Selvitys koulukotien asemasta muuttuvassa palvelujärjestelmässä (2016–2017)

Koulukodit ovat olleet osa suomalaista lastensuojelujärjestelmää jo sadan vuoden ajan. Hallituksen lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmassa (LAPE) on tarkoitus järjestellä uudelleen vaativinta eri­tyisosaamista edellyttävien lasten ja perheiden palvelut. Koulukodit ovat osa tätä palvelukokonaisuut­ta, joten LAPE yhdessä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa on pyytänyt Nuorisotutkimusver­kostoa selvittämään, mikä koulukotien asema ja tehtävä voisi tulevaisuudessa olla.

Selvityksen tavoitteena on mm. tarkastella koulukoteihin sijoitettujen nuorten taustoja ja tuen tar­vetta, koulukotien tarjoamien palveluiden alueellista jakautumista, koulukotien niveltymistä vaativien palveluiden kokonaisuuteen, koulukotien yhteistyöverkostoja sekä koulukotien tarjoamaa kasvatusta ja kuntoutusta sekä hoitoa. Lisäksi tarkastellaan koulukotia osana lastensuojelun palveluja. Selvityk­sessä haastatellaan Suomessa toimivien seitsemän koulukodin johtajia, erityistyöntekijöitä ja rehto­reita. Selvitys julkaistaan tammikuussa 2017.

Elina Pekkarinen: Koulukoti muutoksessa. Nuorisotutkimusverkosto 2017

Tilaaja: LAPE-kärkihanke, rahoittaja: THL & NTV.

Tutkija

Elina Pekkarinen

Elina Pekkarinen

Erikoistutkija (toimivapaalla 14.1.2019 alkaen)

Dosentti (Helsingin yliopisto), VTT, laillistettu sosiaalityöntekijä

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

040 846 8624

Tutkijan profiili