Kohtaamisia retkillä. Osallisuus ja yhteisöllisyys lastenkotien retkitoiminnassa -raportin julkistustilaisuus
Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, sali 404Järjestäjät: Nuorisotutkimusseura ja Pelastakaa Lapset
Tilaisuudessa julkistetaan virallisesti Jenni Moision raportti Kohtaamisia retkillä. Osallisuus ja yhteisöllisyys lastenkotien retkitoiminnassa (Nuorisotutkimusseura/Nuorisotutkimusverkosto 2018). Raporttia esittelee tutkimuspäällikkö Elina Pekkarinen Nuorisotutkimusseurasta, ja sitä kommentoivat erikoistutkija Riitta Laakso Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta sekä vastaava ohjaaja Inka Virpi Pelastakaa Lapset ry:stä. Tilaisuuden puheenjohtajana toimii erityisasiantuntija Susanna Hoikkala Lastensuojelun Keskusliitosta.
Osallistuminen on yksi perustavimmanlaatuisista lasten ja nuorten oikeuksista.
Kohtaamisia retkillä – osallisuus ja yhteisöllisyys lastenkotien retkitoiminnassa on kuvaus lastenkotien retkihankkeen toteutuksesta. Jenni Moision tutkimusraportti avaa lastenkotien retkillä tapahtuvaa aikuisten ja nuorten vuorovaikutusta ja kohtaamisia sekä niiden kautta rakentuvaa osallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Retkitoiminnan merkityksiä tarkastellaan etnografisen havainnoinnin sekä haastattelujen kautta.
Tutkimuksessa tehdään näkyväksi vuorovaikutuksen ja kohtaamisen mekanismeja, joiden kautta osallisuutta ja yhteisöllisyyttä voidaan rakentaa institutionaalisessa suhteessa. Kohtaamisia retkillä antaa myös tärkeää tietoa retkitoiminnan kehittämisen tueksi. Raportissa esitellään muun muassa retkitoimintamalli, jota vastaavia palveluja tarjoavat organisaatiot voivat hyödyntää.
Säännöllisellä retkien järjestämisellä voi hyvinkin olla, ja jopa todennäköisesti on, merkitystä ja vaikutusta lastenkodeissa elävien lasten ja nuorten elämän muotoutumiselle.
Ohjelma
9.00 Tervetuliaiskahvit
9.30 Julkaisun esittelypuheenvuoro, tutkimushankkeen johtaja Elina Pekkarinen, Nuorisotutkimusverkosto
10.00 Kommenttipuheenvuoro lastenkotien tutkijan näkökulmasta Riitta Laakso, THL
10.20 Kommenttipuheenvuoro lastenkodin ohjaajan näkökulmasta Inka Virpi, Pelastakaa Lapset
10.40 Puhujien yhteinen keskustelu
11.00 Yleisökeskustelu
11.30 Tilaisuus päättyy.
Paikkoja on rajoitetusti. Ilmoittautumiset tilaisuuteen perjantaihin 25.5. klo 11 mennessä osoitteessa https://www.lyyti.fi/reg/Kohtaamisia_retkilla_raportin_julkaisutilaisuus_3890.
Kirjan voi ostaa jo nyt 12 eurolla Nuorisotutkimusseuran verkkokaupasta osoitteesta https://www.nuorisotutkimusseura.fi/julkaisut/verkkokauppa/kirjat, ja se on julkaistu myös ilmaisena verkkojulkaisuna osoitteessa https://www.nuorisotutkimusseura.fi/julkaisut/verkkokauppa/verkkojulkaisut/1846-kohtaamisia-retkillae-osallisuus-ja-yhteisoellisyys-lastenkotien-retkitoiminnassa-152951-03052018. Kirjaa on myynnissä tilaisuudessa.