Kun elämä kolhii

Marjo Jääskä

Veera Salmi: Kaunis ilma kuolla. Otava 2020. 222 s. 

Kuva kirjan kannesta

En ole koskaan ollut suuri roadtrip-tarinoiden ystävä. Pakomatkojen ja kilometrien nielemisen kuvaukset eivät vain jostain syystä ole innostaneet. Siksi otin hiukan epäröiden luettavaksi Veera Salmen nuortenromaanin Kaunis ilma kuolla. Mutta onneksi otin: hallittu tarina imaisi välittömästi mukaansa, eikä päästänyt otteestaan ennen viimeistä sivua.

Päähenkilöinä ja vuorottelevina minäkertojina tavataan kuusitoistavuotiaat Leo ja Isra, jotka molemmat ovat omalla tavallaan ajautuneet umpikujaan.

Leolla vaikeuksia on ollut jo pitemmän aikaa. Vanhempiensa hylkäämä poika on asunut vaihtuvissa sijaisperheissä seitsemänvuotiaasta lähtien, eikä tulevaisuus näytä lupaavalta. Esimerkiksi peruskoulun jälkeiset suunnitelmat ovat iso kysymysmerkki.

Elämänhallinnan haasteita on muitakin. Vuosikausien tukahdutetut tunteet ovat kertyneet möykyksi Leon sisälle, ja välillä paha olo purkautuu aggressiivisuutena. Katulamppuja kivittämällä, astioita rikkomalla ja polkupyöriä metrokuiluun heittämällä poika on yrittänyt kertoa, ”miltä tuntui olla hajalla. Kun perhe oli hajalla. Kun oli orpo”.

Marokkolaistaustaisen Isran kujanjuoksu saa alkunsa auto-onnettomuudesta, jossa kuolee nuorten tuttava Ocean. Autossa on ollut myös Isra, joka esiintyy juuri ennen onnettomuutta kuvatulla videolla. Tallenne leviää nopeasti netissä, ja siinä näkyvien tapahtumien vuoksi tyttö joutuu läheistensä tuomitsemaksi. Kaveripiirin ja suvun syytökset perustuvat ehkä eri asioihin, mutta suhtautuminen Israan on joka puolella yhtä ankaraa.

Kaksi syrjään sysättyä tutustuvat toisiinsa vähän sattumalta ja päättävät jättää kaiken. Isra ei näe umpikujastaan muuta pois pääsyä kuin kuoleman mutta tahtoo sitä ennen vapauttaa Ähtärin eläinpuiston pandat. Reissu kohti määränpäätä kiertelee Itä-Suomen ja länsirannikon kautta, rahaa palaa, ja ennen pitkää perässä ovat myös poliisit.

Tarina keriytyy auki vähitellen ja paljastaa sopivassa tahdissa palasia nuorten taustoista ja aiemmista tapahtumista. Miksi Leon äiti kavalsi työpaikkansa kassasta rahoja? Mitä oikein näkyy ennen Oceanin kuolemaan johtanutta onnettomuutta otetulla videolla?

Suurin arvoitus asetellaan heti kirjan alussa, jossa Leo kertoo kuolleensa kolme päivää pandojen näkemisten jälkeen. Miten tämä on mahdollista? On pakko saada tietää, siispä lukemaan.

Pakomatkan edetessä Leo ja Isra lähentyvät toisiaan, ja myös lukija tuntee pääsevänsä päähenkilöiden lähelle. Nuorten kohtalot alkavat kiinnostaa yhä enemmän, heihin kiintyy ja heidän puolestaan alkaa pelätä.

Tarina on rakennettu huolella. Periaatteessa edetään kohti vääjäämättömältä vaikuttavaa loppukohtausta, mutta yllättäen juoni kiepsahtaa, ja asetelma kääntyy vielä lopussa ympäri. Kokonaistunnelman kannalta ratkaisu on perusteltu.

Salmi erottelee minäkertojat toisistaan kielen avulla. Leon jaksot rullaavat pääosin letkeällä yleiskielellä, Isran osuuksissa on paljon englantia, finglishiä ja muuta puhekieltä.

Lopputulos on ihailtavan luonteva. Isran latelemat englannin sanat tulevat rennosti, tuosta vain. Kuka tahansa (maahanmuuttaja)teinejä (sala)kuunnellut tunnistaa tyylin: ”Mustaf ja Ocean oli tapelleet viime viikonloppuna kauppakeskuksen parkkiksel niin kun wild animals”.  

Kaunis ilma kuolla on teos, joka jää lukijan mieleen pitkäksi aikaa. Rosoinen tarina pakottaa pohtimaan perhetaustojen ja muiden lähtökohtien vaikutusta ihmisen tulevaisuuteen ja valinnan mahdollisuuksiin, mutta muistuttaa myös sattuman merkityksestä. Sairaus tai onnettomuus voi hetkessä muuttaa elämän suunnan.

 

Marjo Jääskä

FM, vapaa kirjoittaja