Koulukiusaaminen on ilmiönä monitasoinen ja monimutkainen vaikuttaen koko yhteisöön ja sen ilmapiiriin. Peruskouluissa on puututtava kaikkeen kiusaamiseen yhteistyössä erilaisten tahojen kanssa. On tärkeää ymmärtää kiusaaminen laajana ryhmäilmiönä, joka pakenee määrittely-yrityksiä, ja pyrkiä löytämään uusia keinoja siihen puuttumiseen ja sen vähentämiseen. Viime aikoina onkin todettu, ettei ole riittävää etsiä toimivia menetelmiä kiusaamisen ehkäisemiseksi tai siihen puuttumiseksi vaan on myös keskityttävä parantamaan oppilaiden osallisuutta ja toimintakulttuuria kouluissa. Tässä Näkökulma-tekstissä tarkastelemme peruskouluissa toteutettavia nuorten yhteisöllisyyden ja sosiaalisen osallisuuden vahvistamishankkeita, joiden tarkoituksena on lisätä sekä nuorten kouluviihtyvyyttä, kaverisuhteita, että heidän itsetuntoaan taidekasvatuksellisen ryhmätyöskentelyn avulla.
Koulukiusaaminen on ilmiönä tärkeä ratkaista, mutta samalla haastava. Tutkimusten mukaan tehokas keino ehkäistä koulukiusaamista on puuttua sen ulottuvuuksiin yhtäaikaisesti yksilö-, ryhmä- ja yhteisötasoilla (MLL 2017, 5). Nuoret itse tietävät parhaiten millainen tilanne kiusaamisen suhteen koulussa vallitsee, mutta he eivät mielellään keskustele asiasta aikuisten kanssa, toisaalta kuitenkin odottavat aikuisten puuttuvan tilanteeseen. Kouluterveyskyselyssä (2017) ilmeni, että lähes joka kolmas 8.- ja 9. -luokkalaisista koki, että kiusaaminen jatkui tai jopa pahentui, vaikka aikuiselle oli tapahtuneesta kerrottu (THL 2018, 18). Tomi Kiilakosken (2012, 46) mukaan tätä voidaan kutsua ’hiljaiseksi koodiksi’: Nuoret eivät luota siihen, että aikuiset pystyisivät hoitamaan tilanteen sopivalla tavalla. Nuorten ja aikuisten käsitykset luokan koulukiusaamisen yleisyydestä saattavatkin poiketa paljon toisistaan. Onkin tärkeää etsiä vaihtoehtoisia keinoja kuulla nuorten hyvinvoinnista heiltä itseltään. Taidekasvatukselliset menetelmät ja yhdessä tekeminen voivat tarjota tähän parhaimmillaan toimivia ratkaisuja. Kouluissa toteuttavat taidetyöpajat voivat mahdollistaa nuorten itsetunnon vahvistumista ja voimaantumista. Tässä tarkastelemme hanketta, jossa pyritään tukemaan samalla myös nuorten sosiaalista osallisuutta.
Sosiaalinen osallisuus
Osallisuus käsitteenä on laaja ja moniulotteinen sateenvarjokäsite, jonka alle mahtuu hyvinkin erilaisia näkökulmia ja lähestymistapoja. Käsitteestä voi analyyttisesti hahmottaa kaksi eri ulottuvuutta: poliittisen ulottuvuuden ja sosiaalisen ulottuvuuden. Poliittinen osallisuus viittaa toimijan mahdollisuuksiin vaikuttaa ja tehdä päätöksiä itseään koskevissa asioissa, kun taas sosiaalinen osallisuus viittaa toimijan voimaantumiseen tai toimijan jäsenyytenä ja kuuluvuutena yhteisöön (ks. mm. Thomas 2007, 206-207; Adler & Goggin 2005; Kiilakoski ym. 2012, 250-251). Käytännössä nämä kaksi lähestymistapaa voivat kietoutua yhteen. Vaikuttamisen mahdollisuus riippuu osaltaan myös siitä, minkälainen yhteisö on kyseessä ja millä tavoin yksilö tähän yhteisöön asettuu ja miten häneen yhteisössä suhtaudutaan (Kiilakoski 2015, 44). Osallisuuden käsitteen yleistyminen on myös johtunut sosiologisen uuden lapsinäkemyksen vahvistumisesta. Sen mukaan lapset nähdään yhteiskuntaan kuuluvina aktiivisina toimijoina, joilla on oikeus vaikuttaa heitä itseään koskeviin asioihin (Alanen 2009; Tammi & Hohti 2017; ref. Kiilakoski 2017, 260). Osallisuus- ja osallistumis- ja osallistamispuhe onkin levinneet viime vuosina eri puolille yhteiskuntaa, myös julkishallintoon ja kulttuurilaitoksiin (Meriluoto & Litmanen 2019, 11; Lindholm 2015, 15).
Tarkastelemme sosiaalista osallisuutta koulukontekstissa, koulun ulkopuolisen toimijan tarjoaman taidetyöpajatoiminnan yhteydessä. Tarkastelumme keskiössä on nuoren ja ryhmän välinen suhde. Tätä näkökulmaa on myös kutsuttu nuorisotutkimukselliseksi osallisuusmääritelmäksi (Kiilakoski & Tervahartiala 2015, 42). Lähtökohtana on, että nuorten sosiaalista osallisuutta on mahdollista lähestyä nuorten kokemusten kautta. Sosiaalisen osallisuuden ymmärretään rakentuvan nuorten arjessa, vuorovaikutuksellisena prosessina, johon vaikuttavat esimerkiksi sosiaaliset suhteet, vertaisryhmät ja nuorten asema ryhmässä.
yksin ei voi olla osallinen vaan osallisuus syntyy yksilön kokemuksesta siitä, että hänen kuulumisensa ryhmään tai yhteisöön on merkityksellistä.
Pirjo Hanhivaaran (2006) mukaan on olennaista tarkastella oppilaiden osallisuutta nimenomaan yhteisyyden kautta. Hanhivaara toteaa, että yksin ei voi olla osallinen vaan osallisuus syntyy yksilön kokemuksesta siitä, että hänen kuulumisensa ryhmään tai yhteisöön on merkityksellistä. (Hanhivaara 2006, 3; Nivala 2010, 20.) Osallisuus ei kuitenkaan ole ainoastaan tunne, vaan siihen liittyy usein myös toimintaa. Osallisuus näin ymmärrettynä edellyttää myös sen, että nuorilla on oikeus toimia ja, että toiminta tuntuu merkitykselliseltä (ks. myös Kiilakoski & Tervahartiala 2015, 42). Tällöin on tärkeää kiinnittää huomiota myös ryhmän laatuun eli minkälainen ryhmän tai yhteisön pitää olla, jotta sosiaalinen osallisuus on mahdollinen. Osallisuuteen kiinnittyy näin ollen henkilökohtaisen kokemuksen tärkeys. Siten osallisuus on ennen kaikkea sitä, että tulee hyväksytyksi omana itsenään ja, että voi toimia kuultuna, nähtynä ja arvostettuna omassa ryhmässään tai yhteisössään. (Hanhivaara 2006, 3.)
Nyt voimassa olevassa opetussuunnitelmassa koulun tehtäväksi on määritelty vahvistaa jokaisen oppilaan osallisuutta. Keinot tämän toteuttamiseksi on jätetty koulujen itsensä päätettäviksi. Harmillisen usein lasten ja nuorten omia toiveita osallistumisesta tai osallisuudesta ei oteta tarpeeksi huomioon.
Osallisuustyö on ollut perinteisesti Suomessa luonteeltaan hallintolähtöistä, ylhäältä alaspäin ohjautuvaa. Peruskoulu on usein ollut merkittävässä asemassa, kun nuorten osallisuutta on pyritty edistämään eri hankkein ja kokeiluin. Osallisuuden historia on Suomessa verrattain lyhyt: ensimmäiset osallisuushankkeet tulivat kouluihin vasta 2000-luvun alussa (Kiilakoski 2017, 256). Viime vuosien aikana osallisuuden käsite on vakiintunut koulutuspolitiikassa. Vuonna 2013 oppilaskuntien asemaa turvattiin perusopetuslaissa, ja sen myötä koulujen osallisuustyö onkin usein kanavoitunut oppilaskuntien kehittämiseen (ks. Kiilakoski 2017, 77). Nyt voimassa olevassa opetussuunnitelmassa koulun tehtäväksi on määritelty vahvistaa jokaisen oppilaan osallisuutta. Keinot tämän toteuttamiseksi on jätetty koulujen itsensä päätettäviksi. Harmillisen usein lasten ja nuorten omia toiveita osallistumisesta tai osallisuudesta ei oteta tarpeeksi huomioon. Kiilakosken (2017, 253) mukaan on iso ongelma, ettei kouluissa anneta tarpeeksi mahdollisuuksia osallisuuden kokemiseen, sillä koulu on yksi lasten ja nuorten tärkeimmistä kasvuyhteisöistä.
Yhteisöllisyyden ja kannustamisen uudenlaista kulttuuria taidetyöpajaprosesseilla peruskouluihin
Olemme seuranneet arvioiden ja kehittäen nuorisotutkimuksellisella eetoksella Break the Fight! -hankkeen työpajatyöskentelyä peruskouluissa kahden erilaisen hankkeen aikana. Ensimmäisessä hankkeessa työpajat olivat osa toimintojen kokonaisuutta, johon kuului lisäksi nuorille räätälöityjä osallisuustyöpajoja, ammattitanssitanssiteoksen esityksiä sekä päättäjäkeskustelutilaisuuksia. Tässä lukuvuoden 2017-2018 kestäneen kiertueen aikana breikki oli taidetyöpajojen ainoana lajina, ja sitä tarjottiin neljässä kunnassa kaikille hankkeeseen osallistuneiden yläkoulujen oppilaille. Veronica Hellströmin pro gradu -tutkielma pureutuu näiden kertaluonteisten taidetyöpajojen sosiaalisen osallisuuden teemoihin (Hellström 2020). Hankkeesta valmistuneen julkaisun yksi tärkeä tehtävä oli mallintaa tulevaisuuden toiminnalle vielä toimivampaa rakennetta. Syntyi ajatus siitä, kuinka BTF-toiminta voisi tulevaisuudessa luoda uusia käytäntöjä koulujen sisällä (myös koulujen ja kunnan välillä) ja mahdollistaa uudenlaista toimintaa koulujen, katutaiteilijoiden ja nuorisotyöntekijöiden kanssa. Katutaiteen avulla nuoret voisivat parhaimmillaan kokea uudenlaista osallisuutta, rohkaistua yksilöllisyyteen, sekä mahdollisesti ”löytää oman juttunsa” (Laine 2018, 145).
Break the Fight! -toiminnan (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) ja sen taustaorganisaation Intomieliset ry:n / Arja Tiili Dance Companyn (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)toiminnan tärkeimpinä tavoitteina on tanssi- ja teatteritaiteen uudistaminen, monikulttuurisuuden tukeminen ja rasismin vastainen työ. Rasismin ja syrjinnän vastaisuus tärkeimpänä arvona kytkeytyy yhteisöllisyyden arvoon sekä yhteenkuuluvuuden tunteen tukemiseen. Kannustamisen kulttuuri on kolmas toiminnan perusarvo niin toimintojen kuin toimijoiden välillä. Hyvin tärkeässä roolissa BTF-toiminnoissa ovat taidetyöpajaprosesseja vetävät taiteilijaohjaajat, hip hop -kulttuurin eri taidemuotojen ammattilaiset, jotka parhaimmillaan muodostuvat uusiksi turvallisiksi aikuisiksi kouluissa, poiketen nuorisokulttuurisella eetoksellaan opettajista ja ollen tavoitettavissa myös Itä-Helsingin nuorisotaloilla saman taidelajin ilmaisissa harrasteryhmissä hankkeen kolmen vuoden ajan. Kuten seuraavasta lainauksesta käy ilmi, taiteilijaohjaajat ovat nuorille rentoja, mutta vastuullisia aikuisia, jotka tukevat monipuolisesti nuorten kasvua ja kehitystä – seuraavassa havainto-otteessa lähestyen personal trainerin tai hyvinvointisparrarin roolia:
Oppilas: Voinks mä kirjottaa et [ohjaajan nimi] on paras?
Ohjaaja: Miks sä haluut kirjottaa, et “[ohjaajan nimi] on paras”?
Oppilas: Kun sä oot hyvä opettaja, sä oot sosiaalinen, et opemainen.
Ohjaaja: Jos te käyttäydytte hyvin, mun ei tarvi olla opemainen.
Oppilas: Käytäks sä nuuskaa?
Ohjaaja: En.
Oppilas: Juoksä energiajuomia paljon?
Ohjaaja: En. Kun juo vettä, syö terveellisesti ja liikkuu, niin huomaa, ettei tarviikaan energiajuomia.
(Havaintoraportti, kevät 2019, Susanna Jurvanen)
Kun nuorilta itseltään on selvitetty, mistä ulkopuolelle jääminen koulussa johtuu, niin he mainitsevat usein yksinäisyyden tunteet ja yhteenkuuluvuuden ongelmat suhteessa ryhmään. Yhteenkuuluvuuden ongelmat nousivat myös ensimmäisen hankkeen tutkimuksessa (Hellström 2020) keskiöön sosiaalista osallisuutta rajoittavina tekijöinä. Kun aktiivisesti vahvistetaan yhteenkuuluvuuden tunnetta nuorten kesken, niin edistetään samalla sosiaalista osallisuutta, joka puolestaan on edellytyksenä sille, että osallisuus myös laajempana toteutuu. Samalla ennaltaehkäistään koulukiusaamista ja luodaan nuorille harmonisempaa ja tasapainoisempaa arkea.
Kun aktiivisesti vahvistetaan yhteenkuuluvuuden tunnetta nuorten kesken, niin edistetään samalla sosiaalista osallisuutta. Samalla ennaltaehkäistään koulukiusaamista ja luodaan nuorille harmonisempaa ja tasapainoisempaa arkea.
Nuorten osallisuutta on uudessa hankkeessa vahvistettu ensimmäisestä muun muassa siten, että nuoret saavat itse valita mihin katutaidetyöpajaan osallistuvat (breikki, graffiti, rap tai DJ-toiminta), ja heidän ryhmäytymistään sekä itseilmaisua tuetaan 12-viikkoisella prosessilla. Nuorten itsetunnon vahvistaminen on tärkeässä osassa uuden hankkeen mallissa (ks. myös Laine 2018, 148-153). Kuten Susanna Jurvasen Näkökulma-tekstistä laajemmin käy ilmi, oman tyylin luominen ja sitä kautta oman äänen ja itsetunnon vahvistaminen ovat toimintojen keskiössä – ja tämä eetos nousee hip hop -kulttuurista:
Oppilas: Mä en oikeesti osaa piirtää.
Ohjaaja (sanoo väliin humoristisesti): Ei oo totta, mutta jatka vaan…
Oppilas: Kun mä yritän piirtää eläintarhan, niin tulee perunakirahvi.
Ohjaaja: Sit sun pitää ownaa se perunakirahvi. “Oikeestihan mun oli tarkoituskin tehä perunakirahvi.”
Oppilas jatkaa kokemansa osaamattomuuden puimista. Ohjaaja kertoo, että hänellä on sama tunne usein. Silloin saattaa auttaa, että tekee jotain muuta välissä. Tai sitten pitää vaan “reenata”, ohjaaja lisää.
Oppilas: Mun rotta näyttää kissalta.
Ohjaaja: Hyvä, että käydään tää juttu läpi graffitissa, kun siinä ei haittaa, vaikka kukaan ei saisi selvää. Sit kaikki arvailee, että mitä siinä lukee. Kymmenen arvausta, ja kaikki vääriä, mutta ei haittaa.
Ohjaaja puhuu vielä treenamisesta, siitä miten tärkeää se on, ja miten töitään pitää verrata omiin aiempiin töihinsä, eikä toisten. Tällöin näkee kehityksen.
(Havaintoraportti, kevät 2019, Susanna Jurvanen)
PISA-tutkimuksen (2018) tulokset osoittavat, että puolet suomalaisista oppilaista pelkäävät epäonnistumista muiden edessä, tytöt useammin kuin pojat (OKM 2019, 113). Rohkeuden puute liittyy Kiilakosken ja Marika Tervahartialan (2015, 61) mukaan sosiaalisen roolin murtamiseen. Se että nuoret kokeilisivat rajojaan ja tekisivät jotain, mitä aikaisemmin eivät ole tehneet muiden edessä, on oman toimijuuden muuttamista. Tätä kautta syntynyt toimijuus voidaan nähdä myös sosiaalisen osallisuuden ilmentymänä. Taidemenetelmien vahvuus, onnistuneimmillaan, onkin tutkimusten mukaan siinä, että niiden avulla nuori voi leikitellä uusilla rooleilla, laajentaa rajojaan ja murtaa jo totuttua asemaa. Tämä voi olla yksilölle erittäin merkittävää, vaikka se ei muiden silmissä isolta asialta näyttäisikään. (Kiilakoski & Tervahartiala 56-57.)
Uudessa hankkeessa nuorten osallisuustyöpajat on integroitu taidetoimintaan niin, että halutessaan nuoret pääsevät työpajojen lopputuotoksina esittelemään ehdotuksiaan ja ajatuksiaan yleisölle, joka voi koostua esimerkiksi koulun muista oppilaista ja henkilökunnasta, vanhemmista tai kuntapäättäjistä (ks. myös Laine 2018, 137). Kevään 2019 näytöksissä käsiteltiin globaaleja teemoja huumorin ja karnevalismin avulla:
Klo 9.55: Esitys alkaa. Rapin ohjaajalla on Trump-maski päässä. Nuoret räppäävät tosi hienosti. Hyvät riimit. Ovat kirjoittaneet ne itse. Lopuksi oppilaat ampuvat vesipyssyillä Trumpia. Yleisö taputtaa.
(Havaintoraportti, kevät 2019, Susanna Jurvanen.)
Ympäristön tila ja ilmastokysymykset globaaleina uhkina huolestuttavat nuoria, ja näitä teemoja oppilaat ovat käsitelleet sekä lyriikoissa että graffiteissa. Vuoden 2021 loppupuolelle käynnissä olevassa toimintamallissa nuorten osallisuus voidaankin nähdä jatkumona, jossa osallisuus lisääntyy askel askeleelta. Se alkaa taidetyöpajoissa ja jatkuu itse tekemiin esityksiin tai teoksiin. Käsiteltävät aiheet voivat olla hyvin henkilökohtaisia, arkisia, tai jopa globaaleja. Taiteen avulla aiheita voi käsitellä ja jopa löytää niihin ratkaisuja. On myös mahdollista, että nuorten tuottamat ratkaisut tai muut ideat otettaisiin huomioon myös koulun käytännössä tai asuinalueella, jolloin nuoret saisivat kokemuksia siitä, että he voivat vaikuttaa oman arkensa asioihin. Osallisuus näin ymmärrettynä muistuttaa myös Hanhivaaran (2006) osallisuusnäkemystä, jossa yksilön osallisuuden kasvu alkaa turvallisesta suhteesta ryhmään ja laajenee siitä yhteisöön ja yhteiskuntaan. Koulutyöpajoissa myönteiseksi koettu sosiaalinen osallisuus toivottavasti houkuttelee nuoria myös nuorisotalojen harrasteryhmiin saman taiteilijaohjaajan luotsaamille tunneille – tästä osallisuus hip hop -yhteisössä voi lähteä vahvistumaan, jopa Suomen rajojen ulkopuolelle, jos harrastus vie nuoren mukanaan.
Yhteenkuuluvuuden tunne ei synny nopeasti, varsinkaan ryhmässä, jossa nuoret eivät viihdy toistensa kanssa tai jossa on vahvoja ryhmittymiä nuorten välillä. PISA-tulokset (2018) osoittavat, että yhdessä tekeminen ja kannustaminen yhteistyöhön, voisi edistää yhteenkuuluvuuden kokemusta oppilaiden keskuudessa (OKM 2019, 126). Tämän takia, yksilöllisyyden rohkaisun ja oman jutun löytämisen lisäksi, olisi hyvä tiedostaa yhteenkuuluvuuden merkitys ja pohtia, millaisilla muilla toiminnoilla BTF-työpajoissa olisi mahdollista aktiivisesti tukea vertaisuuden kehittymistä, ryhmään kuulumista ja merkityksellistä roolia ryhmässä. On tärkeää nuorten oppimisen kannalta käsitellä toiminnasta saatuja kokemuksia.
Pilottikoulussa tehtiin työpajaprosessin päätteeksi kysely oppilaille siitä, kokivatko oppilaat olevansa työpajan jälkeen tärkeämpi osa omaa luokkayhteisöään. Noin puolet vastanneista oppilaista koki osallisuuden omaan luokkaansa kasvaneen. Lisäksi kolmasosa vastanneista koki olevansa nyt tärkeämpi osa kouluyhteisöään. Toisaalta kukaan ei vastannut saaneensa uusia ystäviä. Oppilaat kirjoittivat palautteissaan myös hyvästä ryhmähengestä, ja etteivät olleet nähneet kiusaamista työpajoissa. Säännöllinen 12-viikkoinen työpajaprosessi mahdollistaa taiteilijaohjaajan ja oppilaiden paremman tutustumisen pienryhmässä toisiinsa. Tämä puolestaan mahdollistaa ohjaajille työpajan pedagogisena kokonaisuutena. Tutuksi tulevat aikuiset näyttäytyvät nuorille turvallisempina aikuisina. Ohjaajilla on ollut hyvä energia ja välittäminen oppilaista nuorten kanssa toimiessaan. Nuorten oma toimijuus on korostunut, esimerkkeinä nuorten esiintymisen valmistelu ja toteuttaminen ryhmissä sekä nuorten omista taidoista lähtevän pedagogiikan nuorten vertaisohjaamisen tuominen pajoihin. Erityisen kiinnostavaa on ollut hip hop -tradition hyödyntäminen pedagogisesti (ks. Susanna Jurvasen Näkökulma-teksti), jolloin erillinen lajiopetus ja muut sisällölliset asiat (kiusaamisenvastaisuus, harrastaminen ja osallisuuden lisääminen) alkavat muodostaa yhtenäistä pedagogista kokonaisuutta.
Tietolaatikko: Itä-Helsingin taidetyöpajojen sisältö ja kulku
Kolmivuotisessa hankkeessa koulutyöpajaprosessit kestävät 11-12 viikkoa Itä-Helsingin peruskouluilla. Keväällä 2019 työpajaprosessi (11 vkoa) pilotoitiin yhden alakoulun viidensille luokille. Prosessissa luokka jaettiin oppilaiden lajitoiveita seuraillen neljään ryhmään: DJ-, rap- graffiti- ja breakdancepajaan. Oppilaat valmistelivat oman lajinsa työpajassa pienen demoesityksen kevätjuhlaan. Lisäksi tehtiin yhteistyötä pajojen välillä. Viimeisellä kerralla oppilaat pääsivät kokeilemaan vapaasti kaikkia lajeja. Työpajaprosessin tutkimusosuus koostui neljän työpajakerran havainnoinnista, joista kaksi oli työpajaprosessin alussa, ja joissa kerättiin tutkimukseen osallistuvilta vanhempien allekirjoittamat lupalaput sekä aloituslomakkeet. Kolmas havainnointikerta oli nuorten esityskerta koulun kevätjuhlassa. Neljäs havainnointikerta oli viimeisellä työpajakerralla, jolloin ohjelmassa oli oppilaiden omat jamit. Tällöin kerättiin myös lopetuslomake. Aineiston keräsi Susanna Jurvanen ja hyödynnämme tätä aineistoa tässä tekstissä pohtiessamme sosiaalista osallisuutta. Syksystä 2019 alkaen hanke on jalkautunut Itä-Helsingissä tarjoamaan myös harrastetunteja koulujen iltapäiviin.
Nuorilähtöisen ja oppilaan omista lähtökohdista nousevan pedagogiikan varmistamiseksi olisi oleellista pohtia, olisiko työpajaryhmissä syytä olla läsnä aina kaksi aikuista. Entä mitä hyötyä olisi siitä, jos toinen aikuinen olisi luokan opettaja. Taiteilijaohjaajilta saadun palautteen perusteella, osa opettajista onkin ottanut aktiivisen prosessin tukijan roolin, jossa yhteistyö on ollut toimivaa. Toisaalta joillekin oppilaille on selvästi ollut helpompaa toimia ryhmän mukana silloin kun heidän oma opettajansa ei siihen osallistu. Joka tapauksessa jatkossa olisi syytä miettiä, kuinka koulun ulkopuolinen taidetyöpajaprosessin toteuttajataho voisi paremmin huomioida opettajien oppilastuntemusta. Yhteistyön toimivuuden kannalta ei ole hyvä, jos opettajat kokevat heidän tietonsa sivuutetun. Kouluun voisi jäädä myös toisella tavalla elämään uusia toimintatapoja tai -eetosta taidetyöpajaprosessista jos opettajille annettaisiin siinä selkeä yhdessä dialogisesti sovittu rooli. Tutkimassamme hankkeessa ohjaajan apuna ja tukena ovat toimineet yhteisöpedagogian opiskelijat. Ohjaajat ovat kokeneet ammattikouluopiskelijat arvokkaana ”väliportaana” oppilaiden ja ohjaajan välillä. Tämä on ohjaajan mielestä laskenut oppilaiden kynnystä uusien asioiden kokeilemiseen. Nuoret ovat kiintyneet myös näihin apuopettajiin.
Lopuksi
Olemme tässä Näkökulma-tekstissä tarkastelleet peruskouluissa toteutettavia nuorten yhteisöllisyyden ja sosiaalisen osallisuuden vahvistamishankkeita, joiden tarkoituksena on lisätä sekä nuorten kouluviihtyvyyttä, kaverisuhteita, että heidän itsetuntoaan taidekasvatuksellisen ryhmätyöskentelyn avulla. Esimerkkihankkeen valossa näyttää siltä, että parhaimmillaan vastaavat hankkeet lisäävät nuorten kouluviihtyvyyttä ja sosiaalista osallisuutta varsinkin omassa luokassaan, mutta myös laajemmin koulussaan. Sosiaalisen osallisuuden myönteinen muutos ei tapahdu hetkessä vaan vaatii pitkäkestoista ja säännöllistä toimintaa – tätä on ollut mahdollista toteuttaa Helsingin kaupungin tuen avulla Itä-Helsingissä.
Sosiaalisen osallisuuden vahvistamiseen tarvitaan ammattitaitoisia ohjaajia, mutta koulukontekstissa on pohdittava, kuinka vahvistettu sosiaalinen osallisuus voisi parhaiten jäädä elämään kouluympäristöön uudenlaisina toimintoina tai eetoksena myös hanketyöskentelyn jälkeen. Kuinka hankkeen jalkautuminen siirtyisi toimintojen juurtumiseksi. Uudenlainen harrastetuntimalli ja iltapäiväkerhotoiminta voi olla yksi uusi väylä sosiaalisen osallisuuden vahvistamiseen. Kiinnostava avaus yläkouluikäisille on myös syksyllä 2020 Helsingissä käyttöön otettava harrastepassi-puhelinsovellus (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.), josta löytyvät jatkossa myös seuraamamme hankkeen ilmaiset harrastusryhmät. Sovelluksessa on kootusti tieto harrastuksien järjestäjien tarjonnasta. Kuten Ylen uutisesta 8.6.2020 selviää, Opetusministeriön rahoittamaa sovellusta käyttävät jo Sulkava, Pertunmaa ja Hartola. Taiteilijaohjaajien taidetyöpajoissa nuoret työskentelevät omien ajatustensa ja tunteidensa kanssa, joka parhaimmillaan kasvattaa nuorten itsetuntoa ja oman äänen artikuloitumista – mutta myös pienryhmän yhteisen jutun löytymistä ja yhteen hiileen puhaltamista. Kuten Kari Uusikylä kirjoittaa (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.), taidekasvatus ruokkii ihmisyyttä:
Parhaimmillaan taide ruokkii ihmisen sisäistä kauneutta ja moraalia, johon liittyy taju oikeasta ja väärästä sekä halu toimia inhimillisten arvojen puolustamiseksi. Taidekasvatusta tarvitaan, jotta lapsesta kasvaisi ajatteleva, tunteva, välittävä ja luova. […] Taiteella on myös moraalinen ulottuvuus: taide voi osoittaa yhteiskunnallisia epäkohtia, vallanhimon ja alistamisen tuottamaa kärsimystä.
Break the Fight! BTF- Mahdollisuus kuulua #BTFitahelsinki -hankkeen ytimessä on kuuluminen molemmissa merkityksissään: kuuluminen yhteisöön sekä oman äänen kuuluminen. Toisin sanoen kyse on osallisuuden ja toimijuuden vahvistamisesta. Useissa hyvinvointiteorioissa osallisuus –kiinnittyminen yhteiskuntaan ja mahdollisuus vaikuttaa siihen – nähdään tärkeäksi osaksi sosiaalisesti kestävää hyvinvointia (Hirvilammi 2015, 17; 39–40). Helka Raivio ja Jarno Karjalainen toteavat osallisuuden syrjäytymisen vastinpariksi (Raivio & Karjalainen 2013, 13–17). Me määrittelemme sen muodostuvan nuorille Raivion ja Karjalaisen määritelmän pohjalta, taloudellisesta, sosiaalisesta ja emotionaalisesta turvallisuudesta.
Arvioimamme taidetyöpajatoiminta Itä-Helsingin peruskouluissa on myös ollut pioneeritoimintaa niin sanotun “Suomen mallin” (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) rakennusvaiheessa tarjotessaan harrastetuntitoimintaa koulupäivän lopuksi alakoululaisille. Suomen mallin rakennustalkoot menivät jäihin kun koronavirusepidemia levisi myös Suomeen ja suurin osa peruskoulujen oppilaista siirtyi etäkouluun. Seuraamamme hankkeen taidetyöpajaprosessit siirrettiin pikavauhtia viikossa verkkoon ja toteutettiin kevään 2020 aikana digitaalisesti etäopetuksena. Pohdimmekin, mitä prosessille tapahtuu samalla sosiaalisen osallisuuden näkökulmasta. Voidaanko verkon yli vahvistaa osallisuutta luokkaan ja/tai omaan kouluun? Onko nuorten identiteettiä mahdollista vahvistaa ja omaa ääntä tukea digitaalisesti? Mitä käy vuoropuhelulle kun fyysinen konkreettinen läsnäolo ei olekaan enää mahdollista?
Julkisessa keskustelussa kannetaan huolta niistä lapsista ja nuorista, joiden ei ole helppo olla omassa kodissaan. Reetta Räty kysyy osuvasti Ylen kolumnissaan (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.): ”Onko koulun isoin arvo se, että siellä ollaan kaikki yhdessä?” Korona on näyttänyt kuinka tärkeä turvaverkko ja paikka koulu onkaan aterioineen, yhteen kokoontumisineen ja vastuullisine aikuisineen. Jäämme seuraamaan miten taidetyöpajaprosessien taiteilijaohjaajat voisivat olla helposti lähestyttäviä luotettavia aikuisia ja sosiaalisen osallisuuden rakentajia nyt myös verkon yli, pandemian aikakaudella.
Kuten Valtioneuvoston COVID19-tiedepaneelin 1.6.2020 julkaistussa raportissa (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) kirjoitetaan, ”osallisuus on myös kokemusta siitä, että omilla kokemuksilla on merkitystä” (s. 110). Poikkeustilan aikana ja sen jälkeen tuleekin arvioida poikkeusolojen vaikutukset eri väestöryhmiin ja sisällyttää niihin monipuolisesti eri kohderyhmien kuulemiset:
Kun luokat, ryhmät ja kouluyhteisöt tuodaan uudelleen yhteen niitä on vahvistettava siten, että turvallisuuden tunteen ja osallisuuden lisääminen on keskeistä – parhaimmillaan tämä voi edistää hyvinvointia ja myönteisiä sosiaalisia suhteita. (Mt. 114)
Kirjoittajat
VTM Veronica Hellström
Kirjoittaja on juuri valmistunut Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden tieteenalasta. Hän on niin opinnoissaan kuin työelämässä suuntautunut lasten ja nuorten hyvinvointiin ja nuorisotutkimukseen. Kirjoittaja oli mukana seuraamassa Nuorisotutkimusverkoston toteuttamaa tutkimushanketta edellisessä Break the Fight! -hankkeessa (ts. Break the Fight! -valtakunnallinen kiertuetuki- ja mallinnushanke) ja kirjoitti tästä pro gradu -tutkielmansa, tarkastellen breikkityöpajojen sosiaalista osallisuutta.
HuK, Susanna Jurvanen
Kirjoittaja on valmistumassa (FM) Helsingin yliopiston kulttuurin tutkimuksen tieteenalasta. Hän työskentelee tutkijana Nuorisotutkimusverkoston tutkimushankkeessa Kohti nuorten kestävää hyvinvointia Itä-Helsingissä – Break the Fight! BTF- Mahdollisuus kuulua #BTFitahelsinki -hankkeen seuranta- ja arviointitutkimus (2018–2021), ja oli mukana tutkimusavustajana edellisessä Break the Fight! -valtakunnallinen kiertuetuki- ja mallinnushankkeessa.
VTT, dos. Sofia Laine
Kirjoittaja on nuorisotutkimuksen dosentti ja tutkijatohtori Tampereen yliopistossa. Hän on tutkinut muun muassa nuorten osallisuuteen liittyviä kysymyksiä Suomessa, Euroopassa ja globaalisti. Laine johtaa tutkimushanketta Kohti nuorten kestävää hyvinvointia Itä-Helsingissä – Break the Fight! BTF- Mahdollisuus kuulua #BTFitahelsinki -hankkeen seuranta- ja arviointitutkimus (2018–2021).
Lähteet
Adler, P. Richard, & Goggin, Judy (2005) What do we mean by “civic engagement”? Journal of Transformative Education 3:(2005), 236-253.
Hanhivaara, Pirjo (2006) Maailmaa syleilevä osallisuus – osallisuuden suhde kouluun. Nuorisotutkimus 3/2006, 29-38.
Hellström, Veronica (2020) Breikataan yhdessä! Yläkoulun liikuntasali areenana nuorten sosiaaliselle osallisuudelle kertaluonteisessa taidetyöpajassa. Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitos. http://urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-202002111304 (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Hirvilammi, Tuuli (2015) Kestävän hyvinvoinnin jäljillä. Ekologisten kysymysten integroiminen hyvinvointitutkimukseen. Tampere: Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 136. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/154175/Tutkimuksia136.pdf (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Kiilakoski Tomi (2017) ”Niillähän se on se viimenen sana” – nuoret osallisuudestaan yläkoulussa. Teoksessa Auli Toom, Matti Rautiainen & Juhani Tähtinen (toim.) Toiveet ja todellisuus – Kasvatus osallisuutta ja oppimista rakentamassa. Kasvatusalan tutkimuksia 75. Jyväskylä: Suomen kasvatustieteellinen seura, 253-282.
Kiilakoski, Tomi (2015) Koulu on enemmän. Nuorisotyön ja koulun yhteistyön käytännöt, mahdollisuudet ja ongelmat. [1., painos 2014] Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 155.
Kiilakoski, Tomi (2012) Koulu nuorten näkemänä ja kokemana. Opetushallitus muistio 2012:6. Helsinki: Opetushallitus. https://nuorisotutkimus.fi/images/julkaisuja/144743_koulu_nuorten_nakemana_ja_kokemana_2.pdf
Kiilakoski, Tomi & Nivala, Elina & Ryynänen, Aimo & Gretschel, Anu & Matthies, Aila-Leena & Mäntylä, Niina & Gellin, Maija & Jokinen, Kimmo & Lundbom, Pia (2012) Demokratiaremontin työkaluja. Teoksessa Anu Gretschel & Tomi Kiilakoski (toim.) Demokratiaoppitunti. Lasten ja nuorten kunta 2010-luvun alussa. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 118, 249–272.
Kiilakoski, Tomi & Tervahartiala, Marika (2015) Taiteen osallisuus, osallisuuden taide – Tulkintoja taidelähtöisten menetelmien käytöstä koulussa. Sosiaalipedagoginen aikakausikirja, vuosikirja 2015, 31-67.
Laine, Sofia (2018) Teoksessa Sofia Laine (toim.) Väkivallattomuuden sanomaa yläkouluihin hiphop-kulttuurin keinoin. Break the fight! -hankkeen seuranta- ja arviointitutkimus. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 209.
Lindholm, Arto (2015) Johdanto. Teoksessa Arto Lindholm (toim.) Ei-kävijästä osalliseksi. Osallistuminen, osallistaminen ja osallisuus kulttuurialalla. Helsinki: Humanistinen ammattikorkeakoulu, 14–31
Meriluoto, Taina & Litmanen, Tapio (toim.) (2019) Osallistu! Pelastaako osallistaminen demokratian. Tampere: Vastapaino.
MLL (2017) Oppilaiden osallisuus ja kiusaamisen ehkäisy. Mannerheimin Lastensuojeluliitto. https://dzmdrerwnq2zx.cloudfront.net/prod/2017/08/07155906/MLL_Oppilaiden-osallisuus_www.pdf (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)(viitattu 30.3.2020).
Nivala, Elina (2010) Lapsen oikeudet osallisuuden perustana. Teoksessa Ilona, Tanskanen & Eeva, Timonen-Kallio (toim.) Lasten ja nuorten osallisuuden tukeminen lastensuojelutyössä. Turun ammattikorkeakoulun oppimateriaaleja 51. Turku: Turun ammattikorkeakoulu, 18-25.
OKM (2019) Leino, Kaisa & Ahonen, Arto K. & Heinonen, Ninja & Hiltunen, Jenna & Lintuvuori, Meri & Lähteinen, Suvi & Lämsä, Joni & Nissinen, Kari & Nissinen, Virva & Puhakka, Eija & Pulkkinen, Jonna & Rautopuro, Juhani & Sirén, Marjo & Vainikainen, Mari-Pauliina & Vettenranta, Jouni (2019) PISA 18 Ensituloksia. Suomi parhaiden joukossa. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2019:40.
Raivio, Helka & Karjalainen, Jouko (2013) Osallisuus ei ole keino tai väline, palvelut ovat! Teoksessa Taina Era (toim.) Osallisuus – oikeutta vai pakkoa? Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 156/2013. Jyväskylän ammattikorkeakoulu. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-830-280-6 (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)(viitattu 25.03.2020)
THL (2018) Halme, Nina & Hedman, Lilli & Ikonen, Riikka & Rajala, Rika (2018) Lasten ja nuorten hyvinvointi 2017 Kouluterveyskyselyn tuloksia. Työpaperi 15/2018. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinninlaitos.
Thomas, Nigel (2007) Towards a Theory of Children’s Participation. International Journal of Children’s Rights. 15:(2007), 199-218.
Uusikylä, Kari (2020) Taidekasvatus ruokkii ihmisyyttä. https://kariuusikyla.com/2020/01/18/taidekasvatus-ruokkii-ihmisyytta/ (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)(viitattu 27.3.2020)
Valtioneuvoston COVID19-tiedepaneelin raportti (2020) COVID-19-kriisin haitallisten vaikutusten ehkäiseminen kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Tiedepaneelin vastaukset valmisteluryhmän kysymyksiin, Valtioneuvoston tiedepaneeli 1.6.2020. https://valtioneuvosto.fi/documents/10616/21411573/VNK_Tiedepaneelin_raportti_200601.pdf/b3c837ba-02a1-693b-ccf5-fbdada481c01/VNK_Tiedepaneelin_raportti_200601.pdf (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Yle uutiset 8.6.2020, Ulla Malminen: ”Mobiilisovellus helpottaa harrastuksiin palaamista elokuussa – Helsingin yläkoululaiset saavat harrastuspassin omaan taskuun”. https://yle.fi/uutiset/3-11389918 (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
