Kaisa Vehkalahti

Kaisa Vehkalahti

Tutkimuspäällikkö 

Kulttuuri- ja sosiaalihistorian dosentti (OY), Filosofian tohtori (TY)

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

050 4911746

Esittely

In English

Olen työskennellyt Nuorisotutkimusverkostossa eri tehtävissä 2000-luvun alussa, sekä uudelleen vuodesta 2008 lähtien. Tutkimuspäällikkönä vastaan tutkimustoimintaan liittyvistä kehittämis- ja suunnittelutehtävistä sekä seminaari- ja koulutustoiminnan kokonaisuudesta. Kuulun Nuorisotutkimusverkoston johtoryhmään ja vedän tutkimuksen painopistealuetta Sukupolvisuhteet, elämänkulku, siirtymät yhdessä Janne Poikolaisen kanssa. Toimin Nuoriso- ja lapsuudentutkimuksen tutkimuseettisen toimikunnan sihteerinä. Olen kulttuuri- ja sosiaalihistorian dosentti ja kasvatushistoriaan suuntautuneen monitieteisen Kasvatus & Aika -refereejulkaisun päätoimittaja. Työskentelen Nuorisotutkimusverkoston Oulun toimipisteessä.

Tutkimus

Tällä hetkellä johdan kahta EU-rahoitteista tutkimushanketta, FACT for Minors: Fostering Alternative Care for Troubled Minors (2016–2018) ja Promoting Youth Involvement and Social Engagement: Opportunities and challenges for ’conflicted’ young (PROMISE 2016–2018) sekä Suomen Syöpäyhdistyksen rahoittamaa terveydenedistämisen hanketta (2017). Päätoimittamani Kasvatus & Aika on mukana Kotimaiset tieteelliset lehdet avoimiksi ja vaikuttamaan -hankkeessa (Kotilava, 2015-2018).

Tieteiden välisen yhteistyön edistäminen ja nuorisotutkimuksen monitieteisyyden vaaliminen, sekä historiatietoisen näkökulman tuominen mukaan nyky-yhteiskuntaa koskevaan tutkimukseen ja tiedepolitiikkaan muodostavat tutkimustoimintani kulmakiven. Olen tutkijataustaltani kulttuurihistorioitsija ja tutkimusintressini liittyvät laajasti lapsuuden ja nuoruuden historiaan. Erityisesti lapsuuden ja nuorisotutkimuksen eettiset kysymykset, lastensuojelun historia, kasvatushistoria, muistitietotutkimus, historian läsnäolon kysymykset, tyttötutkimus, omaelämäkerralliset aineistot sekä maaseutututkimus ovat lähellä sydäntäni. Tällä hetkellä aktiivinen tutkimukseni liittyy erityisesti muuttuvaan maaseutunuoruuteen, johon liittyvä tutkimus on osa Nuorisotutkimusverkoston Nuoret Ajassa -seurantaa. 

Annan säännöllisesti opetusta tutkimusalaani sekä metodisiin ja eettisiin kysymyksiin liittyvistä teemoista ja ohjaan opinnäytetöitä. Vedän pohjoista lapsuudenhistorian tutkimusryhmää. LAPANEN-ryhmään kuuluvat Oulun yliopiston jatko-opiskelijat Essi Jouhki (historia), Anne Koskela (kasvatustiede) ja tutkijatohtori Johanna Sitomaniemi-San (kasvatustiede).   

Aikaisemmat hankkeet

Aikaisempi tutkimukseni on painottunut suomalaisen lastensuojelun historiaan, tyttötutkimukseen sekä kirjoittamisen kulttuurihistoriaan. Väittelin vuonna 2008 Turun yliopiston kulttuurihistorian oppiaineeseen suomalaisen lastensuojelujärjestelmän rakentamisen varhaisvaiheita, koulukotijärjestelmän perustamista ja tyttöjen laitoskasvatusta 1800–1900-lukujen vaihteessa käsitelleellä väitöskirjalla. Suomen Akatemian rahoittamassa post doc -projektissa Post-war constructions of youth social problems – Policing youth, gender and delinquency in Finland, 1945–1969 (2010–2014) jatkoin tyttöjen ’pahantapaisuuden’ ja ’sopeutumattomuuden’ määrittelyn sekä suomalaisen lastensuojelun historian parissa toisen maailmansodan jälkeisessä Suomessa. Lastensuojelun ja tyttötutkimuksen rinnalla tutkimuksessani ovat painottuneet kirjoittamisen kulttuurihistoria ja omaelämäkerralliset aineistot. Näiden teemojen parissa työskentelin Turun yliopiston tutkimushankkeessa Kirjoittamisen maailmat. Naisten kirjoittamisen kulttuurihistoria 1880–1950 (2001–2005) sekä Nuorisotutkimusverkoston Oi Nuoruus -muistitietohankkeessa (2010–2014).

Ennen Nuorisotutkimusverkostoon siirtymistäni toimin koordinaattorina Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskuksessa, tutkijana Turun yliopiston kulttuurihistorian oppiaineessa, sekä suunnittelijana Turun avoimessa yliopistossa. Post doc -hankkeessani työskentelin Oulun yliopiston aate- ja oppihistorian oppiaineeseen affilioituneena. 

Researcher Profile in Academia.edu

April 2017

A. Peer-reviewed scientific articles /

Vertaisarvioidut tieteelliset artikkelit

  1. Anne Koskela & Kaisa Vehkalahti 'Child in a Form: The Definition of Normality and Production of Expertise in Teacher Statement Forms – The Case of Northern Finland, 1951–1990. Paedagogica Historica. (Published ahead of print online 23 Dec 2016 http://dx.doi.org/10.1080/00309230.2016.1267780)
  2. Kaisa Vehkalahti, ‘Notions of Parenting and the Home in the Institutional Care of Delinquent Girls in Finland 1900–1950.’ In Raising the Nation: Parenting and the State in Britain and Europe, 1870–1950. Ed. by Hester Barron & Claudia Siebrecht. (Palgrave Macmillan: Basingstoke– Hampshire) (in print)
  3. Kaisa Vehkalahti, ‘Bad Girl Biographies: Child Welfare Documents as Gendered Biographies.’ In Biography, Gender, and History: Nordic Perspectives. Ed. by Erla Hulda Halldorsdottir, Tiina Kinnunen, Maarit Leskelä-Kärki & Birgitte Possing. (k&h: Turku 2016), pp. 231-250.
  4. Johanna Sköld & Kaisa Vehkalahti, ‘Marginalized Children - Methodological and Ethical Issues in the History of Education and Childhood.’ Introduction to the special issue of History of Education 45 no 4 (2016), 403–410.
  5. Kaisa Vehkalahti, ‘Dusting the Archives of Childhood. Child Welfare Records as Historical Sources. History of Education 45 no 4 (2016), 430–445.
  6. Kaisa Vehkalahti, ‘Muisti ja tunteet 1920–1930-luvulla syntyneiden naisten omaelämäkerrallisissa nuoruuskertomuksissa.’ In Nainen kulttuurissa, kulttuuri naisessa. Ed. by Viola Parente-Čapková, Heidi Grönstrand, Ritva Hapuli & Kati Launis. (k&h: Turku 2015), pp. 321–346. {Memory and emotions in the autobiographical writings of elderly Finnish women, born in the 1920s–1930s.}
  7. Kaisa Vehkalahti, ‘Se virallinen tarina? Lastensuojeluarkistojen hiljaisuuksia’. In Salattu, hävetty, vaiettu. Miten tutkia piilossa olevia ilmiöitä. Ed. by Antti Häkkinen and Mikko Salasuo. (Vastapaino, Tampere 2015), pp. 234–263. {The official truth? Silences in the Finnish child welfare archives.}
  8. Kaisa Vehkalahti, ‘Muisteltu ja kerrottu nuoruus 1920–1930-luvulla syntyneiden omaelämäkerrallisissa teksteissä.’ In Nuoruuden sukupolvet. Monitieteisiä näkökulmia nuoruuteen eilen ja tänään. Ed. by Kaisa Vehkalahti and Leena Suurpää. (Nuorisotutkimusverkoston / Nuorisotutkimusseuran julkaisuja 152: Helsinki 2014), pp. 58–87. {Finnish youth remembered and narrated in the autobiographies of the generation born in 1920s–1930s}
  9. Kaisa Vehkalahti & Leena Suurpää, ’Nuoruus, sukupolvet ja oman elämän kirjoittaminen.’ In Nuoruuden sukupolvet. Monitieteisiä näkökulmia nuoruuteen eilen ja tänään. Ed. by Kaisa Vehkalahti and Leena Suurpää. (Nuorisotutkimusverkoston / Nuorisotutkimusseuran julkaisuja 152: Helsinki 2014), pp. 5–29. {Youth, generations and autobiographical writing}
  10. Kaisa Vehkalahti & Susanna Hoikkala,’Gender and Discipline in the Finnish Reformatories of the 1920s’, Journal of the History of Childhood and Youth 7 no 3 (2013), pp. 459–481.
  11. Elina Pekkarinen & Kaisa Vehkalahti, ’Instituutiot lapsuutta ja nuoruutta rakentamassa – lapset ja nuoret instituutioita uudistamassa’. In Lapset ja nuoret instituutioiden kehyksissä. Nuorten elinolot -vuosikirja 2012. Ed. by Elina Pekkarinen, Kaisa Vehkalahti and Sami Myllyniemi. (Nuorisotutkimusverkoston / Nuorisotutkimusseuran julkaisuja 131: Helsinki 2012), pp. 7–19. {Institutions in childhood and youth studies. Introduction to the Statistical year book of young people’s living conditions in Finland }
  12. Kaisa Vehkalahti, ‘Opitut tunteet, kerronnan kaavat. Kirjeet 1900-luvun alun koulukotikasvatuksessa.’ In Kirjeet ja historiantutkimus. Ed. by Maarit Leskelä-Kärki, Anu Lahtinen and Kirsi Vainio-Korhonen. (The Finnish Literature Society: Helsinki 2012), pp. 220–237. {Letters as educational tools in Finnish reform school education}
  13. Anu Lahtinen, Maarit Leskelä-Kärki, Kirsi Vainio-Korhonen & Kaisa Vehkalahti: Kirjeiden uusi tuleminen. In Kirjeet ja historiantutkimus. Ed. by Maarit Leskelä-Kärki, Anu Lahtinen and Kirsi Vainio-Korhonen. (The Finnish Literature Society: Helsinki 2012), pp. 9–27. {New perspectives to letters as historical sources}
  14. Kaisa Vehkalahti, ‘The Urge To See Inside And Cure: Letter Writing As An Educational Tool In Finnish Reform School Education, 1915–1928.’ Paedagogica Historica, vol XLVI, no 1–2/2008, pp.193–205.
  15. Kaisa Vehkalahti, ‘Lankeemuksen ja katumuksen tyttäret. Kulttuuriset konventiot 1900-luvun alun kasvatuslaitostyttöjen elämäkerrallisissa kuvauksissa.’ In Nuoruus ja koulukoti. Ed. by Markku Jahnukainen, Taru Kekoni ja Tarja Pösö. Nuorisotutkimusseuran julkaisuja 43, Helsinki 2004, pp. 61–94. {Cultural conventions in the autobiographical writings of early-20th-century reform school girls}
  16. Kaisa Vehkalahti, ‘Portraits of Delinquency and Penitence: Telling Life-Stories in Reform School Context.’ History of Education Researcher, no 71, May 2003, pp. 14–27.
  17. Kaisa Vehkalahti, ‘Tiedän paikan armahan... Koti ja kodin ikävä 1900-luvun alun kasvatuslaitostyttöjen kirjeissä. In Kasvatushistoria nyt. Makro- ja mikrotutkimuksesta marginaalisuuden, sukupuolen ja tilan analyysiin. Kasvatusalan tutkimuksia no 14. Ed. by Marjo Nieminen ja Minna Vuorio-Lehti. Suomen kasvatustieteellinen seura, 2003, pp. 237–265. {Notions of home and home-sickness in the early-20th-century reform school context

     

    B Non-refereed scientific articles /

    Vertaisarvioimattomat tieteelliset artikkelit

  18. Kaisa Vehkalahti, ‘Heinäpellolta tanssilavalle. 1950-luvun kultainen nuoruus.’ In Onnen aika? Valoja ja varjoja 1950-luvulla. Ed. by Kirsi-Maria Hytönen and Keijo Rantanen. Atena, Jyväskylä 2013, pp. 53–65. {Finnish youth of 1950s}
  19. Kaisa Vehkalahti, ‘”Ja musteessa pari pisaraa ystävyyttä”. Ritva Hapuli kulttuurihistorioitsijana. In Ritvan Ystäväkirja. Ritva Hapulin 60-vuotis juhlakirja. Ed. by Maarit Leskelä-Kärki, Kirsi Tuohela ja Kaisa Vehkalahti. K&H-kustannus, Turku, pp. 341–366. {Ritva Hapuli as a cultural historian}
  20. Kaisa Vehkalahti, ‘Kasvatuslaitos modernin kansalaisuuden rakentajana. In Valistus ja koulunpenkki. Kasvatus ja koulutus Suomessa 1860-luvulta 1960-luvulle. Ed. by Anja Heikkinen and Pirkko Leino-Kaukiainen. The Finnish Literature Society, Helsinki 2011, pp. 389–402. {Reform schools and the construction of modern citizenship}
  21. Kaisa Vehkalahti, ‘Historiallisten aineistojen etiikka lasten ja nuorten tutkimuksessa. In Lasten ja nuorten tutkimuksen etiikka. Ed. by Hanna Lagström, Tarja Pösö, Niina Rutanen and Kaisa Vehkalahti. Nuorisotutkimusverkosto, Helsinki 2010, pp. 140–162. {Ethics concerning the use of historical sources in childhood and youth studies}
  22. Kaisa Vehkalahti, Niina Rutanen, Hanna Lagström and Tarja Pösö, ’Kohti eettisesti kestävää lasten ja nuorten tutkimusta.’ In Lasten ja nuorten tutkimuksen etiikka. Ed. by Hanna Lagström, Tarja Pösö, Niina Rutanen and Kaisa Vehkalahti. Nuorisotutkimusverkosto, Helsinki 2010, pp. 10–23. {Introduction to the edited volume Research ethics in childhood and youth studies}
  23. Kaisa Vehkalahti, ‘Hilda ja Jenny huonoilla teillä: 1900-luvun alun kasvatuslaitostyttöjen elämää.’ In Nuoruuden vuosisata. Suomalaisen nuorison historia. Ed. by Sinikka Aapola ja Mervi Kaarninen. The Finnish Literature Society & Nuorisotutkimusseura, Helsinki 2003, pp. 239–259. {Early-20th-century reform schools}
  24. Kaisa Vehkalahti, ‘The Idea of Home in Early 20th Century Reform School Education for Delinquent Girls.’ In Kön, makt, våld. Koferensrapport från det sjunde nordiska kvinnohistorikermötet 8–11 augusti 2002, Göteborg. Ed. by Eva-Helen Ulvroos. (Historiska Institutionen, Göteborgs Universitet 2003), pp. 140–150.
  25. Kaisa Vehkalahti, ‘Koti-ikävän kirjeet.’ In 30-vuotias tunteilee! Turun yliopiston kulttuurihistorian oppiaineen 30 vuotisjuhlakirja. Ed. by Kimi Kärki. (Turun yliopiston historianlaitoksen julkaisuja no 61: Turku 2002), pp. 234–241. {Letters of home-sickness}
  26. Kaisa Vehkalahti, ‘Vuorelan kasvatuslaitoksen tytöt ja pahantapaisuuden sukupuoli 1900-luvun alun Suomessa. In Tulkintoja tytöistä. Ed. by Sanna Aaltonen ja Päivi Honkatukia. (The Finnish Literature Society & Nuorisotutkimusseura: Helsinki 2002), pp. 224–250. {Gender and delinquency in the beginning of the 20th century}
  27. Kaisa Vehkalahti, ‘Sensitive sources and empathetic reading. In Ennen ja nyt: Historian tietosanomat 1/2002 (http://www.ennenjanyt.net/)
  28. Kaisa Vehkalahti, ‘Jazztyttö ja naistenlehtien siveä katse. In Modernin lumo ja pelko. 10 kirjoitusta 1800- ja 1900-lukujen vaihteen sukupuolisuudesta. Ed. by Kari Immonen, Ritva Hapuli, Maarit Leskelä ja Kaisa Vehkalahti. (The Finnish Literature Society: Helsinki 2000), pp. 130–168.{Representations of girlhood in the Finnish Women’s magazines of 1920s}

     

    C Scientific books / Tieteelliset kirjat

    C1 Monographs / Tieteelliset monografiat

  29. Kaisa Vehkalahti, Constructing Reformatory Identity. Girls' Reform School Education in Finland, 1893-1923. Peter Lang publishing, Oxford 2009.
  30. Kaisa Vehkalahti, Kissapäiviä ja koulunkäyntiä. 110 vuotta kasvatustyötä Vuorelan koulukodissa. Vuorelan koulukoti, Vihti 2004.{110 anniversary history of Vuorela State Reform School}

     

    C2 Edited volumes and special issues /

    Toimitetut tieteelliset kokoomateokset ja tieteellisten lehtien erikoisnumerot

  31. Special issue Marginalized Children: Methodological and Ethical Issues in the History of Education and Childhood History of Education vol 45 (no 4) 2016. Ed. by Johanna Sköld & Kaisa Vehkalahti. (peer-reviewed journal)
  32. Nuoruuden sukupolvet. Monitieteisiä näkökulmia nuoruuteen eilen ja tänään. Ed. by Kaisa Vehkalahti and Leena Suurpää. (Nuorisotutkimusverkoston / Nuorisotutkimusseuran julkaisuja 152: Helsinki 2014). {Generations of youth. Multidisciplinary perspectives to past and present youth.}(peer-reviewed edited volume)
  33. Oi nuoruus. Omaelämäkerrallisia tekstejä nuoruudesta eilen ja tänään. Ed. by Kaisa Vehkalahti and Essi Jouhki. (Nuorisotutkimusverkoston/Nuorisotutkimusseuran julkaisuja 154: Helsinki, 2014). {Autobiographical writings about youth}(non-refereed edited volume)
  34. Guest editor of the special issue Sukupuolihistoria – Kasvatus & Aika 1/2014. Ed. by Kaisa Vehkalahti, Saara Tuomaala-Sarpong and Heini Hakosalo. (http://www.kasvatus-ja-aika.fi/site/?lan=1&page_id=594) {Special issue ‘Gender history’} (peer-reviewed journal)
  35. Lapset ja nuoret instituutioiden kehyksissä. Nuorten elinolot -vuosikirja 2012. Ed. by Elina Pekkarinen, Kaisa Vehkalahti and Sami Myllyniemi. (Nuorisotutkimusverkoston / Nuorisotutkimusseuran julkaisuja 131: Helsinki 2012). {Statistical year book of young people’s living conditions in Finland}(peer-reviewed edited volume)
  36. Ritvan Ystäväkirja. Ritva Hapulin 60-vuotis juhlakirja. Ed. by Maarit Leskelä-Kärki, Kirsi Tuohela and Kaisa Vehkalahti. (k&h-kustannus: Turku 2012). {Edited volume to honor docent, senior researcher Ritva Hapuli }( vertaisarvioimaton kokoomateos)
  37. Lasten ja nuorten tutkimuksen etiikka. Ed. by Hanna Lagström, Tarja Pösö, Niina Rutanen and Kaisa Vehkalahti. (Nuorisotutkimusverkosto: Helsinki 2010). {Research ethics in childhood and youth studies}(non-refereed edited volume)
  38. Guest editor of the special issue Life-writing – NORA Nordic Journal of Women’s Studies, vol. 15, no 1/2007 (peer-reviewed journal)
  39. Guest editor of the special issue Media / Nuorisotutkimus-lehti 3/2005 (peer-reviewed journal)
  40. Guest editor of the special issue Aika {Time} / Nuorisotutkimus-lehti 4/2003 (peer-reviewed journal)
  41. Modernin lumo ja pelko. 10 kirjoitusta 1800–1900-lukujen vaihteen sukupuolisuudesta. Ed. by Kari Immonen, Ritva Hapuli, Maarit Leskelä & Kaisa Vehkalahti. (The Finnish Literature Society: Helsinki, 2000). {Gender and modernity at the turn of the 19th and 20th centuries}(non-refereed edited volume)

     

    D Publications intended for professional communities / Ammattiyhteisölle suunnatut tieteelliset julkaisut

    D1 Textbooks / Oppimateriaalit

  42. On-line course Tulkintojen lähteillä. Harjoituskurssi historiantutkimuksen uusista lähestymistavoista {Methodos in Historical Research} The Finnish Virtual University of History, 2005. (Tekijätyöryhmän jäsen)
  43. On-line course Perhehistoria {Family History}, Open University of Turku, 2000 (2nd edition 2002). (Tekijä)
  44. On-line course Sukupuolihistoria {Gender History} University of Turku / Cultural History 2004. (Tekijätyöryhmän jäsen)
  45. On-line course Arjen historiaa – 1900-luvun suomalainen koti {History of the Finnish home in the 20th century} University of Turku / Cultural History 2003. (Tekijätyöryhmän jäsen)
  46. Textbook Naisen ja perheen historian opiskeluopas {Women’s history and Family History} Open University of Turku, 2000. (Tekijä)
  47. Textbook Perhehistorian lukukirja {Family History} Open University of Turku, 1999 (2nd edition 2002). (Toimittaja)
  48. Textbook Teknologian kulttuurihistorian lukukirja {Cultural History of Technology} Open University of Turku, 1999. (Toimittaja)

     

    D2 Other publications intended for professional communities /

    Muut tieteelliseen työhön perustuvat julkaisut ammatillisille yleisöille

  49. Vehkalahti, Kaisa, Mustola, Marleena & Vuorisalo, Mari: Ikkunoita lapsuudentutkimukseen. Professori emerita Leena Alasen haastattelu 16.2.2017 Haastattelu: Kasvatus & Aika 1/2017{Interview in peer reviewed journal}
  50. Vuorisalo, Mari, Mustola, Marleena & Vehkalahti, Kaisa: Lapsuus ja aika. Pääkirjoitus: Kasvatus & Aika 1/2017 {Editorial in peer reviewed journal}
  51. Avoinkaan julkaiseminen ei ole ilmaista. Pääkirjoitus: Kasvatus & Aika 3/2016 
  52. Historian opetuksen muuttuva merkitys. Pääkirjoitus: Kasvatus & Aika 2/2016
  53. Sota, muistamisen etiikka ja kasvatushistorian mahdollisuus. Pääkirjoitus: Kasvatus & Aika 4/2015 
  54. Mihin kasvatuksen ja koulutuksen historiaa tarvitaan? Pääkirjoitus: Kasvatus & Aika 2/2015 
  55. Kasvatuksen historiaa, lapsuuden historiaa vai perhehistoriaa? Pääkirjoitus: Kasvatus & Aika 4/2014 
  56. Vehkalahti, Kaisa, Tuomaala-Sarpong, Saara & Hakosalo, Heini: Sukupuolihistorian näkökulmia kasvatushistoriaan. Pääkirjoitus: Kasvatus & Aika 1/2014
  57. Vehkalahti, Kaisa, Dhondt, Pieter, Granbom-Herranen, Liisa, Heikkinen, Anja & Valtonen, Heli: Kasvatushistorioitsijat vallan kysymyksiä pohtimassa. Konferenssiraportti: Kasvatus & Aika 4/2013 
  58. Lapsuuden historiaa tunteella. Konferenssiraportti: Kasvatus & Aika 4/2012
  59. Tyttösestä naisen ikään: suomalaisen tyttötutkimuksen historiaa ja tutkimustraditioita. Arvio teoksesta: Karoliina Ojanen, Heta Mulari ja Sanna Aaltonen (toim.) 2011. Entäs tytöt? Johdatus tyttötutkimukseen. Helsinki: Vastapaino. Kasvatus ja Aika (3/2012) 
  60. Leena Suurpää, Petri Cederlöf, Anu Gretschel, Laura Kestilä, Tomi Kiilakoski, Tapio Kuure, Sami Myllyniemi, Mirja Määttä, Kari Paakkunainen, Petri Paju & Kaisa Vehkalahti: Nuoria koskeva syrjäytymistieto. Avauksia tietämisen politiikkaan. Nuorisotutkimusverkosto / Nuorisotutkimusseura, Verkkojulkaisuja 27 / 2009,  (vertaisarvioimaton verkkoraportti)

     

    E Publications intended for the general public /

    Suurelle yleisölle suunnatut julkaisut

  61. Lukijalle – Oi nuoruus. Omaelämäkerrallisia tekstejä nuoruudesta eilen ja tänään, toim. Kaisa Vehkalahti ja Essi Jouhki. Nuorisotutkimusverkoston/Nuorisotutkimusseuran julkaisuja 154, 2014, 5–9. (esipuhe vertaisarvioimattomassa kokoomateoksessa)
  62. Lapsuuden historian viisi tehtävää. Lapsuudentutkimuksen verkoston kuukauden kolumni (01/2009) (verkkokolumni)

     

    G Theses / Opinnäytetyöt

  63. PhD-thesis: Daughters of Penitence. Vuorela State Reform School and the Construction of Reformatory Identity, 1893–1923. Cultural History, University of Turku 2008.
  64. Phil. lic. thesis (unpublished) Kohtalokas tyttöikä – Tyttöyden representaatiot 1920-luvun naistenlehdissä. Lisensiaatintutkielma. Kulttuurihistoria, historian laitos. Turun yliopisto 2000. {Representations of girlhood in the Finnish women’s magazines of 1920s}
  65. MA thesis (unpublished) Tyttöikä on vaaroja täynnä... 1920-luvun naistenlehtien representaatiot tytöistä ja tyttöjen kasvatuksesta. Pro gradu-tutkielma. Kulttuurihistoria, historian laitos. Turun yliopisto 1998. {Representations of girlhood in the Finnish women’s magazines of the 1920s}
  • Tieteellisten seurojen valtuuskunta (hallituksen varajäsen, 2015–2017)
  • Kasvatus & Aika, vertaisarvioitu kasvatushistorian journaali (toimituksen jäsen 2008–2009, 2012–2014; päätoimittaja 2014– )
  • Vastuullinen tiedeviestintä ja tekijyys -asiantuntijaryhmä (2017-)
  • Lapsuudentutkimuksen seura (hallituksen jäsen 2013–2016, varajäsen 2008–2013), seuraan edeltäneen Lapsuudentutkimuksen verkoston hallituksen jäsen (2006–2007)
  • Valtion koulukotien ja vankilan perheosaston johtokunta (varajäsen 2015–2016)
  • Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seura (hallituksen jäsen 2014–)
  • Young – Nordic Journal of Youth Research (toimituksen jäsen 2008–2011, toimituskunnan jäsen 2011– )
  • Nuorisotutkimuksen yliopistoverkosto Yunetin johtoryhmä (2007–2009)
  • Turun yliopiston elinikäisen oppimisen ja koulutuksen tutkimuskeskus CELEn johtokunta (2005–2009)
  • Humanistisen ammattikorkeakoulun työelämävaltuuskunta (2008–2009)
  • Nuorisoalan osaamiskeskittymä Juvenian ohjausryhmä (2009)
  • Nuorisotutkimusseura (hallituksen jäsen 2004–2007)
  • Nuorisotutkimus-lehti (toimituskunnan jäsen 2002–2003)

Hankkeet