Robotteja odotellessa
Kari ForsströmPontus Purokuru: Täysin automatisoitu avaruushomoluksuskommunismi. 296 s. Kustannusosakeyhtiö Kosmos. 2018
”Juuso kertoi olevansa onnellinen ja erityisen hyvä siinä, että on tekemättä mitään. Hänen kaltaisensa saavat uskomaan nuorisoon: vielä on olemassa kykyä kieltäytyä alistavista elämänmuodoista.”
Pontus Purokuru tuli jo lapsena fyysisesti sairaaksi joutuessaan tekemään jotain vasten tahtoaan. Hän tavoittelee yhteiskuntaa, jossa ihmisiä ei pakotettaisi mihinkään. Purokuru (s. 1987) on tehnyt filosofian gradunsa Gilles Deleuzen ja Félix Guattarin kapitalismikäsityksestä ja ollut töissä Kansan Uutisten toimittajana. Nykyään hän on tietokirjailija ja vapaa toimittaja. Hänen esseidensä lähtökohtina ovat teoreettisten tekstien ohella useat elokuvat, popsanoitukset ja tuoreet kaunokirjalliset teokset. Ehkä Purokurun journalistisen taustan takia teksti on varsin sujuvaa ja helppolukuista, mikäli lukija pystyy sulattamaan tietyn määrän teoreetikoiden nimiä ja sivistyssanoja.
Kirjan nimi on otettu englanninkielisestä, ironisesta nettimeemistä. Kirjoittaja esittää sen kuitenkin johdonmukaisena poliittisena ohjelmana, jonka kulmakivenä ovat kansalaistulo ja työajan radikaali lyhentäminen mahdollisimman täydellisen automaation kautta. Unelmayhteiskunnan ”luksus” muodostuu enemmänkin runsaasta vapaa-ajasta ja taatusta perusturvallisuudesta kuin kovin runsaasta aineellisesta kulutuksesta, jolle ekologia asettaa rajoituksensa.
Kirjan vaihtoehtoisena nimenä ollut ”Vallankumouksen hedelmiä” viittasi 1960-luvun työläis- ja opiskelijakapinallisiin, työstä kieltäytyjiin ja kulttuuriradikaaleihin, jotka halusivat päästä eroon suljetuista laitoksista, tehtaista ja vakituisista työurista. He vaativat persoonallista vapaa-aikaa, luovuutta, merkityksillä leikkimistä ja itsenäistä verkostoitumista. Nämä vaatimukset toteutuivatkin, mutta ne muuttuivat nopeasti uuden työelämän velvollisuuksiksi: ”Enää ei riitä, että menee töihin ja tekee työnsä hyvin. On työn lisäksi kehitettävä työkykyään, taitojaan ja persoonallisuuttaan jatkuvasti. On verkostoiduttava, turvattava selustansa, pysyttävä perillä trendeistä, opittava kieliä, matkusteltava ja seurattava kulttuuria.” Nämä sinänsä hyvät ja miellyttävät asiat muuttuvat epämiellyttäviksi, mikäli ne koetaan pakollisiksi.
Huonompionnisten, joiden syrjäytymiseen saattavat riittää vaikkapa koulukiusaamisen seurauksena puutteellisiksi jääneet sosiaaliset taidot, ulospäinsuuntautuneisuuden puute ja kyvyttömyys pitää puoliaan, olisi kaiken aikaa kilpailtava ja ponnisteltava saadakseen edes elämän suunnitteluun riittämättömiä pätkätöitä, palkattomia työharjoittelupaikkoja tai lain periaatteessa takaamia sosiaalitukia.
Purokuru ylistää nuoria, jotka kieltäytyvät hyödyttömästä aktiivisuudesta. Usein kieltäytyminen on liian vaikeaa, mutta keho tai aivot voivat myös kieltäytyä ihmisen puolesta sairastumalla. Mielenterveyspalvelujen ja masennuslääkkeiden käyttö kasvavat, ADD- ja vastaavat diagnoosit yleistyvät niin syrjäytyneiden kuin menestyvienkin nuorten ja nuorten aikuisten keskuudessa.
Minusta on kiinnostavaa lukea Purokurun idearikkaita ja retorisia iskuja heitteleviä tekstejä. Samalla kuitenkin mietityttää, onko minulta jäänyt hahmottamatta jokin tärkeä taustaidea tai piilotettu ironia. Vai pyrinkö liikaakin tulkitsemaan Purokurun tapaisia kirjoittajia heidän mainitsemiensa teoreetikoiden kautta? Purokuru sanoo saaneensa vaikutteita erityisesti Antti Salmisen ja Tere Vadénin halvan öljyn historiallista merkitystä pohtivasta Energia ja kokemus -kirjasta (Niin&näin 2013), sekä Jussi Vähämäen ja Eetu Virenin metropolien kumouksellista voimaa ylistävästä, italialaisen autonomisen marxismin traditiosta ammentavasta Seutu, joka ei ole paikka -teoksesta (Tutkijaliitto 2015).
Purokurulle ”kapitalismi” on globaali valtajärjestelmä, joka – muiden hierarkkisten valtajärjestelmien historiallisena jatkona – synnyttää keinotekoisesti niukkuutta valtaamalla ja rajaamalla resursseja. Kapitalismi on aikanaan saanut tukea valtion, perheen, sukupuolijärjestelmän ja uskonnon tapaisilta paikallisilta hierarkkisilta järjestelmiltä, jotka se kuitenkin vähitellen liuottaa olemattomiin. Kommunistisen unelman tavoittelijoiden on autettava liberaalia kapitalismia kiihdyttämään tätä prosessia. Maltillisen, sosiaalidemokraattisen utopismin tavoite täystyöllisyyden ja vahvan hyvinvointivaltion palauttamisesta ei ole Purokurulle mahdollinen tai edes joka suhteessa toivottava vaihtoehto. Taantumuksellinen konservatismi esimodernin yhteisöllisyyden tai patriarkaalisten hyveiden ylistyksineen taas ei ansaitse kumoamisekseen argumentaatiota, vaan retorisen halveksunnan ilmaiseminen riittää.
Kari Forsström
FM, Helsinki
Purokurun blogi, jossa eräät kirjan esseet on aiemmin julkaistu lyhyemmässä muodossa: