Nuorisotutkimus-lehden 3/2013 artikkeleissa tarkastellaan nuorten valmiuksia käydä yhteiskunnallista keskustelua kouluympäristössä ja nuorisotyön opetussuunnitelman laatimista toimintatutkimuksellisena prosessina.
Lehdessä käsitellään myös muun muassa Brasilian mielenosoituksia ja alakoulun sosiaaliohjauksen mahdollisuuksia.
ISSN: 0780-0886
Julkaisuvuosi: 2013
Ulkoasu: nidottu
Sivumäärä: 80
Julkaisukieli: suomi
Tomi Kiilakoski
Tieto ja tietämättömyys
Artikkelit
Tommi Eränpalo & Tiina Karhuvirta
”Kajalia mukaan vaan, niin tummennetaan sun silmät. Kyllä sä sitten niille kelpaat!” Simulaatio tuo esiin nuorten potentiaalin yhteiskunnalliseen deliberaatioon
Tomi Kiilakoski
Nuorisotyön opetussuunnitelma: nuorisotyö kasvatuksellisena prosessina
Lektiot
Riikka Korkiamäki
Kaveria ei jätetä! Sosiaalinen pääoma nuorten vertaissuhteissa
Jani Merikivi
Nuoria viehättää virtuaalimaailmojen viihteellisyys
Katsaukset
Terhi Laine & Aino-Elina Pesonen & Annukka Armanto
Alakoulun sosiaaliohjauksen mahdollisuudet
Puheenvuorot
Léonardo Custódio
Keskiluokkien konflikti Brasilian nuorisovetoisissa protesteissa
Haastattelut
Sofia Laine
Haavoittuvuus on nuorison omaehtoisten ympäristöliikkeiden ytimessä
Raportit
Heta Mulari & Aino Tormulainen
Tyttötutkimuksen kansainvälisissä kiemuroissa
Arviot
Pirjo Mattila
Työläs katsaus kehittyvään alaan
Kalevalan kymmenennessä runossa Väinämöinen kertoo Ilmariselle viettäneensä aikaa summassa Sariolassa, tietomiesten tienohilla. Väinämöinen matkusti pois kotoaan tiedon luo, nykyään ei tarvitse. Tietoa on kaikkialla. Perin monet paikat ovat muuttuneet tietomiesten ja -naisten tienohiksi.
Tieto on monella tapaa suomalaisen yhteiskuntapolitiikan ytimessä. Tieto käytetään politiikan tekemisen perustana. Tieto on politiikan työkalu. Tietoperusteinen päätöksenteko, evidence-based policy, on ihanne, jota myös suomalainen päätöksenteko kunnioittaa ja johon se on sitoutunut. Jos kaikki sujuisi kuin Strömsössä, olisi hankalien ratkaisujen taustaksi tietoa, joka kohdentuisi päätettävän asian olennaisiin piirteisiin. Se auttaisi päätöksenteossa. Tieto olisi kattavaa.
Aivan näin hyvin asiat eivät ole. Valtiontalouden tarkastusvirasto totesi syyskuussa 2013 julkaistussa vuosikertomuksessaan, että on olemassa havaintoja tietoperustan heikkenemisestä. Erityisesti ongelmat, jotka ylittävät yhden tieteenalan näkökulmat, eivät ole hallittavissa vain yhden hallinnonalan keinoin, eivätkä kuulu vain yhden lainsäädännön piiriin, ovat ongelmallisia. Niiden tietoperusta ei ole kunnossa. Esimerkkejä tällaisista aihealueista ovat kuntauudistus, sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteiden uudistus tai yhteisö- ja osinkoverotuksen uudistaminen.
Valtiontalouden tarkastusviraston vuosikertomus kiinnittää huomiota siihen, että tietoperusteisuutta korostavassa hallintokulttuurissa kaikista tärkeistä aiheista ei ole tietoa. Myös tietoperusteisessa hallintoympäristössä tiedon ja tietämättömyyden absoluuttinen raja piirtyy näkyviin. On asioita, joita tiedetään. On asioita, joita ei tiedetä. Nämä kategoriat sulkevat toisensa pois. Mitä pirullisempi ongelma on kyseessä, sitä vähemmän on tietoa ja sitä enemmän tietämättömyyttä.
Käsitys siitä, millaisista asioista voidaan saada tietoa, ja millaisin menetelmin tietoa voidaan luotettavalla tavalla tuottaa, on ihmistieteissä historiallisesti uudelleenmuovautuva ja liikkuva. Antti Saari on esittänyt väitöskirjassaan Kasvatustieteen tiedontahto, että koulua koskevan hallinnon tieteellinen perusta on eri tavoin väittänyt pohjautuvansa siihen, millainen lapsi on. Tämän ympärille on syntynyt erilaisia käytänteitä. Näissä käytänteissä on kuvattu, millaiset tiedontuottamisen mekanismit ja käsitteelliset muodostelmat kuuluvat tiedon sisään. Näiden pohjalta on ollut lupa kuvata jotakin tieteelliseksi tiedoksi. Samalla niissä tuotetaan ulkopuoli, se, mikä ei ole tietoa tai mistä ei voida saada luotettavaa tietoa. Saaren luennan mukaan kasvatustiede on läpi historiansa kyseenalaistanut näitä lähtökohtia. Tämä tieteenala on palauttanut näkökulman lapseen, ja väittänyt uuden lähestymistavan kuvaavan paljastavasti paremmin sen, mistä lapsessa on kysymys. Näin tiedon tuottamisen tavat ovat asettuneet uusiksi paljastamisen ja palauttamisen kierteessä.
Tiedon ala ja rajat muuntuvat. Erityisesti nuoria koskevassa keskustelussa voidaan havaita ja havainnoida erilaisia tapoja ja käsityksiä tiedon luonteesta. Tiede ja tutkimus tapaavat olla kiinnostuneita siitä, mitä tiedetään. Mutta raja tiedon ja tietämättömyyden välillä piirtää myös toisen puolen. Esiin tulevat ne ilmiöt, joista emme tiedä luotettavalla tavalla. Saattaa olla, että jotkut näistä asioista, joita emme tiedä, ovat keskeisiä. Kun tietoa tarjotaan poliittiseen päätöksentekoon, olisi suotavaa myös pohtia, mistä emme saa luotettavasti tietoa. Järkevä päätöksenteko ottaa huomioon myös tiedon rajat – ja punnitsee, mikä merkitys on niillä asioilla, joista ei saada tietoa luotettavasti, mutta joilla voi silti olla merkitystä.
Tämän numeron artikkelissa tiedon ja tietämättömyyden konfiguraatiot esittäytyvät monin tavoin. Tommi Eränpalo ja Tiina Karhuvirta kuvaavat artikkelissaan nuorten valmiuksia käydä yhteiskunnallista keskustelua kouluympäristössä. Tältä pohjalta he katsovat koulua kysyen, onko sen tehtävänä mukauttaa nuoret olemassa olevan tiedon järjestykseen vai tukea keskustelukulttuuria ja mahdollistaa tiedon rajojen kyseenalaistamista. He osoittavat, että kouluinstituution nuorille tarjoama rooli ja nuorten kyvyt ja kompetenssit eivät kohtaa toisiaan. Nähdäänkö nuoret siis tiedon tuottajina ja tiedosta keskustelijoina vai tiedon kohteina? Kirjoittajien mukaan instituutioiden olisi avauduttava mahdollistamaan ja tukemaan myös kriittistä lukutapaa ja tukemaan keskustelijakansalaisia.
Tomi Kiilakoski kuvaa artikkelissaan toimintatutkimusta, jossa nuorisotyöntekijät kuvasivat teoreettisella tasolla, mistä nuorisotyössä on kysymys. Laadittiin nuorisotyön opetussuunnitelma. Tällöin hiljaista tietoa eksplikoitiin. Samalla prosessi kiinnittää huomiota tapaan, jolla tutkittavien ja tutkijan suhde voi tiedon tuottamisessa olla dialoginen. Teksti tuo esiin erilaisia aukkoja nuorisotyön tieto- ja käsiteperustoissa. Tällaisenaan nuorisotyön kehittäminen edellyttää tiedon tuottamista monin eri tavoin. Teksti on yksi esimerkki siitä, millä tavalla tiedon ja tietämättömyyden rajat voidaan laittaa liikkeeseen.
Kansainvälistä nuorten aktivismia kuvataan kahdessa tekstissä. Léonardo Custódio kuvaa Brasilian mielenosoituksia viime kesältä. Hän analysoi, että median kuva mielenosoittajista keskiluokkaisina nuorina on harhaanjohtava, eikä auta kaikilta osin ymmärtämään mielenosoittajien motiiveja tai mielenosoitusten sisäistä dynamiikkaa. Tieto mielenosoituksista vaatii sen ymmärtämistä, miten eri sosiaalisista ja alueellisista taustoista tulevat ihmiset hahmottavat tilannetta. Geoffrey Pleyers analysoi haastattelussa globaalia aktivismia ja pohtii, millä tavalla nuorten poliittisen toiminnan muodot näkyvät nykytilanteessa77. Samalla hän kiinnittää huomiota siihen, ettemme nykyisessä tilanteessa tiedä, millä tavalla poliittista järjestelmää voitaisiin muuttaa. Tietämättömyys aivan perustavista asioista kehystää hänen analyysiaan toiminnasta.
Tämä numero tuottaa tietoa. Se kuvaa, miten tietämisen rajoja voidaan siirtää. Se esittää kysymyksiä tiedon ja tietämisen subjekteista, ja näin myös tiedon politiikasta. Mutta samalla se herättää kysymyksiä tietämättömyyden seurauksista sekä poliittisella että eksistentiaalisella tasolla. Mitä merkitsee se, että vaikka käyskentelemme tietomiesten tienohilla, on ympärillä myös monia tietämättömyyden tantereita?
Tomi Kiilakoski
päätoimittaja
Tommi Eränpalo & Tiina Karhuvirta
The Finnish Journal of Youth Research
(“Nuorisotutkimus”) Vol 31, (3), 3–19
This article presents a case study in which 15 ninth graders played the simulation game Act Now! during their civics classes. The progress of the game was recorded and the recordings were analysed to ascertain how young people’s societal debate is enacted in the classroom. The data gathered during the game were analysed to pinpoint characteristic features of young people’s social skills and competency.
The analysis revealed that young people want to actively influence the issues that concern their own daily lives. During the discussions, the young people demonstrated a good knowledge of the political system and an understanding of the power of different channels of influence. The students were able to find solutions to social problems primarily from a political and economic perspective by turning to the media, especially social media.
The analysis highlighted the importance of the kind of role that is given to young people when conducting a societal debate in the classroom and in society in general. According to the analysis, young people know how to act and think in society, if they are given a chance to do so.
Simulations of this kind may encourage young people to pursue deliberative activism in general, which is the goal of social studies education in the first place. In this way, they gain an opportunity to address societal injustices.
Tomi Kiilakoski
The Finnish Journal of Youth Research
(“Nuorisotutkimus”) Vol 31, (3), 20–39
This article is based on action research conducted in the city of Kokkola, Finland, during which the city’s youth department designed a youth work curriculum. The process, during which youth work was described as a form of goal-oriented education, took two and a half years. The study comprised participatory and dialogical action research, which consisted of two cycles. During the first cycle, the structure of the curriculum was designed, while the content was devised during the second cycle.
The article provides an interpretation of youth work that views it as goal-oriented education which achieves its goals by successful youth work processes. These processes support the individual and personal development of a young person and his or her social relationships with other people, social surroundings, society and the environment. The results of the study imply that understanding youth work requires examining not only the goals, learning outcomes and learning environments connected with the topic, but also the process or praxis of youth work. These processes were duly analysed by categorising youth work into five distinct forms.
