Nuorisotutkimus 1-2/2017

Nuorisotutkimus-lehden kaksoisnumero taideteemasta on ilmestynyt

Nuorisotutkimus-lehden Taide kuuluu kaikille -teemanumero on ilmestynyt kaksoisnumerona 1–2/2017.  Teemanumeron lähtökohtana on Suomen Akatemian rahoittama ArtsEqual -tutkimushanke, jonka tavoitteena on tutkia, miten taide voi lisätä yhteiskunnallista tasa-arvoa ja hyvinvointia. Kulttuurisen nuorisotyön, taiteen, henkilökohtaisen koetun elämän ja yhteiskunnan suhde on yksi lähtökohta tälle teemanumerolle. Mukaan on kutsuttu kirjoittajia, jotka käsittelevät nuorten taidetoimintaa muun muassa sukupuolen, alueellisuuden, tasa-arvon, kulttuurisen ja sosiaalisen pääoman kautta. Teemanumerossa kohdistetaan katse myös nuoriso- ja taidekasvatuksen pedagogiseen perustaan. Teemanumeron ovat toimittaneet Pia Houni, Anne Pässilä ja Lauri Väkevä.

Taide-teemanumeron aloittaa Anna Kuoppamäen ja Fanny Vilmilän artikkeli, joka pohjautuu kahdeksantoista musiikkiopistoissa ja kulttuurisen nuorisotyön piirissä opiskelleen nuoren haastatteluihin. Ari Sivenius ja Iina Friman tarkastelevat artikkelissaan, miten kuvataideprojekti osallistaa nuoria tarkastelemaan omaa elämäänsä kuvin ja sanoin. Kolmannessa artikkelissa Helena Oikarinen-Jabai tarkastelee Helsingissä toteutettua somalitaustaisten nuorten osallistavaa performatiivista tutkimusprojektia, jossa toteutettiin erilaisia esityksiä, kuten näyttelyitä, videoita ja kirjoja. Oona Myllyntauksen, Sari Karttusen, Inkeri Ruokosen ja Heikki Ruismäen artikkeli käsittelee norjalaisen lukion toisen luokan oppilaiden näkemyksiä koulunsa julkisesta taiteesta. Katsauksessaan Riikka Åstrand muistuttaa meitä Myrsky-hankkeesta, jota voi pitää merkittävänä avauksena tuoda nuorten arkeen taiteen tekemisen mahdollisuuksia. Teemanumeroon on myös koottu useita puheenvuoroja. Puheenvuorojen ketjun aloittavat Katja Kontturin ajatukset taideaineiden merkityksestä nuorten identiteetllle. Satu Olkkonen ja Isto Turpeinen pohtivat  pedagogiikkaa. Anne Pässilä pohjustaa nuorten aikuisten puheenvuoron, joka on video viranomaisten kohtaamisesta, Laura Mellanen piirtää esiin kuvan taiteilijasta ohjaustyössä, Joona Veijanen kertoo omasta teatteriharrastuksestaan, Petter Korkman käsittelee nuorten biisityöpajoja, jotka kulkevat nimellä RIMLAB ja Pia Houni kuvaa kaupungin ja taiteen välistä suhdetta.

Sisällysluettelo

Pääkirjoitus
Pia Houni, Anne Pässilä, Lauri Väkevä
Taide kaikkien oikeutena 1

Artikkelit
Anna Kuoppamäki & Fanny Vilmilä
”Musta tuntui, että mulla on ohjat” – nuoret musiikillisen toimijuuden sanoittajina 5

Ari Sivenius & Iina Friman
Taidelähtöinen projekti tutkimuksellisena lähestymistapana – nuorten elämä kuvin ja sanoin 26

Helena Oikarinen-Jabai
Suomensomalialaiset nuoret paikantumisiaan tutkimassa 40

Oona Myllyntaus & Sari Karttunen & Inkeri Ruokonen & Heikki Ruismäki
Julkinen taide osana opiskeluympäristöä: lukiolaisten kokemuksia 55

Katsaukset
Riikka Åstrand
Taiteen mahdollisuudet, rajat ja riskit vaikeissa tilanteissa olevien nuorten tukemisessa 80

Puheenvuorot
Katja Kontturi
Taideaineiden merkitys nuorten identiteetin kehittymisessä 92

Satu Olkkonen & Isto Turpeinen
Pedagogiikan aikaa, tilaa ja vapautta etsimässä 97

Anne Pässilä
Virastovideo – Kriittisten Ystävien dialogiryhmä 103

Laura Mellanen
Puheenvuoro siitä mitä taiteilija kohtaa astuessaan ”oikeisiin töihin” 105

Joona Veijanen
On hyvä vetää överiksi 109

Petter Korkman
RIMLAB-biisipajat nuorten Suomea kuuntelemassa 110

Pia Houni
Miten rakastaa kaupunkia taiteen keinoin 116

Nuorisotiedon kirjaston uutuusluettelo 119
Tässä numerossa kirjoittavat 125

Taide kaikkien oikeutena

Sana ”taide” kalskahtaa monen korvaan juhlalliselta ja hienolta. Toisille taide tarkoittaa kulttuurilaitoksissa tapahtuvaa toimintaa. Toisten mielestä taide on turhaa, koska se ei tuota taloudellista voittoa. Monet kuitenkin haluavat puolustaa taidetta: he haluavat nähdä sen kuuluvan kaikille ja lukevat sen piiriin sellaisiakin omaehtoisia toimia, joita ei arvoteta ulkoa­päin. Tällaisia omaehtoisia toimia ovat esimerkiksi käsityöt, puutarhanhoito ja ilmaisullinen harrastaminen. Tällaista toimintaa on helppo lähestyä: kaikki voivat osallistua siihen ja kokea osaavansa sen parissa ilman erityistaitoja. 

Omaehtoisen tekemisen ja taiteen välillä ei välttämättä ole ristiriitaa. Alun perin taide ymmärrettiin taidoksi. Taitoon taas on aina liittynyt käsitys kauneudesta, vaikka läpi historian kauneutta on määritelty eri tavoin. Vasta 1700-luvun estetiikan teorian myötä taidetta koskeva keskustelu sai erityisen teoreettisen lähtökohdan, joka pyrki erottelemaan taideteoksia kriittisesti muista teoksista niiden kauneuden perusteella. Taiteella onkin ollut varsin pitkään autonominen status ja sen on katsottu olevan omalla tietyllä paikallaan yhteiskunnassa. Tosin taide kaihtaa määrittelyjä ja paikalleen sijoittelua, kenties tästä syystä taiteen ja yhteiskunnan vuoropuhelu ei läheskään aina ole ollut mutkatonta (vrt. Adorno 1970).
Viime vuosina on puhuttu taiteen sosiaalisesta käännöksestä (esim. Krauss 1979, 1986 & 2010; Hoffman 2012), jolla on viitattu uusiin työmahdollisuuksiin taiteilijoille ja samalla taidetoiminnan laajenemiseen uusiin toimintaympäristöihin.

Taidekasvatus on yksi pitkälinjaisista taidetoiminnan muodoista, jossa taide on nähty kaikkien lasten ja nuorten oikeutena, ja myös mahdollisuutena. Nuorisotyön ja taidekasvatuksen välistä käsitteellistä yhteyttä voi tarkastella esimerkiksi siten, että kulttuurinen nuorisotyö perustuu taiteelliseen toimintaan ja sen kanavoimaan esteettiseen kokemukseen. Nuorisotyön viitekehyksessä tapahtuvaa taidekasvatuksellista toimintaa on myös selitetty siten, että se kiinnittyy nuorten osallisuuden ja vaikuttamisen vahvistamiseen, aktiivisen kansalaisuuden mahdollistamiseen yksilöllisellä, yhteisöllisellä ja globaalilla tasolla. Tällaisen taidekasvatuksen työmuodot vaihtelevat ohjatusta taidetoiminnasta omaehtoiseen taiteen tekemiseen ja kulttuurisiin tapahtumiin. Tästä näkökulmasta kasvaminen aktiiviseksi taideyhteisön jäseneksi kulttuurisen nuorisotyön kontekstissa on kaikkien oikeus:  kaikilla nuorilla on oikeus tulla kuulluksi ja nähdyksi taiteen tekijänä ja esteettisenä kokijana.

Sen sijaan, että tyytyisimme arvottamaan teoksia erilaisten taidekäsitysten kautta, tai pitäisimme kiinni taiteen institutionaalisuudesta, voisimme nähdä taiteen kuuluvan kaikille. Taidetta tulee ja pitää lähestyä käytännön kautta, osana arkea. Taiteeseen osallistumisen etuoikeus ei kuulu vain tietyille ihmisryhmille vaan kaikille. Tämän lähtökohdan toteutumisen esteet on tunnistettava ja pyrittävä murtamaan ne. Tässä on myös nuorisotyöhön liittyvän taidekasvatuksen ydin.

Tämän teemanumeron lähtökohtana on Suomen Akatemian rahoittama ArtsEqual -tutkimushanke, jonka tavoitteena on tutkia, miten taide voi lisätä yhteiskunnallista tasa-arvoa ja hyvinvointia maassamme (www.artsequal.fi). Taidekasvatuksella ja taidelähtöisillä menetelmillä on hankkeessa keskeinen painotus.

ArtsEqual-tutkimushankkeen lähtökohtana on ajatus siitä, että taide kuuluu kaikille. Taiteellisessa yhteistoiminnassa toimijat herkistyvät havaitsemaan itsessään ja muissa, kohtaamissaan tilanteissa ja teoissa jotakin, minkä havaitseminen jää arjessa useimmiten peittoon. Tällaisessa herkistymisessä voi olla kyse ihmisyyden perusasioiden löytämisestä, rakastamisesta, ilahtumisesta, välittämisestä, leikittelystä tai sitkeydestä.  Siinä voi olla myös kyse laajempien ilmiöiden hahmottamisesta. Esimerkiksi näyttämö voi olla paikka, jossa draaman peruselementtejä voi käyttää apuna yhteiskunnan ja kulttuurin tarkastelussa. Mikäli taiteellinen työskentely tähtää itsen, toisten ja ympäröivän yhteisön mekanismien ja järjestelmien havainnoimiseen ja erilaisten näkökulmien löytämiseen, sen kautta voi avautua myös muutoksen mahdollisuus.  Taiteessa tapahtuva merkityksellistäminen voi siis olla osa ilmiön tai ongelman hahmottamista, jäsentämistä, kuvaamista, ymmärtämistä, ratkaisemista tai siihen liittyvien tunteiden, pelkojen tai toiveiden näkyväksi tekemistä – mutta myös tapa muuttaa maailmaa.

Lasten ja nuorten taidetoiminnalla on Suomessa pitkä historia. Koulujen taidekasvatuksen ja taiteen perusopetuksen rinnalle on syntynyt vähitellen omaehtoiseen kulttuuriseen nuorisotyöhön perustuvaa taiteellista toimintaa. Tällainen toiminta on itsessään kiinnostava ilmiö, johon haluamme käsillä olevassa teemanumerossa keskittyä. Teemanumeron artikkeleissa pohditaan muun muassa kulttuurisen nuorisotyön,  aktivismin, vastarinnan ja toisinpuhumisen merkkejä ja merkityksiä. Miten eri alakulttuureista ponnistavat tyylit ja kulttuurit resonoivat valtakulttuurin diskursseissa? Millaisia vastapuhunnan, satiirin ja ironian muotoja ne saavat keskiluokkaisuuden ja keski-ikäisyyden standardisoimassa taidepuhunnassa? Kenellä on oikeus käyttää ääntä näissä keskusteluissa? Kenen ehdoilla taidetta tehdään osana kulttuurista nuorisotyötä?

Nuori Kulttuuri -säätiön määrityksessä yhteiskunnallinen, henkilökohtainen ja taiteellinen ulottuvuus kietoutuvat yhteen kulttuurisen nuorisotyön kasvatuksellisessa tavoitteessa. Kulttuurinen nuorisotyö liittyy kiinteästi yhteiskuntaan: parhaimmillaan se voi tuottaa, kommentoida, uudistaa ja kierrättää yhteiskunnallisuutta avaten tilaa uusille merkityksellistämisille. Alati yksityistyvässä nuoruuden performoinnissa on tärkeää luoda mahdollisuuksia keskustelulle, teoille ja tutkimukselle, jotka lisäävät ymmärrystä nuorisotyön ja taiteen kulttuurisesta merkityksellistämisestä. Osallistaminen ja erilaisten äänten kuunteleminen ovat tärkeitä vaiheita matkalla tähän ymmärrykseen.

Teemanumeron sisältö
Kulttuurisen nuorisotyön, taiteen, henkilökohtaisen koetun elämän ja yhteiskunnan suhde on yksi lähtökohta tälle teemanumerolle. Kutsuimme mukaan kirjoittajia, jotka käsittelevät nuorten taidetoimintaa mm. sukupuolen, alueellisuuden, tasa-arvon, kulttuurisen ja sosiaalisen pääoman kautta. Teemanumero käsittelee monipuolisesti eri taiteenaloja ja kulttuurisen ilmaisun muotoja – mutta myös valtavirtaistuneiden käsitysten antimuotoja.  
Teemanumerossa kohdistamme katseemme myös nuoriso- ja taidekasvatuksen pedagogiseen perustaan. Olemme pohtineet esimerkiksi kysymyksiä: Mihin pedagogiikalla tähdätään? Kenen lähtökohdista käsin kulttuurisen nuorisotyön viitekehyksessä tehtäviä taiteellisia ja taidekasvatuksellisia prosesseja saa ja voi määrittää? Teemanumeron toimittamisen myötä meille on syntynyt näkemys siitä, että kulttuurisen nuorisotyön nimissä tehtävä taidekasvatus on toimijalähtöistä, jolloin sitä määrittävä nuori toimii vastavuoroisessa suhteessa taiteellista tai kulttuurista nuorisotyötä tekevän taiteilijan tai taidepedagogin kanssa. Artikkeleita lukiessamme pohdimme, miten kulttuurinen nuorisotyö erottuu muusta nuorisotyöstä tai kulttuurinen tekeminen taidekasvatuksesta.

Pyrimme ymmärtämään nuorisokasvatuksen taidekasvatuksellisia käytäntöjä ja niihin liittyvää osaamista muun muassa kulttuurisen nuorisotyön, nuorten omaehtoista kulttuuria uusintavan tai ylläpitävän toiminnan ja kuntouttavien taidetyöpajojen yhteydessä sekä osana työvoimapoliittisten toimenpiteiden järjestelmää.

Taide kaikkien oikeutena teemanumeron aloittaa Anna Kuoppamäen ja Fanny Vilmilän artikkeli, joka pohjautuu kahdeksantoista musiikkiopistoissa ja kulttuurisen nuorisotyön piirissä opiskelleen nuoren haastatteluihin. Tekijät toteavat, että ”musiikin harrastamisen formaalit ja nonformaalit toimintaympäristöt tukevat erilaisia nuorten musiikin tekemiseen liittyviä tarpeita ja toimijuuden eri muotoja”. Tästä syystä näiden eri toimijatahojen synergiaa tulisi jatkossa vahvistaa. Ari Sivenius ja Iina Friman tarkastelevat artikkelissaan, miten kuvataideprojekti osallistaa nuoria tarkastelemaan omaa elämäänsä kuvin ja sanoin. Projektin tuloksissa todetaan, että ”nuoren osallistuminen taidetyöskentelyyn ja siinä itsensä ylittäminen voi lisätä luottamusta itseen ja toisiin. Parhaimmillaan taidelähtöinen toiminta on jotain sellaista, jossa kunnioitetaan ihmisyyttä sellaisenaan. Onnistuneimmillaan tämä tuottaa nuorelle ymmärryksen hänen ainutkertaisuudestaan julkisen taideteoksen ja tunnustuksen osana.”

Kolmannessa artikkelissa Helena Oikarinen-Jabai tarkastelee Helsingissä toteutettua somalitaustaisten nuorten osallistavaa performatiivista tutkimusprojektia, jossa toteutettiin erilaisia esityksiä, kuten näyttelyitä, videoita ja kirjoja. Projektin aikana nuoret saivat henkilökohtaisista lähtökohdista käsin tarkastella omaan taustaansa liittyviä moninaisia paikantumisia. Kuten Oikarinen-Jabai kirjoittaa ”Osallistava, performatiivisia ja audiovisuaalisia menetelmiä hyödyntävä tutkimuksellinen ote tuki nuorten osallisuutta ja auttoi heitä pukemaan audiovisuaaliseen muotoon esimerkiksi kotiin/kotimaahan, rodullistamiseen, etniseen identiteettiin ja kansalaisuuteen/kansallisuuteen, luokkaan, sukupuoleen ja uskontoon liittyviä kysymyksenasetteluja.”

Oona Myllyntauksen, Sari Karttusen, Inkeri Ruokosen ja Heikki Ruismäen artikkeli käsittelee norjalaisen lukion toisen luokan oppilaiden näkemyksiä koulunsa julkisesta taiteesta. Koulu on toteuttanut prosenttiperiaatteella teoskokonaisuuden, joka käsittää useita koulun sisällä olevia teoksia ja yhden ulkona olevan teoksen. Tutkimusaineistossa valitut nuoret kertoivat havaintojaan näistä teoksista. Tutkimustuloksissa todetaan, että ”kouluarkkitehtuuriin integroidut julkiset taideteokset ovat usealle lukiolaiselle kuitenkin taideteoksina huomaamattomia. Teokset puhuttelivat nuoria lähinnä esteettisellä tasolla. Nuorten mielestä taideteokset koulussa vaikuttavat heihin tavalla, jota he eivät itse huomaa.”

Katsauksessaan Riikka Åstrand muistuttaa meitä Kulttuurirahaston rahoittamasta Myrsky-hankkeesta (nykyisin Lasten ja nuorten säätiön hallinnoima), jota voi pitää merkittävänä avauksena tuoda nuorten arkeen taiteen tekemisen mahdollisuuksia. 2010-luvun taitekohtaan sijoittunut hanke sai paljon julkisuutta ja huomiota. Yli 10 000 nuorta tavoittanut hanke toimi kimmokkeena monelle jatkoprojektille. Åstrandin katsauksessa todetaankin Myrsky-hankkeen taiteilijaohjaajien kokemusten kautta, että ”taiteen tekeminen voi palauttaa uskoa itseen ja muihin, nostaa esiin uusia näkökulmia maailmaan ja olla siten nuorelle tärkeä positiivinen sysäys kohti aktiivisempaa ja tasapainoisempaa elämää.”

Teemanumeroon on myös koottu useita puheenvuoroja. Ajankohtainen keskustelu taiteen ympärillä kutsuu esiin erilaisia ääniä ja näkemyksiä. Puheenvuorojen ketjun aloittavat Katja Kontturin ajatukset taideaineiden merkityksestä nuorten identiteetllle. Pedagoginen näkökulma korostaa sitä, että taideopetuksessa tapahtuu oivalluksia, joilla on vaikutusta ihmisen persoonallisuuteen. Satu Olkkonen ja Isto Turpeinen pohtivat  pedagogiikkaa. Anne Pässilä pohjustaa nuorten aikuisten puheenvuoron, joka on video viranomaisten kohtaamisesta, Laura Mellanen piirtää esiin kuvan taiteilijasta ohjaustyössä, Joona Veijanen kertoo omasta teatteriharrastuksestaan, Petter Korkman käsittelee nuorten biisityöpajoja, jotka kulkevat nimellä RIMLAB ja Pia Houni kuvaa kaupungin ja taiteen välistä suhdetta.

Kiitokset
Lehden toimittajat kiittävät kirjoittajia kärsivällisestä työstä omien tekstien valmiiksi saattamiseksi, Nuorisotutkimus-lehden päätoimittaja Lotta Haikkolaa ja Tanja Konttista tarkkanäköisestä lukemisesta ja taitosta. Lisäksi toimittajat kiittävät puheenvuorojen kielenhuollosta Hilkka Laaksoa (Lappeenrannan teknillinen yliopisto, LUT Lahti). ArtsEqual-hankkeen tutkijat ja taiteilijat innostivat meidät tarttumaan tämän teemanumeron tekemiseen.

Lähteet
Adorno, T. W. (2006) Esteettinen teoria (Ästhetische Theorie, 1970). Suom. Arto Kuorikoski. Tampere: Vasta­paino.
Hoffman, J. (2012) The Studio. Cambridge, MA: MIT Press.
Krauss, R. (1979) Sculpture in the Expanded Field. October 8, 30–44.
Krauss, R. (1986) The Originality of the Avant-Garde and Other Modernist Myths. Cambridge, MA.: MIT Press.
Krauss, R. (2000) ’A Voyage on the North Sea’. Art in the age of post-medium condition. London: Thames & Hudson.

Antoisaa lukumatkaa. Eläköön taide!

Juhannusviikolla 2017
Taide-teemanumeron toimittajat
Pia Houni, Anne Pässilä ja Lauri Väkevä

English summaries

“It felt like I was in control” – Young people as the songwriters of musical agency
Anna Kuoppamäki & Fanny Vilmilä
The Finnish Journal of Youth Research
(“Nuorisotutkimus”) Vol 35, (1–2), 5–24

This article examines young people’s articulations of their experiences of constructing musical agency when engaging in musical activities in formal and non-formal acting spaces. The focus is on what their experiences of musical agency reveal about the accessibility of music-making in various acting spaces, with particular emphasis on how the cultures of various acting spaces and negotiations of gender become intertwined with the processes of constructing musical agency. The article combines the perspectives of music education research, gender studies and youth research. The empirical data consist of interviews with eighteen adolescents engaging in musical activities in music institutions and in arts-based youth work.
Keywords: music, music education, (musical) agency, gender, art education, youth work, cultural activities, accessibility

An art-based project as a research approach – young people's lives in pictures and words
Ari Sivenius & Iina Friman
The Finnish Journal of Youth Research
(“Nuorisotutkimus”) Vol 35, (1–2), 26–38

This article examines an art project as a research approach, namely how depicting one’s own life in pictures and words engages young people as a method of visual artwork. The youth workshop was studied by observing how it functioned, through interviewing personnel, and examining workshop documents. The art project was implemented over a period of eight weeks. Participants (n = 19) wrote descriptions of their own lives, depicted their life story in acrylic paintings, kept a diary during and after the project, and participated in a thematic interview. The paintings, produced to celebrate an anniversary, formed a community piece entitled Elämän tiipii [Teepee of life], which was on display in a shopping mall. The article discusses the data produced by the art project. To this end, it exemplifies one of the roles of a visual art project by describing the experience from the point of view of young people.
Keywords: art-based, young people, visual art project, participation, workshop, action research

Finnish-Somalian young people researching their localizations
Helena Oikarinen-Jabai
The Finnish Journal of Youth Research
(“Nuorisotutkimus”) Vol 35, (1–2), 40–53

This article focuses on a participatory performative research project conducted with young Finnish people with a Somali background. In the context of the project, the co-researching participants explored their perceptions of belonging by making audio and visual narratives. Based on the material they created, we produced different kinds of material such as exhibitions, videos and books. In this article, I present some of the audiovisual and written performances created together with the participants. These productions also form a major part of the research reporting. The article briefly discusses the background of experimental, participatory critical research approaches, as well as their relationship to performative research methodologies. In the productions created with the participants, themes like belonging, national identities, citizenship and racism gave rise to ‘unfinished dialogues’, and produced knowledge in which many kinds of ‘languages’ and ways of knowing were present simultaneously. As a result, the embodied experiences of the young participants became part of the research process and reporting, and their own knowhow was revealed in the process.
Keywords: involvement, performative approach, young Finnish-Somalians, audiovisual methods, experiences and negotiations of hearing

Public art as part of a learning environment: The experiences of high school students
Oona Myllyntaus, Sari Karttunen, Inkeri Ruokonen & Heikki Ruismäki
The Finnish Journal of Youth Research
(“Nuorisotutkimus”) Vol 35, (1–2), 55–78

This article explains how young people experience public art in a modern-day upper secondary school. The focus of the research is on the contemporary works of art in a Norwegian upper secondary school, all of which are in the form of light installations. This collection of artwork, Skolelys (2001–2006), consisting of several works of art indoors and one in the schoolyard, was acquired by applying the percentage principle – a principle whereby a certain percentage of the construction allowance goes towards funding art. The 11th grade students in the school (n = 16) participated as co-researchers for the one-day data collection process. The young people’s experiences of the artwork within the school setting were investigated and analysed through qualitative content analysis from the perspectives of art reception research and the study of a holistic learning environment. One of the objectives of the percentage principle is to foster art experiences and make surprising art possible in an everyday environment. The research results showed that public works of art integrated into the school architecture are often unrecognized as artwork as such by many upper secondary school students. The works of art mainly resonated with students on an aesthetic level. However, even though the young people at school put little to no emphasis on the art as artistry, they regarded their experiences with particular works of art as significant. The research results can be utilized in studies of tacit aesthetics and everyday aesthetics, as well as in practice when designing new and interactive learning environments.
Keywords: public art, young people, modern art, learning environment, art reception