Perhettä etsimässä

Puolen vuoden sisällä valkokankaalla on nähty kaksi nuoren naisen ohjaamaa kotimaista elokuvaa, joissa pääosassa ovat nuoret, Selma Vilhusen ohjaama ja Kirsikka Saaren käsikirjoittama Hölmö nuori sydän sekä Miia Tervon ohjaama ja käsikirjoittama Aurora. Molempia on kehuttu, Auroraa peräti ylistetty, ja kehuille on vahvat perusteet. Elokuvat on pieteetillä käsikirjoitettu, näytelty, leikattu ja kuvattu. Yhtymäkohta on siinäkin, että keskeiset henkilöt tulevat samankaltaisista oloista ja kulkevat samaan suuntaan.

Hölmö nuori sydän on Itä-Helsinkiin sijoittuva realistinen draama. Kiira (Rosa Honkonen) on suosittu 15-vuotias twerkkaava tyttö, jota pieni ja hintelä luokkakaveri Lenni (Jere Ristseppä) on katsellut salaa jo pari vuotta. Yhden humalaisen yön jälkeen Kiira tulee Lennille raskaaksi. Lenni on pienen harkinnan jälkeen valmis isäksi. Sitä ennen hänen pitää kuitenkin todistella muille olevansa mies. Miellyttämishaluinen poika liittyy rasistiseen jengiin, mikä on Kiiralle liikaa.

Romanttis-inhorealistisessa komediassa Aurora parikymppinen Aurora (Mimosa Willamo) hoitaa rovaniemeläisellä studiolla kynsiä ja juhlii romahduksen partaalla. Hän tutustuu iranilaiseen Darianiin (Amir Escandari), joka hakee pienen tyttärensä kanssa turvapaikkaa. Aurora alkaa järjestellä rahasta Darianille morsianta, jotta mies saisi jäädä kylmään maahan. On alusta asti selvää, että Aurora itse on ainoa mahdollinen vaihtoehto miehelle, koska niin molempien sydämet sanovat.

Ennen kuin voi antautua rakkaudelle, Auroran täytyy päihittää taistelu kehittyvää alkoholismiaan vastaan. Sitä ennen hänen on käytävä pohjalla, kuten draaman lakeihin kuuluu. Toipuminen alkaa sairaalasta, jossa Aurora herää. Hän on lyönyt edellisyönä parasta kaveriaan ja sammunut lumihankeen. Lennikin on käynyt pimeyden ytimessä juuri ennen havahtumistaan, uhkaillut ihmisiä veitsellä ja kivittänyt moskeijan ikkunat rikki.

Kummassakin elokuvassa näytetään maahanmuuttajiin kohdistuvaa epäluuloa, mutta aivan eri sävyin. Hölmössä nuoressa sydämessä somaleilla on yhteisö, joka saa päälleen lievää ja voimakasta rasismia. Elokuvassa on myös somalitaustainen poika, joka itse on väkivaltainen ja alistava. Aurorassa Darian kohtaa Rovaniemellä ensin hieman ennakkoluuloja, mutta saa enimmäkseen osakseen suurta ymmärrystä. Elokuvat näyttävät siis maahanmuuttajien vastaanotosta kaksi todellisuutta.

Molemmissa elokuvissa on pohjimmiltaan kyse perheen etsimisestä. Lenni asuu yksinhuoltajaäitinsä kanssa. Hän löytää uuden isän, suojelevan Jannen (Ville Haapasalo) ja uuden perheen kamppailulajin harrastajista. Perhe on kuitenkin väärä, koska se perustaa arvonsa raivoisalle muukalaisvihalle. Joukon johtaja Janne paljastuu katkeraksi naisvihaajaksi, joka ei oikeasti kannusta Lenniä. Asetelma on lähestulkoon identtinen englantilaisen skinhead-elokuva This is Englandin kanssa. Lenni halveksii isäänsä, joka katosi, kun äiti tuli raskaaksi ja haluaa siksi tehdä toisin. Kiiraltakin puuttuu isä, kotonakin on ahdasta pienten sisarusten takia. Oma perhe tuntuu varteenotettavalta vaihtoehdolta eikä Kiira harkitse tosissaan aborttia. 

Auroran äiti on kuollut ja hän elää alkoholisti-isän kanssa. Häädön jälkeen isä joutuu sairaalaan. Aurora-Amélie huolehtii vanhasta naisesta (Miitta Sorvali), mutta jotain perheen kaltaista voi syntyä vain Darianin ja tämän tyttären kanssa. Lenni, Kiira ja Aurora saavat niin yhteiskunnalta kuin kavereilta tukea perheidensä perustamiseen. Molemmat elokuvat päättyvät samaan kuvaan: isä, äiti ja lapsi ovat idyllisesti yhdessä.

Lenni ja Aurora ovat ongelmanuoria, joiden tulevaisuus on periaatteessa ennalta kirjoitettu tappion merkein. Elokuvien lopetukset silti näyttävät, että potentiaalinen epäonnistujakin voi tehdä oikeita valintoja. Näin me aikuiset tietenkin nuorten kohdalla toivommekin. Ehkä siksi lohduttomasti päättyvät nuorisokuvaukset ovat niin harvinaisia. Onko pelkona se, että jos nuori jääkin elokuvan lopussa heitteille, se muuttuu todellisuudeksi?