Hyppää sisältöön

Lasten musiikkifanius ja muuttuva lapsuus

Tutkimushankkeessa tarkasteltiin alle 12-vuotiaiden lasten musiikkifaniutta ja sen yleistymisen heijastelemia lapsuuden murroksia. Tutkijat ja kasvattajat ovat havahtuneet viime vuosina siihen, että nuorisoon perinteisesti yhdistetty populaarimusiikin fanikulttuuri on alkanut ulottaa vaikutuspiiriään yhä täysipainoisemmin myös aikuisten ja lasten arkeen. Aiempi aihetta koskeva tutkimus on kuitenkin keskittynyt toistaiseksi lähinnä ikääntyviin yleisöihin, siinä missä lasten musiikkifanius on jäänyt akateemisessa keskustelussa lähes huomiotta. Mediajulkisuudessa lasten musiikinkulutuksen muutos ja popkulttuurista nousevat idolit ovat sen sijaan herättäneet paikoin kiivastakin debattia. Aiheesta käyty kasvatuksellinen keskustelu on kuitenkin jäänyt tutkitun tiedon ja lasten oman kokemusmaailman huomioivan näkökulman puuttuessa melko ohueksi.

Tutkimushanke paneutui lasten musiikkifaniuteen ja lapsuuden musiikkimaiseman nuorisokulttuuristumiseen lapsifanien teemahaastatteluiden kautta. Hankkeen keskiössä ovat erityisesti lasten oma kulttuurinen toimijuus ja sen eri muodot. Samalla tutkimus avaa tuoreen näkymän länsimaisessa lapsuudessa viime vuosikymmeninä tapahtuneisiin murroksiin, kuten lapsuuden digitalisoitumiseen, tuotteistumiseen ja globalisoitumiseen. Lasten fanikulttuurisen osallisuuden kasvua tarkastellaan myös osana laajempaa iän merkityksiin liittyvää muutosta, jossa kronologisen iän käyttäytymistä ja kulutustottumuksia ohjaava rooli on pienentynyt ja nuoruudesta on tullut yhä esikuvallisempi ikävaihe myös muiden ikäryhmien keskuudessa.

Hankkeen tutkija

Hankkeen tutkijana työskenteli Janne Poikolainen.

Aloitusvuosi:
2021
Lopetusvuosi:
2022