Näkökulmia nuorten sosiaalisen osallisuuden vahvistamisesta ja hip hop -perinteen hyödyntämisestä


Nuoria maalaamassa graffiteja

Lasta ja nuorta motivoi osallisuuteen leikinomainen, iloinen ja toiminnallinen muoto. Kuva: Santeri Karttunen.

Näkökulma-tekstien sarja Arviointitutkimus ja nuoriso 2.0 jatkuu peruskoululaisten hyvin ansaitun kesäloman kunniaksi kahdella uudella tekstillä. Ensimmäisessä tekstissä Veronica Hellström, Susanna Jurvanen ja Sofia Laine tarkastelevat peruskouluissa toteutettavia nuorten yhteisöllisyyden ja sosiaalisen osallisuuden vahvistamishankkeita, joiden tarkoituksena on lisätä sekä nuorten kouluviihtyvyyttä, kaverisuhteita, että heidän itsetuntoaan taidekasvatuksellisen ryhmätyöskentelyn avulla. Kirjoittajat herättelevät koronakevään myötä lukijoita pohtimaan, miten on mahdollista tukea nuorten sosiaalisen osallisuuden vahvistamista verkon yli, jos fyysinen kokoontuminen ei ole mahdollista ja kuinka tähän ulottuvuuteen on tärkeää panostaa syksyllä kouluihin palatessa.

Toisessa tekstissä Susanna Jurvanen tarkastelee millä tavoin nuorille suunnatuissa taidetyöpajatoiminnoissa hyödynnetään hip hop -perinnettä nuorten osallisuutta lisäävänä pedagogisena työkalupakkina, ja mitä erityislaatuista nuoriin uppoavaa filosofiaa tämä pakki sisältää. Entä mitä tapahtuu hip hop -kulttuuriperinteen välittymiselle nuoremmalle sukupolvelle, kun se tuodaan kaduilta kouluun ja nuorisotaloille.

Arviointitutkimus ja nuoriso 2.0 on moniääninen kirjoitussarja, jossa sekä tutkijat että nuorten parissa työskentelevät analysoivat arviointitutkimuksen erilaisia ulottuvuuksia ja tapauksia. Aiemmin sarjassa on käsitelty arviointitutkimusta tiedeaktivismina ja kansalaistoimintana, kehollisuutta etnografisessa arviointitutkimuksessa ja nuorten harrastetiloja kauppakeskuksissa. Kirjoitussarjaan voi ehdottaa edelleen uusia tekstejä ottamalla yhteyttä sarjan toimittajaan. Tällä kertaa toiseen tekstiin on myös ujutettu puffi peruskoululaisille ilmaisesta kesälomatekemisestä Itä-Helsingissä 😉 Relaa kesää joka crewille!

Lue uudet Näkökulmat:

Kiusaamisen vastustamisesta nuorten osallisuuden tukemiseen. Sosiaalisen osallisuuden vahvistamishankkeita tutkimassa peruskouluissa
Kirjoittajat: Veronica Hellström, Susanna Jurvanen ja Sofia Laine

Hip hop -perinteen pedagogisia sovelluksia nuorten taidetyöpajoissa kouluilla ja nuorisotiloilla
Kirjoittaja: Susanna Jurvanen

Lisätiedot

Sofia Laineen kuva

Sofia Laine
Kirjoitussarjan toimittaja
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Näkökulma-kirjoitussarja

Nuorisotutkimusverkosto tuottaa monitieteistä tutkimusta ja vaikuttaa tutkimuksillaan yhteiskuntapolitiikkaan sekä nuorten parissa tehtävän työn kehittämiseen. Näkökulma-kirjoitussarja avaa Nuorisotutkimusverkostossa tehtävän tutkimuksen tuloksia yhteiskunnallisiksi puheenvuoroiksi ja kannanotoiksi. Näkökulmat sisältävät paitsi uutta tietoa nuorista, myös politikkaan ja käytännön toimintaan suunnattuja ehdotuksia. Ne tarjoavat tutkimustietoa yhteiskunnallisen keskustelun tueksi ja paremman maailman rakentamiseksi.

Kaikki ilmestyneet Näkökulmat ovat luettavissa Nuorisotutkimusseuran verkkosivuilla osoitteessa www.nuorisotutkimusseura.fi/nakokulma.