Monimuotoisuus ja aitous kiehtovat suomiräpin faneja

Dreamgirls-yhtye esiintymislavalla.

D.R.E.A.M.G.I.R.LS. esiintymässä Flow Festivalilla Helsingissä elokuussa 2018. Kuva: Joanna Tzortzis / Musiikkiblogi.fi.

Toukokuussa käynnistyneen Fanikulttuuri. Nyt -kirjoitussarjan toinen kirjoitus on nyt julkaistu. Tämänkertaisessa tekstissä hiphoptutkijat Inka Rantakallio ja Elina Westinen pureutuvat rap-musiikin maailmaan ja pohtivat muun muassa sitä, millaisia merkityksiä suomiräpin valtavirtaisen pinnan alta löytyvällä monimuotoisuudella on musiikkityylin faneille. Kirjoittajat tarkastelevat myös rap-genreen luonteenomaisesti liittyvän aitouskeskustelun ja räppifaniuden välistä suhdetta. Lisäksi teksti nostaa kiinnostavasti esiin niitä vaikutuksia, joita koronaepidemialla on ollut hiphop-kulttuuriin.

Kirjoitussarja jää Rantakallion ja Westisen tekstin jälkeen lyhyelle kesätauolle ja palaa uuden mielenkiintoisen aiheen kera jälleen elokuussa. Muistathan tutustua myös sarjan ensimmäiseen kirjoitukseen, jossa Tanja Välisalo ja Maria Ruotsalainen tarjoavat kiehtovan näkymän nuorten suosimaan e-urheiluun ja siihen liittyviin faniuden ulottuvuuksiin.

Aurinkoista räppikesää!

Lue uusi Näkökulma:

Räpin aitoutta arvostetaan myös netissä – Katsaus Suomen suosituimpaan nuorisomusiikkiin ja sen faneihin
Kirjoittajat: Inka Rantakallio & Elina Westinen

Lisätiedot

Janne Poikolainen
Kirjoitussarjan toimittaja
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Fanikulttuuri. Nyt -sarjan kotisivu

Näkökulma-kirjoitussarja

Nuorisotutkimusverkosto tuottaa monitieteistä tutkimusta ja vaikuttaa tutkimuksillaan yhteiskuntapolitiikkaan sekä nuorten parissa tehtävän työn kehittämiseen. Näkökulma-kirjoitussarja avaa Nuorisotutkimusverkostossa tehtävän tutkimuksen tuloksia yhteiskunnallisiksi puheenvuoroiksi ja kannanotoiksi. Näkökulmat sisältävät paitsi uutta tietoa nuorista, myös politikkaan ja käytännön toimintaan suunnattuja ehdotuksia. Ne tarjoavat tutkimustietoa yhteiskunnallisen keskustelun tueksi ja paremman maailman rakentamiseksi.

Kaikki ilmestyneet Näkökulmat ovat luettavissa Näkökulma-sivulla.