Alueellisuus ja asuinpaikka nuorten elämää muovaavina olosuhteina

Sari Tuuva-Hongisto (Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu) & Päivi Armila (Itä-Suomen yliopisto)

Työryhmässä tarkastellaan alueellisuuden merkitystä nuorten arkielämän ja tulevaisuutta muovaavien valintojen raamina. Miten nuorten asuinpaikka luo heille erilaisia mahdollisuuksia, rajoituksia tai nuorisokulttuurisia kiinnittymisen kohtia? Miten nämä erilaiset mahdollisuudet ja kiinnittymiset (tai kiinnittymättömyydet) muovaavat nuorten kotipaikkasuhteita ja niiden muutoksia? Miten alueellisuutta on syytä ymmärtää nuorten koulunkäynnin, kaverisuhteiden, harrastusten tai ylipäänsä elinolojen näkökulmasta?

Työryhmän esityksissä alueellisuutta tarkastellaan moninäkökulmaisesti sekä kaupunkien että niiden reunojen näkökulmasta. Syrjäkylä, syrjäseutu, maaseutu, kaupunkien läheinen maaseutu, kaupunginreuna-alue, lähiö, ongelmalähiö, huono-osaisuuden kasaantuma, hyvinvoinnin notkelma – erilaiset alueet tuntuvat kantavan monenlaisia stigmoja ja leimoja. Alueet eriarvoistuvat, palvelut karkaavat, välimatkat ovat pitkiä, lähtemisen pakot leimaavat nuorten tulevaisuuden näkymiä. Miten alueellisuus, nuoret ja eriarvoistuminen kietoutuvat yhteen?

Työryhmä kokoontuuperjantaina 8.11. klo 9-11 ja 12-13.30.

Anni Rannikko (Itä-Suomen yliopisto): Queer-arki pikkukaupungissa
Heikki Kantonen & Sari Miettinen (Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu): Autolla ajellen syrjäseutunuorten elämänpiiriin
Päivi Armila (Itä-Suomen yliopisto): “Et sit yhenkään miehen takia jää tänne”: Romanttiset suhteet syrjäseudulla kasvaneiden tyttöjen elämässä

***

Sinikka Selin (Itä-Suomen yliopisto): Nuorten kaupunkikarjalaisia identiteettejä etsimässä
Sanna Aaltonen (Itä-Suomen yliopisto): Working life in the shadow of a closed down paper mill – Regional and intergenerational perspective to young adults’ employment
Piia-Elina Ikonen & Sari Tuuva-Hongisto (Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, Juvenia): Uramukautuvuus itäsuomalaisten nuorten työuraodotuksena ja huolena

Queer-arki pikkukaupungissa

Anni Rannikko (Itä-Suomen yliopisto)

Arki voi vähemmistöjen näkökulmasta olla kamppailua turvallisesta tilasta, oikeudesta näkyä ja yhteiskunnan resursseista. Se on myös tutkimuskohde, josta on vaikea saada otetta. Tässä paperissa tarkastelen sateenkaarevaa- eli queer-arkea. Analyysi perustuu kuljeskeluun: ryhmä nuorta aikuisuutta eläviä sateenkaarevia cis-naisia havainnoi kollektiivisesti maisemaa pikkukaupungissa, jossa kaikki asuivat tai olivat asuneet. Kuljeskelemaan meidät sai uteliaisuus sitä kohtaan, millaiset raamit juuri pikkukaupunki asettaa seksuaalivähemmistöön kuuluvien naisten arjelle. Queer kun on tutkimuksessa ja julkisuudessa usein suurkaupunkilaista ja miehistä. Emme kokeneet sitä omaksemme.

Huomasimme, että monesti sateenkaarevassa arjessa on kyse siitä, mitä kehtaa tehdä. Yleiskielessä ja länsimurteissa kehtaaminen tarkoittaa sitä, että uskaltaa, ilkeää tai rohkenee, itämurteissa taas sitä, että viitsii ja jaksaa. Kehtaamisen molemmat merkitykset kuvaavat sateenkaarevaa arkea pikkukaupungissa. Kehtaamisessa on kyse ennen kaikkea uskaltamisesta: siitä, että on punnittava seurauksia ja pohdittava, mitä rajojen haastamisella voi pahimmillaan menettää ja parhaimmillaan saavuttaa. On myös oltava valmis kohtaamaan vastarintaan nousemisen seuraukset. Usein kehtaaminen tarkoittaa sitä, että tekee asioita epänormatiivisesti, mikä saattaa aiheuttaa toisissa ihmisissä ennakoimattomia ja yllättäviä reaktioita: väkivaltaisuutta, häpeää, mitä tahansa.

Pikkukaupunki ei ole ympäristö, jossa sateenkaarevat ihmiset voisivat turvallisesti sulautua kaupunkitilaan samalla tavalla kuin suuremmassa kaupungissa. Arjen julmuus kiteytyy kuljeskelumme kontekstissa ennen kaikkea näkymisen ja näkymättömyyden väliseen tasapainoiluun. Pikkukaupungin arjessa sateenkaarevia ihmissuhteita eletään edelleen todeksi monilta osin kodin seinien tarjoaman turvan piirissä. Kodit ovat tärkeitä. Arjen julmuus ei tietenkään ole jatkuvasti läsnä, mutta ei-heteronormatiivisen arjen eläminen tarkoittaa usein sitä, että muille rutiininomaiset asiat edellyttävät queereiltä reflektiota ja valintojen tekemistä. Arki kuitenkin saattaa joskus myös yllättää positiivisesti. Kuljeskelun aikana tuli myös selväksi, että vaikka välillä ei kehdata, vähintään yhtä usein kehdataan, jaksetaan ja uskalletaan. Yksi esimerkki kehtaamisesta oli queer-aktivistina toimiminen.

Autolla ajellen syrjäseutunuorten elämänpiiriin 

Heikki Kantonen & Sari Miettinen (Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu)

Syrjäseutunuorten elämä määrittyy erilaiseksi kuin kasvukeskuksissa asuvien nuorten (esim. Armila ym. 2016 ja Tuuva-Hongisto ym.  2016). Lukumääräisesti ja maantieteellisesti nuoret maaseudulla edustavat marginaalinuoruutta ja tästä syystä heidät unohdetaan helposti niin tutkimuksissa kuin yhteiskuntapoliittisissa ratkaisuissakin. Nuoret maaseudulla joutuvat usein lähtemisen pakon eteen koulutus- ja työpaikkojen puutteen vuoksi. On kuitenkin olemassa nuoria, jotka jäävät kotiseudulleen. (Tuuva-Hongisto ym. 2016.) Näillekin nuorille tulisi taata elämisen ja osallisuuden mahdollisuudet. Tätä varten tarvitaan sekä tietoa syrjäseudulla asuvien nuorten elämästä, että toimenpiteitä nuorten mielekkään elämän vahvistamiseksi syrjäseutualueilla.

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa toimivan nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juvenian Digillä Duuniin -hankkeessa on kehitetty sosiaaliseen vahvistamiseen tähtäävää ryhmätoimintamallia. Itse tehty tulevaisuus (ITU) -ryhmätoimintamalli perustuu Tampereen yliopiston SPARG –tutkimusryhmässä kehitettyyn myönteisen tunnistamisen teoriaan (Kallio ym. 2015).  ITU-ryhmiä on Etelä-Savon alueella toteutettu ja kehitetty yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa.  Tavoitteena on innostaa koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevia, syrjäseudulla asuvia nuoria pohtimaan aktiivisesti omaa elämäänsä ja vahvistaa nuorten osallisuutta heidän lähiyhteisöissään.

Laadullisessa tutkimuksessa tiedostetaan ympäristön merkitys aineiston tuottamisessa ja siinä, millaista tietoa saadaan. Ympäristö, jossa informanttien haastattelut toteutetaan, vaikuttaa siihen, miten asioista puhutaan. Myös tutkija-tutkittava –valtasuhteeseen ympäristöllä on merkitystä. Laadullisen tutkimuksen aineistonkeruumenetelmänä onkin kehitelty esimerkiksi kävely-haastattelu –menetelmiä, joilla sekä innostetaan haastateltavia kertomaan elinpiiristään, että vähennetään tutkijan auktoriteettiasemaa. Tutustuminen tukimusinformanttien lähipiiriin antaa myös uudenlaista ymmärrystä tutkimusaineiston analyysiin. (esim. Carpiano 2009; Jokinen ym. 2010.)

Syrjäseutua elinympäristönä leimaavat pitkät välimatkat. Useinkaan merkityksellisiin paikkoihin ei voida kävellä, vaan liikkumiseen tarvitaan ajoneuvo. Auto ja autoilu saa syrjäseudulla asuvien keskuudessa erilaisen merkityksen kuin kaupungissa. Se on liikkumisen mahdollistaja, mutta myös erityisesti joidenkin nuorten piireissä omanlainen alakulttuurinen ilmenemismuotonsa (esim. Vaaranen 2004). 

Syksyllä 2018 kehittelimme uudenlaista nuorisotyön kehittäjä – tutkija tiedonhankintamenetelmää, jossa ymmärrystä syrjäseutunuorten elämästä pyrittiin hankkimaan autoilun avulla. Toinen tässä perityöskentelyssä toimi kuskina ja toinen jutteli nuorten kanssa samalla, kun ajeltiin paikasta toiseen. Keskustelut nauhoitettiin.

Tietoa kerättiin syrjäseudulla asuvien nuorten aikuisten elämästä sekä tutkimuksellisessa mielessä, että tarjoten osallisuuden kokemuksia ITU-toiminnan yhteydessä. Esityksessämme tulemme kertomaan tarkemmin menetelmän toimivuudesta, autoajelumenetelmällä kerätyn tiedon laadusta, sekä menetelmän soveltuvuudesta myönteisen tunnistamisen mukaiseksi tukemisen välineeksi.

Lähteet

Armila, P.; Halonen, T.& Käyhkö, M. (toim.)  2016 Reunamerkintöjä hylkysyrjästä. Nuorten elämänraameja ja tulevaisuudenkuvia harvaanasutulla maaseudulla. Helsinki: nuorisotutkimusverkosto/nuorisotutkimusseura.

Carpiano, R. M.  2009 Come take a walk with me: The ‘‘Go-Along’’ interview as a novel method for studying the implications of place for health and well-being. Health & Place 15, 263– 272.

Jokinen, A., Asikainen, E. &  Mäkinen, K. 2010. Kävelyhaastattelu tapaustutkimuksen menetelmänä. Sosiologia 4, 255-269.

Kallio, K., Korkiamäki, R. & Häkli, J. 2015. Myönteinen tunnistaminen –näkökulma hyvinvoinnin edistämiseen ja syrjäytymisen ehkäisemiseen. Teoksessa Häkli, J., Kallio, K. & Korkiamäki, R. (toim.)  Myönteinen tunnistaminen. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura. Julkaisuja 171.  9-35.

Tuuva-Hongisto, S.; Pöysä, V.; Armila, P.  2016. Syrjäkylien nuoret unohdetut kuntalaiset? Kunnallisalan kehittämissäätiö. Nro 99.

Vaaranen, H. 2004. Kaaharipoikia ja rappioromantiikkaa.  Espoo: Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksen julkaisuja A 30."

“Et sit yhenkään miehen takia jää tänne”: Romanttiset suhteet syrjäseudulla kasvaneiden tyttöjen elämässä

Päivi Armila (Itä-Suomen yliopisto)

Esitykseni perustuu Mari Käyhkön kanssa kirjoittamaani artikkelikäsikirjoitukseen, jonka kohteena ovat romanttiset suhteet ja seurustelu syrjäseudulla lapsuutensa ja varhaisnuoruutensa viettäneiden tyttöjen elämässä. Tarkastelun lähtökohtana ovat romantiikan ja seurustelun liittyminen nuoruuteen kulttuurisesti itsestään selvällä tavalla sekä syrjäinen kylä pitkine välimatkoineen ja vähäväkisyyksineen erityisenä ympäristönä elää nuoruutta. Analyysi perustuu kymmenvuotisessa seurantatutkimuksessa koottuihin haastatteluihin, mikä mahdollistaa romanttisten suhteiden ja niiden merkityksen kehkeytymisen pohdinnan elämänvaiheessa, jossa tyttöjen arkinen elinympäristö opiskelujen myötä vaihtuu enemmän sosiaalisia mahdollisuuksia tarjoavaan kaupunkitilaan. Tyttöjen varhaisnuoruusaikaa kotikylässä luonnehtivat sosiaalisen elämän kapeus ja ahtaus: yhteys vertaisiin rajoittuu pitkälti koulunkäyntiympäristöön ja -asioihin, ja lapsuudesta asti tunnetut kaverit ovat “liian tuttuja” seurustelukumppaneiksi. Siirtyminen kaupunkiarkeenkaan ei ole tuonut kaikille tutkimuksen tytöille mahdollisuuksia romanttisiin suhteisiin: pitkät koulupäivät verottavat muutenkin niukkaa vapaa-aikaa, ja tietoisuus toisen asteen opintojen jälkeen tapahtuvasta muualle muuttamisesta tekee tytöt varovaisiksi sitovien seurustelusuhteiden pohdinnoissa.

Nuorten kaupunkikarjalaisia identiteettejä etsimässä

Sinikka Selin (Itä-Suomen yliopisto)

Yhteiskunnan kiihtyvä kulttuurinen muutos ei ole vähentänyt ihmisten tarvetta kokea yhteenkuuluvuuden tunnetta muiden kanssa. Sekä psykologit että sosiologit pitävät sitä yhtenä perustavanlaatuisista tarpeista, sillä yhteenkuuluvuuden tunne antaa merkityksellisyyttä ja helpottaa vaikeiden elämäntilanteiden käsittelyä. Näin se kiinnittyy tiiviisti ihmisen hyvinvointiin.

Johonkin alueeseen tai kulttuuriin kiinnittyvä identiteetti on yksi mahdollinen yhteenkuuluvuuden ja ihmisen identiteetin pohja, joka voi säilyä vahvana siitäkin huolimatta, että ulkoiset tekijät – olipa se sitten opiskelu, työelämä tai valtakunnan rajojen siirtäminen – saisivat henkilön muuttamaan tämän alueen tai kulttuuripiirin ulkopuolelle. Eräs tällainen alueeseen ja kulttuuriin kiinnittyvä identiteetin pohja on karjalaisuus, joka on 2010-luvun Suomessa edelleen vahva ”brändi”.

Esitykseni perustuu keväällä 2019 käynnistyneeseen tutkimukseen, joka käsittelee kaupunkimaisissa yhteisöissä asuvien, karjalaisiksi itsensä mieltävien nuorten ja nuorten aikuisten omakuvia ja kansalaistoimintaa. Yhtäältä kyse on siitä, millaiseksi he mieltävät karjalaisuuden ja mitä se merkitsee heille. Tutkimuskohteena on nuorten omat määrittelyt karjalaisuudesta. Toisaalta analysoidaan karjalaisuuden ilmenemismuotoja: järjestöissä toimimista ja siihen liittyviä kulttuuriharrastuksia (mm. musiikki, tanssi) sekä karjalaisiksi miellettyjen piirteiden näkymistä arjessa ja juhlatavoissa, esimerkiksi ruokakulttuurissa, pukeutumisessa ja kodin esineistössä.

Tutkimuksen keskeisin lähdeaineisto koostuu kyselyistä, ja esityksessä kerron alustavista havainnoista, joita olen tehnyt karjalaisjärjestöjen jäsenistöjen keskuudessa syyskuussa 2019 levitetyn kyselyn vastauksista. Käsillä oleva hanke on osa Itä-Suomen yliopiston professori Maria Lähteenmäen johtamaa tutkimusprojektia Urbaani karjalaisuus (URBAANI) 2019–22.

Working life in the shadow of a closed down paper mill – Regional and intergenerational perspective to young adults’ employment

Sanna Aaltonen (Itä-Suomen yliopisto)

Young adults are claimed to be one of the groups that is particularly affected by the increasing precarity of the working life. While some scholars have emphasized young people’s ability to “navigate” in the changing labour market there are also those who state that ignoring the structures and social conditions carries the risk of youth research providing “apologies” for neoliberalism (e.g. Côté 2014). The aim of this paper is to balance between these two perspectives and interrogate precarious labour with a special reference to young adulthood as a life stage. It focuses on how young adults make sense of the social conditions and their scope of agency in the labour market within opportunity structures (Roberts 2009) shaped by regionality and family background in particular.  The specific region discussed here is an economically declining area situated in South-Eastern Finland that has experienced widespread structural changes due to the shutting down of paper mills. The paper draws upon 40 interviews conducted among 20-35 year old young adults living in or originating from this area. All the informants were participating in working life although none of them had a permanent full-time position but instead various kinds of experiences of precarity and precarious work. The paper discusses how young adults perceive their career-related choices and paths in working life in relation to employment opportunities and familial relationships connected to the region.

Uramukautuvuus itäsuomalaisten nuorten työuraodotuksena ja huolena

Piia-Elina Ikonen & Sari Tuuva-Hongisto (Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, Juvenia)

Tarkastelemme esitelmässämme Itä-Suomen nuorisopuntarin 2018 kyselyaineistoa. Aineiston pohjalta tarkastelemme, millaisia ovat itäsuomalaistennuorten työuraa koskevat odotukset ja huolet. Voiko itäsuomalaisten nuorten odotuksissa havaita joitain alueelle tyypillisiä piirteitä? Muovaako alue ja Itä-Suomen alueellinen erityisyys jollakin tapaa nuorten käsityksiä siitä, millaisia odotuksia he asettavat työuralle?  Eroavatko tyttöjen ja poikien- tai peruskoululaisten ja lukiolaisten työuraodotukset?

Itä-Suomen nuorisopuntari on laaja kysely itäsuomalaisten nuorten hyvinvoinnista, arvoista ja asenteista. Nuorisopuntarin kohderyhmänä ovat Itä-Suomen (Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo, Etelä-Savo) oppilaitosten 15–25-vuotiaat nuoret yläkoulun 9. luokasta aina toisen asteen oppilaitoksiin, ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin. Lisäksi mukana ovat nuorten työpajoilla työskentelevät nuoret. Kysely selvittää kuvaa itäsuomalaisista nuorista keskittymällä vuosittain tiettyihin vakioteemoihin, kuten työhön ja koulutukseen. Samalla nostetaan esille tärkeitä erityisteemoja, kuten nuorten poismuutto. Viimeisimmän kyselyn kohteena olivat itäsuomalaisten nuorten työelämää koskevat näkemykset. Vuoden 2018 kyselyaineistoon vastasi 1000 peruskoululaista sekä lukiolaista.  

Itäsuomalaisten nuorten mielestä koulutuksella ja kokemuksella on merkitystä nuorten työuraodotuksissa. Nuoret odottavat työelämältä joustavuutta ja toisaalta he näkevät myös oman roolinsa joustavana. Liikkuvuus on itäsuomalaisille nuorille merkittävä työuraa koskeva odotus ja nuoret olivat valmiita muuttamaan töiden perässä. Työllistymiseen vaikuttavina tekijöinä nuorten vastauksissa painottuvat osaamisen ja koulutuksen merkitys. Nuorilla on vahva usko siihen, että koulutus on parhain keino työllistyä tulevaisuudessa. Sosiaalisten verkostojen merkitystä nuoret eivät kuitenkaan koe merkittävänä työllistymiseen vaikuttavana tekijänä.

Nuoret odottavat työuran olevan vaihteleva, ja näin ollen vaativan runsaasti resilienssiä ja muutoskykyä, “uramukautuvuutta” (career-resilience). Työurat eikä työurien kehitys ole lineaarista tai nousujohteista, vaan moniulotteista, epävakaata, syklistä sekä monenlaisia ja monensuuntaisia urasiirtymiä sisältävää. Tämä myös asettaa suuria vaatimuksia nuorten omille työelämätaidoille, jotta he pystyvät navigoimaan muuttuvan ja pirstoutuvat työuran pyörteissä. (Bimrose & Hearne 2012). 

Nuoret ovat huolissaan jaksamisestaan ja työelämän vaativuudesta. Jos toisaalta työstä toivotaan elämänsisältöä ja mielekkyyttä, asettuu tähän valtava paine, josta nuoret kokevat olevansa yksin vastuussa. Monissa nuorten työelämää koskevissa kyselyissä, kuten tässäkin tulee esiin, että menestymisen katsotaan olevan vain itsestä kiinni. Individualistiset arvot ja tuen, ohjauksen ja verkostojen puute näkyvät nuorten elämässä.