8. Yksinäisyys, ulkopuolisuus ja radikalisoituminen
Työryhmässä on kolme esitystä, joiden abstraktit ovat alla.
- Vesa Välimäki (Jyväskylän yliopisto), Mette Ranta (Jyväskylän yliopisto) & CoLearning CoPassion tutkimusryhmä (Helsingin yliopisto): Yksinäisenä yliopistokaupungissa - yliopisto-opiskelijoiden koettu yksinäisyys elämänkulun tutkimusperinteen viitekehyksessä
- Martta Myllylä, Sanna Aaltonen & Antti Kivijärvi (Nuorisotutkimusverkosto): Työn ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten sosiaaliset suhteet
- Pia Helminen (Helsingin yliopisto): Vuorovaikutukset väkivallattomien toimintastrategioiden radikalisoitumisessa poliittisen väkivallan käytöksi
1. Yksinäisenä yliopistokaupungissa - yliopisto-opiskelijoiden koettu yksinäisyys elämänkulun tutkimusperinteen viitekehyksessä
Vesa Välimäki & Mette Ranta (Jyväskylän yliopisto)
CoLearning CoPassion tutkimusryhmä (Helsingin yliopisto)
Nuorten aikuisten kriittinen siirtymävaihe toisen asteen opinnoista kohti jatko-opintoja sisältää itsenäistymisen ja uuden opiskelupaikan vastaanottamisen myötä useita elämänmuutoksia (Ranta, 2015). Tämä elämänvaihe saatetaan kokea haastavana erityisesti sosiaalisten suhteiden muuttuessa (Almeida & Wong, 2009). Yliopisto-opiskelijoiden kasvanutta psyykkistä oireilua on nähty esiintyvän rinnakkain osallisuuden ja yhteenkuuluvuuden puutteen ja lisääntyneen yksinäisyyden kanssa (Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus, 2016). Lisäksi kaupunkiympäristöt luovat yksinäisyydelle erityisen jännitteisen ympäristön: toisaalta tilaisuuksia yhteyden kokemukseen ja sosiaaliseen vuorovaikutukseen on enemmän, toisaalta polarisoituminen ja eriytyminen ovat juuri kaupunkiympäristöjen ominaispiirteitä.
Tässä esityksessä tarkastellaan yliopisto-opiskelijoiden yksinäisyyden kokemuksia uudessa elämänvaiheessa heidän aloittaessaan korkeakouluopinnot uudessa kaupunkiympäristössä. Yksinäisyyttä tarkastellaan erityisesti yksilöllisten kokemusten kautta elämänkulun tutkimusperinteen viitekehyksen (life course perspective; Elder, 1998) puitteissa. Tutkimuksessa huomioidaan ympäröivä kaupunkikonteksti, jossa nuoret aikuiset toimivat sekä elämän siirtymävaiheet ja sosiaalisten roolien muutos yliopisto-opintojen institutionalisoituneiden kehityspolkujen ja -prosessien subjektiivisten kokemusten kautta (Elder & Giele, 2009; Mayer, 2002). Tutkimusaineisto pohjautuu 27 yliopisto-opiskelijan teemahaastatteluun, jotka toteutettiin Jyväskylässä syksyllä 2016 osana Jyväskylän yliopiston Student Life -kehittämistyön koordinoimaa yliopisto-opiskelijoiden yksinäisyystutkimusta. Haastatteluiden teemoja olivat sosiaaliset suhteet ja arjen kuvaus, yksinäisyyden kokemus sekä yksinäisyyden seuraukset ja ratkaisut. Lisäksi haastatteluissa käytiin läpi elämänkulun näkökulmasta haastateltavan aikaisempia sosiaalisia suhteita ja yksinäisyyden kokemuksia. Aineiston analyysissä sovellettiin Derek Layderin (1998) adaptiivisen teorian mallia. Elämänkulun tutkimusperinteen viitekehyksen avulla aineiston analyysissä keskityttiin myös haastateltujen yliopisto-opiskelijoiden toimijuuteen uudessa opiskelukaupungissa.
Tutkimustulokset kertovat yliopisto-opiskelijoiden aikaisemman elämänkulun yhteydestä heidän nykyisin koettuun yksinäisyyteen, toiselta asteelta yliopisto-opintoihin liittyvän siirtymävaiheen merkityksestä ja siihen liittyvistä muutoksista suhteessa koettuun yksinäisyyteen sekä uusien sosiaalisten suhteiden muodostamiseen liittyvistä haasteista uudessa yliopistokaupungissa. Tulokset luovat kuvan suomalaisessa yliopistossa 2010-luvulla opiskelevien nuorten aikuisten yksinäisyyden kokemuksista yliopistokaupungin kontekstissa, yliopisto-opiskelijoiden yksinäisyyden kokemukseen vaikuttavista tekijöistä sekä mahdollisuuksista vähentää yksinäisyyden kokemusta niin yliopisto- kuin kaupunkikontekstissa.
2. Työn ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten sosiaaliset suhteet
Martta Myllylä, Sanna Aaltonen & Antti Kivijärvi (Nuorisotutkimusverkosto)
Vaikka työn ja koulutuksen ulkopuolella olevat nuoret aikuiset eivät ole yhdenmukainen joukko, monella on toimeentuloon, terveyteen ja mielenterveyteen liittyviä ongelmia (esim. Aaltonen ym. 2015). Tarkastelemme esityksessämme tämän ryhmän hyvinvointia ja kiinnitämme huomiota erityisesti nuorten sosiaalisiin suhteisiin. Esitys perustuu ”Osallistava terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen (PROMEQ)” ¬–tutkimushankkeeseen ja siinä nuoriin keskittyvässä alahankkeessa kerättyyn kyselyaineistoon (n=120), jota peilaamme kyselytilanteessa tuotettuun laadulliseen aineistoon. Vastaajat ovat 16–29-vuotiaita Ohjaamojen, etsivän nuorisotyön ja työpajojen asiakkaita Jyväskylässä, Kouvolassa ja Vantaalla. Analyysin tavoitteena on tarkentaa ymmärrystä nuorten sosiaalisten suhteiden laadusta sekä yhteydestä muihin tekijöihin. Työn ja koulutuksen ulkopuolella olevat nuoret jäävät jo lähtökohtaisesti näiden toimintojen tarjoaman yhteisöllisyyden ulkopuolelle ja alustavien tulosten mukaan näyttää siltä, että he ovat muita yksinäisempiä. Toisaalta viitteitä on myös siitä, että verkostojen laadussa on eroja: esimerkiksi suhteet vanhempiin näyttävät tiiviimmiltä kuin muilla vastaavanikäisillä. Myös heikko taloudellinen tilanne voi vaikeuttaa sosiaalisten verkostojen rakentamista hankaloittamalla esimerkiksi harrastustoimintaan osallistumista. Joidenkin kohdalla taas mielenterveyteen liittyvät kysymykset heijastuvat sosiaalisiin suhteisiin ja niiden haurauteen.
3. Vuorovaikutukset väkivallattomien toimintastrategioiden radikalisoitumisessa poliittisen väkivallan käytöksi
Pia Helminen (Helsingin yliopisto)
Useat terrori-iskut Euroopassa 2000-luvulla ovat järkyttäneet meitä kaikkia. Yhteiskunnallisessa keskustelussa erityisen huolestuttavana pidetään nuorten radikalisoitumista. Esityksessäni tarkastelen radikalisoitumista ja poliittista väkivaltaa ryhmätasolla, kehyksenä sosiaalisten liikkeiden tutkimussuuntaus. Radikalisoitumisen määritän prosessiksi, jonka kuluessa hyväksytään ja tuetaan poliittisesti motivoitunutta väkivallan käyttöä. Poliittinen väkivalta on strateginen valinta väkivallan käytöstä poliittisten intressien edistämisen keinona. Tutkimuskysymykseni on: Miten vuorovaikutukset selittävät väkivallattomien toimintastrategioiden radikalisoitumista poliittisen väkivallan käytöksi? Johtopäätöksissä esitän perustelut teoriakehykseni soveltuvuudesta sosiologiseen nuorisotutkimukseen ja kysymyksen, mistä saatetaan vaieta. Esitykseni perustuu keskeneräiseen sosiologian kandidaatintutkielmaani.
Teoriakehystäni raamittaa relationaalisten dynamiikoiden näkökulma ja sosiaalisten liikkeiden tutkimussuuntauksessa keskeiset teoriat: resurssimobilisoituminen, poliittiset mahdollisuusrakenteet ja ”contentious politics approach”. Lähtökohtana on ilmiön ymmärtäminen sosiaaliseen liikkeeseen osallistuvien toimijoiden näkökulmasta. Aiemmista tutkimuksista teoreettinen viitekehys eroaa merkittävimmin korostamalla kaikkien poliittiseen konfliktiin osallisten toimijuutta ja poliittisen väkivallan kontekstualisointia. Tutkimuskysymyksiin pyritään vastaamaan mekanismi-perustaisella selittämisellä. Tutkielmassani "relationaaliset mekanismit" ja "alamekanismit" tarkoittavat tutkittavassa kontekstissa tapahtuvia muutoksia ja vuorovaikutusten piirteitä, joiden kautta seurauksena on poliittinen väkivalta.
Päätuloksena esitän, että sosiaalisen liikkeen toimintaan, strategioihin ja päämääriin vaikuttaa vuorovaikutukset. Vuorovaikutussuhteessa ovat ensinnäkin liikkeen sisäiset ja ulkoiset toimijat, ja toiseksi relationaaliset mekanismit ja alamekanismit. Tarkastelu kohdistuu vuorovaikutuksen areenoihin, jotka muodostuvat sosiaalisen liikkeen ja sen toiminnan kannalta merkityksellisistä toimijoista. Näiden vuorovaikutuksissa rakentuu kunkin toimijan sosiaalisten suhteiden verkosto. Radikalisoitumisen prosessiin vaikuttaa merkittävästi toimijoiden subjektiiviset kokemukset strategisesta asemastaan verkostossa. Strateginen asema on keskeistä, koska se vaikuttaa toimijan mahdollisuuksiin ja keinoihin edistää omaa poliittista agendaa. Esitän keskeisimmät relationaaliset mekanismit ja alamekanismit perustuen Alimi ym (2012) tutkimustuloksiin Pohjois-Irlannin poliittisesta konfliktista ja IRA:sta (1969–1972).
Johtopäätöksenä esitän, että sosiaalisen liikkeen väkivallattomien toimintastrategioiden radikalisoitumiseen poliittisen väkivallan käytöksi vaikuttaa sosiaalisuus ja vuorovaikutukset. Siksi radikalisoituminen ja poliittinen väkivalta eivät synny missään tyhjiössä, eristyksissä ympäröivästä yhteiskunnasta. Ne ovat luonteeltaan sosiaalisia ilmiöitä. Väitän, että esittelemäni teoriakehys soveltuu sosiologiseen nuorisotutkimukseen yhteneväisten lähtökohtien perusteella. Ne ovat tiivistetysti sosiaalisen toiminnan ymmärtäminen yhteiskunnallisesti aktiivisten toimijoiden näkökulmasta. Keskusteluun esitän kysymyksen: Onko nuorisotutkimuksella rohkeutta tuoda vahvemmin esiin tällaisten marginaalisten ilmiöiden toimijoiden näkökulmaa?