Lehdet

Nuorisotutkimus 4/2010 - Taiteellinen toiminta ja hyvinvointi

Tässä Nuorisotutkimuslehden numerossa tarkastellaan taiteellisen toiminnan ja hyvinvoinnin välistä suhdetta. Kulttuurin ja taiteen myönteiset vaikutukset inhimilliseen hyvinvointiin ovat juuri nyt ajankohtaisia ja esillä. Esimerkiksi opetus- ja kulttuuriministeriössä niihin on paneuduttu, ja hyvinvoinnin edistäminen kulttuurin avulla on yksi viidestä asetetusta tavoitteesta valtion Kulttuuripolitiikan strategiassa 2020 (Opetusministeriö 2009, 23).

Lisää koriin

Nuorisotutkimus 3/2010 - Osallisuus ja sosiaalinen vahvistaminen

Osallisuus ja sosiaalinen vahvistaminen kuuluvat niihin käsitteisiin, jotka ovat syntyneet käytännön tarpeesta, mutta joiden määrittely on osoittautunut jokseenkin hankalaksi tehtäväksi. Mielenkiintoista on, että käsitteenä osallisuus elää ja voi jopa kohtuullisen hyvin, vaikka sitä ei kelpuutettu esimerkiksi vuonna 2006 voimaan astuneeseen nuorisolakiin, luultavasti juuri määrittelyongelmien vuoksi.

Lisää koriin

Nuorisotutkimus 2/2010 - Ryhmät ja vapaa-aika

Nuoruus voi olla suunnaton seikkailu, mutta se voi olla myös kipua, kyyneleitä tai päämäärätöntä ajalehtimista. Missään tapauksessa nuoruus ei ole samanlaista kaikkialla tai kaikille nuorille edes Suomessa. Millaiseksi nuoruus muodostuu, riippuu kovin monesta asiasta: nuoren asuinpaikasta, vanhemmista, ystävistä, harrastuksista ja vaikutusmahdollisuuksista.Perheen, ystäväpiirin ja koulunkäynnin lisäksi nuorten elämän keskeisimpiin muovaajiin kuuluvat vapaa-aikaan liittyvät toiminnat.

Lisää koriin

Nuorisotutkimus 1/2010 - Pojat ja koulu

Tässä poikatutkimusnumerossa piirtyvä poikien välinen eetos kertoo paitsi poikakulttuurista myös laajemmin koko suomalaisen kulttuurin syvärakenteista. Eetoksessa voi mielenkiintoisella tavalla nähdä varsinkin muuttuvan työelämän sosiaalisia rakenteita.

Lisää koriin

Nuorisotutkimus 3/2009 - Musliminuoret

Tämän musliminuoriin keskittyvän teemanumeron tarkoituksena on nostaa esille maahanmuuton sukupolvistuminen, uskonnon ja nuoruuden välisiä leikkauspisteitä. Kirjoitukset keskittyvät ensi sijassa uskonnolliseen toimintaan, ajatteluun ja laajemman yhteiskunnallisen tilanteen analyysiin, jossa islam eli "muslimius" toimivat prismana. Kirjoituksia voidaan tarkastella sekä esimerkkeinä uskonnon merkityksestä että sen vaikutuksen rajoista. Nuorten elämässä monet asiat nivoutuvat yhteen ja uskonto on niistä yksi osa. On kuitenkin selvää, että monille musliminuorille uskonnollisuus ja uskonnollinen identiteetti ovat keskeisiä. Emme silti halua uskonnollistaa nuoria vaan pikemmin etsiä uskonnon merkityksiä ja sen vaikutuksia muuhun elämään.

 

Lisää koriin