Osallisuus ja sosiaalinen vahvistaminen kuuluvat niihin käsitteisiin, jotka ovat syntyneet käytännön tarpeesta, mutta joiden määrittely on osoittautunut jokseenkin hankalaksi tehtäväksi. Mielenkiintoista on, että käsitteenä osallisuus elää ja voi jopa kohtuullisen hyvin, vaikka sitä ei kelpuutettu esimerkiksi vuonna 2006 voimaan astuneeseen nuorisolakiin, luultavasti juuri määrittelyongelmien vuoksi.
Osallisuus ja sosiaalinen vahvistaminen kuuluvat niihin käsitteisiin, jotka ovat syntyneet käytännön tarpeesta, mutta joiden määrittely on osoittautunut jokseenkin hankalaksi tehtäväksi. Mielenkiintoista on, että käsitteenä osallisuus elää ja voi jopa kohtuullisen hyvin, vaikka sitä ei kelpuutettu esimerkiksi vuonna 2006 voimaan astuneeseen nuorisolakiin, luultavasti juuri määrittelyongelmien vuoksi.
Tämän Nuorisotutkimus-lehden pohdinnat liikkuvat suhteellisen laajalla alueella kattaen sekä osallisuuden että sosiaalisen vahvistamisen teemoja. Kriittisesti osallisuutta tai sen nimissä tapahtuvaa toimintaa tarkastellaan sekä Heini Turkian nuorisovaltuustoja käsittelevässä puheenvuorossa että Antti Kivijärven ja Jatta Herrasen monikulttuuristen nuorten vapaa-aikaan liittyvässä katsauksessa. Sanna Koskinen ja Reetta Niemi keskittyvät väitöstutkimuksiaan esittelevissä lektioissa kouluun ja osallisuutta edistävään pedagogiikkaan. Koskisen tutkimuksessa yhdistyvät ympäristökasvatus ja kansalaiskasvatus, Niemen kiinnostuksen ja kehittämisen kohteena on ympäristölähtöinen terveyskasvatuspedagogiikka. Osallisuuden ja hyvinvoinnin edistämiseen tähtääviä toimia tarjotaan ratkaisuksi myös Sirkku Mikkolan katsauksessa, jossa tarkastelun alaisena on lukiokoulutuksen kehittäminen. Mielenkiintoisia ovia lasten ja nuorten vaikuttamiseen avautuu myös Sofia Laineen aihetta käsittelevän kirjan arvioinnista.
Lehdessä esitellään myös kolmas kouluun liittyvä väitöstutkimus: Ilpo Kuronen on tutkinut, miten erilaisiin vaikeuksiin joutuvien oppilaiden koulusuhde rakentuu peruskoulussa ja toisaalta millaiseksi heidän elämänkulkunsa muodostuu peruskoulun jälkeen. Kurosen tutkimuksen mukaan myönteisimmät koulukokemukset syntyvät usein pienissä kouluyhteisöissä ja vaihtoehtoisissa koulutusmalleissa, kun taas yläasteelle isoihin kouluihin siirtyminen lisää syrjäytymisen riskiä. Syrjäytymisen tematiikkaa sivuavat myös Riikka Korkiamäki ja Noora Ellonen, jotka kuvaavat artikkelissaan nuorten sosiaalisten ikätoverisuhteiden muotoutumista. Korkiamäen ja Ellosen analyysin perusteella nuoren sosiaalinen aktiivisuus, kuten säännöllinen urheilun harrastaminen, seurusteleminen, vapaa-ajan viettäminen koulutovereiden tai muiden porukoiden seurassa ja läheisten ystävien puute, määrittävät vahvasti sitä, millaisia vertaissuhteita nuorella on käytettävissään. Mielenkiintoista luettavaa on myös Sanna Aaltosen ja Mirja Määtän konferenssiraportti, jossa tehdään näkyväksi muun muassa brittiläisen yhteiskunnan suhtautumista nuoriin, joilla on ongelmia. Lukijana kukin voi pohtia Britanniassa harjoitettavien nuorisopoliittisten kontrolli- ja leimaamistoimenpiteiden merkitystä nuorten osallisuuden edistämisessä.
Nuorisotyötä on yllättävän vähän tarkasteltu ohjaamisen näkökulmasta. Tätä aukkoa paikkaavat Vesa Korhonen ja Juha Nieminen artikkelillaan nuorten ohjauksen kentät ja monialaisen yhteistyön mahdollisuudet. Nuorisotyön ammatillista identiteettiä valaistaan myös Suvi Raitakarin ja Elina Vironkankaan nuoriso- ja sosiaalityön rajapintoja sekä Tanja Lepän nuorisotyön mahdollisuuksia kouluyhteisössä käsittelevissä katsauksissa. Minna Rauas haastaa puheenvuorossaan nuorisotyön eettisen ohjeistuksen luomiseen ja Mirja Määttä tarkastelee omassaan lapsi-, nuoriso- ja lastensuojelupolitiikan yhteensovittamispyrkimyksiä ja niiden seurauksia.
ISSN: 0780-0886
Julkaisuvuosi: 2010
Sivumäärä: 112
Julkaisukieli: suomi
