Harrastamisen äärellä. Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimus 2020

Mikko Salasuo (toim.)

Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimus 2020 käsittelee 7–29-vuotiaiden harrastamista erilaisista näkökulmista. Tutkimuksen tilasto-osion teemana on nuorten kulttuurin, taiteen ja median harrastaminen. Tutkimus- ja tausta-artikkeleissa syvennytään harrastamisen historiaan, musiikkifaniuteen, musiikin kuluttamiseen ja höntsäilyn ideaaleihin. 

 

Varastossa
Kuvaus

Vapaa-aikatutkimuksen keskeisenä aineistona on 1401 haastattelua, jotka tehtiin alkuvuodesta 2020. Aineiston keruu osui koronaviruksen leviämistä edeltävään aikaan, joten tutkimus ei käsittele lasten ja nuorten vapaa-aikaa poikkeusoloissa. Tutkimusta varten haastateltiin myös nuorimpien vastaajien vanhempia. 
Tutkimuksessa lasten ja nuorten vapaa-aikaa käsitellään monipuolisesti. Tilasto-osiossa tarkastellaan vapaa-ajan määrän ja riittävyyden lisäksi esimerkiksi nuorten kokemuksia elämästä digitaalisessa mediassa, kiusaamisen ja epäasiallisen kohtelun kokemista harrastuksissa, musiikin kuuntelua, faniutta, tubettajien seuraamista, tatuointien yleisyyttä ja merkityksiä, vanhempien tapoja säännellä teknisesti lastensa kännykän käyttöä, järjestökiinnittäytymistä sekä tyytyväisyyttä elämän eri osa-alueisiin. 

208 s. 
nid. 
2021 
ISBN 978-952-372-020-6 (nid.) 
ISBN 978-952-372-021-3 (PDF) 

Valtion nuorisoneuvoston julkaisuja ISSN 1455-268X (painettu), nro 68 
Valtion nuorisoneuvoston julkaisuja ISSN 2341-5568 (verkkojulkaisu), nro 68 
Julkaisuja (Nuorisotutkimusseura) ISSN 1799-9219, nro 233.  
Verkkojulkaisuja (Nuorisotutkimusseura) ISSN 1799-9227, nro 161.  

Sarja: Kenttä.  
Kl 32.4, 79.8. 

Sisällysluettelo 

Esipuhe    5  

Johdanto    7  

Tausta-artikkeli  
Mikko Salasuo      Edellinen ”Suomen malli”. Neuvottelua lasten ja nuorten vapaa-ajan harrastamisen yhteiskunnallisesta perustelusta sotien jälkeen    17  

Tilasto-osio     Mikko Salasuo, Kai Tarvainen & Sami Myllyniemi      
Nuoriso harrastamassa kulttuuria, taidetta ja mediaa: Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimuksen tilasto-osio    31   
Aineisto ja taustamuuttujat    33   

Taustamuuttujat    33  

Luku 1. Yhdeksällä nuorella kymmenestä on jokin harrastus     37   
Kulttuurin, taiteen ja median harrastaminen    39   
Harrastamisen säännöllisyys    42   
Kulttuurin harrastaminen    44   
Kulttuuri ja tyytyväisyys    46   
Vapaa-ajan määrä    48  

Luku 2. Yhteydenpito ystäviin ja vanhempiin    51 Digitaalinen teknologia muutosten ajurina    55  

Luku 3. Medioitunut vapaa-aika     59   
Nuorten muuttunut median käyttö    61   
Media sukupolvien välisissä suhteissa    64  

Luku 4. Median aiheuttamat riidat perheissä ja käytön sääntely    69   
Vanhempien näkemys riitelystä    70   
Lasten älypuhelimen käytön tekninen rajoittaminen    73  

Luku 5. Kiusaaminen, syrjintä ja epäasiallinen kohtelu kulttuuri-, taide- ja mediaharrastuksissa    77
Kenen taholta epäasiallista käytöstä kohdataan    80   
Epäasiallisen käytöksen muodot     83   
Netissä kohdattu kiusaaminen, syrjintä tai epäasiallinen kohtelu     88  

Luku 6. Nuorten ruutuaika ja musiikin kuuntelu    91   
Kuvaohjelmien katselu muutoksessa    93   
Nuoret kuuntelevat musiikkia suoratoistona    94   

Luku 7. Nuorten netin käyttö     97   
Tubettajien seuraaminen    99  

Luku 8. Elävän musiikin tapahtumissa käyminen    101   
Nuoret käyvät festareilla    102  

Luku 9. Lasten ja nuorten musiikkifanius     105   
Faniuden käytänteet    106  

Luku 10. Tatuoidut ja lävistetyt    109   
Tatuointien läpimurto    111   
Merkitykselliset ”kuvat” iholla    112   
Ulkonäön muokkaaminen kuntosalilla    114  

Luku 11. Järjestöihin kuuluminen     117   
Nuoret erityyppisissä järjestöissä    119  

Luku 12. Nuorten tyytyväisyys elämän eri osa-alueisiin     121   
Tyytyväisyys terveyteen ja elämään ylipäätään    124  

Lähteet    129  

Tutkimusartikkelit      
Janne Poikolainen     Intohimona musiikki – Näkökulmia lasten ja nuorten musiikkifaniuteen ja sen tunnuslukuihin    139  
Harri Homi, Maarit Kinnunen & Antti Honkanen     ”Minä ihailen muusikkoa nimeltä Billie Eilish”: Digitalisaation aiheuttamat muutokset 15–29-vuotiaiden musiikin kulutuksessa    159  

Tausta-artikkeli  
Timo Kopomaa & Mikko Salasuo Höntsäilyä – Leikkimielisen pelailun ideaalien jäljillä     175  

Liite 1. haastattelulomake    189  

Kirjoittajat    201  

Tiivistelmä    203   

Sammandrag    205   

Abstract    207