lisääntynyt niin suhteessa omaan, Suomen kuin maailman tulevaisuuteen. (Myllyniemi & Kiilakoski 2019.) Luottamuksen kaltaisten suojaavien tekijöiden tutkiminen on jo itsessään linjanveto, sillä nuoruutta lähestytään usein kielteisen kautta, ja myönteinen kokemustieto tuo kaivattua valoa hyvinvointipuheen katvealueisiin.

Yleisesti näyttää pätevän se, että luottamus ja myönteiset tulevaisuuden näkymät voimaannuttavat ja yleinen toiveikkuus on tärkeää elämäntyytyväisyydelle. Nuorisobarometreissa on havaittu nuorten omaan elämään liittyvän luottamuksen olevan vahvaa. Esimerkiksi hyvin harva pelkää itse syrjäytyvänsä, vaikka nuorten syrjäytymisestä ylipäätään ollaan varsin huolissaan (Myllyniemi 2010, 82). Elämän mielekkyyden kannalta on tärkeää luottaa valoisaan tulevaisuuteen. Käsitys omin toimin saavutettavasta paremmasta huomisesta suojaa merkityksettömyyden tunteilta (Häkkinen & Salasuo 2016). Nuorten ikäryhmässä on havaittu, että erityisesti hyvinvoinnin matalimmilla tasoilla odotukset tulevaisuudesta ovat kaikkein merkittävin elämäntyytyväisyyttä selittävä tekijä (Kallunki & Lehtonen 2012). Myös Nuorisobarometrin aineiston mukaan luottamus tulevaan lisää onnellisuutta erityisesti niillä nuorilla, joiden hyvinvoinnissa haastatteluhetkellä on puutteita (Myllyniemi 2015, 89). Optimismi lisää elämään tyytyväisyyttä erityisesti niillä, jotka kokevat epävarmuutta tai turvattomuutta toimeentulon, yksinäisyyden, terveyden tai tulevaisuuden takia (Myllyniemi 2016, 87).

Nuorisobarometreissa on 2000-luvun mittaan havaittu keskeisten luottamusta mittaavien osoittimien kulkevan eri suuntiin. Samaan aikaan kun yhteenkuuluvuus suomalaiseen yhteiskuntaan ja luottamus yhteiskunnan instituutioihin näyttää vahvistuvan, on luottamus kanssaihmisiin vuosi vuodelta rapistunut. Tätä kehityskulkua voi pitää erittäin huolestuttavana, sillä laajojen empiiristen tutkimusaineistojen perusteella on havaittu, että luottamuksensa menettäneet ihmiset ovat monin tavoin hauraampia ja haavoittuvampia kuin muut, etenkin vastoinkäymisten edessä (Kortteinen & Elovainio 2012). Tutkimusten mukaan luottamus toisiin, tuntemattomiin ihmisiin selittää sitä, keille vaikeudet kasaantuvat ongelmatilanteissa ja ketkä pärjäävät. Työttömien selviytymistä koskevassa tutkimuksessa huomattiin, että mitä vähemmän työtön luottaa muihin ihmisiin, sitä todennäköisemmin hän sairastuu ja siten syrjäytyy entistä vakavammin (Kortteinen & Tuomikoski 1998). Nuorisobarometrissa aiemmin havaittu työttömien ja kouluttamattomien nuorten luottamuksen puute sosiaalisiin suhteisiin sisältää itseään vahvistavan kurjistumiskierteen riskin. (Kortteinen & Elovainio 2006, 2012; Myllyniemi 2012, 40–47.)

Kuten edellä nähtiin, on luottamus avainasemassa niin yksilön kuin yhteisön kukoistuksen kannalta. Luottamus palveluiden saamiseen kohdentuu yksilön ja yhteiskunnan risteyskohtaan. Tätä korostaa entisestään se, että nyt keskitytään ennen kaikkea sosiaali- ja terveyspalveluihin, joiden saamiseen luottamisen tarkastelu laajenee palveluiden kysynnän ja tarpeen kohtaamisesta hyvinvoinnin yleisempiin ehtoihin.

Yksilön kannalta luottamuksessa voi olla kyse paitsi uskosta palveluiden toimivuuteen, myös osallisuuden kokemuksesta. Tutkimustulokset kertovat, että työn ja koulutuksen ulkopuolisilla nuorilla kokemus mukana olosta ja yhteenkuuluvuus yhteiskuntaan on heikkoa (Gretschel & Myllyniemi 2021), mikä voi olla paitsi seurausta syrjään joutumisesta, myös yksi niistä tekijöistä, jotka ovat olleet johtamassa nuorta kohti yhteiskunnan reunaa viettävää polkua. Yhdysvaltalaisen tutkimusaineiston mukaan luottamuksen taso poliittisiin päättäjiin, hallintoon sekä terveysviranomaisiin on keskeistä myös luottamukselle koronarokotteeseen (Latkin 2021).

Tulokset

Koronatiedonkeruussa selvitettiin nuorten luottamusta siihen, saako tarvittaessa (a) kiireellistä hoitoa äkilliseen vakavaan sairauteen, (b) säännöllistä hoitoa ja seurantaa pitkäaikaissairauteen (kuten astma, diabetes), ja (c) hoitoa mielenterveyden ongelmiin. Lisäksi kysyttiin luottamusta työnhaun palveluiden saantiin ja sosiaalityöntekijän tavoittamiseen.

Kuviosta 5 nähdään, että lähes 90 prosentilla nuorista on ainakin jokseenkin vahva luottamus äkilliseen vakavaan sairauteen saatavaan kiireelliseen hoitoon. Tältä osin luottamuksen taso näyttää myös säilyneen ainakin koronakriisin ensikuukausina. Luottamus pitkäaikaissairauteen saatavaan säännölliseen hoitoon ja seurantaan on ollut jo ennen korona-aikaa hieman matalammalla tasolla, ja vaikuttaa heikentyneen pandemian iskettyä. Lasku ei kuitenkaan ole tilastollisesti merkitsevää, ja korona-aikanakin siihen luotti täysin puolet nuorista.


Palkkikuvio, jossa vertaillaan sitä, kuinka samaa tai eri mieltä 15–25-vuotiaat olivat ennen korona-aikaa ja korona-aikana siitä, että luottavat saavansa eri palveluita.

Kuvio 5. Luottamus palveluiden saamiseen ennen koronaa ja korona-aikana. Kuvio suurenee klikkaamalla.

Selvästi heikommalla tolalla sen sijaan on luottamus mielenterveysongelmiin saatavaan hoitoon. Terveyskriisin aikana mielenterveysongelmista kärsivät nuoret ovatkin erityisen haavoittuva ryhmä (Holmes ym. 2020). Tuhat suomalaista -tutkimuksessa useampi kuin joka viides nuori koki puutteita mielenterveyteen liittyvän avun saatavuudessa (Mieli ry 2021a). Mielenterveyden ongelmien hoitoon kapea-alainen yksittäisen toimijan tulos¬vastuun näkökulma sopii huonosti estäessään tiedon saumattoman kulun viranomaisten välillä sektori- ja kuntarajojen yli ja tehdessään tukisuhteiden jatkumisesta epävarmaa. Korona-aikana palvelut ovat ruuhkautuneet entisestään ja monelta nuorelta ovat loppuneet kokonaan palveluissa rakentuneet vertaisryhmäsuhteet, ja tärkeät terapiakäynnitkin ovat saattaneet katketa. (Kallio & Honkatukia 2021.) Mieli ry:n nuorille suunnattuun Sekasin -chattiin ja kriisipuhelimeen on tullut yhteydenottoja selvästi enemmän kuin ennen korona-aikaa. Yleisin yhteydenottoaihe on yleinen ahdistuneisuus ja huolestuttavaa on ollut myös itsetuhoisten yhteydenottojen lisääntyminen. (Mieli ry 2021b.) Nuoria on psykiatrisessa hoidossa enemmän kuin koskaan, mutta vaikka koronapandemia onkin lisännyt nuorten masennus- ja ahdistuneisuusoireilua, on korona vain yksi syy, mistä kertoo saman trendin havaitseminen jo vuosia aiemmin (Koivuranta 2021).Visuaalinen nosto tekstistä: Suurin osa luottaa saavansa kiireellistä hoitoa äkilliseen vakavaan sairauteen, mutta luottamus pitkäaikaissairauden ja mielenterveyden hoidon saatavuuteen on heikompaa.

Osa haastatelluista on vastannut omista kokemuksistaan käsin, mutta varmasti suurempi joukko on puntaroinut asiaa toisen käden lähteiden tai vaikutelmien perusteella. Julkinen keskustelu sosiaali- ja terveyspalveluiden tilasta on ollut kriittistä ja ongelmakeskeistä. Mediassa hankkeiden ja projektien määräaikaisuudet ja hoidon jatkuvuuden puuteet ovat olleet kyllä esillä, mutta korona ei liene tuonut tähän suurta muutosta. Keväällä 2020, eli pandemian jo iskettyä, mutta ennen haastatteluja, hoitotakuun normaaleista määräajoista luovuttiin valmiuslain nojalla 2,5 kuukaudeksi, mistä syntynyttä hoitovelkaa purettiin vielä vuosi tämän jälkeen. Julkisen keskustelun huolestunut yleissävy nuorille suunnattujen palvelujen pirstaleisuutta ja varsinkin mielenterveyspalveluiden riittävyyttä kohtaan voivat kuitenkin heijastua kuvion 5 tuloksissa, vaikka kokonaiskuva nuorten luottamuksesta palveluiden saatavuuteen kokonaisuutena on tulkittava suhteellisen myönteiseksi.

Luottamus terveyspalveluiden saamiseen ei 15–25-vuotiaiden nuorten parissa laskenut ensimmäisten kuuden koronakuukauden aikana. Sen sijaan luottamuksen tasossa työnhaun palveluihin tapahtui merkitsevää heikkenemistä. Nuorten työttömyys ja työvoimapalveluiden käyttö ovat lisääntyneet korona-aikana (Lahtinen & Haikkola 2021), mikä aiheuttaa todennäköisesti huolta toimeentulosta ja näkyy myös haastattelutuloksissa.

Kuviossa 6 verrataan palveluiden saamiseen luottamisen muutoksia tytöillä ja pojilla. Kuvion perusteella tyttöjen luottamus terveyspalveluiden saamiseen on heikompaa kuin poikien, mutta erot ovat merkitseviä vain mielenterveyspalveluiden tapauksessa. Luottamuksen lievä lasku näyttää sekä tytöillä että pojilla samansuuntaiselta, mutta erot koronaa edeltävään aikaan eivät ole merkitseviä muiden kuin työnhaun palveluiden tapauksessa.

Viivakaavio, jossa vertaillaan keskiarvoin 15–25-vuotiaiden tyttöjen ja poikien luottamusta eri palveluiden saamiseen ennen korona-aikaa ja korona-aikana.

Kuvio 6. Luottamus palveluiden saamiseen ennen koronaa ja korona-aikana sukupuolittain 15–25-vuotiaiden nuorten keskuudessa. Kuvio suurenee klikkaamalla.

 

Viivakaavio, jossa esitellään keskiarvoin 15–25-vuotiaiden luottamusta eri palveluiden saamiseen ennen korona-aikaa ja korona-aikana vertaillen koetun toimeentulon luokkia.

Kuvio 7. Luottamus palveluiden saamiseen ennen koronaa ja korona-aikana koetun taloudellisen toimeentulon luokissa 15–25-vuotiaiden nuorten keskuudessa.

Asuinalueiden vertailussa luottamus nimenomaan mielenterveyspalveluiden saamiseen on heikointa suurten kaupunkien keskustoissa. Edellä kuviossa 5 havaittu muita terveyspalveluita heikompi luottamus mielenterveyspalveluihin paikantuu siis varsinkin tyttöihin ja suurten kaupunkien keskustoihin. Muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvat luottavat muita vähemmän kaikkien selvitettyjen terveyspalveluiden saamiseen. Sen sijaan eroja ei havaita iän, asumismuodon eikä pääasiallisen toiminnan luokissa.

Luottamus palveluiden saamiseen on tilastollisesti merkitsevästi matalampaa heikon kuin hyvän koetun toimeentulon luokassa. Kuvion 7 mukaan luottamus mielenterveyden ongelmiin on korona-aikana laskenut vain heikosti toimeentulevien ryhmässä, joskaan pudotus ei ole aivan merkitsevä. Ei-merkitsevyys ei tarkoita sitä, ettei ilmiö voisi olla todellinen, ja olla osaltaan ruokkimassa hyvinvoinnin polarisaatiota. Haastatteluissa havaittu huonoksi koetun toimeentulon yhteys matalaan luottamukseen mielenterveyspalveluiden saamiseen viittaa joka tapauksessa hyvinvointivajeiden kasaantumiseen eikä ole omiaan edesauttamaan sosioekonomisten terveyserojen kaventamispyrkimyksiä.

Havainnot herättävät jatkokysymyksen korona-ajan palvelukokemusten yhteydestä terveyspalveluihin luottamiseen. Tätä voidaan tarkastella vertaamalla luottamusta kuviossa 3 esitellyissä palveluiden tarpeen, käytön ja riittävyyden luokissa. Terveyspalveluita tarvitsemattomien luottamus on samalla tasolla kuin niillä palveluita käyttäneillä, jotka pitävät saamiansa palveluita riittävinä. Sen sijaan luottamus on keskimääräistä selvästi heikompaa niillä, jotka eivät mielestään ole saaneet terveyspalveluita riittävästi, erityisesti jos he eivät ole palveluita lainkaan käyttäneet. Kuten edellä havaittiin, palveluita pitävät riittämättöminä varsinkin muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvat, mikä todennäköisesti myös osin selittää heidän luottamuksen puutettaan.

Palveluiden riittävyyden kokemuksen lisäksi merkityksellinen taustatekijä on kokemus palveluiden toimivuudesta (kuvio 4). Avun saaminen ja nopea pääsy terveyspalveluihin on yhteydessä vahvempaan palveluihin luottamukseen, mikä vaikuttaa luonnolliselta, kenties jopa tautologiselta. Mutta näiden varsin itsestään selvien yhteyksien lisäksi myös palveluissa saadun kohtelun laadulla on merkitystä. Kokemus henkilökunnan kunnioittavasta kohtelusta on yhteydessä vahvempaan luottamukseen kaikkien kysyttyjen terveyspalveluiden saamiseen. Vastaavasti syrjintäkokemukset terveyspalveluissa ovat yhteydessä heikompaan luottamukseen.

Syrjintää terveyspalveluissa kokeneet lapset ja nuoret myös pitävät saamaansa palvelua muita selvästi useammin riittämättömänä. Palveluiden riittämättömyyden kokemus selittää valtaosan syrjintää kohdanneiden keskimääräistä heikommasta luottamuksesta terveyspalveluihin. Syrjintäkokemuksia ei ymmärrettävästi kysytty muilta kuin palveluita käyttäneiltä, joten palvelun saamista estävät vakavat suoran syrjinnän tapaukset eivät haastatteluaineistosta tule esiin. Mutta ennakkoluuloja tai syrjintää terveyspalveluissa kohdanneiden lasten ja nuorten palveluiden riittämättömyyden kokemus voi epäsuorasti viitata palveluiden saamisen vaikeuksiin. Muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvat lapset ja nuoret ovat yliedustettuna niin syrjintää terveyspalveluissa kokeneissa, palveluita riittämättöminä pitävissä kuin palveluihin heikosti luottavissakin. Valtaosa heistä on ulkomaalaistaustaisia (Kartovaara 2007; Pietiläinen ym. 2011, 10). Tulos on sukua kouluterveyskyselyissä havaitulle maahanmuuttajataustaisten nuorten muita yleisemmälle kokemukselle oppilashuollon palveluihin pääsemisen vaikeudesta (Matikka ym. 2014), ja asettaa selkeän haasteen palvelujärjestelmän yhdenvertaisuudelle.

Pohdinta

Terveyspalveluiden käyttö ei vaikuta suuresti vähentyneen tai kasvaneen korona-ajan ensimmäisen puolen vuoden aikana. Korona-ajassa on havaittavissa molempiin suuntiin vaikuttavia tekijöitä. Vaikka suhteellisen harvalla nuorella on hoitoa vaativa koronavirustartunta, on kriisi lisännyt erityisesti mielenterveyspalveluiden tarvetta. Toisaalta joidenkin muiden sairauksien hoidon ja ennaltaehkäisyn on arveltu jääneen tekemättä, koska osa kansalaisista on viranomaisten ohjeiden mukaisesti vältellyt sosiaalisia kontakteja, jotka eivät ole välttämättömiä ja mahdollisesti pyrkinyt olemaan kuormittamatta terveydenhoitohenkilökuntaa.

Nuorten luottamus niin kiireellisen kuin pitkäaikaisen hoidon saamiseen säilyi kaikesta huolimatta vahvana korona-ajan ensimmäisen kuuden kuukauden aikana. Terveyspalveluiden kuormittuminen ja hoitojonojen syntyminen pandemiaoloissa ei siis ainakaan korona-ajan alussa näyttänyt vahvasti rapauttaneen nuorison luottamusta terveydenhuoltojärjestelmään. Tulokset ovat linjassa sen Latkinin (2021) tulkinnan kanssa siitä, että yhteiskunnassa vallitsevan luottamuksen taso on luotu jo ennen kriisiä. Yksi korkealla tasolla pysyvän luottamuksen todennäköisistä seurauksista kriisin yhä jatkuessa on sen myönteinen merkitys asenteelle koronarokotteen ottamiseksi ja sitä kautta niin yksilöiden kuin yhteiskunnan pandemiasta selviytymisen nopeuttamiseksi.

Mielenterveysongelmien hoitoon luotetaan muita terveysongelmia vähemmän. Tämä itsessään on huolestuttavaa nuorten hyvinvoinnin näkökulmasta, mutta lisäksi luottamus vaikuttaa laskeneen varsinkin niiden parissa, jotka kokevat itsensä heikosti toimeentuleviksi. Aiemmassa tutkimuksessa koronapandemian vaikutuksista mielenterveyteen havaittiin perusterveillä nuorilla merkittävästi vähemmän vaikutuksia itsearvioituun mielenterveyteen kuin terveysongelmista kärsivillä vastaajilla (Hawke ym. 2020). Tässä tutkimuksessa tehdyt havainnot tukevat tulkintoja pahoinvoinnin kasautumisesta ja korona-aikaan liittyvistä polarisaatioriskeistä, jotka kohdentuvat erityisesti mielenterveyden ongelmista kärsiviin.

Kirjoittaja

Sami Myllyniemi.

Tilastotutkija Sami Myllyniemi
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
puh. 040 7151 721

Lähteet

Haikkola, Lotta & Kauppinen, Eila (2020) Nuorten korona-ajan yksinäisyys ja näkemykset koronan vaikutuksista tulevaisuuteen. Poikkeusolot – nuorten arki koronan keskellä -kirjoitussarja. Nuorisotutkimusseura/Nuorisotutkimusverkosto. https://www.nuorisotutkimusseura.fi/nakokulma66 (Viitattu 30.4.2021.)

Hawke, Lisa D. & Monga, Suneeta & Korczak, Daphne & Hayes, Em & Relihan, Jacqueline & Darnay, Karleigh & Cleverley, Kristin & Lunsky, Yona & Szatmari, Peter & Henderson, Joanna (2020) Impacts of the COVID‐19 pandemic on youth mental health among youth with physical health challenges. Early Intervention in Psychiatry. 2020; 1– 8. https://doi.org/10.1111/eip.13052 (Viitattu 27.4.2021.)

Holmes, Emily A. & O'Connor, Rory C . & Perry Hugh V. & Tracey, Irene & Wessely, Simon & Arseneault, Ballard, Louise Clive & Christensen, Helen & Cohen, Silver Roxane & Everall, Ian & Ford, Tamsin & John, Ann & Kabir, Thomas & King, Kate & Madan, Ira & Michie, Susan & Przybylski, Andrew K. & Shafran, Roz & Sweeney, Angela & Worthman, Carol M. & Yardley, Lucy & Cowan, Katherine & Cope, Claire & Hotopf, Matthew & Bullmore, Ed (2020) Multidisciplinary research priorities for the COVID‐19 pandemic: A call for action for mental health science. LancetPsychiatry, 7(6), 547–560.

Häkkinen, Antti, & Salasuo, Mikko (2016). Sukupolvet ja hyvä elämä. Teoksessa Sami Myllyniemi (toim.) Arjen jäljillä. Nuorisobarometri 2015 (183–192). Helsinki: Nuorisoasiain neuvottelukunta & Nuorisotutkimusseura/Nuorisotutkimusverkosto.

Kallio, Jenni & Honkatukia, Päivi (2021) Palvelujen alasajo on lisännyt nuorten pahoinvointia. Helsingin Sanomat 24.2.2021.

Kallunki, Valdemar & Lehtonen, Olli (2012) Nuorten aikuisten elämäntyytyväisyyden osatekijät hyvinvoinnin eri tasoilla. Yhteiskuntapolitiikka 77 (4), 359–374.

Kartovaara, Leena (2007) Kerro, kerro tilasto, ken on maahanmuuttajalapsi! Hyvinvointikatsaus 1/2007. Helsinki: Tilastokeskus.

Koivuranta, Esa (2021) Nuoria on psykiatrisessa hoidossa enemmän kuin koskaan, ja korona on vain yksi syy. Yle Uutiset 28.4.2021. https://yle.fi/uutiset/3-11899434 (Viitattu 28.4.2021.)

Latkin, C.A. (2021) Trust in a COVID-19 vaccine in the U.S.: A social-ecological perspective. Social Science & Medicine (February 2021, published online January 8, 2021). https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7834519/

Kortteinen, Matti & Elovainio, Marko (2006) Miten auttaa huono-osaisia? Teoksessa Mikko Kautto (toim.) Suomalaisten hyvinvointi 2006. Helsinki: Stakes.

Kortteinen, Matti & Elovainio, Marko (2012) Millä tavoin huono-osaisuus periytyy? Teoksessa Sami Myllyniemi (toim.) Monipolvinen hyvinvointi. Nuorisobarometri 2012. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö & Nuorisotutkimusverkosto & Valtion nuorisoasiain neuvottelukunta.

Kortteinen, Matti & Tuomikoski, Hannu (1998) Työtön. Tutkimus pitkäaikaistyöttömien selviytymisestä. Helsinki: Tammi.

Matikka, Anni & Luopa, Pauliina & Kivimäki, Hanne & Jokela, Jukka & Paananen, Reija (2014) Maahanmuuttajataustaisten 8.- ja 9.-luokkalaisten hyvinvointi. Kouluterveyskysely 2013. Raportti 26/2014. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

MIELI Suomen Mielenterveys ry (2021a) Tuhat suomalaista -tutkimus. https://mieli.fi/sites/default/files/inline/Ajankohtaista/mieli-ry_tuhat_suomalaista_kuormittavuuskysely_2021_0.pdf (Viitattu 27.5.2021.)

MIELI Suomen Mielenterveys ry (2021b) Vuosiraportti 2020. https://mieli.fi/sites/default/files/inline/sekasin-vuosiraportti-_2020.pdf

Myllyniemi, Sami (2015) (toim.) Arjen jäljillä. Nuorisobarometri 2015. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö & Nuorisotutkimusverkosto & Nuorisoasiain neuvottelukunta.

Myllyniemi, Sami (2017) Nuorisobarometri 2016. Tilasto-osio. Teoksessa Sami Myllyniemi (toim.) Katse tulevaisuudessa. Nuorisobarometri 2016. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö & Nuorisotutkimusverkosto & Nuorisoasiain neuvottelukunta.

Myllyniemi, Sami & Kiilakoski, Tomi (2019) Tilasto-osio. Teoksessa Elina Pekkarinen & Sami Myllyniemi (toim.) Vaikutusvaltaa Euroopan laidalla. Nuorisobarometri 2018. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö & Nuorisotutkimusverkosto & Valtion Nuorisoneuvosto.

Pietiläinen, Marjut & Helminen, Marja-Liisa & Lappalainen, Eevi (2011) Nuoret väestössä ja nuorten perheet. Teoksessa Marjut Pietiläinen (toim.) Nuori tasa-arvo. Sukupuolten tasa-arvo 2011. Helsinki: Tilastokeskus.

Repo, Juuso, Poskiparta, Elisa, Herkama, Sanna & Salmivalli Christina (2020) Koululaisten koronakevät -tutkimuksen tulokset. Turun yliopisto 2020. https://app.powerbi.com/view?r=eyJrIjoiNmM0MmNhODMtZjM4OS00OGY4LTg2YzUtYTRiY2VhNTc3ZjdmIiwidCI6ImY1OTJjYjVmLWI4YmMtNDFiOS05MDFmLTlhOTlhYjg0YWZhNiIsImMiOjh9

Yhdenvertaisuuslaki 1325/2014. Finlex. https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2014/20141325 (Viitattu 7.3.2021.)