Kansainvälisesti adoptoidut tietävät vähän biologisesta syntyperästään

”Olla adoptoitu” ja samanaikaisesti ”oma” eivät ole adoptioperheessä toisensa poissulkevia määreitä, kun taas perheen ulkopuolella kansainvälisesti adoptoitujen kuuluminen sekä perheeseen että kansaan usein kyseenalaistetaan. Tämä johtuu siitä, että ”oikean” lapsi–vanhempi-suhteen oletetaan perustuvan biologiseen sukulaisuuteen sekä siitä, että ”suomalaisen” oletetaan olevan Suomessa syntynyt suomalaisten vanhempiensa biologinen jälkeläinen ja sen seurauksena ulkonäöltään tietynlainen.

Heidi Ruohio on haastatellut väitöskirjaansa varten 24 aikuisikäistä kansainvälisesti adoptoitua siitä, millaisia merkityksiä adoptoitujen biologinen syntyperä saa erilaisissa ympäristöissä sekä millaisia perheeseen ja kansaan kuulumisen kokemuksia heillä on. Ruohion haastattelemat kansainvälisesti adoptoidut ovat syntyneet yhteensä yhdeksässä eri maassa yleisimpien synnyinmaiden ollessa Venäjä, Etiopia, Intia ja Kolumbia.

Adoptiokeskustelua käydään lähinnä perheenperustamisen näkökulmasta

Kansainvälinen adoptio on usein mediassa näkyvä aihe, joka herättää ihmisissä tunteita ja mielipiteitä. Silti aiheesta on Suomessa toistaiseksi vähän tutkittua tietoa. Tyypillistä on, että adoptiota lähestytään sekä mediassa että tutkimuksissa useimmiten perheenperustamisen näkökulmasta, ja samalla ohitetaan heidät, joille adoptio tapahtuu – eli adoptoidut itsensä.

– Käsitteellisesti keskustelua kyllä käydään ”lapsen edusta”, mutta sekin tuntuu jähmettyneen lähinnä ”lapsen edun” kannalta ”oikeanlaisen” perheen määrittelyyn, Ruohio sanoo.

Biologisten sukulaisten ulkonäkö kiinnostaa

Kansainvälisesti adoptoidut ovat kiinnostuneita biologisten sukulaistensa, ja etenkin biologisen äitinsä, ulkonäöstä. Kaikki on äideille ja tyttärille, et kun sulla on sun äidin nenä, että kenen nenä mulla on?

– Yhdennäköisyyden kaipuu on varsin ymmärrettävää yhteiskunnassa, jossa lapsen ja vanhemman yhteen kuulumista arvioidaan etsimällä heistä keskinäistä samankaltaisuutta, Ruohio sanoo.

Vaikka kansainvälisesti adoptoitu olisi kiinnostunut biologisesta syntyperästään, hän ei kuitenkaan välttämättä halua etsiä biologisia sukulaisia. Etsimisen mahdollisia seurauksia pohditaan tarkkaan ja monesta eri näkökulmasta.

Etsimisestä kiinnostuneet kansainvälisesti adoptoidut korostavat, että eivät etsi uusia vanhempia vaan tietoa itsestään. Se on pala mua. Niinku yks tärkeimpiä asioita. Ensisijainen toive on täydentää tietoa itsestä ja vasta toissijaisesti he toivovat mahdollisesti voivansa muodostaa toimivan suhteen biologisiin sukulaisiin.

Suurimmalle osalla kansainvälisesti adoptoiduista oman lapsen syntymä on ainoa mahdollisuus nähdä biologinen sukulainen. Eräs isäksi tullut kuvaa kokemusta näin: Se oli erittäin iso juttu sillä tavalla, koska se [oma lapsi] on ensimmäinen sukulainen, joka oikeasti näyttää samalta kuin mä.

Lisätiedot:

Heidi Ruohio, puh. 044-5160051 tai Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Heidi Ruohio: Suomalaiset kansainvälisesti adoptoidut. Perheeseen ja kansaan kuuluminen. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 181, sarja: Tiede.ISBN 978-952-7175-11-8, ISSN 1799-9219. 190 s., nid, 28 euroa.

Tilaukset Nuorisotutkimusverkoston verkkokaupasta: www.nuorisotutkimusseura.fi/verkkokauppa.

Kirjaa voi myös pyytää tilaamaan kirjakauppoihin.

****

Hallintotieteiden maisteri Heidi Ruohio esittää väitöskirjansa Suomalaiset kansainvälisesti adoptoidut - Perheeseen ja kansaan kuuluminen julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 17.6.2016 klo 12 (Turun yliopisto, Publicum, Pub 3 -luentosali, Assistentinkatu 7, Turku). Vastaväittäjänä toimii yliopistonlehtori Anna-Maija Castrén (Itä-Suomen yliopisto) ja kustoksena professori Katja Forssén, Turun yliopisto. Tilaisuus on suomenkielinen.

HTM Heidi Ruohio on syntynyt vuonna 1980 Porvoossa ja kirjoittanut ylioppilaaksi 1999 Linnankosken lukiossa, Porvoossa. Korkeakoulututkintonsa (HTM) Ruohio suoritti Tampereen yliopistossa 2006. Väitöksen alana on sosiaalityö.

 

Nuorisotutkimusverkoston tiedote 8.6.2016