NUTOPIA-tutkimushanke tarkastelee nuorten näkemyksiä hyvästä tulevaisuudesta ilmastonmuutoksen aikakaudella


Hankkeen tutkijat Anni Ojajärvi, Tomi Kiilakoski ja Mikko Piispa seisovat ulkona keskustelemassa.

NUTOPIA-hankkeen tutkijoina aloittavat Nuorisotutkimusverkostossa aiemminkin työskennelleet Anni Ojajärvi (vas.) ja Mikko Piispa (oik.). Hankkeen johtajana toimii Nuorisotutkimusverkoston vastaava tutkija Tomi Kiilakoski (kesk.).

Nuorisotutkimusverkostossa on käynnistynyt tutkimushanke, jossa tarkastellaan nuorten utopioita ja näkemyksiä hyvästä tulevaisuudesta ilmastonmuutoksen aikakaudella. Hankkeen tarkoituksena on tarkastella, millaisia toiveita nuorilla on tulevaisuuden kestävästä yhteiskunnasta ja tuoda tätä kautta uusia, monipuolisempia näkökulmia tämän hetken ilmastokeskusteluun. Lisäksi hankkeessa tarkastellaan nuorten osallistumista ilmastovaikuttamiseen.

Hanke syntyi tutkijoiden havainnosta, että tarvitsemme syvällisempää tietoa nuorten ilmastonmuutokseen liittyvistä näkemyksistä. Kyselytutkimuksista tiedetään, että nuorten epävarmuus ja turvattomuuden tunne ilmastonmuutoksen suhteen on ennätystasolla. Toisaalta nuorten näkyvä etujoukko on ollut äänekäs vaatiessaan järeämpää ilmastopolitiikkaa. Tarkempi tieto siitä, millaisia yhteiskunnallisia toiveita nuorilla on, on kuitenkin jäänyt kuulematta. Hankkeen tutkimuskohteena olevat utopiat ovat yhteisiä ilmauksia sille, miten asiat voisivat ja miten niiden tulisi olla toisin. Samoin nuorten ilmastoaktivistien tavoista vaikuttaa ympäristöpolitiikkaan 2020-luvulla kaivataan lisää tietoa.

Aktivistit ovat etujoukkoa ilmastoasiassa ja heidän näkemyksensä sanoittavat nuorten ilmastohuolta ja toiveita. He rakentavat aktiivisesti tulevaa yhteiskuntaa sekä kokeilevat uusia vaikuttamisen muotoja. Tutkimalla nuorten ilmastovaikuttamisen ulottuvuuksia hahmotetaan myös sitä, millainen nuorten vaikuttaminen ‘toimii’ ja millainen ei.

Tutkimuksessa tarkastellaan myös niitä tapoja, joilla nuorten on mahdollista tuoda omat ajatuksensa yhteiskunnalliseen keskusteluun ja poliittisen päätöksenteon agendalle. Hanke tuo lisävalaistusta siihen, miten nuoret kokevat toiveidensa ja toimintansa tulevan huomioiduiksi politiikan eri kentillä. Yhteiskunnallisen keskustelun ja ilmastonmuutoksen ratkaisujen sukupolvipoliittisen tasapainon kannalta on olennaista tuoda näkyväksi nuorten toiveita ja auttaa heidän ääniään kuuluviin.

Tutkimus toteutetaan etnografian ja haastatteluiden keinoin nuorten ilmastoaktiivien toimintaympäristöissä, kuten ilmastotapahtumissa ja -mielenilmauksissa. Tutkimusta varten haastatellaan 15–20 ilmastonmuutoksen hillinnän ja ilmastovaikuttamisen parissa aktiivisesti toimivaa nuorta. Iältään tutkittavat ovat noin 16–25-vuotiaita.

Hankkeen johtajana toimii Nuorisotutkimusverkoston vastaava tutkija, dosentti Tomi Kiilakoski ja sen tutkijoina aloittavat Nuorisotutkimusverkostossa aiemminkin työskennelleet VTM, tutkija Mikko Piispa ja VTT, tutkija Anni Ojajärvi. Hanketta rahoittaa Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra.

Lisätietoa

FT, vastaava tutkija Tomi Kiilakoski
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. 
puh. 040 504 6432

VTM, tutkija Mikko Piispa
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

VTT, tutkija Anni Ojajärvi
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Hankkeen kotisivu.