Nuorisotutkimus-lehdessä luovutaan teemanumeroista tänä vuonna. Tämä numero on siirtymä teemapohjaisesta teemattomaan, silta uuden ja entisen välillä. Lehden sisällöstä suurimman osan ovat toimittaneet Anne Puuronen ja Raili Välimaa, joiden teemapääkirjoituksessa pohditaan sisältöä seksuaalisuuteen kasvamisen näkökulmasta.
Tomi Kiilakoski
Tietoa tarvitaan
Anne Puuronen & Raili Välimaa
Seksuaalisuuteen kasvaminen
Artikkelit
Veronika Honkasalo
Se suuri ero. Kulttuuri ja seksuaalisuus terveystiedon oppikirjoissa
Antu Sorainen
Kieroonkasvamisen mahdollisuudet
Valdemar Kallunki & Olli Lehtonen
Ohi on! Entä sitten? Osallisuus varusmiesten kotiutumiseen liittyvän luottavaisuuden selittäjänä.
Lektiot
Maija Lanas
Perunoita soseuttamassa – oppilaan haastava toiminta ilmauksena
Katja Ihamäki
Venäläistä rulettia. Nuorten perhesuunnittelun tarpeet ja esteet
Pietarissa sekä Riiassa.
Minna Lähteenmäki
Lapsi turvapaikanhakijana. Etnografisia näkökulmia
vastaanottokeskuksen ja koulun arjesta.
Katsaukset
Marja Tiilikainen & Saido Mohamed
Suomensomalialaiset tytöt ja vaarallinen seksuaalisuus
Susanna Nurmeksela
”Mä luulen tietäväni seksuaaliterveydestä tarpeeksi”. Katsaus Suomessa
asuvien maahanmuuttajanuorten seksuaaliterveystietoihin.
Puheenvuorot
Raili Välimaa
Luottamusta puhelimitse
Sofia Laine
Suivaantuneiden keskiluokkaisten nuorten globaali aalto
Tomi Kiilakoski
Alkutalvesta 2013 tieto ja tiedon puute näkyivät yhteiskunnallisessa keskustelussa usein eri tavoin. Eineksissä oli käytetty naudanlihan sijasta hevosenlihaa. Riskiyhteiskunta tuli mikroaaltouunin kautta ruokalautaselle, kun selvisi, että elintarvikeketjujen ja tuotanto-olosuhteiden seurauksena kukaan ei tuntunut tietävän, mistä raaka-aineet tulivat. Valtioneuvoston kanslian tilaama tulevaisuusselontekoa tukeva tutkimus herätti keskustelua monesta näkökulmasta, joista yksi käsitteli sitä, millaista tietoa poliittisen päätöksenteon tueksi tarvitaan ja kuka sitä on kykenevä tuottamaan. Jyväskylän kaupunginkirjastossa tapahtunut surullinen puukotus Äärioikeisto Suomessa -kirjasta käytävän keskustelutilaisuuden alussa herätti kysymään, millainen tieto voi olla uhkaavaa sekä millä tavoin tieto ja politiikka kytkeytyvät yhteen. Kaikki kolme keskustelua herättivät myös kysymään, millaisista asioista olemme tietämättömiä. Ministeri Aleksander Stubb tiivisti – joko tahtoen tai tahtomattaan – eksistentiaalisen tuskan tietämättömyyden edessä twiittaamalla 31.1. viestinsä loppuosassa: ”En oikein tiedä. Kertokaa pliis”.
Konikohu, Himasgate ja Jyväskylän poliittisen väkivallan selvittelyt toivat kaikki omalla tavallaan esille tiedon keskeisyyden nyky-yhteiskunnassa. Tietoa tarvitaan arjessa ja politiikassa. Tiedon luotettavat tuottajat ja julkaisijat ovat arvostettuja. Suomeksi ilmestyvät tieteelliset lehdet, sellaiset kuten Nuorisotutkimus, ovat avainasemassa tiedon tuottajina yhteiskunnallisen päätöksenteon tueksi. Nuorisotutkimuksella on nyt ja jatkossa tehtävänsä nuoria, nuoruutta, nuorisopolitiikkaa, nuorten elinoloja tai vaikkapa sukupolvien välistä tasa-arvoa koskevan ajankohtaisen tiedon tuottajana ja tiedon edellytysten pohtijana ja kriitikkona.
Tieteellisen lehden tehtävä on reagoida aikansa ilmiöihin ja käsitellä niitä. Nuorisotutkimuksessa on julkaistava uutta ja ajankohtaista tietoa, joka auttaa vastaamaan yhteiskunnallisiin haasteisiin. Tämän lisäksi on kyseenalaistettava ja kysyttävä niitä perustoja, joista käsin tutkimuksen kohteet määrittyvät. On asetettava ilmiöt taustaansa ja tarkasteltava, minkälaisista näkökulmista jokin näyttäytyy järkevänä tai toivottavana kysymyksenä. Toisaalta on kyseenalaistettava ne käsitteet, joilla ongelmaa määritellään ja mietittävä, mitä asetelmia käsitteet tuovat mukanaan. Neljänneksi on pohdittava niitä tietämisen ehtoja, menetelmiä ja rajoja, jotka jäsentävät tietämistämme tai sen puutetta. Olisi myös pohdittava sitä, millaisista asioista ei saada luotettavasti tietoa. On siis esiteltävä tutkimustuloksia, kyseenalaistettava valmiiksi tarjoutuvia näkökulmia ja löydettävä uusia hedelmällisiä tapoja kysyä, pohdittava käsitteitä ja mietittävä, millä tavalla nuorista tai nuoruudesta tiedetään. Tieteellisen lehden tehtävä on paitsi tarjota tietoa, myös analysoida tietämisen aktia tai tiedon oikeuttamisen perusteita. Sen pitää kertoa, mutta myös analysoida kertomisen ehtoja ja mahdollisuuksia.
Nuorisotutkimuksessa tapahtuu iso toiminnan muutos, kun teemanumeroista luovutaan. Jatkossa lehden sisältö koostetaan lehteen tarjottavista artikkeleista. Toivomme tällä ratkaisulla sekä palvelevamme lukijoita tarjoamalla näkökulmia entistä laajemmin että reagoivamme akateemisen kirjoittamisen ja julkaisemisen haasteisiin. Tämä numero on siirtymä teemapohjaisesta teemattomaan, silta uuden ja entisen välillä. Lehden sisällöstä suurimman osan ovat toimittaneet Anne Puuronen ja Raili Välimaa, joiden teemapääkirjoituksessa pohditaan sisältöä seksuaalisuuteen kasvamisen näkökulmasta.
Uudistuksia voi tehdä vain menneisyyden antamin voimavaroin. Itseni ja koko toimituskunnan puolesta haluan osoittaa kunnioitusta Nuorisotutkimusta pitkään luotsanneelle dosentti Sari Näreelle. Lämmin kiitos, Sari. Panoksesi avulla voimme vastata pyyntöön ”En oikein tiedä. Kertokaa please” paitsi tarjoamalla vastauksia, myös purkamalla ennakko-oletuksia ja pohtimalla, voisiko koko kysymyksen asettaa toisin ja ehkä paremmin.
Anne Puuronen & Raili Välimaa
Nuorten seksuaaliopetusta on tarkasteltu monikulttuurisuuden näkökulmasta Suomessa hyvin vähän. Veronika Honkasalon analyysi, Monikulttuurisuus terveystiedon oppikirjoissa, on tervetullut ja herättelevä teksti. Se antaa paljon purtavaa suomalaiselle koululle, opettajille ja oppimateriaalien kirjoittajille. Seksuaaliopetus on terveystiedon opetussuunnitelmien keskeinen sisältöalue, jossa tiivistyvät muun muassa näkemykset lasten ja nuorten kasvusta ja kehityksestä, iän- ja kehitystason mukaisista oppimistavoitteista sekä käsitykset seksuaalisuudesta ja siihen liittyvistä tekijöistä. Opetus ei toki lähde oppikirjoista vaan opetussuunnitelmasta, mutta kirjoilla lienee terveystiedon opetuksessa ja oppimisessa keskeinen sija. Suomalaista opettajankoulutusta Honkasalon kriittinen ote toivottavasti haastaa tarkastelemaan arkipäivän käytäntöjä, itsestäänselvyyksiä ja kohtaamisia kulttuurisensitiivisesti. Koska koulua on käytävä, luovat sen tilat ja tilanteet mahdollisuuden purkaa vakiintuneita käytäntöjä määritellä seksuaalisuutta ja toteuttaa seksuaaliopetusta.
Terveyden näkökulmasta nuoria määritellään usein erilaisten riskikeskustelujen avulla (Leahy & Harrison 2006). Riskitietoinen lähtökohta on kapea tapa tarkastella seksuaalisuutta. Sen sijaan ja rinnalle on syytä tietoisesti rakentaa tapoja tarkastella ja oppia seksuaalisuudesta siten, että nuoret toimijoina ja aktiivisina tiedon muodostajina voivat yhdessä opettajien kanssa lähestyä aiheita moninaisista omannäköisistä taustoistaan ja merkityksistään käsin. Monikulttuurisuus voi tarjota mahdollisuuksia voimaannuttaviin kokemuksiin, lisäksi se mahdollistaa seksuaalisuuden yksilöllisten, yhteisöllisten ja yhteiskunnallisten merkitysten rikkaan tarkastelun.
Seksuaalisuus on siis mitä suurimassa määrin sidoksissa kulttuuriin ja tulee näkyväksi uudella tavalla kulttuurien välisten erojen rajapinnoilla. Monikulttuurisuus ja sen suhde omaan seksuaali-identiteettiin on myös keskeinen nuorten sukupolvitietoisuuden lähde ja työstämisen kohde.
Helsingin Sanomien kirjoituksessa (10.2.2013) esitetään näkemys nykyajan suomalaisista teinitytöistä, nuorista, jotka ”uskaltavat olla enemmän itsensä kuin mikään sukupolvi aikaisemmin”. Esimerkkinä on Lady Gagan konserttiin matkaava suomalaistyttö, jolla musiikki-idolinsa pukeutumistyylin mukaisesti ”oli jalassaan verkkosukkahousut ja stringit. Ei muuta. Pakarat olivat siinä kaikkien nähtävillä. Mikä pokka”, kirjoittaja Anna-Sofie Berner ylistää. Marja Tiilikainen ja Saido Mohammed puolestaan luovat kirjoituksessaan Suomensomalialaiset tytöt ja vaarallinen seksuaalisuus katsauksen siihen, kuinka maahanmuuttajataustaiset nuoret tasapainoilevat yllä mainitun suomalaisen nuorisokulttuurin ja ”nuorten omalle reviirille” kuulumisen sekä toisaalta suvun ja perheen edustamien arvojen ja perinteiden jakamisen välillä.
Sukupolvitietoisuutta koskeva rajatyön tekeminen tulee esille muun muassa niin, että suomalaisesta kasvuympäristöstä nousevat valinnat liittyen pukeutumiseen ja ystävyyssuhteiden ylläpitoon suomalaisten nuorten kanssa ovat toisen polven suomensomalialaisille tytöille tärkeitä. Samalla monet somalialaiseen kulttuuriin ja islamin uskontoon liittyvät asiat, kuten peittävä pukeutuminen ja huivin käyttö ovat muslimitytöille (myös!) tärkeitä ja voivat luoda tilaa kodin ulkopuoliseen osallistumiseen.
Rajatyön tekeminen tulee esille myös toisen polven suomensomalialaisten tyttöjen asenteissa tyttöjen ympärileikkaukseen. Suomalaisen yhteiskunnan kulttuurinen ilmapiiri, johon kuuluu tyttöjen ja naisten ympärileikkausten ehkäisy- ja valistustyö, heijastuu Tiilikaisen ja Mohammedin haastattelemien suomensomalialaisten tyttöjen näkemyksissä. Haastatellut toteavat, että Suomessa elämisen etuna on se, että tietoa terveysasioista on tarjolla ja ennalta¬ehkäisevää työtä tyttöjen ympärileikkausten estämiseksi tehdään. Myös mahdollisuutta avausleikkauksiin muslimitytöt pitävät hyvänä.
Susanna Nurmeksela tarkastelee katsauksessaan Yläkoululaisten maahanmuuttajien seksuaaliterveystietoja. Katsauksen taustalla olevan tutkimuksen yhtenä tarkoituksena oli saada tietoa siitä, millaista seksuaaliopetusta maahanmuuttajanuoret toivoisivat ja tarvitsisivat. Maahanmuuttajanuori on käsitteenä laaja ja vastaajien taustat voivat olla hyvin erilaiset. Koko ilmiön tarkastelu onkin vasta alkuvaiheessa. Myös suomalaisessa koulussa tarvitaan paljon sensitiivisyyttä havaita ja analysoida kulttuurissamme vallitsevia ”meihin ja muihin” liittyviä stereotypioita. Erityisen tärkeää tämä eettinen osaaminen on oppiaineissa, joiden tavoitteet ja sisällöt koskettavat oppilaiden persoonaa, henkilökohtaisia kokemuksia ja arvoja.
Suomalaisessa seksuaalikasvatuksessa ja -opetuksessa todella tarvitaan uusia avauksia suhteessa monikulttuurisuuteen. Suomalainen seksuaalikasvatus kaipaa uusia avauksia myös seksuaaliseen moninaisuuteen kohdistuen.
Moninaisuudesta puhumisen kulttuuri on vahvistunut suomalaisessa seksuaalikasvatuksessa. Ymmärrys seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen monitasoisuudesta on lisääntynyt. Tästä huolimatta kuullessamme sanan seksuaalikasvatus, hahmotamme sen kulttuurisesti ja yhteiskunnallisesti tuotetun heteronormatiivisuuden, todellisuuttamme hetero-olettamusten varassa rakentavan käsitteistön lähtökohdista käsin. Heteroseksuaalisen perusolettamus ja sen mukainen lapsesta aikuiseksi kasvaminen ei kuitenkaan tavoita kaikkien seksuaalisuuden ja sukupuoleen liittyvän identiteetin rakentumisen tapaa.
Queer-käsitteellä sekä queer-teorialla ja -aktivismilla niiden eri muodoissaan halutaan tässä yhteydessä ylittää vastakkainasettelut ”normaalin” (heteroseksuaalisen) ja ”poikkeavan”, perversioiden (oikeasta pois kääntyminen) luokitteluille. Samoin halutaan ylittää myös luokittelut miesten ja naisten välillä (Sedgwick 1994; Koivunen 1999). Seksuaalikasvatuksen näkökulmasta queer antaa toivon lapselle, varhaisnuorelle ja nuorelle, joka pyrkii ymmärtämään omaa (queer)seksuaalisuuttaan ja ”haluaan” ilmentää sosiaalista sukupuoltaan vallitsevien normien vastaisesti. Queer-näkökulman soisikin kantautuvan ja myös juurtuvan erityisesti niiden ammattilaisten työnkuvaan, joilla on avainasema lapsen ja nuoren seksuaalikasvatuksessa. Sexpo-säätiön toiminnanjohtaja Jussi Nissinen esittää Saanko olla totta -kirjan (2012) avausluvussa häkellyttävän huomion, jonka mukaan Suomessa on mahdollista valmistua muun muassa psykoterapeutiksi, opettajaksi, nuorisotyöntekijäksi, lääkäriksi ja sairaanhoitajaksi hyvin vähäisellä perehtymisellä ihmisen seksuaalisuuteen tai seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuteen.
Antu Soraisen artikkeli Kieroonkasvamisen mahdollisuudet pakottaa jokaisen pohtimaan, miten heteronormatiivisuuteen kasvattamisen ajatus kyseenalaistuu poliittisesti. Nuoruutta käsittelevän queer-tutkimuksen näkökulmasta voidaan kysyä, milloin suomalaisessa seksuaali¬kasvatuksessa ymmärretään myös muita vaihtoehtoisia seksuaalisuuden tulevaisuuksia kuin vallitseva, joka rakentaa lapselle ja nuorelle vain heteronormatiivista maailmaa. Soraisen artikkelin lukemisen jälkeen lukija haluaa laittaa uskonsa queer-utopioihin, joiden Lasse Kekkiä (2006) lainaten ei pidä katsoa vain tulevaisuuteen vaan kääntyä myös nykyisyyteen, omille juurilleen ja puolustaa lähtökohtaansa, queer-lapsia. Eräs konkreettinen ilmaus tälle voisi olla päivä, jolloin Kouluterveyskyselyn seksuaalisuutta koskevaan osioon tulee tytön ja pojan rinnalle myös HLBTIQ. Lyhenne tulee sanoista homo, lesbo, bi, trans, inter ja queer, joilla viitataan henkilöihin, jotka eivät tunnista itseään kaksijakoisesta sukupuolijaottelusta.
Mika Lehtonen kertoo yli viisi vuotta toimineen Poikien puhelimen toiminnasta ja keskeisistä teemoista. Vallitseva visuaalinen ja suorituskeskeinen tulokulma seksuaalisuuteen (seksiin) ja pornon ylivertainen mieskuntoisuus antavat monelle kimmokkeen soittaa. Myös heteronormatiivisten rajojen ja arvojen sopimattomuus omaan elämään mietityttävät soittajia. Usein soittajat ovat olleet yksin ajatustensa kanssa ja ilman tätä palvelua monet heistä olisivat vailla aikuista, asiallista keskustelukumppania.
Lehden eri kirjoituksista käy esille, että seksuaalisuuteen kuuluvat aina myös seksuaali- ja kansalaisoikeudet. Kulttuurilla, valtiovallalla, kansallisella terveyspolitiikalla, seksuaalikasvatuksella ja seksuaaliterveyttä edistävällä ennaltaehkäisevällä työllä on keskeinen asema siinä, kuinka seksuaalisuus toteutuu ja kuinka se koetaan yksilöllisellä tasolla. Katja Ihamäki avaa väitöskirjansa Venäläistä rulettia – Nuorten perhesuunnittelun esteet ja tarpeet Pietarissa ja Riiassa -lektiossa, kuinka perhesuunnittelu on osa seksuaali- ja ihmisoikeuksia sekä palvelujärjestelmän rakenteita ja toimintamalleja.
Lähteet
Helsingin Sanomat (10.2.2013) Anna-Sofie Berner: Paras aika olla teinityttö/ Sunnuntai.
Honkasalo, Veronika & Harinen Päivi & Ahonen Reetta (2007) Yhdessä vai yksin erilaisina. Monikulttuuristen nuorten arkea, ajatuksia ja ajankäyttöä. Nuorisotutkimusverkosto, Nuorisotutkimusseura, verkkojulkaisuja 15. Http://testi.nuorisotutkimusseura.fi/julkaisuja/erilaisina.pdf. (Viitattu 7.3.2013.)
Kekki, Lasse (2006) Pervolapsen häpeä ja toivo. Teoksessa Taina Kinnunen & Anne Puuronen (toim.) Seksuaalinen ruumis. Kulttuuritieteelliset lähestymistavat. Helsinki: Gaudeamus, 127–143.
Koivunen, Anu (1999) Emansipaatio. Teoksessa Anu Koivunen & Marianne Liljeström (toim.) Avainsanat. 10 askelta feministiseen tutkimukseen. Tampere: Vastapaino, 77–109.
Leahy, Deana & Harrison, Lyn (2006) Health and physical education and the production of the ’at risk self’. Teoksessa John Evans & Brian Davies & Jan Wright Body knowledge and control- Studies in the sociology of physical education and health. London: Routledge, 130–139.
Nieminen, Jussi (2012) Luottamuksen rakentuminen moninaisuutta kunnioittaen. Teoksessa Liisa
Tuovinen & Olli Ståhlström & Jussi Nissinen & Jorma Hentilä (toim.) Saanko olla totta? Sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuus. Helsinki: Gaudeamus, 11–32.
Sedgwick, Eve (1994) How to Bring Your Kids Up Gay. The War on Effeminate Boys. Teoksessa EveSedgwick Tendencies. London: Routledge, 154–164.
Veronika Honkasalo
The Finnish Journal of Youth Research
(“Nuorisotutkimus”) Vol 31, (1), 6–22
This article investigates how culture, citizenship and sexuality are handled in secondary and upper secondary school textbooks. The theoretical framework consists of youth research which has focused on the multiculturalization of Finnish society from the viewpoint of young people. In addition, the article makes use of postcolonial and feminist discussions. The data consist of 18 textbooks which are used in Finnish secondary and upper secondary schools. The analysis focuses in particular on themes related to sex education.
The curriculum emphasizes the importance of intercultural communication, human rights and tolerance. In spite of this, the textbooks are characterized by the fact that they are written from a majority perspective and targeted at a majority audience. “Cultural differences” are highlighted particularly when demonstrating distance towards a normalized Finnishness. Culture is portrayed as being synonymous with non-Finnish others and cultures other than the Finnish culture. The article concludes by suggesting that in order to make sex education more multidimensional, effort has to be put into listening to young people’s own experiences and understanding of sexuality and growing up.
Antu Sorainen
The Finnish Journal of Youth Research
(“Nuorisotutkimus”) Vol 31, (1), 23–42
This article discusses the challenges confronting queer youth through the prism of Halberstam’s conception of the queer art of failure. The failure to gain affirmation can come as a shock to queer adolescents, as insufficient knowledge exists on the subject of queerness.
The article focuses on the possibilities to subvert social attitudes and cultural practices. The politicization of failure can offer some rewards and might be easier in the long run for queer youth. When engaging in sexual relations in queer cultures, one learns things that the wider society does not teach. ‘Queer time’ goes against the grain of conventional hetero-familial development. One extreme example of this is the barebacking culture in the post-AIDS gay male culture.
Not all failure is equal. Failure often acts as a stigma that the successful attach to those who live differently. The article suggests that the queer refusal to conform needs support from the knowledge and counter-cultures produced outside of the official culture.
Valdemar Kallunki & Olli Lehtonen
The Finnish Journal of Youth Research
(“Nuorisotutkimus”) Vol 31, (1), 43–58
In this study, the confidence of Finnish conscripts in the future comes under scrutiny. Participation in civilian life activities is assumed to support confidence. Participation is scrutinized from the perspectives of work, study, social relationships, associations and religion. In addition, clarifying one’s career plans, as well as income, unemployment and the subjective assessment of military service are taken into account. The results, based on hierarchical regression analysis, emphasize clarifying one’s career plans as an important confidence booster. Work and study environments have an impact on confidence if they are compatible with the personal aims of the conscript. The impact of different sectors of life on confidence underlines the need for support that takes into account more than just work and study when it comes to counseling.
