Nuorisotakuun arki ja politiikka

Anu Gretschel, Kari Paakkunainen, Anne-Mari Souto & Leena Suurpää (toim.)

Nuorisotakuu on yksi Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjelman suurista lupauksista. Sen on tarkoitus taata nuorille työttömille ja vastavalmistuneille työtä ja koulutusta. Takuu tuli voimaan vuoden 2013 alussa. Nyt on pohdiskelun ja väittelyn aika.

Saatavilla myös verkkojulkaisuna (pdf).

Varastossa
Kuvaus

Nuorisotakuu on yksi Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjelman suurista lupauksista. Sen on tarkoitus taata nuorille työttömille ja vastavalmistuneille työtä ja koulutusta. Takuu tuli voimaan vuoden 2013 alussa. Nyt on pohdiskelun ja väittelyn aika.
 
Nuorisotakuun arki ja politiikka on 46 kirjoituksen poleeminen, ristiriitainen ja virkistävän vaihteleva kokonaisuus. Kirjoittajat lähestyvät nuorisotakuuta eri näkökulmista: yrittäjien, kunnan, virkamiesten, nuorisotyöntekijöiden, kansanedustajien ja nuorten.
 
Kirja toimii kaleidoskooppina paitsi nuorisotakuun arkeen ja politiikkaan, myös yleisesti suomalaiseen nuorisopolitiikkaan. Se tarjoaa pohdiskeltavaa kaikille, jotka ovat kiinnostuneita esimerkiksi nuorten syrjäytymisestä, nuorisotyöttömyydestä, nuorten työmarkkinoista tai nuorisotyöstä.Nuorisotutkimusseura ry / Nuorisotutkimusverkosto. Sarja: Liike.

Tekijä Anu Gretschel, Kari Paakkunainen, Anne-Mari Souto & Leena Suurpää (toim.)
ISBN 978-952-5994-58-2
Julkaisuvuosi 2014
Ulkoasu nidottu
Sivumäärä 224
Julkaisukieli suomi