Puheenvuoroja risteyskohdista

Marjo Jääskä

Mona Eid & Koko Hubara & Caroline Suinner & Kiia Beilinson (toim.) Third Culture Kids Suomi Finland. Otava 2022. 336 s.

Kuva kirjan etukannesta.

Third Culture Kid, kolmannen kulttuurin lapsi, on Yhdysvalloissa 1950-luvulla syntynyt käsite, jolla tarkoitettiin alun perin työkomennusten vuoksi ulkomailla eläviä henkilöitä ja etenkin heidän jälkikasvuaan, niin kutsuttuja matkalaukkulapsia. 

Third Culture Kids Suomi Finland -kirjassa käsite kuitenkin laajenee tarkoittamaan eri kulttuurien väleissä luovivia henkilöitä, jotka aktiivisesti luovat uusia kulttuurisia todellisuuksia ja identiteettejä.

Haastatteluihin pohjautuvaan kirjaan on koottu yhteensä 40 ihmisen tarinat. Haastateltujen ikäjakauma ulottuu kahdeksanvuotiaasta 67-vuotiaaseen, ja maantieteellisestikin vieraillaan eri puolilla Suomea. Pääkaupunkiseudun lisäksi kirjan kolmannen kulttuurin lasten kotipaikkoja ovat esimerkiksi Vaasa, Jyväskylä, Turku ja Oulu.

Isompien kaupunkien korostuminen ei tietenkään ole sattumaa. Varsinkin ulkonäkönsä puolesta valtaväestöstä erottuvan on kepeämpää asua suuremmalla paikkakunnalla.

Kaupungin tyypillisesti heterogeenisempi väestö antaa paremman mahdollisuuden elää oman näköistä elämää. Kaupunkiympäristöä ylistää esimerkiksi helsinkiläinen Nitin Sood: ”Kaupunkiin pystyy eksyttämään itsensä ja itsensä voi rakentaa aina uudella tavalla elämäntilanteesta riippuen”.

Kirjassa on mukana myös sellaisia henkilöitä, joiden rodullinen, kulttuurinen tai etninen identiteetti ei näy päällepäin. Valtaväestöön kuuluvan näköinenkin voi olla vaikka maahanmuuttaja tai kuulua alkuperäiskansaan ja ”kantaa näihin asioihin liittyviä kipeitä ja kauniita kokemuksia osana identiteettiään”.

Useiden ihmisten tarinoissa korostuu ajatus siitä, että valtaväestöön kuulumaton henkilö ei halua olla puoliksi jotain. Kaksinapaisen ja yksinkertaistavan kategorisen määrittelyn sijaan haastatellut ajattelevat olevansa identiteetiltään liukuvia, enemmän sekä-että kuin joko-tai. Joidenkin henkilöiden kohdalla tämä liittyy myös sukupuoleen ja seksuaalisuuteen.

Iloinen moninaisuus tulee hauskasti esiin esimerkiksi suhteessa kieleen. Kirjaan haastatellut osaavat monia kieliä ja saattavat sekoitella niitä puheessaan. Tyypillistä on sekin, että kieltä vaihdetaan sen mukaan, kenen kanssa jutellaan. Äidille varataan yksi kieli, siskolle toinen ja enolle kolmas.

Kirja on täynnä tärkeää asiaa, jota on syytä lukea ajatuksella. Yksi keskeisistä viesteistä on se, että toisen ihmisen identiteettiä ei voi eikä saa määritellä ulkoapäin. Näin tulee valitettavasti tehtyä joskus silloinkin, kun tarkoitus on hyvä.

Konkreettisen esimerkin kautta asiaa kuvaa Michael Hutchinson-Reis:

”Aikoinaan, kun opetin Laurean ammattikorkeakoulussa, tunnillani oli vieras Setasta. Hän puhui itsemäärittelyn tärkeydestä identiteeteistä puhuttaessa. Kun sitten opetuksen jälkeen istuimme lounaalla tämän valkoisen suomalaisen naisen kanssa ja sanoin, että minä mustana miehenä ajattelen, niin hän hyppäsi toiselta puolelta pöytää, koski käsivarteeni ja sanoi ´mutta et sinä ole musta´. Vaikka hän oli juuri sanonut, että voit itse määritellä identiteettisi!”

Kirja laajentaa upeasti mielikuvaa suomalaisuudesta. Erilaisista suomalaisista todellisuuksista lukiessa saa tarpeellisen muistutuksen siitä, että suomalainen ei ole vain sinisilmäinen pellavapää, joka saunoo ja syö ruisleipää. Se ei ole kaikkien suomalaisten kuva tänä päivänä, ja vaikka jotkut niin ajattelevat, se ei ole ollut sitä koskaan aiemminkaan.

Third Culture Kids Suomi Finland on jykevä ja näyttävä, komeasti kuvitettu teos, jonka kunnioitettava koko assosioituu helposti sisällön painavuuteen. Ulkoasu ja viesti yhdistyvät oivaltavasti myös siinä, että tavanomaisista kirjoista poiketen sivut ovat värikkäitä, eikä valkoista näy kuin kuvituksen yksityiskohdissa.

Marjo Jääskä

FM, vapaa kirjoittaja