Nuorisotutkimus 2/2014

On opittava kuuntelemaan nuoria, tunnistettava eriarvoistavia mekanismeja ja tehtävä niille jotain. Tässä numerossa jäsennetään kysymystä nuorisotyön tilasta ja tulevaisuudesta kentän ja tutkimuksen vuoropuhelun kautta.

Helsingin kaupungin nuorisotoimenjohtaja Tommi Laitio asettaa omassa tekstissään nuorisotyön toimintakykyteorian kehykseen. Hänen tekstiään kommentoi neljä tutkijaa: Leena Suurpää, Anne-Mari Souto, Juha Nieminen ja Tomi Kiilakoski.

Nuorisotyötä käsittelevä pohdinta asettuu keskusteluyhteyteen kahden hyvinvointia ja pahoinvointiakin käsittelevän vertaisarvioidun artikkelin kanssa. Jaana Poikolainen tuo omassa artikkelissaan esille hyvinvointitiedon tuottamisen mekanismeja ja reflektoi, millaisin edellytyksin lapsilta itseltään voi kerätä hyvinvointitietoa. Helena Puhakka, Hanna-Maija Sinkkonen ja Matti Meriläinen käsittelevät omassa tekstissään nuorten Internetin käyttöä nettiriippuvuuteen keskittyen. Liisa Karlsson, Hanna Hakomäki, Riikka Hohti, Minna Lähteenmäki, Johanna Olli ja Tuure Tammi tarkastelevat puheenvuorossaan lapsinäkökulmaista tutkimusta ja hyvinvointia.

ISSN: 0780-0886
Julkaisuvuosi: 2014
Ulkoasu: nidottu
Julkaisukieli: suomi

Pääkirjoitus

Tomi Kiilakoski
Nuorisotyö ja hyvinvointi

Artikkelit

Jaana Poikolainen
Lasten positiivisen hyvinvoinnin tutkimus – metodologisia huomioita

Helena Puhakka & Hanna-Maija Sinkkonen & Matti Meriläinen
Nuorten internetin käyttö ja siihen liittyvät ongelmat

Puheenvuorot

Tomi Kiilakoski
Alkupuheenvuoro: Nuorisotyön tulevaisuus

Tommi Laitio
Puheenvuoro: Sukupolvi kerrallaan

Leena Suurpää & Anne-Mari Souto
Kommenttipuheenvuoro: Erojen politiikka nuorisotyössä

Juha Nieminen
Kommenttipuheenvuoro: Mahdollista nuorisotyötä. Kehittämishaasteita
tradition, nykyisyyden ja tulevaisuuden ristivalossa.

Tomi Kiilakoski
Kommenttipuheenvuoro: Pilareiden varassa

Tommi Laitio
Loppupuheenvuoro: Hyvää ja ei niin kaunista

Liisa Karlsson & Hanna Hakomäki & Riikka Hohti & Minna Lähteenmäki
& Johanna Olli & Tuure Tammi
Lapsinäkökulmainen tutkimus ja hyvinvointi

Nuorisotyö ja hyvinvointi

Nuorisotyö, kuten muukin tietoinen ja tavoitteisiin tähtäävä kasvattava työ, tarvitsee viitekehyksen, joka ohjaa työtä. Tai ehkä on väärin sanoa, että tarvitsee. Pitäisi varmaankin sanoa, että sillä väistämättä on tällainen viitekehys. Tämä voi olla tietoinen, perusteltu ja yhdessä merkityksellisten toisten kanssa keskusteltu. Se voi myös olla tiedostamaton tai käsitteellistämätön. Tällöin viitekehys on enemmänkin käyttöteorian tasolla toimiva henkilökohtainen ja käytäntöpainotteinen tapa tehdä työtä. Nuorisotyön tutkimus on arvostellut nuorisotyötä siitä, että se nojaa liiaksi jälkimmäiseen, ja penännyt nuorisotyötä aukaisemaan työtään ohjaavaa ajatteluperustaa.

Viimeaikaiset kehityskulut ovat vahvistaneet vaateita, joiden mukaan nuorisotyön on nyt kerta kaikkiaan avattava toimintaperiaatteensa muotoon, jonka ymmärtäminen ei edellytä sitä, että tuntee nuorisotyön ja jakaa ammattikunnan käytänteet. Kuntien ja valtion heikkenevä taloustilanne on johtanut suurempaan tulosvastuullisuuteen. Tämä on johtanut käytännössä siihen, että toimintojen, jotka luontaisesti taipuvat mittareiksi, on ollut helpompi saada rahoitusta. Esimerkiksi Brittein saarilla tämä on vienyt nuorisotyötä yksilöön keskittyvään, ongelmakeskeisempään ja kohdennetumpaan suuntaan. Viitteitä siitä, että Suomessa on käynnissä vastaava kehityskulku, on olemassa. On helpompi saada rahoitusta työttömän nuoren aktivoimiseen kuin vapaamuotoiseen ja ryhmäperusteiseen työhön. Mikäli halutaan turvata myös jälkimmäisen työn asema, olisi sitä aukaista paremmin ja pystyttävä kuvaamaan sen hyötyjä, vaikka tämä ei tapahtuisikaan tarkkojen mittareiden keinoin.

Kunnallisia hyvinvointipalveluja integroidaan. Elämänkaarimalleissa tarkastellaan kaikkia lapsiin ja nuoriin kohdistuvia palveluja yhdessä. Tällöin nuorisotyölle kehkeytyy moniammatillisia kumppanuuksia, jotka venyttävät nuorisotyön kohderyhmää yhä nuorempiin lapsiin, ja toisaalta aiempaa vanhempiin nuoriin. Hyvinvointipalvelujen kokonaisuuksien koordinoiminen esimerkiksi lapsipoliittisten suunnitelmien kautta merkitsee osaltaan lisääntyvää pakkoa arvioida omaa toimintaa: on priorisoitava, mikä on tärkeää ja mikä joutavaa sekä perusteltava omaa työotetta ja kuvattava tarkemmin työn tekemisen prosessia ja prosessin lähtökohtia. Myös toimialan sisäinen kehitys koulutustason nousuineen on johtanut siihen, että nuorisotyöntekijät ovat halunneet käsitteellistää työtään. On tehty perustehtäväselvityksiä ja arviointimalleja sekä organisoitu vertaisoppimista ja laadittu nuorisotyön opetussuunnitelmia.

Tässä numerossa kysymystä nuorisotyön tilasta ja tulevaisuudesta jäsennetään kentän ja tutkimuksen vuoropuhelun kautta. Nuorisotoimenjohtaja Tommi Laitio asettaa omassa tekstissään nuorisotyön toimintakykyteorian kehykseen. Tämän hän tulkitsee tarkoittavan sitä, että nuorisotyön on otettava kasvava yhteiskunnallinen eriarvoisuus vakavissaan. Erityisesti köyhyys on ongelma, joka nuorisotyön pitäisi kohdata. Laitio korostaa nuorisotyön olevan poliittista toimintaa. Hän kaipaa nuorisotyöltä kiteytyneempää pohdintaa tavoitteistaan. Tavoitteiden avulla on myös helpompi määrittää keinoja.

Laition tekstiä kommentoi neljä tutkijaa. Leena Suurpää ja Anne-Mari Souto asettavat nuorisotyötä kansalaistoiminnan kehykseen. Heidän mukaansa nuorisotyössä olisi jalostettava kyky havaita eroja ja niitä tuottavia mekanismeja. Näitä pitäisi myös käsitellä nuorisotyöllisin menetelmin. Rasismia esimerkkinään käyttäen he osoittavat erojen merkitystä nuorten kasvuympäristöille ja kuvaavat erojen tuottamisen yhteiskunnallisia ulottuvuuksia. He korostavat, että näkökulman – tai paremminkin kuuntelukulman – on oltava nuorisokeskeinen, ei palveluista tai järjestelmästä lähtevä.

Tomi Kiilakoski tulkitsee nuorisotyön olevan kasvatusta, vaikka tätä tosiasiaa ei aina iljettäisi tai uskallettaisikaan sanoa ääneen. Hänen tulkintansa mukaan kasvatus on sekä yksilöiden että yhteisöjen kasvattamista. Siksi hyvä nuorisotyö ei välttämättä kohdistu pelkästään nuoriin vaan reagoi ja pyrkii tarvittaessa muuttamaan sitä ympäristöä, jossa nuoret toimivat. Tulevaisuuden haasteeksi hän esittää nuorten tukemisen tavalla, joka ei aseta nuoria toimenpiteiden kohteiden asemaan vaan vahvistaa myös nuorten kansalaisuutta. Juha Nieminen sijoittaa nuorisotyön tulevaisuutta koskevaa pohdintaa historiallisiin kehyksiin. Hänen mukaansa perinteinen toiminnallisuus saa rinnalleen suunnittelua ja kirjoittamista. Nuorisotyö voi myös asettaa tavoitteita, jotka eivät vastaa nuorten kiinnostuksen kohteita. Esimerkkinä hän käyttää osallisuutta, joka hänen mukaansa on läpi historian ylikorostunut suhteessa nuorten tarpeisiin. Niemisen mukaan nuorisotyön on määritettävä suhde ryhmämuotoisen toiminnan ja yksilölähtöisemmän erityisnuorisotyön välillä.

Nuorisotyötä suoranaisesti käsittelevä pohdinta asettuu keskusteluyhteyteen kahden hyvinvointia ja pahoinvointiakin käsittelevän tekstin kanssa. Hyvinvointi on suomalaisen yhteiskunnan yhteinen tavoite, mutta sitä koskeva käsitteellinen kamppailu ei ole päättynyt. Jaana Poikolainen tuo omassa artikkelissaan esille hyvinvointitiedon tuottamisen mekanismeja ja reflektoi, millaisin edellytyksin lapsilta itseltään voi kerätä hyvinvointitietoa. Hän osoittaa omassa tekstissään, minkälaisia ongelmia lapsilähtöisen hyvinvointitiedon tuottamiseen liittyy. Positiivinen hyvinvointi – ne asiat, jotka tukevat lasta tai nuorta ja saavat hänet tuntemaan itsensä kykeneväksi – nousee keskeiseksi seikaksi. Teksti osoittaa, että palveluita järjestettäessä on vielä kosolti tehtävää siinä, että lapset pystyvät itse kuvaamaan hyvinvointitekijöitään ja että tämä tieto saadaan käyttöön päätöksenteossa.

Helena Puhakka, Hanna-Maija Sinkkonen ja Matti Meriläinen käsittelevät omassa tekstissään nuorten Internetin käyttöä nettiriippuvuuteen keskittyen. Heidän tulostensa mukaan neljännes nuorista on riippuvainen Internetistä. Internetin runsaan käytön seurauksia on, että aikaa muihin toimintoihin on vähemmän. Se voi heijastua myös koulumenestykseen. Myös nuorten käsitys itsestään heikkenee.
Numeron tekstit väläyttävät eri näkökulmia hyvinvointiin ja tulevaisuuden haasteisiin. On opittava kuuntelemaan nuoria tarkemmin. On tunnistettava eriarvoistavia mekanismeja. On tehtävä niille jotain. On analysoitava uhkia ja iloittava mahdollisuuksista. On kannettava vastuu. Ja ennen kaikkea on ajateltava, miten ja miksi työtä tehdään, ja kysyttävä, voisiko toisin toimien saada enemmän aikaan.

Tomi Kiilakoski

Research into the positive well-being of children – methodological findings 

Jaana Poikolainen
The Finnish Journal of Youth Research
(“Nuorisotutkimus”) Vol 32, (2), 3–22

Research concerning the well-being of children and adolescents is largely based on descriptions of the negative indicators of health and other well-being measures that have been defined by adults. Children and young people are all too easily classified as statistical units and easily governed citizens. The statistical indicators refer to problematic and dysfunctional living conditions of families, relating, for example, to problems in parenting, health problems and difficulties at school. This leads to a limited and adult-centred picture of well-being. The applied indicators indicate the shortcomings that exist, and the statistics shed light on the children’s difficulties, but not on those matters which have a positive effect on their lives. Data concerning the latter is needed in order for actors in the different supportive sectors to be able to identify significant issues which are worth supporting and reinforcing. Positive well-being is based on strengths which are needed when encountering distressing issues and events.
In the Positive Equilibrium of Children project (TEKES & University of Helsinki, Palmenia Centre for Continuing Education, Lahti), a child perspective approach was adopted when designing the research. The children were seen as active competent subjects and as information providers. The objective was to develop child perspective methods for studying the well-being of 8- to 12-year-old children and to design a multimedia electronic questionnaire. The data used when planning the content of the questionnaire were obtained using a number of qualitative methods, including music, conversation, and research workshops, which were carried out in the schools in question. The questionnaire was designed together with the children. The data were collected in 2011 (n = 3,731) in the Päijät-Häme region in southern Finland. The article firstly presents the themes the children specified as belonging to well-being, and secondly, the methodological findings and challenges, particularly connected with the electronic questionnaire and its functionality in studying the positive well-being of children.

Keywords: children, positive well-being, child perspective methodology

Young people’s internet use and its associated problems

Helena Puhakka, Hanna-Maija Sinkkonen &
Matti Meriläinen
The Finnish Journal of Youth Research
(“Nuorisotutkimus”) Vol 32, (2), 23–32

This article considers the dependence of Finnish ninth graders and upper secondary school students on the internet, and the problems the students have experienced as a result. Internet dependence was measured using Young´s (1998, 2007) Internet Addiction Test (IAT). The data were collected between October and December 2012 by means of an electronic questionnaire. A quarter of the 15- to 19-year- old participants (n = 475) had experienced moderate or severe dependence on the internet. They reported that their reason for accessing the net was mostly in pursuit of fun or in order to contact friends. Many of the problems they experienced were psychological in nature, such as sleeplessness, irritability or exhaustion. The problems also had an effect on their school attendance. Students with a computer and internet access of their own reported more problems than their peers.

Keywords: internet use, internet addiction