Koulukiusaamisen moniulotteisuus nuorisotyön ja -tutkimuksen kohteena - kokemuksia kiusaamisesta ja sen ehkäisystä (2017–2018)

Nuorisotutkimusverkosto toteutti tutkimuksen Aseman Lapset ry:n vuosina 2017–2018 käynnissä olleesta koulukiusaamiseen puuttuvasta hankkeesta (K-0). Aseman Lapset ry:n hankkeessa kehitettiin työkaluja kiusaamisen ehkäisyyn ja selvittämiseen moniammatillisin keinoin tilanteissa, joiden seurauksena on tehty rikosilmoitus tai muu virka-apupyyntö poliisille.

Tutkimuksen tarkoituksena oli edistää K-0 -hankkeen käytäntöjen kehittämistä tuottamalla tietoa kiusaamisen ilmiöstä ja siihen puuttumisesta koulun sosiaalisessa toimintaympäristössä.

Tutkimus toteutettiin toiminta- ja tapaustutkimuksen menetelmiä soveltaen. Tutkimukseen valittiin lähempään tarkasteluun kaksi K-0 -hankkeen työn kohteeksi tullutta kiusaamistapausta, joiden kautta tutkimuskysymyksiä tarkasteltiin. Tutkimus perustui kentällä kerättyyn haastattelu- ja havainnointiaineistoon. Tutkimuksessa tehtiin näkyväksi kiusaamistapauksia, tapahtumien taustoja ja niiden selvittämistä sekä kiusaamiseen puuttumisen kehittämistä eri osapuolten näkökulmista.

Tutkimusraportti Monialainen verkostotyö ja koulukiusaaminen julkaistiin 4.4.2018.

Hästbacka, Noora (2018) Monialainen verkostotyö ja koulukiusaaminen. Tapaustutkimus Aseman Lapset ry:n K-0 -hankkeesta. Helsinki: Nuorisotutkimusseura & Nuorisotutkimusverkosto.

 

 

Tutkimushankkeen tutkijana toimi VTM Noora Hästbacka. Hanketta johti VTT tutkimuspäällikkö Elina Pekkarinen.

Tilaus / rahoitus: Aseman Lapset ry.

Hankkeen tutkijat

Elina Pekkarinen

Elina Pekkarinen

Erikoistutkija (toimivapaalla 14.1.2019 alkaen)

Dosentti (Helsingin yliopisto), VTT, laillistettu sosiaalityöntekijä

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

040 846 8624

Tutkijan profiili
Noora Hästbacka

Noora Hästbacka

Tutkija

VTM

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Tutkijan profiili