Y-tyypit

Herman Raivio

Mikko Piispa: Yhdeksän sanaa Y-sukupolvesta. 263 s. Teos, 2018.

Y-sukupolven edustaja uskoo yksilöllisyyteensä. Hän ajattelee, että niin parrasvaloihin kuin pimeään katuojaankin päätyy omaa ansiotaan. Hän kokoaa ”taitosalkkua” elämänsä huippuhetkistä, joista osa liittyy jotenkin työelämään. Y-edustaja kyselee kavereiltaan missä he olivat, kun kaksoistorneihin iskettiin New Yorkissa, vaikka 9/11 ei ole vaikuttanut hänen elämäänsä mitenkään. Y-yksilö on elänyt koko ikänsä sosiaalisessa ja taloudellisessa yltäkylläisyydessä, siis jos sattui syntymään hyvinvoivaan perheeseen.

Y-nuorta painostetaan yritteliäisyyteen, innovatiivisuuteen ja riskinottokykyyn, tee-se-itse-kansalaisuuteen, mutta hänellä saattaa olla parempaakin tekemistä.

Y-edustaja kuuntelee suomirappia ja matkustelee paljon Madventures-turistin tavoin. Toisessa kädessä palaa kannabissätkä, toisessa hehkuu kännykän näyttö. Jos Y:läinen uskaltaisi, hän kuvaisi itseään sätkä suussaan ja jakaisi kuvan somessa. Hän katsoo netistä vuoden 1995 jääkiekon loppuottelua, mutta hänellä itsellään ei ole varaa urheilla, koska voiton jälkeen nuorten liikuntaharrastusten kustannukset nousivat. Y-ihminen asuu kaupungissa, ehkä Tampereella, sillä Tampere on suomalaisen kaupungistumisen keskiarvo. Kaupungistumiseen hän suhtautuu terveellä tavalla, ei kotimaisista iskelmistä ja elokuvista tutulla melodramaattisuudella.

On myös mahdollista, että kaikki edellä lueteltu on vain yleistystä. Siitä varoittaa sosiologi Mikko Piispa, joka on koonnut yhdeksän avainsanan alle Y-sukupolven edustajan. Y-edustajasta voidaan sanoa varmasti vain, että hän on syntynyt 1980-luvulla. Piispa on itsekin syntynyt 80-luvulla, mutta ei koe tietenkään edustavansa koko sukupolveaan. Hän sanoo usein ”näin voi olla”, esimerkiksi ”Y-sukupolvi voi olla ensimmäinen ryhmä, jonka sosiaalisuus muuttuu yhä enemmän digitaaliseksi”.

Piispa liikkuu kirjassaan Yhdeksän sanaa Y-sukupolvesta sääntöjen ja poikkeamien välillä, ja vakuuttavasti liikkuukin. Avainsanoja ovat yksilö, yltäkylläisyys, portfolio, kaupunki, kännykkä, 9/11, MM 95, kannabis ja tulevaisuus. Tulee selväksi, että Y-sukupolvelaiset ammentavat vähän kaikesta, mutta eivät kunnolla oikein mistään. Kaikki on hyvää, mikä toimii, kukin nauttikoon tavallaan. Monenlaista on tarjolla, vaan mihinkään ei malttaisi uppoutua. Piispa itse uppoutuu sukupolvensa edustajiin enimmäkseen syvälle.

Teoksen kantavin osuus käsittelee yksilöllisyyttä. Individualistisuutta ihannoivassa ja vaativassa ajassa kartutetaan elämyksiä hengen hädässä. ”En halua kuolinvuoteellani katua mitään” kuuluu Y:läisen elämänohje, jonka hän voisi tatuoida jalkaansa Carpe Diemin viereen. Samaa elämänohjetta toteuttavat tosin nykyään muutkin sukupolvet. Ongelmana on vain se, että yksilöllinen erottautuminen on entistä vaikeampaa aikana, jolloin lähes kuka tahansa voi perehtyä netissä johonkin vaikeaselkoiseen ja marginaaliseen.

Yltäkylläisyys ja runsaus tarkoittaa Y-ihmiselle mahdollisuutta kuluttaa. Kun sukupolven edustaja muistelee, hän palaa He-Maniin, My Little Ponyyn, Nintendoon ja McDonaldsiin. Samaan aikaan Y-edustaja paheksuu tavarataivasta ja saarnaa materiasta luopumisen puolesta. Tässä ei ole kuitenkaan mitään ristiriitaa, koska siinä missä sosiologi Jean Baudrillardin mukaan esimoderni ihminen löysi elämäänsä tasapainon Jumalan ja Saatanan vastakkaisuudesta, moderni ihminen tasapainoilee kuluttamisen ja sen moralisoinnin välillä.

Y-nuorta painostetaan yritteliäisyyteen, innovatiivisuuteen ja riskinottokykyyn, tee-se-itse-kansalaisuuteen, mutta hänellä saattaa olla parempaakin tekemistä. Voi myös olla vaan ja hengailla. Kaveri- ja perheverkot kannattelevat kuitenkin. Videopelien todellisuudessa voi olla ainakin hetken joku muu kuin tuleva häviäjä. Miksi kiirehtiä aikuisuuteen, kun se on kaikin puolin niin epävarma paikka? Aikuisuudessa on liian kallista, kuten toimittaja ja tietokirjailija Riva Froymovich kirjoittaa, ainakin Yhdysvalloissa. Suomalaisessa tulevaisuudessa on ehkä vielä muutama työpaikka, jota robotti ei ole vienyt. Nuoretkin haluavat vakituisia työsuhteita ja joskus pysähtyä. Ehkä heissä on sittenkin toivoa.

 

Herman Raivio

FM, vapaa kirjoittaja