Tutkimus nuorten kokemuksista korona-aikana (2020–2022)

Toimet koronaviruksen (Covid-19) leviämisen ehkäisyssä ovat vaikuttaneet kaikkien suomalaistenkin elämään maaliskuusta 2020 alkaen. Pandemiarajoitukset ovat vaikuttaneet liikkumiseen, sosiaaliseen kanssakäymiseen, koulutukseen, palveluihin, talouteen, terveyteen ja hyvinvointiin. Tilanne on ollut haastava koko väestölle, mutta rajoitustoimilla on tunnistettu olevan myös selkeitä sukupolvipoliittisia vaikutuksia. Erityinen huoli on kohdistunut toisaalta ikäihmisten, toisaalta lasten ja nuorten hyvinvointiin ja terveyteen.

Tutkimushankkeessa tarkastellaan monitieteisen nuorisotutkimuksen viitekehyksessä kvantitatiivisin ja kvalitatiivisin sekä vertailevin menetelmin, miltä koronatilanne ja sen pitkittyminen vaikuttavat nuorten näkökulmasta, miten he kokevat erilaiset rajoitustoimet ja niiden vaikutukset arkeensa ja hyvinvointiinsa, mitä palveluita nuoret ovat käyttäneet korona-aikana, sekä nuorten keinoja selvitä pitkittyneestä koronatilanteesta.

Hankkeen tulokset raportoidaan loppuvuodesta 2020 käynnistyneessä Poikkeusolot - nuorten arki korona keskellä -kirjoitussarjassa.

Ajankohtaista

Tutkimushankkeen viides aineistonkeruukierros toteutettiin marras-joulukuussa 2022.

Tutkimushankkeen aineistot

Tutkimushankkeessa tehdään toistuvia tiedonkeruita, joita on täydennetty alkuvuonna 2020, juuri ennen koronapandemian puhkeamista kerätyillä Nuorisobarometrin 2020 ja Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimuksen 2020 aineistoilla, joissa on tarkasteltu nuorille suunnattuja palveluja sekä lasten ja nuorten harrastamista ja vapaa-aikaa.

Nämä ennen koronaa ja pandemiatilanteen eri aikoina kerätyt aineistot muodostavat tutkimuksellisesti erittäin kiinnostavan aikasarjan, joka tarjoaaa ainutlaatuista seurantatietoa nuorten kokemuksista sekä nuorten tilanteiden vaihtelusta pitkittyneessä pandemiatilanteessa.

Hankkeessa tehdyt aineistonkeruut

  • Ensimmäinen aineistonkeruu (n=1001) toteutettiin jo alkusyksyllä 2020, kun pandemia-aikaa oli Suomessa eletty vajaat puoli vuotta, joten tarkastelujakso kattoi kevään laajan yhteiskunnallisen sulkutilan ja sen jälkeisen, melko normaaleissa oloissa vietetyn kesän. Aineiston pohjalta laaditut viimeiset kirjoitukset ilmestyivät kesäkuussa 2021.
  • Toinen aineistonkeruu (n=1020) toteutettiin alkukesästä 2021. Tätä aineistoa hyödyntävä ensimmäinen julkaisu ilmestyi elokuussa 2021.
  • Kolmas aineistonkeruu (n=1003) valmistui loppuvuonna 2021 ja sitä on päästy hyödyntämään hyödyntämään alkuvuodesta 2022 alkaen ilmestyneissä kirjoituksissa. Uusina kysymyksinä tässä aineistonkeruussa nuorilta kysyttiin heidän näkemyksiään koronapassista ja -rokotteista.
  • Neljäs aineistonkeruu (n=1010) toteutettiin huhti-toukokuussa 2022. Uusina kysymyksinä nuorilta kysyttiin heidän näkemyksiään koronarajoituksista ja ajankohtaisista aiheista, kuten muuttuneesta maailmanpoliittisesta tilanteesta ja sotilaallisesta hyökkäyksestä Ukrainaan.
  • Viides aineistonkeruu (n=1005) valmistui loppuvuonna 2022. Verrattuna aikaisempiin tiedonkeruihin, koronatilanne ei samalla tavalla enää rajoittanut arkea ja erinäisistä rajoituksista oli luovuttu. Viidennessä tiedonkeruukierroksella kysyttiin pääasiassa samoja teemoja kuin aiemminkin, keskittyen viimeaikaisiin poikkeuksellisiin tapahtumiin.

Hankkeen rahoitus

Hanketta rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö.

Opetus- ja kulttuuriministeriön logo.

 

Hankkeen tutkijat

Sinikka Aapola-Kari

Sinikka Aapola-Kari

Tutkimusjohtaja

VTT, dosentti (sosiologia, Helsingin yliopisto)

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

044 416 5303

Tutkijan profiili
Jenni Lahtinen

Jenni Lahtinen

Tutkija

VTM, tohtorikoulutettava

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

044 416 5395

Tutkijan profiili

Mikko Salasuo

(Työsuhde päättynyt 31.7.2022)

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

+358 40 548 5520

Tutkijan profiili
Eila Kauppinen

Eila Kauppinen

Tutkijatohtori

FT, KTM, KM, aineenopettaja

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

044 416 5335

Tutkijan profiili
Sami Myllyniemi

Sami Myllyniemi

Tilastotutkija

VTM

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

040 7151 721

Tutkijan profiili
Tomi Kiilakoski

Tomi Kiilakoski

Vastaava tutkija

FT

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

040 504 6432

Tutkijan profiili
Lotta Haikkola

Lotta Haikkola

Akatemiatutkija

VTT, dosentti

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

044 4165 300

Tutkijan profiili
Alix Helfer

Alix Helfer

Tutkija

YTM

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

044-4931441

Tutkijan profiili
Tuuli Pitkänen

Tuuli Pitkänen

Tutkimuspäällikkö

FT, VTL, dosentti

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

041-5178678

Tutkijan profiili