Yhteisöllisiä näkökulmia työrauhan säröihin koulussa (2019–2022)

Hankkeessa tarkastellaan kasvatusalan ammattilaisten usein hankalaksi kokemaa ilmiötä, häiriötä, uudesta näkökulmasta. Hanke täydentää vallitsevaa tarkastelua, jossa häiriö paikannetaan koulussa yksilöihin pikemminkin kuin ryhmädynamiikkaa, vertaissuhteisiin tai yhteiskunnallisiin erontekoihin. Kun koulussa puhutaan häiriöstä, puhutaan yleensä häiriökäytöksestä. Häiriökäytökseksi voikin määrittyä lähes mikä hyvänsä lapsen tai nuoren toiminta, joka häiritsee aikuista määrittelijää. Hanke problematisoi nykyisiä käsityksiä häiriöstä ja täydentää olemassa olevia näkökulmia. Hanke raportoidaan toimitettuna teoksena, jonka läpileikkaavana ajatuksena on osoittaa, että häiriö on oppimisen lähde eikä asia, josta tulee päästä eroon mahdollisimman pikaisesti. Hankkeessa läpileikkaavana näkökulmana on, että häiriön ei ajatella sijaitsevan yksilöissä vaan heidän välillään, suhteissa, kohtaamisissa, yhteisöllisissä tunteissa ja yhteiskunnan rakenteissa. Hanke toteutetaan yhteistyössä Oulun yliopiston (professori Maija Lanas) kanssa.

Hankkeen tutkija

Tomi Kiilakoski

Tomi Kiilakoski

Vastaava tutkija

FT

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

040 504 6432

Tutkijan profiili