Omaa elämää etsimässä

Marjo Jääskä

Mila Teräs: Amiraali. Otava 2020. 172 s.

kuva kirjan kannesta, jossa on perhonen

Omaksi itseksi kasvaminen ja paikkansa löytäminen ei ole helppoa kenellekään. Erityisen haastavaa se on nuorelle, joka ei nätisti asetu binäärisen sukupuolijärjestelmän jompaankumpaan lokeroon. Tällainen nuori on Mila Teräksen Amiraali-nuortenromaanin seitsemäntoistavuotias Niilo.

Muotilehtiä rakastava Niilo haluaa olla persoonallinen ja ilmentää itseään pukeutumisella. Hän ei halua olla laumaeläin eikä mahtua normaalin ahtaaseen muottiin, jossa pojan vaatekaapissa saa olla vain mustaa ja harmaata.  

Hinta geelillä kohennetuista hiuksista, hattujen käytöstä ja muusta pikkupaikkakunnan keskivertomeiningistä poikkeavasta on kuitenkin ollut kova. Lukiovuosiin saakka Niilo on sysätty porukoiden ulkopuolelle. Nälviminen ja nimittely on ollut arkipäivää.

Päiväkoti-ikäisestä lähtien Niilo on viihtynyt paremmin tyttöjen kuin poikien seurassa. Tyttöjen maailma on tuntunut moniulotteisemmalta ja sävykkäämmältä kuin poikien äänekäs ja heikkoutta häpeällisenä pitävä machokulttuuri.

Kokonaan yksin Niilo ei onneksi ole. Sieluntoveriksi löytyi jo kolmannella luokalla Maria, ja skeittipuistossa alkanut orastava ystävyys Hermannin kanssa vankistuu kaiken aikaa.

Kotiolotkin Niilolla ovat vakaat, vaikka hän ei asukaan vanhempiensa kanssa. Ukilta ja mummalta on saanut ”ruokaa, vaatteita ja rakkautta”.

Tärkeä ihminen on myös kesätyökaveri Sinikka, joka katsoo Niiloa ymmärtäen heti, mistä on kysymys.

Romaani kuvaa Niilon vähittäistä matkaa kohti oman erityislaadun tunnistamista ja tunnustamista. Pienet nopeasti ohi häivähtävät hetket ohjaavat pohtimaan ja katsomaan rohkeasti peiliin.

Jokin sijoiltaan mennyt esimerkiksi nyrjähtää kohdalleen, kun kirpputorilla Niilo vetää jalkaan upeat violetit korkokengät. Sinikan lahjoittaman kasvorasvan nuuhkiminen on huikaiseva kokemus sekin. ”Voiteen tuoksu osuu vatsaani, pehmentää mut samalla äkillisellä, kiihottavalla tavalla kuin nettikauppojen meikit ja naiselliset vaatteet”.  

Ukille ja mummalle Niilon identiteettihapuilu tulee yllätyksenä, ja varsinkin ukkia se järkyttää kovasti. Vähitellen ymmärrys kuitenkin kasvaa ja Niilon ja isovanhempien välit lämpenevät uudelleen.

Romaanin nimi osuu täydellisesti maaliinsa. Kahteen aika vastakkaiseen suuntaan – sotilasarvoon ja perhoseen – viittaavana se kantaa mukanaan tarinan ytimen: maskuliinisuuden ja feminiinisyyden samanaikaisen läsnäolon mahdollisuuden.

Tarinassa amiraali esiintyy perhosena, joiden keräilyä ukki nuoruudessaan harrasti. Myös Niilo kokeilee ukin kanssa perhosharrastusta, mutta vangitsemisen ja neulalla lävistämisen sijaan Niilo haluaa pitää perhoset vapaina ja mieluummin valokuvata niitä. Rinnastus Niilon omaan tilanteeseen on selvä.

Teräs kuljettaa tarinaa ilmavasti kertoillen, paikoin hyvinkin lyyrisin sävyin. Proosatekstistä erottuvaa runoa on myös mukana kirjoittamista harrastavan Niilon muistikirjamerkintöjen muodossa. Niiden kautta päähenkilön ajatusten ja tunteiden kanssa pääsee ehkä suorimmin kosketuksiin.

Seksuaalisuuden ja seksin tyylikäs kuvaaminen on tunnetusti vaikeaa, mutta Teräs onnistuu tässäkin erinomaisesti. Ensimmäisen haparoivan rakastelun kuvaus on todentuntuinen, mutta vavahduttavan kaunis.

Suhteellisen lyhyessä tekstissä Teräs onnistuu kertomaan kaiken tarpeellisen. Niukahkolla sanamäärällä sanotaan yllättävän paljon. Ristiriitoja ja ongelmia käsitellään uskottavasti, mutta kokonaisuus on ehdottoman kannustava ja toiveikas.

Siinä missä homoseksuaalisuus alkaa kaunokirjallisuudessa olla jo aika tavanomaista, muunsukupuolisuudesta ja sukupuolirajojen ohentumisesta ei ole kirjoitettu vielä kovin paljon. Tästä syystä Amiraali on erittäin tärkeä teos, ja jälleen yksi pieni askel kohti tasa-arvoisempaa maailmaa.

En uskalla edes arvailla, minkälainen merkitys kirjalla on niille, jotka pohtivat samantapaisia asioita kuin Niilo. Myös kaikkien muiden pitäisi ajattelun avartumisen nimissä ottaa Amiraali välittömästi lukulistalle.

Marjo Jääskä

FM, vapaa kirjoittaja