Nuorisotutkimusseuran opinnäytetyökilpailun voittajatyöt antavat äänen nuorille

Nuorisotutkimusseura on jälleen palkinnut parhaat nuorisotutkimukselliset opinnäytetyöt. Palkinnot jaettiin Nuorisotutkimuspäivien yhteydessä Oulussa 2.11.2017. Kilpailuun ilmoitettiin tänä vuonna yhteensä 60 opinnäytetyötä, joka on kaikkien aikojen toiseksi suurin lukumäärä. Gradusarjassa näistä kisasi 38 ja AMK-sarjassa 22 opinnäytettä. Kilpailuun osallistuneiden töiden suuri määrä ja monipuolinen edustavuus eri tieteenaloilta kertovat nuorisotutkimuksen elinvoimaisuudesta poikkitieteellisenä oppialana. Tämän vuoden kilpailussa molempien sarjojen voittajatöitä yhdistää niiden linkittyminen ajankohtaiseen nuorisopoliittiseen keskusteluun. Yhteistä voittajatöille on myös äänen antaminen nuorille itselleen.

Gradusarjassa palkittiin tänä vuonna Artti Kellokummun työ Näkymiä neljän seinän sisältä – tutkielma sosiaalisesti vetäytyneiden nuorten identiteetistä ja toimijuudesta. Helsingin yliopiston sosiologian oppiaineeseen tehty työ on punnittu avaus yhteiskunnallisesti ajankohtaiseen ja tärkeään teemaan, nuorten syrjäytymiseen. Kellokumpu ei kuitenkaan itse käytä työssään syrjäytymisen käsitettä, vaan puhuu sen sijaan sosiaalisesta vetäytymisestä. Hän kytkee työnsä syrjäytymiskeskusteluun, mutta kriittisesti reflektoiden. Julkisessa keskustelussa nuorten syrjäytyminen saa jopa moraalisen paniikin piirteitä. Tätä kontekstia vasten peilattuna palkittu opinnäytetyö on syvällinen ja uusia näkökulmia avaava, jossa ansiokkaasti tulkitaan näille nuorille yhteiskunnassa langenneita identiteettejä ja toimijuuksia. Työ on sukellus syrjäytymiskeskustelun ytimessä olevien nuorten maailmaan ja itsemäärityksiin.

AMK-sarjan selkeäksi voittajaksi valikoitui Maria Kumpuvaaran opinnäytetyö "Jos kettään ei kiinnostas, se olis pahin". Opiskelijoiden näkemyksiä ammattioppilaitoksen opiskeluhuollosta. Sekä nuorisotutkimuksellisesti että -poliittisesti relevantti työ käsittelee tekniikan alalla ammattiin opiskelevien nuorten näkemyksiä opiskeluhuollon toiminnasta ja mahdollisuuksista opiskelijoiden tukemisessa. Työ on ajankohtainen meneillään olevien suurten ammatillisen koulutuksen muutosten vuoksi. Menetelmällisesti korkeatasoisen työn analyysi on hyvin toteutettu, ja sen pohjalta tekijä on muotoillut konkreettisia toimenpidesuosituksia koulutusten järjestäjille. Oulun ammattikorkeakouluun tehty sosiaalialan opinnäytetyö arvioitiin raadissa ”kokoaan suuremmaksi”, hyvätasoista YAMK-työtä tai gradua vastaavaksi.

Kunniamaininnat

Kilpailussa jaettiin myös kunniamainintoja. Gradusarjan voitosta käytiin tiukka kisa, ja sen kärjessä oli kolme erittäin vahvaa työtä. Ensimmäinen kunniamaininta jaettiin Jenni Wiiklalle ja hänen työlleen Mahdollisuuksien kehystämät toimijuudet jälkihuollon asiakasnuorten elämäntarinoissa. Toinen kunniamaininta annettiin Saara Tanin työlle Maskulinitet i den sydkoreanska populärkulturen: en kvalitativ studie hur Flower Boys ”görs” i TV- reklam. Molemmat työt – kuten myös gradusarjan voittajatyö – on tehty Helsingin yliopiston sosiologian oppiaineeseen, joka sai tänä vuonna opinnäytetyökilpailun gradu-sarjassa kolmoisvoiton.

AMK-sarjassa jaetulle toiselle sijalle tulivat Tom Karhun Kaakkois-Suomen ammattikorkeakouluun tehty työ Motörisoitua nuorisotyötä Suomessa. Työntekijöiden kokemuksia liikkuvasta nuorisotyöstä sekä Anni Aallon Laurea-ammattikorkeakouluun tehty työ Kohdennettu nuorisotyö kouluissa. Luotsin kouluryhmien arviointi.

Opinnäytetyökisallaan Nuorisotutkimusseura haluaa lisätä nuorisotutkimuksen tunnettuutta oppialana.. Nuorisotutkimusseura on palkinnut parhaat nuorisotutkimukselliset pro gradu -tutkielmat vuodesta 2001 lähtien. Vuonna 2013 perinteinen gradukisa muutettiin opinnäytetyökilpailuksi, jossa palkitaan vuoden parhaan pro gradu -tutkielman lisäksi myös paras ammattikorkeakoulujen opinnäyte. Amk-sarjaan voivat osallistua vuorovuosina perustutkintojen ja ylemmän amk-tutkintojen opinnäytteet.

Kaikki palkitut opinnäytetyöt ovat ladattavissa ja luettavissa osoitteessa
www.nuorisotutkimusseura.fi/yhdistys/opinnaytetyokisa.

Lisätietoja

Jaana Lähteenmaa
Nuorisotutkimuksen dosentti, arviointiraadin puheenjohtaja
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
p. 050 574 8396

Sarianne Karikko
Viestintäpäällikkö
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
p. 044 416 5313