Nuorisotutkimus 3/2018

Nuorisotutkimus-lehden Kuulen kaupungin kutsun -teemanumero keskittyy kaupungistumiskehitykseen ja sen merkityksiin erityisesti nuorta sukupolvea liikuttavana asiana.

Varastossa
Kuvaus

Teemanumeron aloittavassa Tiina Sotkasiiran artikkelissa puidaan tilannetta, jossa väestökadon vaivaamille seuduille on muuttanut turvapaikanhakijoita: uusia ”aktiivi-ikäisiä” asukkaita. Sari Tuuva-Hongiston artikkeli on analyyttinen vastapuheenvuoro keskustelussa, jossa painotetaan lähtemisen pakkoa ja kaupungin kutsun vastustamattomuutta. Vesa Välimäen, Mette Rannan, Henrietta GrönlundinNiina Junttilan ja Anne Birgitta Pessin artikkelissa uuteen yliopistokaupunkiin muuttaneiden opiskelijoiden yksinäisyydestä avataan kokemuksia siitä, kun odotukset päästä osaksi kaupungin sosiaalista sykettä eivät täytykään – kun odotettu Elämä kaupungissa näyttääkin toteutuvan kaikkien muiden mutta ei itsen kohdalla. Tarja Tolosen, Sinikka Aapola-Karin, Matilda Wreden ja Jenni Lahtisen artikkelissa esitellään kirjoittajien analyysista suodatettu kaupunkipääoman käsite, jonka varassa voi tulkita nuorten erilaisia kaupunkiympäristössä toimimisen intressejä ja mahdollisuuksia. Anni Rannikon lektiotekstissä puolestaan tiivistetään nuorten vaihtoehtoliikuntakulttuureja käsittelevän tutkimuksen antia. Lisäksi lehdessä on australialaisen nuorisososiologi David Farrugian haastattelu.

Pääkirjoitus
Päivi Armila & Mari Käyhkö
Kuulen kaupungin kutsun? 1

Artikkelit
Tiina Sotkasiira
Lähtemisen pakot ja mahdollisuudet syrjäseuduilla. Pakolaistaustaisten nuorten asuinpaikkavalinnat viranomaispuheen kohteena. 5

Sari Tuuva-Hongisto
Kotona, maalla, syrjässä. Syrjäkylänuorten haaveita kotiseudulle jäämisestä. 23

Vesa Välimäki, Mette Ranta, Henrietta Grönlund, Niina Junttila & Anne Birgitta Pessi
Yksin yliopistokaupungissa – opiskelijoiden yksinäisyyskokemukset elämänkulun tutkimusperinteen näkökulmasta 38

Tarja Tolonen, Sinikka Aapola-Kari, Jenni Lahtinen & Matilda Wrede-Jäntti
Miten kaupungista tulee oma? Kaupunkipääoma ja nuorten eriytyneet suhteet kaupunkitilaan 57

Haastattelut
Sari Tuuva-Hongisto
Kaupungistumisen tutkiminen edellyttää katseen kääntämistä maaseutuun. David Farrugian haastattelu. 76

Lektiot
Anni Rannikko
Arjen anarkismi ja hallinta nuorten vaihtoehtoliikunnassa 81

Tässä numerossa kirjoittavat 37

 

Kuulen kaupungin kutsun?


Tämän Nuorisotutkimus-lehden teemanumeron ajatuksellisena kimmokkeena on toiminut alati kiihtyvä kaupungistumiskehitys: taloudellisen, kulttuurisen ja sosiaalisen toimeliaisuuden keskittyminen sekä konkreettisesti että representaation tasolla kaupunkeihin. Kaupungista on muodostunut näin myös lukemattomien tutkijoita kiinnostavien sosiaalisten prosessien ja ilmiöiden tila. Modernia elämäntapaa analysoitaessa kaupunki on ollut annettuna otettu elinympäristö: refleksiivisen ja valinnanpaikkoja pursuavan elämän homogeeniseksi nähty kehys ja helppo ympäristö ihmiselämää ymmärtämään pyrkivälle tutkimukselle (ks. esim. Gieryn 2000). Tässä modernin elämän uskomusjärjestelmässä paikkaa konkreettisena elämään vaikuttajana ei ole huomioitu analyyttisesti, maantieteelliset erot ovat unohtuneet ja maaseudusta on tullut teoreettisesti merkityksetön. Esimerkiksi australialainen nuorisososiologi David Farrugia (2014), jonka Nuorisotutkimuspäivien 2017 yhteydessä tehty haastattelu esitellään tässä lehdessä, katsoo, että teoria modernista yhteiskunnasta ja elämästä on teoriaa urbaanista ja että ”sosiaalinen muutos” on nähty muutokseksi urbaanissa tai kohti urbaania – johon kaikki katseet on sen myötä käännetty. Modernissa yhteiskunnassa kaikki ”uusi” lähtee liikkeelle kaupungeista, ja tutkijoiden kiinnostus on ollut tiukasti kiinni muutoksessa eikä siinä, mikä pysyy tai mikä on syrjässä. Silva Tedre sekä Pirjo Pöllänen (2016) ovatkin kutsuneet metodologiseksi urbanismiksi tutkijoiden tapaa tarkastella maaseutua harvakseltaan ja vain normiksi määrittyneen kaupunkielämän kaukaisena vastakohtana.

Myös nuoruuden yleisissä tieteellisissä selityksissä on keskitytty selittämään urbaaneja kokemuksia, jolloin niistä on kadotettu nuoruutta muovaavien rakenteiden ja kulttuurien tai alakulttuurien paikalliset ulottuvuudet. Farrugia (2014) katsoo kuitenkin, että modernin, puitteista piittaamattoman refleksiivisyyden korostaminen on ollut enemmän poliittista retoriikkaa kuin nuorten arkista todellisuutta. Arkisen elämän, sosiaalisten suhteiden, elämänvalintojen ja itsemäärittelyjen näkökulmasta ei kuitenkaan ole lainkaan yhdentekevää, minkälaisessa paikassa ja kenen kanssa nuoruutta eletään ja elämää rakennetaan. Nuorten kulttuuriset ryhmät, sosiaalinen toiminta ja elämänkululliset valinnat ovat kiinni paikallisissa viitekehyksissä vaikka ammentavatkin virikkeitä ja peilauskohteita globaaleista kulttuurisista lähteistä. Elämää eletään lopulta aina jossakin paikassa, ja nyt onkin tunnistettavissa ainakin hienoinen tutkimuksellinen käänne. Erilaisten narratiivi- ja diskursiivisuustarkastelujen ohessa analyyttisyyteen pyrkivässä nuorisotutkimuksessa on alettu kiinnostua uudelleen arkisen elämän, elämänkokemusten ja merkityksenantojen materiaalisista ehdoista.

Kiinnostus elämän materiaalisiin ehtoihin näkyy esimerkiksi siinä, miten erilaisten luokka- ja pääomatarkastelujen rinnalla myös asuinpaikka on alettu nähdä oleelliseksi tutkimuksessa noteerattavaksi tekijäksi (esim. Armila ym. 2016; Kiilakoski 2016; Pekkarinen & Myllyniemi 2018; Tuuva-Hongisto ym. 2016). Nuorisotutkimuksen uusmaterialistisessa käänteessä tutkimuksellinen metrosentrisyys on otettu kriittiseen tarkasteluun ja haastettukin. Aika ajoin analyyseissa on nostettu esiin, kuinka nuorten pyrkimykset, toiveet ja toteutuneet elämänkulut lopulta rakentuvat paikallisista, usein epäreiluista mahdollisuusrakenteista (esim. Käyhkö 2016). Nuoruuksia muovaavien paikkoihin kiinnittyvien eriarvoisuuksien näkyväksi tekeminen edellyttääkin, että tutkimuksissa katsotaan, mitä tapahtuu erityisesti keskusten ulko­puolella. Koska kaupungistumiskehityksen intensivoituessa reunojen nuorten ympäristöstä katoaa jatkuvasti esimerkiksi harrastus-, opiskelu- ja työmahdollisuuksia, on huomioitava myös, miten elämänkululliset epävarmuudet ja turvattomuudet moninkertaistuvat heidän elämismaailmoissaan ja miten syrjäiseltä maaseudulta on usein lähdettävä kaupunkeihin juuri rakenteellisista syistä.

Vaikka paikkaan jo katsotaankin konkreettisten elämänvalintojen ja -mahdollisuuksien tutkimusperspektiivistä, maantieteellisten syrjien nuoret ovat jääneet vielä reunoille tutkimuksissa, joissa tarkastellaan esimerkiksi nuorisokulttuureita, osallistumista ja osallisuutta, identiteettejä ja transitioita. Nekään eivät kuitenkaan synny tai tule eletyiksi maantieteellisissä tyhjiöissä; paikalla on merkitystä nuorten itsemäärittelyjen, unelmien ja henkilökohtaisten elämänhorisonttien muodostuksessa (esim. Käyhkö 2017). Paikalla on sen asujalle tai omaksi kokevalle myös affektiivinen ja emotionaalinen, minään vahvasti kiinnittyvä merkitys. ”Kaupunki-ihmiseksi” itsensä kokeva ei viihdy maaseudulla, ja ”maaseutuihminen” voi kaupungissa huonosti.

Kulttuurisena mallina urbaani elämäntapa on valunut myös maaseudulle ja luonut uudenlaista tapaa elää ja merkityksellistää maaseutunuoruutta. Nuorten kulttuuriset tyylit, maut ja käytännöt rikkovatkin yksinkertaistavia maaseutu–kaupunki-vastakkainasetteluja ja muovaavat globaaleista kulttuurivirikkeistä paikallisia versioita. Tästä valumisesta huolimatta kaupungista elinympäristönä on muodostunut erilaisilla sosiaalisen ja kulttuurisen vitaalisuuden odotuksilla täytetty tila, mikä saa erityisesti monet maaseudun tytöistä kaipaamaan kaupunkiin – sinne, missä tapahtuu ja missä on Elämä.

Kaupunki ei kuitenkaan ole vain urbaanin, nuorekkaan elämänmuodon representaatio tai erilaisten valinnanmahdollisuuksien avaaja: konkreettisena elinympäristönä se on sosiaalisesti ja nuorisokulttuurisesti kerrostunut maantieteellinen tila ja arkinen elinympäristö. Arkisen elämän sujuvuus kaupungissa kysyy uskallusta ja kykyä käyttää tätä tilaa mielekkäästi, suunnistaa siinä määrätietoisesti ja oppia tuntemaan kaupungin sosiaalisen maantieteen nyanssit. Nuorten kohdalla tämä merkitsee esimerkiksi tietoa harrastus-, harjoittelu- ja työmahdollisuuksista, kykyä hyödyntää kaupunkiliikennettä, ymmärrystä siitä, mihin ei kannata tai ole turvallista mennä ja niin edelleen. Kaikki tämä edellyttää tietynlaista paikallista sosiaalista tietovarantoa (Berger & Luckmann 1994), jonka varassa kaupunkitilaa voi ottaa haltuun, oman arkisen elämän ja siinä viihtymisen jäsentäjäksi. Kaupunkien sosiaalinen rakenne myös muuttuu nopeasti: niihin muutetaan toisista kaupungeista ja maaseudulta, ja suuri osa niihin muuttavista on nuoria tai nuoria aikuisia. Usein kaupunkeihin tullaan elämänvaiheessa, jossa tapahtuu paljon: aloitetaan opinnot tai uusi työ, laitetaan omaa kotia ja astutaan vieraaseen sosiaaliseen maailmaan. Tässä elämäntilanteessa ympäristöllä on aivan erityistä elämänkulullista ja mentaalista merkitystä. Entä jos kaupunki ei vastaakaan niihin Elämän ja sosiaalisuuden odotuksiin, joita siihen latautuu? Monelle nuorelle kaupunki voi olla myös yksinäisyyden ja unohdetuksi tulemisen tila (vrt. Tuuva-Hongisto ym. 2016).

Jos ja kun meitä tutkijoita kiinnostaa nuorten keskinäinen eriarvoisuus, meidän on syytä katsoa, miten se rakentuu erilaisissa paikoissa asumisen kautta. On kysyttävä, minkälaisia resursseja nuorilta edellytetään heidän suunnistaessaan omien asuinympäristöjensä materiaalisissa ja sosiaalisissa rakenteissa ja onko erilaisten yksilöiltä (ja nuorten kohdalla myös perheiltä) edellytettyjen resurssien tai pääomien vaatiminen reilua. Poleemisissa puheissa esimerkiksi maaseudun “tyhjenemisilmiön” ympärillä todetaan usein, että ihmiset luovat paikan. Ihan näin yksinkertaista tämä ei ole; paikat ja niihin kiinnittyvät epäreiluudet tuotetaan rakenteellistuneina tiloina talouden prosesseissa, kaukana yksittäisten asukkaiden intohimoista. Lisäksi harva nuori voi lopulta itse päättää, missä hän asuu ennen täysi-ikäistymistään.

Asuinympäristön rakenteellinen voima tulee kiinnostavasti ilmi tarkasteltaessa, kuinka asuinpaikka nuoren elämän raamittajana on sekä erityinen että asukkaista riippumattomalla tavalla samanlainen esimerkiksi Suomessa, Australiassa, Itävallassa, Norjassa tai Saksassa (ks. esim. Paulgaard 2002; Farrugian haastattelu tässä lehdessä). Globaalin kapitalismin prosessit muovaavat erityisesti kaupunki–maaseutu-distinktiota osana länsimaista yhteiskuntakehitystä ja sen raameissa elettäviä nuoruuksia. Maantieteellisesti ymmärtävä tutkimus tunnistaa tämän voiman ja osaa kysyä, mikä merkitys sillä on nuorten henkilökohtaisten elämismaailmojen ja elämänkulkujen aitaajana.

Teemanumeron artikkeleista

Tämän teemanumeron aloittavaa Tiina Sotkasiiran artikkelia taustoittaa näkemys siitä, miten taloudelliset, kulttuuriset ja poliittiset rakenteet synnyttävät yksinkertaistavia, mutta pakottavia tapoja puhua kaupungista ja maaseudusta. Artikkelissa puidaan tilannetta, jossa väestökadon vaivaamille seuduille on muuttanut turvapaikanhakijoita: uusia ”aktiivi-ikäisiä” asukkaita. Nuoruuden ja maaseudun niputtaminen samoihin diskursiivisiin kehyksiin näyttää kuin vääjäämättä tuottavan puhetta lähtemisen pakosta, ja myös Sotkasiiran haastattelemat viranomaiset ja muut asiantuntijat näkevät itsestään selvällä tavalla pienten maaseutupaikka­kuntien nuorten tulevaisuudet kaupungeissa. Näin siitäkin huolimatta, että välillä heidän pohdintansa paikkakunnalle tarvittavista nuorista asukkaista tai maaseudusta hyvänä ympäristönä toipua esimerkiksi sotatraumoista tekevät säröjä lähtemisen välttämättömyyttä painottaviin puheenvuoroihin. 

Kun maaseutujen pienillä paikkakunnilla asumisen mahdollisuuksia kysytään maaseudun nuorilta itseltään, pois muuttamisen itsestäänselvyys voi myös kyseenalaistua. Sari Tuuva-Hongiston artikkeli on analyyttinen vastapuheenvuoro keskustelussa, jossa painotetaan lähtemisen pakkoa ja kaupungin kutsun vastustamattomuutta. Harvaankin asutulla maaseudulla on edelleen nuoria (usein poikia), joiden elämänsuunnitelmia leimaavat toiveet kotiseudulla tai sen lähimailla pysyttäytymisestä. Myös kaukana oppilaitoksista ja työpaikkoja tarjoavista yrityksistä voi syntyä erilaisten elämänratkaisujen varaan rakentuvia suunnitelmia tulevasta työurasta ja asumisesta. Näitä suunnitelmia kannattelevat erityisesti mielikuvat elämisen vapaudesta, omanlaiseksi tekemisestä ja luonnonläheisyydestä.

Peruskoulun jälkeiselle koulutuspolulle astuminen merkitsee kuitenkin monelle syrjäisen maaseudun nuorelle pois muuttoa kotiseudulta. Viimeistään korkea-asteen opintojen aloittaminen yleensä pakottaa siihen ja merkitsee monen kohdalla uuteen kaupunkiympäristöön siirtymistä. Kaupunkiin muutetaan usein monenlaisin odotuksin ja toivein. Vesa Välimäen, Mette Rannan, Henrietta Grönlundin, Niina Junttilan ja Anne Birgitta Pessin artikkelissa uuteen yliopistokaupunkiin muuttaneiden opiskelijoiden yksinäisyydestä avataan kokemuksia siitä, kun odotukset päästä osaksi kaupungin sosiaalista sykettä eivät täytykään – kun odotettu Elämä kaupungissa näyttääkin toteutuvan kaikkien muiden mutta ei itsen kohdalla.

Arkinen elämä kaupungissa, mielekkään tekemisen löytäminen, sosiaalisten suhteiden ylläpito ja erilaisten valinnanmahdollisuuksien tavoittaminen edellyttävät konkreettisesti, että nuori on ”kotonaan” asuinkaupungissaan. Sekä sosiaalisessa että fyysisessä kaupunkitilassa liikkumista säädellään paitsi virallisesti, myös monin tavoin epävirallisesti, ja erityisesti epävirallisen paikallisen säätelyn tunteminen voi olla nuorisokulttuurisesti tärkeää. Tarja Tolosen, Sinikka Aapola-Karin, Matilda Wreden ja Jenni Lahtisen artikkelissa esitellään kirjoittajien analyysista suodatettu kaupunkipääoman käsite, jonka varassa voi tulkita nuorten erilaisia kaupunkiympäristössä toimimisen intressejä ja mahdollisuuksia. Kaupunkipääoman käsite ohjaa kiinnittämään huomiota myös nuorten erilaisiin ja eriarvoisiin mahdollisuuksiin elää ja liikkua kaupungeissaan. Anni Rannikon lektiotekstissä puolestaan tiivistetään nuorten vaihtoehtoliikuntakulttuureja käsittelevän tutkimuksen (Rannikko 2018) antia. Lektiossa abstraktit ideat urbaanista ja kaupunkipääomasta ovat läsnä enemmän implisiittisesti kuin aukikirjattuina huomioina. Nuorten vaihtoehtoliikuntakulttuurit ovat kuitenkin oivia empiirisiä esimerkkejä kaupunkitilassa puhaltelevista nuorisokulttuurisista tuulista ja kaupunkipääoman merkityksestä erityisesti silloin, kun käydään epävirallisia kamppailuja yhteisen kaupunkitilan käytöstä.

Lähteet

Armila, Päivi, Halonen, Terhi & Käyhkö, Mari (2016) (toim.) Reunamerkintöjä Hylkysyrjästä. Nuorten elämänraameja ja tulevaisuudenkuvia harvaanasutulla maaseudulla. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 178.

Berger, Peter L. & Luckmann, Thomas (1994) Todellisuuden sosiaalinen rakentuminen. Helsinki: Gaudeamus.

Farrugia, David (2014) Towards a Spatialized Youth Sociology: the Rural and the Urban in Times of Change. Journal of Youth Studies 17 (3), 293–307.

Gieryn, Thomas (2000) A Space for Place in Sociology. Annual Review of Sociology 26 (1), 463–496.

Kiilakoski, Tomi (2016) I am Fire but my Environment is the Lighter. A Study on Locality, Mobility, and Youth Engagement in the Barents Region. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 179, verkkojulkaisuja 98.

Käyhkö, Mari (2016) Kotoa pois pakotetut? Syrjäseutujen nuorten toiselle asteelle siirtyminen ja koulutuksen alueellinen eriarvoisuus. Teoksessa Päivi Armila, Terhi Halonen & Mari Käyhkö (toim.) Reunamerkintöjä Hylkysyrjästä. Nuorten elämänraameja ja tulevaisuudenkuvia harvaanasutulla maaseudulla. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, 74–96.

Käyhkö, Mari (2017) ”Vähän niinku metän keskellä ja silleen”. Syrjäseutu, yläkouluikäiset tytöt ja tutuksi eletty paikka. Sukupuolentutkimus 30 (3), 7–23.

Paulgaard, Gry (2002) Geography of Opportunity. Approaching Adulthood at the Margins of the Northern European Periphery. Tromsö: Orkana Forlag.

Pekkarinen, Elina & Myllyniemi, Sami (2018) (toim.) Opin polut ja pientareet. Nuorisobarometri 2017. Helsinki: Nuorisotutkimusseura & Valtion nuorisoneuvoston julkaisuja.

Rannikko, Anni (2018) Kamppailua kunnioituksesta. Vaihtoehtoliikunnan alakulttuurien moraaliset järjestykset. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 201.

Tedre, Silva & Pöllänen, Pirjo (2016) Metodologinen urbanismi ja maaseutututkimus. Teoksessa Päivi Armila, Terhi Halonen & Mari Käyhkö (toim.) Reunamerkintöjä Hylkysyrjästä. Nuorten elämänraameja ja tulevaisuudenkuvia harvaanasutulla maaseudulla. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, 125–137.

Tuuva-Hongisto, Pöysä & Armila (2016) Syrjäkylien nuoret – unohdetut kansalaiset? Helsinki: KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiö.

Päivi Armila ja Mari Käyhkö
Kuulen kaupungin kutsun -teemanumeron vastaavat toimittajat

 

English summaries

Opportunities in rural regions, and reasons for having to leave. The residence choices of young refugees as a subject of official discourse.
Tiina Sotkasiira
The Finnish Journal of Youth Research
(“Nuorisotutkimus”) Vol 36, (3), 5–22

This article examines the residence choices of young asylum seekers who have settled in the Finnish countryside. By looking at internal migration from the point of view of local actors, the article shifts the focus from residence choices as individual deliberation to politics and discourse that categorize and regulate the movement of these young people within Finland. The article draws on interviews with the heads of reception centres, local authorities and other actors who are involved in the settlement and integration of asylum seekers and refugees in their respective rural municipalities. The article reveals the importance of the discursive positioning of young asylum seekers. When asylum seekers are positioned as “young people”, they are encouraged to fulfil their dreams, which usually means moving to the city. However, when they are positioned as “refugees”, they are regarded as people who benefit from the peace and quiet of the countryside. In addition, the settlement of “refugees” in rural regions is associated with economic risks, meaning that the welcome that local actors extend towards young refugees is conditional. The discursive positioning is strongly linked to structural inequalities, especially in relation to education and work opportunities being increasingly concentrated in urban centres, and duly placing young rural inhabitants at a disadvantage.

Keywords: young people, asylum seekers, rural, periphery, choice of residence


Home, rural, remote. Young people in remote villages and their dreams of staying
Sari Tuuva-Hongisto
The Finnish Journal of Youth Research
(“Nuorisotutkimus”) Vol 36, (1), 23–37

This article focusses on young people in rural and remote areas who wish to remain, despite the prevailing mobility imperative. The empirical material for the article consists of 32 thematic interviews conducted in eastern Finland during autumn 2015. The interviewees were aged between 13 and 17. Living in rural and remote areas can be a source of both richness and paucity. The position is structurally unequal: education and work opportunities are always at a distance from home. Leaving the rural environment is a structural mobility imperative, while staying requires challenging and opposing the prevailing urban norm. The analysis shows that living close to nature, adopting a do-it-yourself lifestyle, sensory freedom, individualism and self-employment are the benefits of rural life, and dimensions of the hopes and dreams of staying.

Keywords: rural, remote, youth, staying, freedom, nature


Alone in a university town – The life course perspective on experiences of loneliness
among university students
Vesa Välimäki, Mette Ranta, Henrietta Grönlund, Niina Junttila & Anne Birgitta Pessi
The Finnish Journal of Youth Research
(“Nuorisotutkimus”) Vol 36, (1), 38–56

This article examines experiences of loneliness among university students in a university town in the framework of the life course perspective. In the analysis, the previous life course of 27 university students is considered along with the life course phase of university studies in a city where new social relationships are formed. The research data used in the article were collected in coordination with the Student Life concept model of the University of Jyväskylä. In the interviews, the university students described their experiences of loneliness in the new university town. The results show that the students’ experiences of loneliness are closely connected to the life course phase of university studies and to the students’ previous life course. Experiences of loneliness are connected to the individual as well as to context-related factors concerning the university town. Hence, in order to decrease loneliness, attention should be paid to the grouping of university students and the creation of social opportunities in the university community, as well as in collaboration with other actors in the university town.
Keywords: city, student, loneliness, university studies

How does the city become a place of one’s own?
City capital and young people’s different relationships to city spaces
Tarja Tolonen, Sinikka Aapola-Kari, Jenni Lahtinen & Matilda Wrede-Jäntti
The Finnish Journal of Youth Research
(“Nuorisotutkimus”) Vol 36, (1), 57–75

This article analyses young people’s relationships to city space: the meanings they give to different spaces, their use of space, mobility, as well as the social and material dimensions of their practices. The data consist of group discussions related to map workshops, which were organized with 76 ninth-graders by the qualitative longitudinal research project Youth in time, coordinated by the Finnish Youth Research Network. The data were gathered from three different urban areas around Finland.
First, we conducted a thematic analysis of the interviews, and produced reports on each locality. Then we drew comparisons between the localities and between the young people, based on social class, gender and ethnicity, in order to make visible the differences in young people’s uses of urban spaces, and the meanings they attach to them. We also analysed the narratives that they shared during the interviews. All of this analytical work led us to consider the types of social and cultural capital that young people have, while taking into account their economic capital and material conditions (see Bourdieu 1997/1986).
We developed a new concept, city capital, which refers to the knowledge and skills young people have acquired about the city as a forum for their own actions. This includes, for example, their knowledge of what is going on in different parts of the city, and how to get there. City capital is intertwined with social capital (friends, family, social networks) as well as with economic capital and materiality (money for purchases, tickets for public transport, affordable leisure activities). We found differences in the young people’s knowledge and ways of making use of the city, in their social networks and the knowledge embedded in them, as well as in their financial resources, chances of mobility, and access to different city spaces. In addition, our findings suggest that young people in urban areas are exposed to controlling actions by adults, as well as to the threat of violence by other young people, and even to sexual and racial harassment by adult men. All of these may diminish young people’s potential to accumulate city capital.
However, it is important for young people to learn to see the public spaces as a place of their own, as this facilitates their active urban citizenship (Gordon 2007) in general.

Keywords: young people, cultural capital, city space, urban life, qualitative methods