Kohdennetun nuorisotyön vaikuttavuus

Teemu Vauhkonen & Tommi Hoikkala

Lue Näkökulma 55 pdf-tiedostona.

Opetus- ja kulttuuriministeriön Nuoriso- ja liikuntapolitiikan osaston (NUOLI) Nuorisotyön ja politiikan vastuualue (NV) käynnisti vuonna 2018 nuoriso­alan osaamiskeskukset. Yksi niistä oli nuorisotutkimuksen osaamiskeskus, joka toimi Nuorisotutkimusverkoston yhteydessä vuodet 2018–2019. Nuorisotutkimuksen osaamiskeskuksen tehtäväksi valikoitui ministeriön kanssa käytyjen neuvottelujen perusteella kolme aihealuetta: nuorten harrastustoiminta ja erityisesti harrastustakuun toteutuminen kunnissa, nuorisotyön koulutus Suomessa sekä NEET-nuorten palveluiden kustannusten ja niiden vaikuttavuuden arviointi. Tutkimushankkeemme on tuottanut tietoa kolmannelta aihealueelta, kohdennetun nuorisotyön vaikuttavuudesta.

Kustannusvaikuttavuuden näkökulma poikkeaa tavanomaisesta tavasta hahmottaa nuorisotyön arviointia nuorisotutkimuksessa (esim. Gretschel, Junttila-Vitikka & Puuronen 2016). Kustannusvaikuttavuuden näkökulma ei rajaudu nuorisotyön sisäisiin tavoitteisiin (ks. Hiilamo ym. 2017). Sisäisillä tavoitteilla tarkoitamme arvoitua hyötyä intervention loppuun mennessä. Pidemmälle ulottuvat tavoitteet puolestaan ovat henkilöiden itsensä ja yhteiskunnan saama hyöty pidemmällä aikavälillä. Mittaamme kohdennetun nuorisotyön vaikuttavuutta samoilla mittareilla kuin työvoimapoliittisten toimenpiteiden vaikuttavuutta tavallisesti mitataan, eli henkilön siirtymisellä työhön tai koulutukseen.

Nuorisotutkimuksen osaamiskeskus

Nuorisotutkimusseuran yhteydessä toimi ensimmäisellä osaamiskeskuskaudella vuosina 2018–2019 nuorisotutkimuksen osaamiskeskus. Osaamiskeskukset ovat opetus- ja kulttuuriministeriön nimeämiä uusia nuorisoalan toimijoita, jotka kehittävät nuorisotoimialaa kulloinkin voimassa olevan valtakunnallisen nuorisotyön ja -politiikan ohjelman (VANUPO) tavoitteiden mukaisesti. Kaudella 2018–2019 osaamiskeskuksia oli yhteensä 12 ja ne toimivat neljällä eri painopistealueella.

Nuorisotutkimuksen osaamiskeskuksessa tuotettiin tutkimustietoa nuorten harrastustoiminnasta, nuorisotyön koulutuksesta Suomessa sekä NEET-nuorille suunnattujen palveluiden kustannuksista ja niiden vaikuttavuudesta.

Harrastustakuu: yhdenvertaisuuden asialla (Leena Haanpää) ilmestyi lokakuussa ja Youth Work Education in Finland (Tomi Kiilakoski) joulukuussa 2019. NEET-nuorten palveluiden kustannusten ja vaikuttavuuden raportti ilmestyy lähiaikoina. Tämä Näkökulma tiivistää hankkeen olennaisimpia tuloksia.

On tärkeää mitata kohdennetun nuorisotyön vaikuttavuutta nuorten siirtymisellä koulutukseen ja työhön. Kohdennetulla nuorisotyöllä on myös suoria hyvinvointivaikutuksia, mutta ei ole näyttöä siitä, että ne ulottuisivat pitkälle nuorten tulevaisuuteen. Sen sijaan koulutukseen ja työhön siirtymisen epäsuorat hyvinvointivaikutukset voivat ulottua läpi elämän. Mutta on olemassa sekin vaihtoehto, että hyvinvointivaikutukseksi luettava psykososiaalinen vahvistuminen edesauttaa koulutukseen ja työhön pääsyä. On silti tiedostettava, että interventiolla voi joissain tapauksissa olla psykososiaalisesti vahvistavaa ja hyvinvointia edistävää vaikutusta, vaikka nuori jäisikin työn ja koulutuksen ulkopuolelle pitkäksi aikaa.

Kohdennettu nuorisotyö tarkoittaa tutkimushankkeessamme työpaja­valmennusta ja etsivää nuorisotyötä. Työpajavalmennuksen, ja suurelta osin myös etsivän nuorisotyön, tarkoituksena on syrjäytymisen ehkäiseminen. Syrjäytyminen määritellään tässä prosessiksi, jossa huono-osaisuus kasautuu henkilön elämässä (ks. Vauhkonen ym. 2017a; Erola ym. 2017). Työpajanuoret, ja osin etsivän nuorisotyön asiakkaat, ovat ryhmänä keskimäärin syrjäytyneempiä kuin työvoimapoliittisia toimenpiteitä tarjoavien tahojen asiakkaina olevat nuoret. Työllisyysvaikutusten näkökulmasta, mitä enemmän huono-osaisuus on kasautunut henkilöiden elämässä, eli mitä syrjäytyneempiä he ovat, sitä epätodennäköisemmin he olisivat siirtyneet koulutukseen ja työmarkkinoille ilman interventiota.

Vaikuttavuuden mittaamiseen käytämme pitkittäisaineistoa, joka on koottu TE-hallinnon, tilastokeskuksen ja THL:n rekistereistä. Lisäksi hyödynnämme työpajojen ja etsivän nuorisotyön omia asiakasrekistereitä. Tarkastelu kohdentuu kysymykseen, olisiko nuorten siirtyminen koulutukseen ja työhön heihin kohdistuneiden nuorisotyön toimenpiteiden jälkeen tapahtunut ilman näitä toimenpiteitäkin. Tutkimus on toteutettu pääosin monimuuttuja­menetelmillä, joiden avulla voidaan tarkastella toimenpiteeseen osallistumisen yhteyttä työhön ja koulutukseen siirtymiseen siten, etteivät muut havaittavat tekijät samanaikaisesti vaikuta näihin siirtymiin. Käyttämämme monimuuttujamenetelmät ovat osallistumistodennäköisyyksiin perustuva kaltaistaminen (propensity-score matching) sekä lineaarinen todennäköisyysmallinnus (linear probability models).

Työpajavalmennuksen vaikuttavuus

Nuorisolain (1285/2016) mukaan nuorten työpajatoiminnan tehtävänä on valmennuksen avulla parantaa nuoren valmiuksia päästä koulutukseen, suorittaa koulutus loppuun ja päästä avoimille työmarkkinoille tai muuhun tarvitsemaansa palveluun. Työpajatoiminnan tarkoituksena on parantaa nuoren elämänhallintataitoja sekä edistää hänen kasvuaan, itsenäistymistään ja osallisuutta yhteiskuntaan.

Työpajoja alettiin perustaa Suomeen 1980-luvun alkupuolella välineeksi nuorisotyölle, erityisesti vastauksena koulupudokkuuteen (Hassinen 2007). Niihin kytkeytyi myös työhallinnon tavoitteita ja menetelmiä (Komonen 2007). 1990-luvun massatyöttömyyden myötä toimintaa laajennettiin, ja nuorisotyöttömyyden sittemmin aletessa kuntiin perustettuihin työpajoihin ohjattiin myös yli 30-vuotiaita työttömiä (Pekkala 2004). Laman jälkeinen koulutustason kohoaminen, suoritettujen tutkintojen ja työmarkkina-asemien välisten kytkösten voimistuminen (Järvinen & Vanttaja 2013) sekä koulutusta vaatimattoman työn väheneminen (Kalenius 2014) ovat heikentäneet pelkän perusasteen suorittaneiden työmarkkina-asemaa, mikä puolestaan on pitänyt pelkän perusasteen suorittaneet NEET-nuoret työpajojen keskeisimpänä asiakasryhmänä.

Työpajavalmennuksen lyhyen aikavälin vaikuttavuus

Aluehallintoviraston ylläpitämän työpajojen asiakasrekisterin mukaan työpajavalmennukseen osallistui vuoden 2017 aikana yhteensä 14 400 alle 29-vuotiasta. Koulutustaustojen tarkastelu osoittaa työpajavalmennuksen kohdentuvan tarkoitetusti. Valmentautujista puolella ei ollut perusasteen jälkeistä tutkintoa (46 %:lla vain peruskoulututkinto, 5 %:lla ei peruskoulututkintoa). 35 prosentilla oli toisen asteen ammatillinen tutkinto, 9 prosentilla ylioppilastutkinto ja 5 prosentilla korkeakoulututkinto. Vuonna 2017 työpajavalmennuksessa olleista nuorista 46 prosenttia oli kuntouttavassa työtoiminnassa ja 37 prosenttia työkokeilussa.

Suurin osa työpajajakson päättäneistä nuorista siirtyi suoraan koulutukseen (32%), ja toiseksi suurin osa työpajan ulkopuolisiin ohjattuihin toimenpiteisiin (22 %). Työhön (18 %) ja työttömäksi (19%) siirtyi likipitäen yhtä paljon nuoria. Samaan aikaan kyseisenä vuonna 2017 työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin osallistuneista työllistyi 23 prosenttia kolmen kuukauden kuluessa toimenpiteen päättymisestä (ks. Tuomaala 2019). Työvoimapoliittisten toimenpiteiden jälkeen työllistyneiden osuutta nostavat työllistämistoimenpiteet ja oppisopimuskoulutukset, joihin osallistuvat toimenpiteisiin osallistuvista työllistymisedellytyksiltään vahvimmat työttömät (ks. Kangasharju, 2005; Asplund & Koistinen 2014).

Kuvio 1 ilmentää, miten nuorten koulutustausta selittää valmentautujien siirtymiä koulutukseen ja työhön. Koulutukseen siirtyi 40 prosenttia pelkän perusasteen suorittaneista ja 44 prosenttia niistä, joilla oli jäänyt peruskoulu kesken. Myös 39 prosenttia korkeintaan ylioppilastutkinnon suorittaneista siirtyi työpajalta opiskelemaan. Työpajoilta työhön siirtyivät useimmiten toisen asteen ammatillisen tutkinnon (33 %) ja korkeakoulututkinnon suorittaneet (28 %), kaikkein harvimmin pelkän peruskoulun suorittaneet (10 %) sekä ne, joilla on jäänyt peruskoulu kesken (6 %). Peruskoulun jälkeistä tutkintoa vailla olevilla siirtymää koulutukseen voidaan pitää työllistymistä tärkeämpänä, koska koulutus suojaa myöhemmältä työttömyydeltä ja lisää myös työskentelymahdollisuuksia erilaisissa ja muuttuvissa ammateissa (Busk ym. 2020).

Kuvio 1. Nuorten siirtyminen työpajoilta työhön, koulutukseen, muihin toimenpiteisiin ja työttömäksi sekä työpajoilta erotettujen osuudet koulutustaustan mukaan (%).

Työpajavalmennuksen eri muotojen vaikuttavuus

Työpajoilla syrjäytymistä pyritään ehkäisemään työssä ja tekemällä oppimisella sekä siihen liitetyllä valmennuksella. Valmentautujat saavat tukea arjen- ja elämänhallinnan sekä hyvinvoinnin edistämiseen ja tulevaisuuden suunnitelmien tekemiseen (Palo 2017). Starttivalmennus on työpajojen matalimman kynnyksen toimintaa. Sen tarkoituksena on vastata sellaisten asiakkaiden tarpeisiin, jotka eivät – vielä – kykene osallistumaan työorientoituneeseen pajatyöskentelyyn (Hassinen 2004). Starttivalmennuksen asiakkailla on usein riippuvuuksia, mielenterveysongelmia, oppimisvaikeuksia ja puutteita elämänhallinnassa. Valmennuksessa vahvistetaan valmiuksia osallistua työpajatyöskentelyyn, koulutukseen ja työelämään (Hilpinen ym. 2012). Suoraan työllistymiseen tähtäävällä valmennuksella, jota kutsutaan nimillä työhönvalmennus, seinätön valmennus ja sijoittaminen työpaikalle, on nimensä mukaisesti tavoitteena suora työllistyminen, ja se toteutetaan osin tai kokonaan työpajan ulkopuolisella työpaikalla työhönvalmentajan ohjauksessa (Palo 2017).

Analyysimme mukaan starttivalmennus pienensi merkittävästi työttömäksi siirtymisen todennäköisyyttä työpajajakson jälkeen. Se lisäsi ennen muuta työpajan ulkopuolisiin toimenpiteisiin siirtymistä verrattuna niihin valmentautujiin, jotka eivät osallistuneet starttivalmennukseen. Suoraan työllistymiseen tähtäävä valmennus eri muodoissaan lisäsi siihen osallistuneiden työllistymisen todennäköisyyttä 6–8 prosenttiyksikköä muihin valmentautujiin verrattuna, kun taustatekijät sekä aiempi osallistuminen starttivalmennukseen (ja kuntouttavaan valmennukseen) kontrolloitiin.

Tarkastelimme myös monitasomallien sekä sisäkorrelaatioiden avulla työpajojen välisiä eroja nuorten siirtymissä työpajoilta. Kun valmentautujien taustatekijöiden ja kunnan työttömyysasteen vaikutus oli kontrolloitu, työpajojen väliset erot selittivät vähiten työllistymistä ja opiskeluun siirtymistä, eniten työttömäksi siirtymistä ja työpajalta erotetuksi tulemista. Työpajojen väliset eroavaisuudet voivat liittyä esimerkiksi työpajan toimialaan, resursseihin ja henkilöstöön.

Työpajavalmennuksen pitkän aikavälin vaikuttavuus

Työpajavalmennuksen pitkän aikavälin vaikuttavuuden arviointiin on tutkimuksessa käytetty työpajavalmennukseen osallistumisen todennäköisyyteen perustuvaa kaltaistamista. Tulokset on esitetty kuviossa 2. Selitettävinä kussakin mallissa ovat nuorten opiskelu ja työssäolo vuosien 2015, 2016 ja 2017 lopussa. Vertailuryhmän muodostavat vuonna 2015 iältään 16–29-vuotiaat suomalaistaustaiset henkilöt, jotka ovat olleet työnhakijarekisterissä vuonna 2014 tai 2015 sekä NEET-statuksella vuoden 2014 lopulla. Työkokeiluun työpajalla osallistuneille nuorille on haettu työpajavalmennukseen osallistumattomien nuorten keskuudesta vastinparit, joilla havaittujen taustatekijöiden perusteella on mahdollisimman samansuuruinen todennäköisyys osallistua työpajavalmennukseen, mutta jotka eivät kuitenkaan ole osallistuneet siihen. Menetelmää on kuvattu tarkemmin Tutkimusmenetelmät-tietolaatikossa.

Kuviosta 2 nähdään, että vuoden 2015 lopulla kyseisenä vuonna työpajajakson päättäneistä tutkimushenkilöistä korkeintaan perusasteen suorittaneet nuoret olivat 22 prosenttiyksikköä useammin opiskelemassa kuin korkeintaan peruskoulututkinnon suorittaneet vertailuryhmän nuoret. Vuoden 2016 lopulla he puolestaan olivat 16 prosenttiyksikköä vertailuryhmän nuoria useammin työssä (4 prosenttiyksikköä useammin opiskelemassa). Vuoden 2017 lopulla työllisyys oli enää vain 6 prosenttiyksikköä työpajajakson vuonna 2015 lopettaneiden eduksi. Vertailuryhmän nuoret ovat kuitenkin voineet osallistua työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin seurattuna aikavälinä ja vuosien 2016–2017 välillä myös työpajavalmennukseen. Työpajavalmennus ennustaa selvästi opiskelun aloittamista pian työpajajakson päättymisen jälkeen sekä työllistymistä seuraavan vuoden loppuun mennessä.

Vuonna 2015 työpajajakson päättäneet ammatillisen tutkinnon suorittaneet olivat saman vuoden lopulla vain hieman ammatillisen tutkinnon suorittaneita vertailuryhmän nuoria useammin työssä ja koulutuksessa, ja seuraavien vuosien lopulla heidän työssäolonsa oli selvästi vertailuryhmän nuoria vähäisempää. Sen sijaan vuoden 2017 lopulla työpajajakson päättäneet ammatillisen tutkinnon suorittaneet olivat 16 prosenttiyksikköä useammin opiskelemassa kuin vertailuryhmän nuoret. Sen yhteys työpajavalmennukseen osallistumiseen on kuitenkin epäselvä.

Kuvio 2. Vuoden 2015 aikana työpajavalmennuksen päättäneiden 16–29-vuotiaiden työssä­olo, opiskelu ja NEET-statuksella olo vuosien 2015, 2016 ja 2017 lopulla.

Toinen tapa arvioida työpajojen pitkäaikaisvaikutuksia ovat analyysissamme olleet nettotulonsiirrot. Nettotulonsiirrot ovat maksettujen välittömien verojen ja veronkaltaisten maksujen sekä saatujen tulonsiirtojen välinen erotus. Nettotulonsiirrot kertovat, mikä on julkisen talouden nettovaikutus suorien tulonsiirtojen osalta. Kuviossa 3 on esitetty vuonna 2015 työpajajaksonsa päättäneiden työpajanuorten keskimääräiset nettotulonsiirrot henkilöä kohden vuosina 2015–2017 vertailuryhmään nähden; ne esitetään erikseen korkeintaan perusasteen suorittaneilla ja ammatillisen tutkinnon suorittaneilla. Vuonna 2015 työpajavalmennuksessa olleiden, korkeintaan perusasteen suorittaneiden nuorten nettotulonsiirrot olivat keskimäärin 1764 euroa ja vuonna 2017 keskimäärin 4180 euroa positiivisemmat kuin vertailuryhmän nuorilla. Ammatillisen tutkinnon suorittaneiden työpajanuorten osalta vastaavat luvut ovat -972 ja -1746 euroa. Työpajavalmennus näyttää siis tuottavan julkisen talouden kustannussäästöjä korkeintaan perusasteen tutkinnon suorittaneiden valmentautujien keskuudessa.

Kuvio 3. Vuoden 2015 kuluessa työpajavalmennusjakson päättäneiden korkeintaan peruskoulun ja korkeintaan ammatillisen tutkinnon suorittaneiden keskimääräiset nettotulonsiirrot 2015–2017 vertailuryhmän nuoriin verrattuna. (Euromäärät vuoden 2017 rahan arvossa.)

Kustannusarvioinnissa toimenpiteen vaikutuksia pyritään vertaamaan toiminnan kustannuksiin. Työpajatoiminnan rahoitus muodostuu valtionavusta (OKM, nuorisotoimi), kuntien rahoituksesta, muista julkisista rahoituksista ja avustuksista (STEA, ESR), valmennuspalveluiden tuloista (ostajina mm. KELA, TE-palvelut, sosiaalitoimi, oppilaitokset) sekä muista mahdollisista työtoiminnan tuotoista. Työpajatoiminnan rahoitukseen käytettiin vuonna 2017 yhteensä lähes 109 miljoonaa euroa. Valtion rahoitus on viimeiset vuodet pysynyt suurin piirtein samalla tasolla, noin 13,6 miljoonassa eurossa (Bamming & Hilpinen 2018). Keskimäärin reilu puolet (esim. 5405 henkilöä vuonna 2017) nuorista valmentautujista on suorittanut korkeintaan perusasteen, ja heidän osaltaan muodostuu myös julkisen talouden säästöjä tulonsiirroissa. Säästöt muodostuvat ennen muuta nuorten työhön ja koulutukseen siirtymisen myötä. Työpajanuorten ja vertailuryhmän nuorten kaltaistamisesta huolimatta on todennäköistä, että ammatillisen tutkinnon suorittaneet työpajanuoret ovat havaitsemattomien työmarkkinamenestystä heikentävien tekijöiden mukaan valikoitunut joukko suhteessa ammatillisen tutkinnon suorittaneisiin vertailuryhmän nuoriin. Tästä syystä heidän osaltaan ei voi antaa luotettavaa estimaattia työpajavalmennuksen kustannusvaikutuksista siten, että tulonsiirrot suhteutettaisiin toiminnasta aiheutuneisiin kustannuksiin.

Psykososiaalinen vahvistuminen työpajavalmennuksessa

Yksi työpajavalmennuksen keskeisistä tavoitteista on nuoren psykososiaalinen vahvistaminen. Tavoite on tärkeä erityisesti starttivalmennuksessa. Tätä työpajavalmennuksen psykososiaalista vaikuttavuutta seurataan Valtakunnallisen työpajayhdistyksen Sovari-kyselyllä. Sovari-kyselyn (2017) vastausten perusteella psykososiaalinen vahvistuminen nuorten itsensä ilmoittamana näyttäytyy selkeänä.

Työpajavalmennuksen psykososiaalisista hyödyistä kertonee rekisteriaineistossa se, että mielenterveyden diagnoosin saaneet nuoret näyttävät hyötyvän siitä erityisen paljon. Analyysiemme mukaan ero koulutukseen ja työhön siirtymisessä oli työpajavalmennukseen osallistuneilla ja siihen osallistumattomilla mielenterveyden diagnoosin saaneilla NEET-nuorilla tilastollisesti merkitsevä työpajavalmennukseen osallistuneiden eduksi silloinkin, kun taustatekijöiden vaikutus on kontrolloitu. Vastaavasti laadullisessa tutkimuksessa (Wrede-Jäntti, 2018) on huomattu erityisesti mielenterveyden diagnoosin saaneiden nuorten hyvinvoinnin parantuvan työpajavalmennuksen aikana. Vaikutuksen on arveltu johtuvan siitä, että työpajalla, harvajaksoisesta psykiatrisesta avohoidosta poiketen, tavataan valmentajaa päivittäin, kuulutaan ryhmään ja tehdään asioita yhdessä kuukausien ajan.

Työterveyslaitoksen (2019) mukaan mielenterveyden ongelmien kokonaiskustannukset ovat Suomessa 5,3 prosenttia bruttokansantuotteesta. Osuus on kasvanut viime vuosina ja on EU-alueen korkeimpia. Kokonaisuudessaan lievemmät mielenterveyden häiriöt aiheuttavat enemmän kustannuksia kuin vakavammat (OECD 2012), ja mielenterveyden ongelmat ovat työttömillä yleisempiä kuin muilla (Viinamäki ym. 2000). Mielenterveyden ongelmat ovat merkittävä työttömyyden taustatekijä ja muodostavat näin myös huomattavan osan työttömyyden kustannuksista. Arviolta vain joka kolmas mielenterveyden häiriöistä kärsivä nuori saa hoitoa (Merikangas ym. 2011). Vastaavasti työpajoille valikoituu paljon mielenterveyden häiriön  kanssa eläviä nuoria (ks. Surakka & Paananen 2018). Voidaan arvioida, että työpajavalmennuksesta hyötyvät yhtä hyvin niin diagnosoimattoman, kuin diagnosoidunkin mielenterveyden häiriön omaavat nuoret ja että työpajavalmennus saattaa pienentää mielenterveyden häiriöistä syntyviä kustannuksia.

Kuva: Sole Lätti.

Etsivän nuorisotyön vaikuttavuus

Nuorisolain (1285/2016) mukaan etsivän nuorisotyön tehtävänä on tavoittaa tuen tarpeessa oleva nuori ja auttaa häntä sellaisten palvelujen ja muun tuen piiriin, joilla edistetään hänen kasvuaan, itsenäistymistään, osallisuuttaan yhteiskuntaan ja muuta elämänhallintaansa sekä pääsyään koulutukseen ja työmarkkinoille. Etsivä nuorisotyö perustuu nuoren vapaaehtoisuuteen ja nuoren kanssa tehtävään yhteistyöhön.

Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) rahoitti etsivää nuorisotyötä ensimmäisen kerran vuonna 2008, jolloin avustussumman suuruus oli 2,5 miljoonaa euroa. Sen turvin etsivä nuorisotyö käynnistettiin 42 organisaatiossa 42 kunnassa (Bamming & Wallden 2018). Vuoden 2011 laki etsivästä nuorisotyöstä myötävaikutti etsivän nuorisotyön vakiintumiseen. Etsivä nuoriso­työ laajeni kattamaan lähes kaikki Manner-Suomen kunnat. Vuonna 2018 valtionapuna jaettiin etsivään nuorisotyöhön 13 miljoonaa euroa (Bamming & Wallden 2019).

Etsivän nuorisotyön vaikuttavuuden mittaamisessa on kaksi merkittävää haastetta: etsivä nuorisotyö on osin ennaltaehkäisevää, ja toisaalta se, että etsivän nuorisotyön asiakkaita ei voida tunnistaa hallinnollisista rekistereistä. Siltä osin, kun vaikuttavuus on ennaltaehkäisevää, sitä ei voida tarkastella NEET-nuorten siirtymisellä työhön ja koulutukseen. Vaikka etsivän nuorisotyön asiakkaita ei voida tunnistaa hallinnollisista rekistereistä, on mahdollista mitata, mitä vaikutusta etsivän nuorisotyön käynnistämisellä oli kunnissa. Tämän kaltainen tarkastelu tavoittaa yhtä hyvin NEET-nuorten siirtymisen työhön ja koulutukseen kuin ennalta ehkäisevän vaikutuksenkin.

Joissakin kunnissa etsivä nuorisotyö käynnistettiin vuonna 2008, ja joissa­kin kunnissa vasta vuonna 2011 tai myöhemmin. Kun tarkastelusta poistetaan kunnat, joissa etsivä nuorisotyö aloitettiin vuosien 2009 ja 2010 välillä, tätä viivettä on mahdollista käyttää hyväksi etsivän nuorisotyön vaikuttavuutta mittaavan vertailuasetelman rakentamisessa. Vertailussamme tarkastelimme NEET-statuksella olon pitkittymisen todennäköisyyttä etsivän nuorisotyön eri aikoina aloittaneissa kunnissa. Vertasimme vuoden 2007 lopulla NEET-statuksella olleiden 16–19-vuotiaiden (ikäryhmä, jonka etsivä nuorisotyö ta­voittaa hyvin) nuorten todennäköisyyttä olla yhä samassa tilanteessa vuoden 2009 lopussa yhtäältä kunnissa, joissa etsivä nuorisotyö käyn­nistettiin vuonna 2008, ja toisaalta kunnissa, joissa se käynnistyi aikaisintaan vuonna 2011. Vertasimme nuorten NEET-statuksen pysyvyyttä myös näissä kunnissa ennen etsivän nuorisotyön aloittamista (vuoden 2005 lopulla NEET-statuksella olleiden NEET-statuksella olo vuoden 2007 lopulla).

Kuviosta 4 nähdään, että ennen etsivän nuorisotyön aloittamista kontrolloiduissa malleissa ei ole kuntien välillä tilastollisesti merkitsevää eroa NEET-statusten pysyvyydessä. Kuviossa 5 puolestaan on esitetty NEET-statuksella vuoden 2007 lopulla olleiden nuorten NEET-statuksella olon todennäköisyydet edelleen vuoden 2009 lopulla. Kuviosta on nähtävissä paitsi se, että NEET-statuksella olon pysyvyys on kasvanut finanssikriisin seurauksena, myös se, että kunnissa, joissa etsivä nuorisotyö aloitettiin jo vuonna 2008, NEET-statuksella olon pitkittymisen todennäköisyys on selvästi pienempi kuin niissä kunnissa, joissa etsivä nuorisotyö on käynnistynyt vasta vuonna 2011 tai sen jälkeen. Kuviossa 5 nähdään tilastollisesti merkitsevä ero nuorten NEET-statuksella olon pysyvyydessä. Ero on toisin sanoen systemaattinen. Etsivän nuorisotyön aloittaminen kunnassa näyttää olevan yhteydessä pienempään NEET-statukselle jäämisen todennäköisyyteen.


Etsivän nuorisotyön lyhyen aikavälin vaikuttavuus

Etsivän nuorisotyön tavoitteena on tukea nuoria, jotka ovat koulutuksen, työelämän tai muiden palveluiden ulkopuolella, mutta sen tuloksellisuuden kriteerinä ei yleensä pidetä koulutukseen ja työhön ohjaamisen onnistumista. Vaikka työllisyysvaikutukset eivät ole etsivän nuorisotyön itsestään selvä tavoite, on syytä selvittää, missä määrin sillä sellaisia mahdollisesti kuitenkin on.

Yhden vastauksen antaa etsivän nuorisotyön asiakkaille teetetty Sovari-kysely. Esimerkiksi vuoden 2017 Sovari-vastausten (N=563) mukaan yli puolet etsivään nuorisotyöhön yhteydessä olleista nuorista oli saanut apua opiskelumahdollisuuksien selvittämiseen (66 %) ja työnhakuun (52 %). Niin ikään 51 prosenttia nuorista koki työnhakuun liittyvän osaamisensa parantuneen. 52 prosenttia koki halunsa opiskella kohonneen, 57 prosenttia halunsa päästä töihin voimistuneen ja 58 prosenttia opiskeluun liittyvien vaihtoehtojen selkiytyneen etsivän nuorisotyön ansiosta. Tuloksista voidaan päätellä nuorten saavan etsivän nuorisotyön tekijöiltä apua myös työnhaku- ja koulutusasioissa sekä turvautuvan heihin myös työtä ja koulutusta koskevissa kysymyksissä.

Aluehallintoviraston ylläpitämän etsivän nuorisotyön asiakasrekisterin mukaan vuonna 2017 etsivän nuorisotyön tavoittamista nuorista (18 238) 73,5 prosenttia (n. 13 400) ohjattiin erilaisiin toimenpiteisiin. Toimenpiteisiin ohjatuista täysi-ikäisistä nuorista puolet (50 %) oli työttömiä, ja vaja viidennes (19 %) oli pitkäaikaisen toimeentulotuen varassa. Toimenpiteisiin ohjatuista nuorista 42 prosentilla ei ollut peruskoulun jälkeistä tutkintoa. Kouluttamattomuus (ei peruskoulun jälkeistä tutkintoa) yksinään pitää sisällään myös opiskelijat, joten se ei merkitse huono-osaisuuta, mutta työttömyyden yhteydessä esiintyvä kouluttamattomuus ilmaiseen huono-osaisuutta. 12 prosenttia etsivän nuorisotyön asiakkaina olleista nuorista oli sekä kouluttamattomia), työttömiä että pitkäaikaisen toimeentulotuen varassa. Vajaalla puolella (47%) näistä nuorista elämäntilanteeseen ei sisältynyt työttömyyttä tai toimeentulotuen asiakkuutta. Heidänkin taustassaan saattaa kuitenkin olla sellaista huono-osaisuutta, jota asiakasrekisterin indikaattorit eivät tavoita.

Kuvio 6. Vuonna 2017 etsivän nuorisotyön asiakkuuden päättäneiden nuorten koulutus, työttömyys ja toimeentulotuen asiak­kuus etsivän nuorisotyön asiakkuuden alussa (%).

Etsivän nuorisotyön omien palveluiden lisäksi etsivät nuorisotyöntekijät ohjasivat nuoria sosiaali- ja terveystoimen palveluihin, liikunta-, nuoriso- ja vapaa-ajan palveluihin, opintoihin ja työllistämistoimenpiteisiin (Bamming & Wallden 2018). Kuviossa 7 esitetään etsivän nuorisotyön asiakkuuden vuoden 2017 aikana päättäneiden nuorten työhön ja/tai koulutukseen pääsy asiakkuuden aikana taustan huono-osaisuuden mukaan. On kuitenkin huomioitava, että etsivä nuorisotyö ei kohdistu ainoastaan NEET nuoriin, vaan se pyrkii tarjoamaan monenlaista tukea potentiaalisesti kaikille nuorille, jotka sitä haluavat. Suurin osa nuorten esittämistä huolista ei liity syrjäytymiseen. Toiminnan tehokkuutta syrjäytymisen ehkäisemisen ja työllisyyden edistämisen näkökulmasta arvioitaessa tuleekin huomioida, ettei nuorten siirtyminen marginaalista työmarkkinoille ole työn ainoa onnistumisen mittari.

Kuvio 7. Etsivän nuorisotyön asiakkuuden vuonna 2017 päättäneiden nuorten opiskelu ja työssä käynti asiakkuuden aikana, asiakkuuden alun koulutuksen, työttömyyden ja toimeentulotuen asiakkuuden mukaan (%).

Loppupäätelmät

Tutkimustulostemme mukaan on tärkeää, että etsivä nuorisotyö ja työpajavalmennus kohdistetaan syrjäytyviin nuoriin. Vaikka osa etsivän nuorisotyön syrjäytymistä vähentävästä vaikutuksesta voi liittyä ennalta ehkäisevään toimintaan, tavoittamalla syrjäytymässä olevia NEET-nuoria etsivä nuorisotyö voi tuoda palveluiden piiriin niitä nuoria, jotka eivät tulisi palveluiden piiriin muutoin, tai tulisivat pidemmällä viiveellä. Työpajavalmennus vahvistaa koulukuntoisuutta, eli tukee sekä työ- että toimintakykyä. Se tukee erityisesti ammatillisen koulutuksen keskeyttäneitä ja koulutuksesta syrjään jäämässä olevia nuoria. Näiden nuorten kohdalla työpajavalmennuksella on myös positiivinen vaikutus nettotulonsiirtoihin.

Tutkimuksemme osoittaa myös, että mielenterveyskuntoutujien ohjaaminen työpajalle nopeuttaa heidän siirtymistään koulutukseen ja työmarkkinoille. Aiempien tutkimusten mukaan työ vahvistaa mielenterveyskuntoutujien psykososiaalista hyvinvointia (Aspvik 2003) ja onnellisuutta (Uppal 2006) sekä kompensoi joitakin mielenterveyshäiriöiden kanssa elävien kognitiivisia heikentymiä ja oireita (McGurk & Mueser 2004). Tavanomainen työkokeilu työpaikalla ei arvaamattomine tilanteineen usein kuitenkaan sovellu heille (Mattila-Holappa 2018). Osalla työpajoista tuotetaan mielenterveyskuntoutujien tarpeisiin sosiaalihuoltolain mukaista sosiaalista kuntoutusta sekä Kelan kuntoutuspalveluita. Vuonna 2017 sosiaalisessa kuntoutuksessa oli työpajalla 155 nuorta ja Kelan mielenterveyskuntoutujien työhönvalmennuksessa 131 nuorta. Vuonna 2018 vastaavat luvut olivat 632 ja 28. Näiden palvelujen laajentamiselle on tarvetta. Työpajoilla erityisesti starttivalmennus, jota tarjoaa noin 57 prosenttia työpajoista, vastaa psykososiaalista tukea tarvitsevien nuorten tarpeisiin.

Näkemyksemme mukaan kohdennetun nuorisotyön tiiviimpi yhteistyö koulutuksen järjestäjien kanssa hyödyttäisi erityisesti heikossa asemassa olevia nuoria. Työpajavalmennus mahdollistaa vaihtoehtoiset ja yksilölliset opintopolut ja monilla työpajoilla voi suorittaa tutkinnon osia osana arkista toimintaa. Lisäpanostus valmentautujien osaamisen tunnistamiseen ja dokumentointiin, sekä mahdollisuus yhä useammin suorittaa tutkinnon osia työpajoilla voisivat parantaa työllisyysvaikutuksia. Silloin kun työpajavalmennus tähtää suoraan työllistymiseen, tulisi valmentautujan työn tuottavuus saada mahdollisimman lähelle työmarkkinoilla vaadittavaa tasoa. Suoria työllisyysvaikutuksia parantaisi myös se, että työpaikka, jolla työpajan ulkopuolella tapahtuva valmennus toteutetaan, vastaisi joko valmentautujan koulutusta tai työpajan toimialaa.

Johtopäätökset ja toimenpidesuositukset

  • Työpajavalmennus tukee erityisesti ammatillisen koulutuksen keskeyttäneitä ja koulutuksesta syrjään jäämässä olevia nuoria.
  • Opinnollistaminen, valmentautujien osaamisen tunnistaminen ja dokumentointi sekä mahdollisuus yhä useammin suorittaa tutkinnon osia työpajoilla voivat parantaa työllisyysvaikutuksia.
  • Yhteistyöhön koulutuksen järjestäjien kanssa kannattaa panostaa vaihtoehtoisten ja yksilöllisten opintopolkujen mahdollistamiseksi.
  • Suoraan työllistymiseen tähtäävässä valmennuksessa tulisi valmentautujan työn tuottavuus saada mahdollisimman lähelle työmarkkinoilla vaadittavaa tasoa.
  • Valmennuksen työpajan ulkopuolella toteuttavan työpaikan olisi hyvä vastata joko valmentautujan koulutusta tai työpajan toimialaa.
  • Sosiaalista kuntoutusta sekä kuntoutuspalveluita mielenterveyden häiriöistä kuntoutuville kannattaa lisätä.
  • Starttivalmennusta tulee lisätä.

Kirjoittajat

VTM Teemu Vauhkonen
Tutkija
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

VTT, dos. Tommi Hoikkala
Tutkimusprofessori
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Lähteet

Aspvik, Ulla (2003) Psyykkisesti vajaakuntoisten avotyötoiminta. Acta Universitas Ouliensis D Medica 750. Oulu: Oulun yliopisto. 

Bamming, Ruth & Walldén, Jaana (2018) Etsivä nuorisotyö 2017. Valtakunnallisen etsivän nuorisotyön kyselyn tulokset. Aluehallintovirastojen julkaisuja 49/2018. Vaasa: Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto. 

Busk, Henna & Holappa, Veera & Hyartt, Maria & Laamanen, Jani-Petri & Vainiomäki, Jari (2020) Työvoiman ammatillisen liikkuvuuden osatekijät ja ohjauskeinot. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2020:10. 

Erola, Jani & Kallio, Johanna & Vauhkonen, Teemu (2017) Ylisukupolvinen kasautuva huono-osaisuus Turussa ja muissa Suomen suurissa kaupungeissa. Turun kaupunkitutkimusohjelma. Tutkimuskatsauksia 2/2017. Turun kaupunki.

Gretschel, Anu & Junttila-Vitikka, Pirjo & Puuronen, Anne (2016) Suuntaviivoja nuorisotoimialan määrittelyyn ja arviointiin. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 176, Kenttä.

Hassinen, Markku (2007) Työtä ja toimintaa suurella sydämellä. Jyväskylä: Valtakunnallinen työpajayhdistys ry.

Hassinen, Markku (2004) Starttipaja Aapinen. Työpajatoiminnan, yksilövalmennuksen ja palveluohjauksen kehityskulku ja nykytila Suomessa. Helsinki: Valtakunnallinen työpajayhdistys & BalanssiAkatemia.

Hiilamo, Heikki & Määttä, Anne & Koskenvuo, Karoliina & Pyykkönen, Jussi & Räsänen, Tapio & Aaltonen, Sanna (toim.) (2017). Nuorten osallisuuden edistäminen: Selvitysmiehen raportti. Helsinki: Diak puheenvuoro 11, Diakonia-ammattikorkeakoulu. 

Hilpinen, Kari (2012) Startti parempaan elämään – starttivalmennuksen perusteet. Helsinki: Valtakunnallinen työpajayhdistys ry.

Huhtajärvi, Pia (2007) Ammatillinen etsivä työ. Teoksessa Tommi Hoikkala & Anna Sell (toim.) Nuorisotyötä on tehtävä. Menetelmien perusta, rajat ja mahdollisuudet. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja76.

Häggman, Erik (2014) Etsivä nuorisotyö 2013 tilastoraportti. Trenditietoja 2008–2013. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö. 

Järvinen, Tero & Vanattaja, Markku (2013) Koulupudokkaiden työurat. Vuosina 1985 ja 1995 koulutuksen ja työn ulkopuolella olleiden nuorten urapolkujen vertailua. Yhteiskuntapolitiikka 78:5.

Kaartinen-Koutaniemi, Jaakko (toim.) (2012) Etsivässä työssä. Helsinki: Lasten Keskus oy.

Kalenius, Aleksi (2014) Koulutus, työllisyys ja työttömyys. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2014:13. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö.

Kangasharju, Aki (2005) Do Wage Subsidies Increase Employment in Subsidised Firms? Helsinki: Valtion taloudellinen tutkimuskeskus.

Kinnunen Riitta (toim.) Sovari – sosiaalisen vahvistumisen mittari. Etsivän nuorisotyön valtakunnalliset tulokset 2017. Valtakunnallinen työpajayhdistys ry.

Komonen, Katja (2007) Puhuttu paikka – nuorten työpajatoiminnan rakentuminen työpajakerronnassa. A: Tutkimuksia ja raportteja 21. Mikkeli: Mikkelin ammattikorkeakoulu. 

Mattila-Holappa, Pauliina (2018) Mental health and labour market participation among young adults. Studies in social security and health 152. Helsinki: Kansaneläkelaitos.  

McGurk, Susan & Mueser, Kim (2004) Cognitive functioning, symptoms, and work in supported employment: a review and heuristic model. Schizophrenia Research 70, 147–173.

Merikangas, Kathleen.Ries & He, Jiang-Pin & Burstein, Marcy & Swanson, Sonja. & Avenevoli, Shelli & Cui, Lihinong & Benjet, Corina & Georgiades, Katholiki & Swendsen, Joel (2010) Lifetime prevalence of mental disorders in U.S. adolescents: results from the National Comorbidity Survey Replication – Adolescent Supplement (NCS-A). Journal of the American Academy of Child & Adolescent Psychiatry 49(10), 980–989.

Männikkö, Jaana (2011) Etsivän nuorisotyön ja työotteen pika-analyysi. Helsinki: Kaupunki innovaatiot -hanke.

OECD (2012) Sick on the job? Myths and realities about mental health and work. Mental health and work. OECD Publishing. 

Palo, Susanna (2017) Työpajatoiminta avaa mahdollisuuksia ja tukee jatkopoluille. Teoksessa Reetta Pietikäinen & Anne Välimaa (toim.) Mahdollisuuksia rakentamassa. Valtakunnallinen työpajayhdistys ry 20 vuotta työpajakentän vaikuttajana ja kehittäjänä. Helsinki: Valtakunnallinen työpajayhdistys ry, 31−39.

Pekkala, Terho (toim.) (2004) Työ- ja yksilövalmennuksen perusteet. Helsinki: Valtakunnallinen työpajayhdistys ry. 

Pietikäinen Reetta (toim.): Sovari – sosiaalisen vahvistumisen mittari. Työpajatoiminnan valtakunnalliset tulokset 2017. Valtakunnallinen Työpajayhdistys ry.

Ruuskanen, Ulla. & Kokkila, Taru & Kyllönen, Kristian & Paappanen, Jari. & Rosblom, Outi (1998) Etsivää työtä nuorten parissa keskustan kaduilla. Luotsi-projekti 1993–1997. Luotsi-projektin julkaisematon loppuraportti. Helsinki: Helsingin kaupunki.

Surakka, Anne & Paananen, Reija (2018) Valmennuspaja-asiakkuus ja nuorten sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttö. Diak Puheenvuoro 19. Helsinki: Diakonia-ammattikorkeakoulu. 

Tuomaala, Mika (2019) Aktiivisilta työvoimapoliittisilta palveluilta sijoittuminen vuonna 2017. TEM-analyyseja 95/2019. Helsinki: Työ- ja elinkeinoministeriö.

Uppal, Sharanjit (2006) Impact of the timing, type and severity of disability on the subjective well-being of individuals with disabilities. Soc Sci Med 63 (2), 525–539.

Vanttaja, Markku & Ursin, Piia & Järvinen, Tero (2019) Kouluun sitoutumattomien nuorten tausta ja tulevaisuusodotukset. Yhteiskuntapolitiikka 84, 5–6. 

Vauhkonen, Teemu & Kallio, Johanna & Kauppinen, Timo & Erola, Jani (2017a) Intergenerational accumulation of social disadvantages across generations in young adulthood. Research in Social Stratification and Mobility 48 (1), 42–52.

Viinamäki, Heimo & Hintikka, Jukka & Kontula, Osmo & Niskanen, Leo & Koskela, Kai (2000) Mental health at population level during an economic recession in Finland. Nordic Journal of Psychiatry 54 (3), 177–182

Wrede-Jäntti, Matilda (2018) Suhdetyön merkitys nuoren onnistuneen työpajajakson taustalla. Teoksessa Mika, Gissler, Marjatta, Kekkonen, Marjatta & Päivi, Känkänen (toim.) Nuoret palveluiden pauloissa: Nuorten elinolot -vuosikirja 2018 . Teema nro 30/2018. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 82–93.