Kirjoittajakutsu nuorten kaltoinkohtelua käsittelevään teemanumeroon


Tarjoa käsikirjoitusta Nuorisotutkimus-lehden ”Nuorten kaltoinkohtelu 2020-luvulla” -teemanumeroon, jonka toimittavat Noora Ellonen ja Eija Paavilainen.

Teemanumeroon kutsutaan artikkeleita, katsauksia ja puheenvuoroja, jotka käsittelevät erilaisia, uusia ja mahdollisesti tulevaisuudessa tulevia 2020-luvun nuorten kaltoinkohtelun muotoja. Näitä voivat olla esimerkiksi digitaalisen kehityksen mukanaan tuoma väkivalta, maahanmuuttoon, sukupuoli-identiteettiin tai yhteiskunnan rakenteellisiin muutoksiin liittyvät väkivaltakokemukset. Myös perinteisemmät kaltoinkohtelun muodot ja niissä mahdollisesti tapahtuneet muutokset kiinnostavat.

Olemme kiinnostuneita nuorten kaltoinkohtelun esiintyvyydestä määrinä ja muotoina mutta myös nuorten omista kokemuksista. Toivoisimme myös rohkeita puheenvuoroja, jossa katsotaan tulevaisuuteen, miten nyt nähtävät kehityskulut voivat konkretisoitua nuorten kaltoinkohteluna vuosien päästä. Toivomme mukaan myös tekstejä siitä, miten kaltoinkohdellut nuoret hakevat apua ammattilaisilta kokemuksiinsa liittyen, josta on selkeä tutkimustiedon puute Suomessa.

Pyydämme enintään 250 sanan abstrakteja käsikirjoituksista 12.6.2020 mennessä. Vertaisarvioitavat käsikirjoitukset lähetetään viimeistään 15.11.2020. Anonyymi arviointi tapahtuu kevään 2021 aikana, ja lehti julkaistaan vuonna 2021.

Käsikirjoituksen enimmäispituus on 50 000 merkkiä välilyönteineen. Sen mukana toimitetaan lyhyt (alle 2000 merkkiä) suomenkielinen tiivistelmä sisällöstä. Tiivistelmän tulee sisältää Yleisen suomalaisen asiasanaston mukaiset 3-5 asiasanaa.

Katso tarkemmin Nuorisotutkimuslehden kirjoittajaohjeet.

Käsikirjoitukset lähetetään sähköpostitse osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..

Lisätietoja

Noora Ellonen
Yliopistonlehtori, Tampereen yliopisto
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Eija Paavilainen
Professori, Tampereen yliopisto
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.