Sota, nuoruus ja sukupuoli – miten yhteiskuntaluokka ja sukupuoli vaikuttivat nuorten naisten sisällissodan kokemuksiin?
Tänä keväänä on muisteltu monin eri tavoin Suomessa 100 vuotta sitten käytyä sisällissotaa. Teeman ajankohtaisuus sai myös Nuorisotutkimusverkoston korkeakouluharjoittelijan Sini Järnströmin kiinnostumaan sodan historiasta. Sodat koskettavat voimakkaasti nuoria sukupolvia, sillä ovathan sotilaat tyypillisesti juuri nuorempien ikäluokkien miehiä. Nuorten naisten näkökulma sodan keskeltä on kuitenkin edelleen harvinaisempi, vaikka naisten roolia ja näkemyksiä onkin aivan viime aikoina enenevässä määrin tutkittu. Järnströmiä kiinnostikin, millaisena sisällissota näyttäytyi nuorille naisille ja millaisia vaikutuksia sukupuolella ja yhteiskuntaluokalla oli sodan synnyttämille kokemuksille. Järnström tarkastelee tekstissään erityisesti Sari Näreen tutkimusta Helsinki veressä. Naiset, lapset ja nuoret vuoden 1918 sodassa (2018) sekä Marianne Junilan tutkimuksia, joissa on aineistona käytetty tamperelaisten koulutyttöjen tuoreeltaan sodan jälkeen, syksyllä 1918, kirjoittamia kouluaineita heidän sotakokemuksistaan.
VTK Sini Järnström on sosiologian maisteriopiskelija Helsingin yliopistossa. Hän suoritti korkeakouluharjoittelunsa Nuorisotutkimusverkostossa tänä keväänä. Järnström on käynyt yläkoulun Tampereella samassa rakennuksessa, jossa tyttölyseolaiset kirjoittivat Junilan aineistonaan käyttämiä aineitaan sata vuotta sitten.
Lue uusin näkökulma Sota, nuoruus ja sukupuoli - Tamperelaiset koulutytöt ja helsinkiläiset punakaartilaisnaiset Suomen sisällissodan toimijoina ja todistajina.
Dokumenttielokuva Hilja, punaisen tyttö
Sini Järnström on aikaisemmalta koulutukseltaan medianomi. Hänen sisällissotaa käsittelevää dokumenttielokuvaansa Hilja, punaisen tyttö on näytetty keväällä 2018 useilla festivaaleilla. Elokuvassa tamperelainen, sisällissodan aikaan 14-vuotias Hilja Virtanen kertoo muistoistaan ja sodan vaikutuksista koko hänen elämäänsä. Elokuva valmistui Tampereen ammattikorkeakoulun lopputyönä vuonna 2006.
Katso dokumenttielokuva Hilja, punaisen tyttö Vimeossa.
Kaikki ilmestyneet Näkökulmat ovat luettavissa Nuorisotutkimusseuran verkkosivuilla osoitteessa www.nuorisotutkimusseura.fi/nakokulma.
Lisätiedot
VTK, Sini Järnström
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.