Kirja Nuorisotutkimusseuran historiasta luotaa seuran kolmea vuosikymmentä

Vuonna 1987 opetusministeriöstä kannustettiin nuorisotutkijoita järjestäytymään. Näin haluttiin organisoida suomalaisten osallistumista nuorisotutkimuksen pohjoismaiseen yhteistyöhön. Tuolloin perustettu Nuorisotutkimusseura on vähitellen laajentunut omaa tutkimus- ja julkaisutoimintaa harjoittavaksi monitieteiseksi verkostoksi alaverkostoineen ja kumppanuushankkeineen. Nuorisotutkimuspäivät, Nuorisobarometri ja Nuorisotutkimus-lehti ovat seuran tunnettuja toimintamuotoja.

Torstaina 13.12. julkaistussa Nuorisotutkimusseuran historiaa 1987–2018 -teoksessa käydään läpi seuran kolmikymmenvuotinen historia innovaatioineen, metodisine ja teoreettisine kiistoineen sekä oppimisaskeleineen. Yhteiskunta ja nuorisokulttuurit ovat muuttuneet, samoin tutkimuksen tavoitteille ja tutkijoiden mediaesiintymiselle asetetut odotukset. Toiminnan rahoittajat ovat yleensä kaivanneet käytännöllistä, sovellettavissa olevaa tietoa, kun taas tutkijat ovat usein lähteneet liikkeelle kriittisen yhteiskuntatieteen ja kulttuurintutkimuksen kysymyksenasetteluista. ”Muissa pohjoismaissa kysymys sovellettavasta tiedosta ja kriittisestä tutkimuksesta on herättänyt enemmän ristiriitoja”, kuvailee Kari Paakkunainen.

Kirjoittaja, seuran toiminnassa pitkään mukana ollut Kari Paakkunainen elävöittää tutkimustaan dokumenteilla, haastatteluilla ja aikalaismuisteluilla.

Historiakirjalla juhlistetaan Nuorisotutkimusseuran 30-vuotisjuhlavuotta.

Kari Paakkunainen: Nuorisotutkimusseuran historiaa 1987–2018. Vapaaehtoisten yhdistysinnosta sykkiväksi tutkimusorganisaatioksi
530 s. + 20 numeroimatonta kuvasivua
Nuorisotutkimusseura/Nuorisotutkimusverkosto, julkaisuja 211, 2018
Sarja: Kenttä
Ulkoasu: nidottu
Kieli: suomi
ISBN 978-952-7175-72-9, ISSN 1799-9219, KL 90; 06.1, 34 euroa

Lisätietoja

Kari Paakkunainen
puh. 050 319 9501
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Tilaukset Nuorisotutkimusseuran verkkokaupasta. Kirjan voi tilata myös kirjakauppoihin, ja se tulee myyntiin Tiedekirjaan (Snellmaninkatu 13) sekä Rosebud Kaisataloon (Vuorikatu 7).