Nuorisotutkimus-lehden 4/2013 artikkeleissa käsitellään nuorten liikunnallisia alakulttuureita, joissa liikunnallista tekemistä viedään esimerkiksi kaduille, katoille ja parkkihalleihin, sekä median merkitystä nuorisokulttuurisessa liikkumisessa ja lajien harrastamisessa.
ISSN: 0780-0886
Julkaisuvuosi: 2014
Ulkoasu: nidottu
Sivumäärä: 82
Julkaisukieli: suomi
Tomi Kiilakoski
Liike ja sidos
Artikkelit
Anni Rannikko, Päivi Harinen, Veli Liikanen, Jussi Ronkainen & Hanna Kuninkaanniemi
Nuorten liikunnalliset alakulttuurit: elämäntapaa ja erontekoa
Anna-Liisa Ojala & Hannu Itkonen
Median merkitys nuorisokulttuurisessa liikkumisessa
Lektiot
Anu Alanko
Osallisuusryhmät demokratiakasvatuksen tiloina
Puheenvuorot
Sanna Aaltonen, Veronika Honkasalo, Tuukka Tomperi & Leena Suurpää
Sukupolvinostoja nuorisopoliittiseen keskusteluun
Lasse Siurala
Nuorisotyö ja -tutkimus vapaassa kellunnassa
Elina Kivinen
Digitaalisen pelaamisen mysteeriä selvittämässä
Arviot
Pirjo Suvilehto
Lasten ja nuorten käännöstietokirjat Suomea rakentamassa
Sari Vesikansa
Arkipäivän rasismia koulussa
Anne-Mari Souto
Ammatillinen koulutus on nuorisotutkimuksen sokea piste
Loppujen lopuksi maailma on ympärilläni, ei edessäni. Näin on filosofi Maurice Merleau-Ponty todennut ajattelunsa peruslähtökohdista. Hän haluaa purkaa perinteisen tieto-opillisen tarkastelutavan, jossa maailmaa passiivisesti havaitseva, ruumiistaan ja sosiaalisuudesta irrallinen toimija katselee asioita ympärillään ja raportoi niitä maailmaan sen kummemmin sitoutumatta. Merleau-Ponty rakentaa omaa ajatteluaan maailmassa olevan ja maailman ympäröivän toimijan kautta. Tällöin hän lähtee siitä, että ihmisen kehollisuus on myös ajatteluun ja havaintoon vaikuttava seikka. Kehollisuus on ihmisen kokemuksellisuuden ja havaintokyvyn peruselementti. Pelkkä luovuus, innovatiivisuus, riskinottokyky, minäpystyvyys, muutosvastarinnattomuus tai positiivinen ajattelu ei kerro meistä läheskään kaikkea. Olemme kehollisia ja liikkuvia olentoja.
Merleau-Pontyn lausumaa on iso houkutus vääntää uusiin yhteyksiin. Käsittelyyn tarjoutuu vaikkapa usein kuultu hokema siitä, että nuorissa on tulevaisuus, että heillä on elämä edessään. Ranskalaisfilosofia mukaillen voitaisiin todeta, että loppujen lopuksi elämä ei ole nuorille heidän edessään, se on heidän ympärillään. Ja jos asia todetaan näin, lausuma kiinnittää ajattelua moniin kiinnostaviin näkökulmiin. Kun nuorisotakuuta pohditaan, pitäisi katsoa myös sitä, mikä on nuoren nykyinen tilanne, missä hänen ystävänsä ovat ja kuinka pitäviä hänen elämänsä perustusharkot ovat – sen lisäksi, että katsotaan, mihin instituutioon hänet voidaan ohjata. Kun mietitään koulun kehittämistä, tulisi katsoa, mistä elementeistä koulu nuorten toiminta-areenana oikein koostuu. Kun tehdään päätöksiä kuntien palveluntarjonnasta, tulisi katsoa myös sitä, miten olemassa olevat palvelut oikein rakentavat nuorten lähiympäristöjä, sitä millainen heidän fyysinen ja sosiaalinen elinympäristönsä on. Ja kun mietitään nuorten liikuntaa tai liikkumattomuutta, tulisi olla tietoa myös siitä, miten liikunta ja liikkeet rakentavat nuorten elämää. Tämä Nuorisotutkimuksen numero kommentoi esimerkiksi sitä, millä tavoin nuorten liikunta kiinnittyy nuorten kulttuureihin ja sosiaalisiin sidoksiin.
Pääosin nuorten harrastamat uudet, jossakin määrin perinteiset ja hyväksytyt liikuntalajit kyseenalaistavat lajit kiinnostavat paitsi nuoria, myös nuorisotutkijoita. Ilmiön uutta ja kehittyvää luonnetta kuvaa se, ettei suomeksi ole vakiintunutta termistöä kuvaamaan näitä lajeja. Nuorisotutkija Mikko Piispa on kutsunut viimeisten 30–40 vuoden aikana kehittyneitä lajeja elämäntapalajeiksi. Tällaisia ovat hänelle esimerkiksi lumilautailu ja skeittaus. Näiden harrastaminen ja tällaisissa lajeissa huipulle pääseminen poikkeaa perinteisistä lajeista. Piispa kuvaa elämäntapalajeja aikamme ilmentymäksi. Hän esittää, että niitä tutkimalla saavutetaan tietoa paitsi urheilusta ja liikkumisesta myös elämästä tässä ajassa. Jälleen alun lausetta mukaillen voi todeta, että tällöin huomio ei kiinnity siihen menestykseen tai menestyksettömyyteen, mikä on edessä, vaan siihen, mikä on ympärillä. Huomio kiinnittyy paitsi yksilön liikkumiseen, myös ja ehkä ennen kaikkea jaettuun sosiaaliseen maailmaan ja nuorisokulttuuriseen miljööseen.
Tämän numeron ensimmäisessä artikkelissa Anni Rannikko, Päivi Harinen, Veli Liikanen, Jussi Ronkainen ja Hanna Kuninkaanniemi tarkastelevat yhtätoista urheilulajia, jotka kuuluvat liikunnalliseen vaihtoehtosektoriin. He käsitteellistävät nämä lajit nuorten alakulttuureiksi, ja käyttävät näiden lajien tarkasteluun alakulttuuriteorian tarjoamia analyysivälineitä. He osoittavat, että lajit asettuvat jossakin määrin ristiriitaan symbolisesti määritellyn valtakulttuurin kanssa, huolimatta siitä, että osa lajeista on järjestäytymässä virallisemminkin. Heidän tutkimuksensa korostaa lajien elämäntapaluonnetta. Heidän mukaansa lajien harrastaminen liittää nuoria ja nuoria aikuisia tietyn elämäntavan ja kulttuurin piiriin, ja tuo mukanaan odotuksia käyttäytymisestä, tilassa olemisesta ja sen haltuunotosta sekä symbolien käytöstä. Näin he myös tuottavat vastapuhetta voimakasta yksilöllistymistä korostavia teorioita ja aikalaisanalyyseja kohtaan. He osoittavat, että liike yksinään ei auta lajikulttuurin ymmärtämiseen: tarvitaan myös sosiaalisten, kulttuuristen ja tilallisten sidosten analyysia.
Elämäntapalajit kiinnostavat nuorisotutkijoita, ei vähiten niiden ilmeisen nuorisokulttuurisen luonteen vuoksi. Hanna Ojala ja Hannu Itkonen käyttävät omassa artikkelissaan aineistona lähinnä kansainvälisiä tutkimustekstejä ja kysyvät niiden pohjalta median merkitystä nuorisokulttuurisessa liikkumisessa. Heidän mukaansa erityisesti virtuaaliset mediat ovat olleet yllättävän vähän tutkittuja, vaikka niiden merkitys alakulttuurisen pääoman rakentamiselle on keskeinen. Heidän mukaansa liikunnan harrastaminen ja media ovat monin tavoin sidoksissa toisiinsa, mikä tulisi ottaa huomioon myös silloin, kun nuorten liikkumista halutaan tukea.
Numeron kolme puheenvuoroa lähestyvät kukin eri teemoja. Sanna Aaltosen, Veronika Honkasalon, Tuukka Tomperin ja Leena Suurpään puheenvuorosikermässä luodaan Nuorisotutkimusseuran Nuoret ja sukupolvet -tutkimushankkeen pohjalta nuorisopoliittisia seuraamuksia ja väittämiä. Moniääninen teksti purkaa oletusta vahvasta yksilöllisyydestä ja kuvaa paitsi sukupolvien sisäisiä ja välisiä suhteita myös sidoksia eri instituutioihin. Elina Kivinen tarkastelee nuorten pelaamista. Hänen tulostensa mukaan pelaaminen on monin tavoin sosiaalista ja sen ymmärtäminen edellyttää pelaamisen tarkastelua osana nuorten arkea ja heidän suhteitaan. Lasse Siurala kommentoi omassa puheenvuorossaan nuorisotyön tutkimuksen lähtökohtia ja taustasitoumuksia. Hänen analyyttinen katseensa tarkentuu siihen, missä määrin nuorisotyön tutkimuksessa on sitouduttu kritiikittömästi työntekijänäkökulmaan ja jätetty huomiotta nuorisotyön hallinnolliset ja moniammatilliset sidokset.
Tämän numeron tekstit purkavat omalla tavallaan arkisia itsestäänselvyyksiä, luonnolliseksi tarjoutuvia asenteita ja lähtökohtia. Kriittinen keskustelu asioista, ilmiöistä ja niiden tutkimisen tavoista onkin tarpeellista. Tutkimukset ja puheenvuorot, jotka eivät herätä keskustelua ja vasta-argumentteja, eivät myöskään kykene laittamaan ajattelua liikkeelle eivätkä niiden sidokset ympäröivään yhteiskuntaan varmaankaan ole tarpeeksi tiiviitä.
Tomi Kiilakoski
Anni Rannikko, Päivi Harinen, Veli Liikanen, Jussi Ronkainen & Hanna Kuninkaanniemi
The Finnish Journal of Youth Research
(“Nuorisotutkimus”) Vol 31, (4), 3–19
This article examines the world of meanings in young people’s alternative sports, such as bouldering, skateboarding and parkour. We look at alternative sport communities and the practitioners’ ways of belonging to these communities through subcultural and post-subcultural theories. We ask what is alternative about these sports, where can the subcultural contradiction be found, and how are cultural distinctions articulated. The analysis is based on an online survey and semi-structured interviews.
Alternative sports encompass young people’s emotionally articulated peer activities. They are constructed around experiences of being different together and produced through stylistic distinctions. The most important distinction with regard to traditional sports is related to the question of spaces for doing sport: the urban wanderers of our time continuously find new ways to acquire and give meaning to unconventional spaces. On the one hand, membership of these sport communities is loose in terms of its official organisation, but a binding experience of life-stylistic belonging on the other. The communities in the study attract young people through meaningful and collaborative learning and doing. Subcultural meanings and their appeal should be examined more closely if young people’s commitment to sport activities is to be promoted.
Anna-Liisa Ojala & Hannu Itkonen
The Finnish Journal of Youth Research
(“Nuorisotutkimus”) Vol 31, (4), 20–35
Lifestyle sports, such as skateboarding, snow¬boarding, BMX and parkour, are attracting an increasing number of participants, especially among young people. These sports foster do-it-yourself cultures, participant control and creativity. Moreover, lifestyle sports offer alternatives to more traditional sporting cultures by involving the media in sporting practices. This study reviews how previous studies have examined the relationship between lifestyle sports and the media.
By building on Sarah Thornton’s (1996) conception of media development in subcultures and on previous studies of lifestyle sports, this study suggests that the media are structurally omnipresent in sport-related youth subcultures. The mainstream media play a role in introducing new sports to large audiences and also allow for commercial coverage, while the niche media package subcultural information targeted at participants. The niche media also generate and maintain sporting arenas, which are independent of sports events when it comes to time and space constraints. Internet-based forms of media unify subcultures from within, ultimately causing these types of media to merge and combine with sporting practices.
This study states that the media are a significant and fundamental part of sport-related youth cultures. Furthermore, it claims that the media should be better taken into account in studies and applications concerning sporting cultures amongst young people.
