Hip hop -perinteen pedagogisia sovelluksia nuorten taidetyöpajoissa kouluilla ja nuorisotiloilla

Susanna Jurvanen


Miten hip hopin piirissä perinne välittyy ja muuttuu kun se tuodaan kaduilta kouluun ja nuorisotaloille? Entä millä tavoin hip hop -perinteen hyvin tuntevat työpajojen taiteilijaohjaajat ovat muokanneet hip hop -perinteestä pedagogisia työkaluja nuorten osallisuuden vahvistamiseen? Tässä Näkökulma-tekstissä tarkastelen hip hop -perinteen käyttöä, ja taiteilijaohjaajien tulkintoja siitä, nuorten osallisuutta vahvistavissa taidetyöpajoissa kouluilla ja nuorisotaloilla.

(…) toki se on kulttuuria, toki se on taidetta, mutta mikä on kulttuuri ja mikä on taide ja missä se menee mihinkään. Mutta sen mitä voi sanoo varmasti, on että se on perinne, ja et sen perinteen, tai sen näkemyksen kannalta, jos käsittelee sitä perinteenä, it makes a lot more sense. Ja siks kans se historia on tärkee ehkä opetella. (ote taitelijaohjaajan haastattelusta)

Nykyään perinteentutkijat katsovat perinnettä dynaamisena välittymisprosessina. Antropologi Francisco Vaz da Silvan mukaan tämä näkemys edellyttää, että perinteet keksitään aina uudelleen tavalla, joka nousee aina kulloisenkin hetken tarpeista. Perinne onkin hänen mukaansa jatkuva prosessi, jossa yksittäinen variaatio ja yhteisön valintamekanismit käyvät vuoropuhelua. (Vaz da Silva 2012: 40–41.) Se mikä lasketaan perinteeksi, on folkloristi Pertti Anttosen sanoin historiallistavan, kollektivisoivan ja argumentoivan puhetavan kautta tuotettua kulttuurisen toiston nimeämistä, merkityksenantoa ja arvon määritystä, sen sijaan että se olisi tuon ilmiön synnynnäinen ominaisuus (Anttonen 2009: 2). Kuten alun haastattelulainauksesta käy ilmi, suhtaudutaan hip hop -kulttuurissa suurella arvostuksella sen juuriin eli perinteeseen.

Hip hop -kulttuuri

Hip hop -kulttuuri juontaa juurensa 1970-luvulla New Yorkin lähiöistä, afrikkalais- ja latinalaisamerikkalaisten nuorten yhteisöistä, jotka ottivat performatiivisesti julkista tilaa haltuun omaehtoiseen toimintaan. Sille tyypillisiä piirteitä ovat performatiivisuus ja vuorovaikutuksellisuus yhteisössä. Hip hopiin lasketaan kuuluvaksi yleensä neljä elementtiä, eli lajia: DJ, rap, breaking ja graffiti. Toisinaan mukaan lasketaan myös beatboxaus. Hip hopin viidenneksi elementiksi on nimetty knowledge eli tietoisuus sen juurista ja välittäminen eteenpäin. Hip hop on levinnyt sittemmin maailmanlaajuisesti ja tullut myös Suomeen 1980-luvulta lähtien. (Sykäri, Rantakallio, Westinen & Cvetanovic 2019: 7-15)

Tässä Näkökulma-tekstissä tarkastelen sitä, millä tavalla nuorille suunnatussa taidetyöpajatoiminnassa hyödynnetään hip hop -perinnettä nuorten osallisuutta lisäävänä pedagogisena työkalupakkina. Nämä Break the Fight! -työpajat (tästä eteenpäin BTF) on suunnattu 5.-9.-luokkalaisille nuorille. Tekstin aineistona on haastattelu-, havainnointi- ja kehittämispäiväkirja-aineisto, joka on tuotettu BTF-toiminnasta kahdessa Nuorisotutkimusverkoston arviointitutkimushankkeessa (kts. tarkemmin toinen tietolaatikko aineistosta). Työpajojen tarkastelu hip hop -perinteen kautta voi auttaa ymmärtämään niitä pedagogisia valintoja, joita taiteilijaohjaajat ovat tehneet työpajatoimintaa kehittäessään.

Esittelen aluksi taiteilijaohjaajien näkemyksiä hip hop -kulttuurista ja pohdin, muuttuuko perinteen välittyminen, kun se tuodaan kaduilta kouluun ja nuorisotaloille. Hahmottelen myös sitä, millaisista konkreettisia asioita työpajojen taiteilijaohjaajat ovat poimineet hip hop -perinteestä, ja millaisia pedagogisia työkaluja he ovat muokanneet niistä työpajoihin osallistuvien nuorten osallisuuden vahvistamiseen. Lähtökohtana tekstissäni ovat taiteilijaohjaajien omat tulkinnat toiminnasta. Kutsun heitä tässä tekstissäni termillä taiteilijaohjaaja. Korostan tällä valinnalla, sitä, että taiteilijaohjaajien työskentely nuorten kanssa pohjautuu heidän omaan luovaan ja taiteelliseen toimintaansa hiphop -kulttuurin piirissä.

Mitä hip hop merkitsee nuorten taidetyöpajojen taiteilijaohjaajille?

Haastatteluissa taitelijaohjaajat kuvailivat hip hopia alustaksi, jonka kautta voi kehittyä ihmisenä ja taiteilijana, tuottaa jotakin hienoa ja parantaa maailmaa. Hip hop näyttäytyi vahvasti myös perinteenä tai kulttuuriperintönä, jonka eteenpäin siirtämisestä he kokivat ottavansa vastuuta. Useimmat haastateltavat kuvailivat hip hopia kokonaisena kulttuurina, jolla on omat yhteisössä jaetut käytäntönsä ja elämäntapansa. Kulttuurin kokonaisuus näyttäytyi esimerkiksi siinä, että suurin osa taitelijaohjaajista harjoitti henkilökohtaisessa elämässään useampia hip hopin elementtejä eli lajista (kts. tietolaatikko hip hopista). Mahdollisuuden kehittää itseään eri elementeissä koettiin myös pitävän yllä motivaatiota hip hop -kulttuuriin kokonaisuutena. Toisaalta taiteilijaohjaajat muistuttivat siitä, että vaikka hip hopin elementit ovat kehittyneet vuorovaikutuksessa keskenään, ne on laskettu yhtenäiseksi kulttuuriksi vasta myöhemmin. Työpajoissa taiteilijaohjaajat ovatkin keskittyneet opettamaan kukin vain yhtä hip hopin neljästä elementistä.

Nykyään hip hop -yhteisöä määrittää myös glokaalius, lokaalin ja globaalin moniulotteinen suhde. Kulttuuri ja perinne on maailmanlaajuista ja sen tietyt arvot näkyvät ympäri maailman, mutta toisaalta sille on muodostunut paikallisesti omanlaisiaan piirteitä. Vaikka piirit ovat Suomessa pienet, taitelijaohjaajat toivat esiin sen, että kulttuurin sisällä on silti useampia erilaisia yhteisöjä. Osallisuus ja toimintatavat ovat eri yhteisöissä myös toisistaan poikkeavia ja omanlaisiaan. Eri lajien yhteisöjä määriteltiin tiukan yhteisöllisistä hyvin hajanaisiin. Taiteilijaohjaajien mukaan oma crew, pienryhmä, voi olla tiivis kuin laajennettu perhe. Samoin osallisuus globaalissa hip hop -kulttuurissa mahdollistaa yhteisöjen löytämisen ympäri maailmaa.

Graffititeos

Graffitityöpajassa yhteisöllisen teoksen maalausprosessia Stoan aukiolla Break the Fight! -tapahtumassa Nomads Festivalilla 2019. Kuva: Susanna Jurvanen.

Kulttuurisen kompetenssin merkitys ja suhde osallisuuteen

Hip hopin yksi keskeisistä arvoista on autenttisuus, jolla viitataan uskottavuuteen ja aitouteen. Autenttisuuden ja siihen liittyvän kulttuurisen kompetenssin kautta hip hop -kulttuurissa rakentuu yhteisön hierarkia ja se, keiden katsotaan olevan osallisia kulttuurissa ja kuinka uskottavasti. Jeffrey O. G. Ogbar yhdistää autenttisuuden amerikkalaisessa kontekstissa voimakkaasti paikallisuuteen, luokkaan, rotuun, sukupuoleen ja sukupolveen. (Ogbar 2007: 6-8.) Elina Westisen mukaan autenttisuus ei ole kuitenkaan yksilön sisäsyntyinen ominaisuus, vaan se on diskursiivinen saavutus, joka tuotetaan vuorovaikutuksessa muiden yhteisön jäsenten kanssa. Autenttisuuden kysymyksiä onkin tarkasteltava aina suhteessa paikalliseen yhteisöön ja sen käsityksiin kulttuurisesta kompetenssista. (Westinen 2014: 70-71.)

Suomalaisessa kontekstissa taiteilijaohjaajat katsoivat tärkeäksi riittävän kulttuurisen kompetenssin saavuttamiselle hip hopin perinteen osaamisen ja arvostamisen. Eräs heistä kuvailikin tätä piirrettä ”aitopäisyytenä”, voimakkaana tradition kunnioituksena. Juurien tuntemisen lisäksi kulttuuriseen kompetenssiin vaaditaan kuitenkin muutakin. Taiteilijaohjaajien mukaan kulttuurin jäseneksi pääsy edellyttää sitoutumista. Keskeisiä kulttuurin kuulumisen ehtoja ovat oma tekeminen ja oman tyylin kehittäminen, sekä harjoittelemalla kehitetty riittävä taitotaso. Taitojen, skillsien, korostaminen liittyy kahteen asiaan. Ensinnäkin oman tyylin kehittäminen katsotaan mahdolliseksi vasta, kun taitotaso on tarpeeksi korkea. Sen lisäksi kysymys on myös vastuusta välittää perinnettä ”oikealla” tavalla.

Hip hop -kulttuurissa käytetään paljon ilmaisua “each one teach one, eli jokainen on omalta osaltaan opettamassa asioita eteenpäin. (…) tässä kulttuurin sisällä halutaan, että ne, jotka asioita kertoo eteenpäin, koska ne voi olla tavallaan ketä vaan, missä tilanteessa vaan, niin arvostetaan sitä tietotaitoa, että ne asiat tulee opetetuksi oikein aina seuraavalle sukupolvelle. Et säilyy se kulttuuri tietynlaisena, joskin sillä on totta kai oikeus kehittyä. Mutta minkä tahansa tiedon eteenpäin viemisessä on aina ne vaarat, et häviää se kulttuuriperintö. Sen takia on myöskin tärkeetä olla skillsejä, että asia kulkeutuu sukupolvelta toiselle mahdollisimman hyvin. (Ote taiteilijaohjaajan haastattelusta)

Lainauksessa näkyy hyvin kulttuurisen kompetenssin määrittyminen yhteisössä vuorovaikutuksellisesti. Koska hip hop -kulttuuri ei ole institutionalisoitunut eikä sillä ole virallista opetusjärjestelmää, jokaisen kulttuurin jäsenen kompetenssi ja perinteen hallitseminen nousee sen välittymisessä vahvemmin esiin. Yhteisön jäsenillä on täten valtaa ja samalla vastuuta kulttuurin siirtymisestä ”oikeanlaisena”, sellaisena kuin yhteisö sen tunnistaa. Samalla lainauksessa hahmottuu perinteen välittymisen perusdynamiikka, jossa tietynlainen konservatiivisuus, toisto riittävän kiteytyneessä muodossa mahdollistaa sen säilymisen. Toisaalta perinne tarvitsee myös joustavuutta ja variaatiota tämä kehyksen sisällä, sekä vähittäistä muutosta, pysyäkseen elävänä. Koko kulttuurin mittakaavassa yhteisön tunnistaminen ja tunnustaminen lopulta määrittää sen, kuinka paljon ja millaiseksi perinne voi muuttua.

Haastatteluissa taitelijaohjaajat toivat esiin myös perinteen varioivaa puolta. Hip hop nähtiin kulttuurina riittävän joustavana mahdollistaman heille luovan taiteellisen ilmaisun ja oman tyylin etsimisen perinteen raamien sisällä. Hip hopissa, kuten sanottu, riittävän kulttuurisen kompetenssin saavuttaminen vaatii taitoa varioida perinnettä. Lisäksi hip hopin erilaiset alagenret mahdollistavat luovemman kurottamisen kauemmas hip hopin kiteytyneistä muodoista. Monilla taiteilijaohjaajilla oli erilaisia projekteja ja yhteisöjä erilaisten taiteellisten ambitioidensa toteuttamiseksi.
Hip hop -kulttuuri pitääkin sisällään erilaisia areenoita, joista osassa luovuuden lopputulokset voidaan laskea ammattimaisen taiteentekemisen, toisissa enemmänkin folkloren piiriin kuuluviksi. Folkloren ymmärrän tässä Dan Ben-Amosin kuuluisan määritelmän mukaan taiteellisena viestintänä pienryhmissä (Ben-Amos 1975/1972: 13). Usein nämä puolet kuitenkin kietoutuvat toisiinsa, sillä hip hop -kulttuurissa yhteisön merkitys taiteenlajin kehittämisessä eteenpäin on vahva (kts. esim. Sykäri 2019).

Spray-maalipurkkeja pahvilaatikoissa valkoisella kankaalla

Nuorten osallisuuden tunne voi vahvistua, kun he pääsevät vaikuttamaan julkiseen tilaan omassa lähiympäristössään. Kuva: Susanna Jurvanen.

Kulttuurisen kompetenssin ja sen myötä osallisuuden saavuttaminen ei kuitenkaan ole kaikille yhtä helppoa. Haastatteluissa nousi esiin hip hop -kulttuurissa yleisen maskuliinisuuden, sekä suomalaisessa kontekstissa myös valkoisuuden ja keskiluokkaisuuden, normi (Westinen 2019: 130). Normiin helposti solahtavat ihmiset eivät joudu kamppailemaan näihin asioihin liittyvän ulossulkemisen vuoksi, joten heidän on helpompi keskittyä kehittämään omaa kompetenssiaan. Toisaalta haastatteluissa tuli ilmi se, että ei-valkoisille globaali hip hop -yhteisö voi mahdollistaa myös osallisuuden kokemuksen ja positiiviset representaatiot, joita suomalainen kulttuuri muuten ei edelleenkään kovin paljon tarjoa. Nämä huomiot erilaisista osallisuuden mahdollisuuksista ovat erittäin tärkeitä pohdittavaksi hankkeessa, jonka tavoitteena on kaikkien työpajoissa mukana olevien nuorten osallisuuden lisääminen.

Millaiseksi hip hop varioituu matkalla kouluihin ja nuorisotaloille?

Eräs taiteilijaohjaajista kuvaa haastattelussa hip hopin syntyneen pienten marginalisoitujen yhteisöjen törmäyksessä suuriin hallinnollisiin rakenteisiin. Mitä siis tapahtuu hip hopille, kun sitä aletaan välittää nuorille sen perinteisten välittymistapojen sijaan sellaisten instituutioiden kautta kuin koulu tai nuorisotalo? Muuttuuko ”each one, teach one” -perinne klassiseen opettaja - oppilas roolijakoon? Häviääkö se anarkistisuus, ala- ja vastakulttuurisuus, jonka taiteilijaohjaajat näkevät yhdeksi hip hopin keskeisistä piirteistä?

Konteksti, jossa hip hop esimerkiksi koulujen taidetyöpajoissa näyttäytyy osana virallista koulua, on toki huomattavan erilainen kuin se, jossa hip hop alun perin on syntynyt. Ehkä erovaisuudet näiden erilaisten perinteiden välillä eivät kuitenkaan ole nykyään aivan niin radikaaleja kuin pinnalta voisi näyttää. Onhan viime vuosikymmeninä pedagogiikan kehittyminen tuonut myös koulumaailmaan samansuuntaisen ajattelun omaehtoisesta oppimisesta, jossa opettajan tehtävä on ensi sijassa tukea oppilasta oppimisessa. Samoin nuorisotyön eetos on painottanut jo pitkään nimenomaan lapsi- ja nuorilähtöisyyttä. Hip hopin piirissä on myös noussut sen omaan perinteeseen pohjautuvaa pedagogista ajattelua, jonka avulla voi käsitellä esimerkiksi rasismin ja sosiaalisen epäoikeudenmukaisuuden kysymyksiä (Akom 2009).

Visuaalinen nosto tekstistä. Tekstisisältö löytyy leipätekstistä

Lisäksi on todettu, ettei vernakulaareissa – eli omaehtoisissa, pääosin suulliseen ja kasvokkaiseen kommunikaatioon perustavissa – kulttuureissa, ole lainkaan harvinaista niiden välittyminen myös hybridisesti instituutionaalisiin ja kirjallisiin kulttuureihin sekoittuneena (Noyes 2012: 18-19). Ylipäätään hip hopin globaalissa leviämisessä monenlainen medioitunut välittyminen, esimerkiksi erilaisten hip hopin näkökulmasta ”epäautenttisten” populaarikulttuurin muotojen kautta on ollut tavallista. (Chang 2005: 194) Tähän viittasivat myös taiteilijaohjaajat haastatteluissaan. Eräs taiteilijaohjaajista onkin todennut, että kulttuuri voi hänen nähdäkseen käyttää kaikkia sellaisia tapoja kehittymiseen, jotka ovat sille kullakin hetkellä parhaita tai mahdollisia. Toinen taitelijaohjaaja puhui puolestaan haastattelussa hip hopin -kulttuurin laajuudesta, josta erilaiset ihmiset voivat poimia hyvin erilaisia asioita. Hip hopin joustavuuden voi siis nähdä mahdollistavan siis myös sen hyödyntämisen taidetyöpajakäyttöön ja erilaisiin sosiaalisiin kysymyksiin tarttumiseen. Nuorten kanssa työskennellessä pitääkin taitelijaohjaajien mukaan poimia hip hop -kulttuurista ikätasoisesti sellaiset puolet, jotka mahdollistavat pedagogisen työskentelyn nuorten kanssa.

No mä ainakin näkisin, että ois järkevää toimia lapsiystävällisenä versiona, ei sillee et pitää puhdistaa kokonaan, mutta hiphopissa on tietynlaisia tosi ongelmallisia piirteitä kans (…) näkisin että sillon ku hiphop oli vielä tosi alussa, ja ohjautu bileisiin ja sen kautta yhteisöllisyyden luomiseen (…) nii ehkä se on se versio niinku (rytmikkäästi ja sormiaan napsuttaen) ”clap your hands everybody if you got what it takes”, sen tyyppinen hiphoppi on ehkä se mitä mä ite kokisin et on lapsiystävällinen. (Ote taitelijaohjaajan haastattelusta)

Hip hop -kulttuuria tuntemattomille sen monipuolisuus ja kasvatukselliset mahdollisuudet jäävät helposti näkymättömiin. Tällöin hip hop voi ensisijaisesti näyttäytyä sen ongelmallisten piirteiden, esimerkiksi laittomuuden ihailun, kautta. Eräs taiteilijaohjaajista arveleekin, että joillakin kouluilla yhteistyöhön lähtökohtaisesti nuivasti suhtautuneiden opettajien asenne saattaakin johtua tietämättömyydestä hip hop -kulttuurista. Taiteilijaohjaajien mukaan hip hopin ongelmallisia piirteitä ei voi kuitenkaan täysin pestä pois, sillä ne kiinnostavat nuoria ja saattavat motivoida toimintaan myös vaikeammin tavoitettavia nuoria. Siksi taiteilijaohjaajien mukaan on keskeistä, että itse hankkeen toimijat ymmärtävät hip hop -kulttuuria syvällisesti voidakseen toimia rakentavasti näiden piirteiden kanssa. Taiteilijaohjaajat käyttävät nuorten kiinnostusta rajoja rikkoviin aiheisiin johdattamalla ikätasoisesti keskustelua lasten- ja nuorten kanssa kohti toiminnan pedagogisia tavoitteita.

Tietolaatikko: Kirjoituksen aineisto. Näkökulma-tekstin aineisto on kerätty kahdessa Nuorisotutkimusverkon tutkimushankkeessa Break the Fight! -toiminnasta. Ainestoa ovat keränneet tutkimushankkeen puolelta tutkija Susanna Jurvasen lisäksi korkeakouluharjoittelija Riikka Hynninen. Lisäksi tutkimushankkeissa on järjestetty yhteistyössä Helsingin yliopiston folkloristiikan ja kansatieteen oppiaineiden kanssa kenttätyökursseja, joiden oppilaat ovat osallistuneet myös aineiston keruuseen. Tämän Näkökulma-tekstin pohjana on kahdeksan (5 miestä ja 3 naista) työpajojen taiteilijaohjaajan ja hankkeen näyttämöteoksissa työskennelleen taiteilijan haastattelut. Tämän lisäksi aineistoon kuuluu myös havaintoraportteja- ja päiväkirjoja työpajoissa ja muussa BTF-toiminnassa toteutetusta etnografisesta havainnoinnista, sekä taiteilijaohjaajien omaa toimintaansa reflektoivia kehittämispäiväkirjoja ja -raportteja.

Hip hop -perinteen käyttö osallisuutta vahvistavana pedagogisena työkalupakkina

Millaisia työkaluja osallisuuden vahvistamiseksi (ks. edellinen Näkökulma-teksti) hip hopista voi sitten löytää? Hip hopin suhde sekä yhteisöllisyyteen että yksilöllisyyteen tarjoaa mielestäni kiinnostavia mahdollisuuksia osallisuuden ja sosiaalisen osallisuuden kysymyksiin. Hip hop -kulttuuri järjestyy monen tasoisiin yhteisöihin, lokaaleista globaaleihin, mutta samaan aikaan yksilön omaa tyylin ja ääntä osana yhteisöä arvostetaan. Työpajojen pyrkimys vahvistaa nuorten sosiaalista osallisuutta ryhmässä voikin tapahtua useassa yhteisöllisyyden tasossa. Koulujen työpajaprosessissa luokan oppilaat jaetaan, heidän omiin toiveisiinsa perustuen, neljän hip hop -elementin eli taidelajin pienryhmiin, jossa he toimivat 12-viikon prosessin ajan ja tuottavat yhdessä jonkin lopputuloksen: esityksen tai esimerkiksi graffitin. Pienryhmän lisäksi sosiaalisen osallisuuden tasoja ovat myös koko luokka- ja kouluyhteisö. Nuoren kiinnostuessa hip hopista ajatus on luoda jatkumo kohti harrasteryhmää, omaa lähiympäristöä, paikallista tai laajimmillaan jopa globaalia hip hop -yhteisöä. Osallisuus laajenee täten lähiyhteisöstä kohti laajempaa yhteiskuntaa.

Graffititeos

Työpajat tapahtumissa mahdollistavat nuorille tutustumisen hip hop -kulttuuriin matalalla kynnyksellä. Kuva: Susanna Jurvanen.

BTF:ssa on rakennettu mallia, jossa nuoret pääsevät kouluprosessin myötä tutustumaan hip hop -kulttuuriin ja voivat siirtyä nuorisotalojen harrastetyöpajoihin. Taiteilijaohjaajat kantavat kuitenkin huolta siitä, miten innostuneet nuoret saadaan jatkamaan toimintaa ja osallisiksi hip hop -yhteisöstä, kun nuorisotalojen työpajat eivät vielä täysin mahdollista jatkuvaa harrastamista. Osallisuus hip hop -kulttuurista myös vaatii ohjaajien mukaan harrasteryhmää laajempaa osallistumista yhteisön kohtaamispaikkoihin ja tapahtumiin. Taitelijaohjaajat esittävätkin ajatuksia kiinnostuneiden ja motivoituneiden nuorten tukemisesta kohti osallisuutta paikallisessa hip hop -yhteisössä, joilla on tietyt omat kohtaamispaikkansa. Nuorten ei kuitenkaan ole helppo aina kulkea toiselle puolelle kaupunkia. Vanhemmat saattavat rajoittaa kulkemista, se maksaa usein liikaa tai nuoret voivat pelätä esimerkiksi väkivaltaa. Tästä syystä lähiympäristössä, kouluilla ja nuorisotaloilla, tapahtuva toiminta onkin nuorille helpoimmin saavutettavaa. BTF:ssa onkin puhuttu myös eräänlaisen mestari-kisälli -mallin mahdollisuudesta, jossa tällaista osallisuuden polkua voitaisiin rakentaa motivoituneille nuorille myös BTF-toiminnan sisään.

Niin jos toiminta ois jatkuvampaa, niin mitä paremmin porukka oppii tuntemaan toisensa ja oppii tuntemaan sen asian mitä tekee, ni sitte pystyy kans jeesaamaan sitä eteenpäin ja se alkaa rullaamaan sitte jossain vaiheessa vähän enemmän itekseen (…) et joku joka on vaikka pari vuotta sitten käyny jossain Break the Fightin tunneilla, sitte voi jossain tapahtumassa vaik ollaki jeesaamassa ja olla sillei et ”okei, no mä voin näyttää tälle tyypille tän jutun”. (…) et tulee semmonen olo, että pääsee ite kans tekemään enemmän jos pääsee sisään enemmän, siis jollekin oppilaalle tai nuorelle. (Ote taitelijaohjaajan haastattelusta)

Miten sitten työpajoissa konkreettisesti käytetään hip hop -perinnettä? Jo edellisessä tutkimushankkeessa kiinnitin huomiota siihen, millä tavoin taitelijaohjaajat käyttivät työpajoissa kannustavassa hengessä rinkiä (cypher), jonka keskellä tanssijat improvisoivat vuorotellen, sekä battlea, ritualisoitunutta taistelua, jossa tarkoituksena on peitota vastapuoli tanssitaidoilla. Tuolloin näiden avulla pyrittiin - taiteilijaohjaajasta riippuen - monenlaisiin pedagogisiin tavoitteisiin, kuten ryhmäyttämiseen, jännityksen voittamiseen, improvisaatioon, esiintymiseen, leikkiin ja oman tyylin luomiseen (Jurvanen 2018). Uuden hankkeen aikana pidemmät työpajaprosessit ovat mahdollistaneet hip hop -perinteen merkityksen kasvattamisen. Voisikin sanoa, että taiteilijaohjaajat ovat tuoneet työpajoihin myös hip hopin viidettä elementtiä, eli tietoisuutta perinteestä ja historiasta, sekä tämän tiedon välittämistä eteenpäin.

Kokonaisuudessaan toiminta järjestyy nyt vahvemmin hip hopin perinteisille muodoille, josta esimerkkeinä toimivat tässä crew, jamit ja vertaisoppijuuteen kannustava hip hop -sananlasku ”each one teach one”. Crew’llä tarkoitetaan yhteistyötä tekevää ryhmää, jotka harjoittelevat ja kehittävät taitojaan yhdessä. Crew on otettu työpajoihin mukaan, koska sitä voi käyttää työkaluna ryhmäyttämiseen, sosiaalisen osallisuuden kasvattamiseen sekä nuorten omaehtoisen harrastamisen tukemiseen. Afrikkalais-amerikkalainen sananlasku ”each one teach one” on yksi hip hopin keskeisistä sloganeista. Sillä pyritään vahvistamaan vertaisoppimisen kautta nuorten osallisuuden ja toimijuuden vahvistamista, sekä omaehtoista harrastamista ja oman tyylin luomista. Jamit ovat puolestaan tapahtuma, bileet, johon yhteisö kokoontuu muun muassa tanssimaan ja soittamaan yhdessä. Työpajoissa jameilla pyritään vahvistamaan koko luokan yhteisöllisyyttä, mahdollistamaan oppilaille tutustuminen kaikkiin hip hopin elementteihin ja samalla esittelemään kulttuuria kokonaisuudessaan.

Kaikkien näiden toimintojen ajatuksena on tutustuttaa nuoret hip hopin perinteisiin ja samalla kasvattaa heidän kulttuurista kompetenssiaan hip hopin suhteen. Tällainen tutustuminen voi hyvinkin madaltaa nuorten kynnystä tulla jatkossa BTF-työpajoihin nuorisotaloille jatkamaan harrastuksen parissa. Tällä tavalla työpajat voivat tukea sosiaalista osallisuutta paitsi kouluyhteisössä myös laajemmin asuinympäristössään ja vapaa-ajalla, kiinnostuneimmilla nuorilla jopa globaalissa hip hop -yhteisössä.

Lopuksi

Visuaalinen nosto tekstistä. Tekstisisältö löytyy leipätekstistä

Tietyt hip hop -kulttuurin perinteiset sosiaaliset toimintamuodot, joita tässä tekstissä on esitelty, voivat tukea nuorten osallisuutta, toimijuutta ja kuulumisen tunnetta peruskoulujen ja nuorisotalojen kontekstissa. Hip hop -perinteen käyttö osana BTF-toiminnan opetussuunnitelmaa on ollut asia, joka hankkeessa on kehittynyt voimakkaasti näiden kahden hankkeen ajan. On ollutkin kiinnostavaa seurata tätä hanketta suhteessa edelliseen. Taiteilijaohjaajat on otettu nyt syvällisemmin mukaan hankkeen suunnitteluun ja kehittämiseen. Tästä on seurannut hip hop -perinteen käytön vahvistuminen, ei vain teemoina, vaan myös tekemisen tapoina. Hanke onkin kehittynyt mielestäni positiiviseen suuntaan, nostaessaan hip hop -kulttuurista ja perinteestä esiin sellaisia piirteitä, jotka lisäävät nuorten sosiaalista osallisuutta. Lisäksi BTF-toiminnassa on alkanut kehittyä yhtenäisempää, kokonaisvaltaisempaa pedagogiikkaa nuorten parissa tehtävien taidetyöpajaprosessien toteuttamisessa.

Kuvakaappaus Instagramista: Kesätyöpajojen mainosjuliste

Vielä ehtii kyytiin! BTF-hankkeen ilmaiset harrastustyöpajat nuorille Stoan aukiolla myös juhannusviikolla. Lisätietoja BTF-hankkeen Instagramissa.

Kirjoittaja

Susanna Jurvanen

HuK Susanna Jurvanen

Kirjoittaja on valmistumassa (FM) Helsingin yliopiston Helsingin yliopiston kulttuurin tutkimuksen tieteenalasta. Hän työskentelee tällä hetkellä tutkijana Nuorisotutkimusverkoston toteuttamassa Kohti nuorten kestävää hyvinvointia Itä-Helsingissä – Break the Fight! Mahdollisuus kuulua #BTFItaHelsinki -hankkeen seuranta- ja arviointitutkimus (2018–2021), ja oli mukana tutkimusavustajana edellisessä Break the Fight! -valtakunnallinen kiertuetuki- ja mallinnushankkeessa.

Lähteet

Akom, A. A. (2009) Critical Hip Hop Pedagogy as a Form of Liberatory Praxis. Equity & Excellence in Education 42:1. 52-66.

Anttonen, Pertti (2009) Kulttuurin, perinteen ja perinnön kysymyksiä. Elore 16(2009):1. https://doi.org/10.30666/elore.78777 (viitattu 27.03.2020)

Ben-Amos, Dan (1975/1972) Towards a Definition of Folklore in Context. Teoksessa Paredes, Américo & Richard Bauman (eds.): Towards New Perspectives in Folklore. Austin & London: American Folklore Society. 3-15.

Chang, Jeff (2005) Can't Stop Won't Stop: A History of the Hip-Hop Generation. New York: St. Martin's Press.

Jurvanen, Susanna 2018: Piirtäminen havainnointimenetelmänä breikkityöpajoissa. Teoksessa Sofia Laine (toim.) Väkivallattomuuden sanomaa yläkouluihin hiphop-kulttuurin keinoin: Break the Fight! –hankkeen seuranta- ja arviointitutkimus. Nuorisotutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura. Julkaisuja 209. 68-85.

Noyes, Dorothy (2012) The Social Base of Folklore. Teoksessa Galit Hasan-Rokem, Regina F. Bendix (toim.) A Companion to Folklore. Malden: Wiley-Blackwell. 13-39.

Ogbar, Jeffrey O.G. (2007) Hip-Hop Revolution: The Culture and Politics of Rap. University Press of Kansas.

Sykäri Venla: (2019) Freestyle osana suomalaista hiphop-kenttää: improvisoinnin taito, vaikutteet ja kehitys. Teoksessa Sykäri, Rantakallio, Westinen, Cvetanovic (toim.) Hip hop Suomessa: Puheenvuoroja tutkijoilta ja tekijöiltä. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura. Julkaisuja 219. 50-85.

Sykäri, Venla & Rantakallio, Inka & Westinen Elina & Cvetanovic, Dragana (2019): Johdanto, Hip hop Suomessa 35 vuotta. Teoksessa Sykäri, Rantakallio, Westinen, Cvetanovic (toim.) Hip hop Suomessa: Puheenvuoroja tutkijoilta ja tekijöiltä. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura. Julkaisuja 219. 7-32.

Westinen, Elina (2014) The Discursive Construction of Authenticity: Resources, Scales and Polycentricity in Finnish Hip Hop Culture. University of Jyväskylä. Jyväskylä Studies in Humanities 227.

Westinen, Elina & Rantakallio, Inka (2019) “Keep it real” – Rap-artistien näkemyksiä autenttisuudesta. Teoksessa Sykäri, Rantakallio, Westinen, Cvetanovic (toim.) Hip hop Suomessa: Puheenvuoroja tutkijoilta ja tekijöiltä. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura. Julkaisuja 219. 124-149.

Vaz da Silva, Francisco (2012) Tradition without End. Teoksessa Galit Hasan-Rokem, Regina F. Bendix (toim.) A Companion to Folklore. Malden: Wiley-Blackwell. 40-54.