Miten nuoret liikkuvat ja urheilevat työttömyyden aikana?

Nuorisotutkimusseuran tutkimuksessa kysytään, miten nuoret työttömät liikkuvat ja urheilevat ja miten liikkumismahdollisuuksia voidaan lisätä. Tutkimus toteutetaan verkkokyselynä, jonka vastaajiksi toivotaan tällä hetkellä työttömiä 15–29-vuotiaita nuoria. Kysely on avoinna 30.6. asti.

Tutkimuksen tarkoitus on tuottaa tietoa siitä, miten nuoret liikkuvat työttömyyden aikana ja millaisia esteitä liikunnalle mahdollisesti on. Vastaajilta kysytään esimerkiksi siitä, kuinka paljon ja minkälaisissa paikoissa he harrastavat liikuntaa ja mitkä asiat haittaavat tai helpottavat heidän liikuntaansa. Kiinnostus kohdistuu myös siihen, onko työttömänä oleminen vaikuttanut liikuntatapoihin. Tulosten pohjalta nähdään, tarvitaanko liikuntapoliittisia toimia liikunnan edistämiseksi.

Vastaamalla kyselyyn olet mukana vaikuttamassa liikuntapolitiikkaan ja tuottamassa tietoa siitä, millaisia keinoja tarvitaan liikunnan helpottamiseksi työttömyyden aikana. Vastaajiksi toivotaan erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä, myös sellaisia, jotka eivät ole kiinnostuneita liikunnasta tai joiden liikuntamahdollisuuksissa ei ole ongelmia.

Tutkimuksen tulokset raportoidaan verkkojulkaisuna loppuvuodesta 2013. Tutkimuksen rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö.

Lisätiedot

Tutkija Helena Huhta Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Nuorisotutkimusseura ry edistää monitieteistä nuorisotutkimusta Suomessa. Seura harjoittaa tutkimustoimintaa sen yhteydessä toimivan Nuorisotutkimusverkoston kautta. Seuran jäseniksi voivat liittyä nuorisoa tai nuoruutta tutkivat tai tutkimuksesta kiinnostuneet henkilöt.